***LOKAMASSUT -08 elokuussa***

Emilyn Miusta sie taas vähättelet kovastikin KolmePrinsessaa kokemuksia. Jos itsellä on ollut sellainen tilanne että vauva on syntynyt ennen aikojaan ja joutunut olemaan keskoskaapissa, niin kyllä tulee varmasti tarve kertoa mielipiteensä sellaiselle joka ei jaksa makoilla sairaalassa, kun moinen uhka on päällä. Lisäksi siun kirjoituksista paistaa läpi asenteellisuus lääkäreitä ja sairaaloita kohtaan, vaikka suurimmaksi osaksi ihmiset sairaalassa saavat hyvää ja tarvitsemaansa hoitoa ja lämmintä ruokaa.
Ei se sairaala ehkä ole kiva paikka, mutta eiköhän siellä kaikki parhaansa tee äitien ja vauvojen eteen. Ehkä sielläkään henkilökunta ei jaksa olla kovin ystävällistä jos itsellä on valmiiksi sellainen asenne että kaikki tehdään vain kiusaksi.

Lisäksi jos joku napakasti tuo toisenlaista asianlaitaa esille niin sehän on vaan hyvä asia. Ei kaikkien aina tarvi olla sellaisia jees-miehiä. Juuri tuollainen "Kyllä sie itse parhaiten tiedät"-asenne saa joskus vaan näkemään punaista, varsinkin kun monikaan ei itse parhaiten tiedä.

Kiitos että sain vielä avautua ja anteeksi jos jonkun mieltä pahoitin.
 
kirppiina: me saadaan turvakaukalo tällä kertaa ystävältä, ku hänen vauvansa alkaa olla kasvanu siitä yli. =)
Suositus kai olis, et vauvan pyykkiin käytettäis hajusteettomia tuotteita eli siis niitä sensitive- aineita. Meillä käytetään niitä muutenkin eli ei tule mitään lisähankintoja.
Kukin kuitenkin tavallaan ja jos hajusteista tykkää, niin eipä sitä kukaan voi kieltääkään käyttämästä myös vauvan pyykkiin... ;)
Voisko olla niin, et olisit nukkunu selällään?? Silloin ainakin voi alkaa tekeen kipeetä ja henki salpaantuu.
 
:wave:

Eka, samoilla linjoilla mennään työelämässä. Ennen nykyistä paikkaa olin burnoutin partaalla. Nykyisessä työuupumus iski reilu vuosi sitten. En osaa todellakaan pelata sairaslomilla. Pidin itselleni puhuttelun ja silti oli vaikea myöntää lääkärille että en jaksa. Puolituntia keräsin voimia kertoa pomolle... Sairaslomalle jouduin kahdeksi viikkoa lepäämään. Komppaan myös Ekaa keskustelupalsta asiassa.

Eli neuvola/lääkäri käynniltä:

Pissa puhdas, paino +60g/vko, RR 130/60 eli yläpaine noussut 110>130 :( ja vauva poikittain. Kohdunsuu pehmentynyt ja lyhentynyt mutta kiinni napakasti.

Lekuri sanoi että verenpainetta seurattava, suositteli ehdottomasti sairaslomaa supistelujen ja selkäkivun takia. Äitipolille viikolla 36 jos edelleen poikittain. Jos ei käänny niin sektio. Kysyinkin että eikö sitä käännetä. Vain jos olosuhteet suotuisat. Eli peukut pystyyn nyt että kääntyy.

Esikonen syntyi rv 40+3.

Kirppiina, pesuaineena käytän herkänihon pesuaineita ainakin alussa.

Nyt saunaan
 
Kirppiina enhän minä lääkäreitä yleistänyt, kerroin kokemukset jotka ovat omalle kohdalleni osuneet. Kyllä ihminen saa käyttää omia aivojaankin lääkärien kanssa asioidessa.

Angel eyes minä en ole vähätellyt Kolmenprinsessan kokemuksia missään kohtaan - hänhän tässä vähätteli Satusta ja moinen asenteellisuus se vasta ärsyttääkin; "Minulle kävi näin ja näin minä koin sairaalassa olon, näin se sinullakin menee" Aagh.. Minulla ei ole mitään asenneongelmia lääkäreitä kohtaan, olen vain oman kokemuksen myötä huomannut että purematta ei kannata kaikkea niellä mitä he sanovat. En siis suoraan tee kuten lääkäri käskee, jos itse tiedän tilanteeni paremmin (esim. en syö antibiootteja varmuuden vuoksi, kuten useamman kerran ovat lääkärit kehoittaneet) Ja kuten sanoin, olen itsekin hoitoalalla ja erittäin läheltä siis nähnyt ihan henkilökunnan keskellä minkälaisia asenneongelmia monet hoitajat omaavat potilaita kohtaan. Hoitajat ja lääkärit ovat ihmisiä itsekin, ja ihmiset ovat erehtyväisiä. Mutta sitä tylyyttä en hyväksy, mitä monella hoitohenkilökunnassa on hoidettavia kohtaan.
 
Emilyn, voisin tässä kohtaa paljonkin kommentoida tekstiisi, mutta kun en ihan kaikkea viitsi itsestäni netissä edes nimimerkin turvin paljastaa, jätän väliin. Totean vain, että hohhoijaa. Samaa mieltä olen siitä, että asiantuntijoidenkin mielipidettä on tervettä kyseenalaistaa, kuten totesit, ihmisiä hekin ovat, ja siksi erehtyväisiä, ja monenlaista tallaajaa siihenkin joukkoon mahtuu kuten ihmisiin yleensäkin. Mutta myös vastuu on sitten itsellä, jos päättää esimerkiksi hoidostaan asiantuntijoiden ohjeiden vastaisesti. Ja kuten moni onkin täällä jo todennut, meillä koulutetuilla hoitajilla ja lääkäreillä on kuitenkin se osaaminen ja tietotaito, johon itse ainakin luotan mieluummin, kun googleen ja keskustelupalstoihin.

Kiitti vinkeistä kaikille pesuaineiden yms suhteen, näin esikoista odottavana pitää kaikki oppia "kantapään kautta"....onneksi täältä saa hyviä vinkkejä, taidan kuitenkin vielä neuvolasta kysäistä asiasta, mitä suosittelevat, edellä oleviin teksteihin viitaten! :eek: Lähinnä just mietin, että ärtyykö iho helposti, jos käyttää noita tuotteita. Mutta miksipä se vauvan iho sen kummempi ois, kuin aikuisen, toisin sanoen, riippuu vauvasta, onko pesuaineille herkkä?

Jasmara: Taisin tosiaan herätä selältä, ja huomasin, että onpa selkä kipeä, ja pitääpä vaihtaa asentoa. Mutta tuo kipu tuli sitten sen jälkeen kun olin kääntymässä kyljelle, eikä ollut niinkään huonoa oloa vaan todella kovaa kipua alamahalla...Vieläkin muistan miten säikähin, olin ihan varma että nyt mahassa irtos jotain...
 
kirppiina mulle sano lekurit että ku mulla o rv 36, nii vauva saa tulla jos haluaa.
että kait se jo tuolloinki o kehittyny? :whistle:

ja kivusta vielä kirppiina: mulla oli samaa joskus..tai on vieläki.. kun joudun makaan kyljelläni kauan, vauva ikäänkuin asennoituu kyljelläni oloon, ja kun käännyn niin masu on toispuoleinen, eli masu on koholla esim: vasemalla puolella ja oikea puoli on lösönä. huvittava näky, mutta joskus herään itsekin öisin ku käy masuun. se voi varmaa johtua vauvasta jos se painaa jotn elimiä tai jotn. :x
mutta kandee kysyä neuvolasta tai äippäpolilta neuvoa. niin tiedät varmasti mistä kyse.
mulla käy masuun sillo jos oon ollu kunnola kylellään että oon röhnänny masu litistyneenä patjaan unissani ja oon siihen heränny käy kipiää, sillo se voi johtua siitä ku painaa ite vauvaa littaan. |O
uskosin..

joo, jättäkää mut rauhaan sen sairaalasta lähtö jutun tiimoilta kiitos!

ja ei mua hirvitä sinne sairaalaan meno synnyttämään eikä siellä yötä olo ainakaa sielä synnyttäjien osastolla. pelkään vaan sitä seuranta huonetta vai mikä on minne mennään oottaan että synnytys käynnistyy!! siitä ne kamalat muistot tuli mielee ku olin pienenä samantapaessa huoneessa jossa oli aina pimiää ja kuulu hengitys koneen äänet ja sydän äänet jne. se oli kamalaa ja on varmasti pienen lapsen mielestä aina..

se synnyttäjien osasto ja huone oli oikein viihtysä.. ainaki se 2 hengen huone misä oli suihku ja wc.
ja vauvan hoitopöytä josa oli kaapeissa vauvoille sairaala vaatteita hoitorasvoja vaippoja jne.
telkkariki oli, ja ne värit siellä osastolla on jotenki lempeät. tuntuu niinku menis jonneki turvalliseen paikkaan, mutta ehkä mulla vaa oli joku ahdistus ja pelkotila sillo päällä sielläki ku mut siirrettii sieltä tarkkailu huoneesta sinne ylös. :ashamed:

oon nyt jotenki käsitelly sitä pienen pääkoppani sisällä ja päässy jotenki yli sen asian. en enää jaksa täällä puida sitä kuinka suuren riskin otin lähtemällä jne. en ikimaailmassa haluaisi pikkuiselleni pahaa, mutta ilmeisesti otin sen riskin lähtiessäni. ja se siitä, ajassa ei voi palata takaisin vaikka haluaisi!!

nii tuleeko kellään hiki koko ajan? mä hikoilen en sillai normisti vaan mulla o kuuma ja hikoiluttaa ja supistuksia tulee niitä normeja jotka kovettaa masun..mun posket punottaa niinku oisin kuumeessa vaikken oo.. mitäköhä tää on??? :eek:
 
Oli ensimmäinen valmennus tänään, imetys aiheena. eipä tullut opittua mitään sellaista mitä en olisi jo kirjoista lukenut. ainut mistä tuli vähä niin kuin varmistus oli se että vauva todella voi syödä vaikka melkein joka tunti aluksi kun sellaisen 10-20kert kuulemma syö. Tissittelyä se siis todella on aluksi, ei siitä mihinkään pääse. :LOL: Ärsyttävää oli kun ryhmässä oli joku sellainen "teini"pariskunta jotka anto heti alusta asti olemuksellaan ymmärtää että "tää ei siis kiinnosta mua yhtään, mitähän säkin nainen luulet tietäväsi, hohhoijaa kenellekköhän seuraavaksi tekstaisin..." En toki itsekkään ole kuin 21v että paha puhua teineistä mutta pidän itseäni tuollaisten rinnalla vanhana. Ei siel valmennuksessa kuitenkaan pakko ole istua jos ei halua. ärsyttävää.

KIRPPIINA nyt kun sanoit tuon että olit kääntymässä kyljellesi niin muistan että itsekkin olen tässä joku aika sitten saanut alavatsaan sellaisen tosi kipeän tunteen kun olen kylkeä kääntänyt. minulla kipu helpotti kun sai asennon valmiiksi ja hieroi hetken alavatsaa, kohta josta otti kipiää. itse päättelin että vatsalihakset vähän niinkuin antaa periksi, eivät kestä kovaa repimistä ja riuhtaisuja ja siksi otti kipeetä. Jos sinulla ei ole mitään vuotoja tai supistuksia yms ollut niin uskon että kaikki on kunnossa, ja vielä jos vauva liikkuu ihan normaalisti. Käännökset pitää tehdä rauhassa ja vältellen mahdollisimman paljon nykimisiä, sen olen itse huomannut. :)

Vitsi meinaa hampaat vähän oireilla että oisi reikiä... en minä halua vielä mennä lääkäriin kun pitää olla makuullaan ja saada kaikkia antibiootteja hyvällä tuurilla ja puudutteita ym joista ei tiedä kuinka ne vaikuttaa... Jos sitä kestäisi siihen kun vauva on jo maailmassa. :)

Nyt maate. se reilu tunnin yhtäjaksonen istuminen otti takapuoleen niin lujaa että pakko on vaan maata nyt.

uusi viikko siis käynnissä rv34 (33+0) :)
 
mua ainakin hikoiluttaa/kuumottaa useastikkin. tai ainakin paaaljon helpommin kuin ennen. valmennukseen mennessäkin iski karmea jälkihiki/kuumotus pyöräilystä ja hikoilun ku pieni sika. näytin tosi hehkeeltä varmasti ku hiki valu koko ajan ja naama punotti ku paloauto. Olen niitä ihmisiä joilla naama punottaa heti kun vähänkin jotain tekee. Jipii.

Mutta en varmaan tarkoittanut samaa kuin satunen. kommentti silti. :p
 
Mä en ole huomannut että tulisi huonoa oloa selällään makaamisesta, en sit tiedä että miten paljon yöllä nukun selälläni :)
Mut toinen juttu minkä oon huomannut on, että takapuoli menee ihan kauheen helposti kipeeks :ashamed: , ei tartte kun vähän aikaa istua jossain ja sit tuntuu että ois istunut pidemmänkin aikaa jossain. Mistä moinen, onkohan muilla tällaisia ihme vaivoja? :D :ashamed:

Että mua tympäisee tuo töissä olo jo, ei niin kun olisi yhtään kiinnostusta. Tänäänkin pomo oli niin pahalla tuulella että valitti vaan mulle koko ajan jostain. Ja hirveen noppaa alkaa jaloissa tuntua kun niin pitkään pitää olla seisaallaan ja kävellä :|

Tulipas tästä nyt kunnon valitusviesti, sorry!

memmy ja vaavi 30+4
 
MOi

Kirppiina mulla tulee samantyylisiä kipuja öisin (lähes joka toinen yö) eli herään kun jompaa kumpaa puolta alavatsalla alkaa "vetämään "ja mikään muu ei auta kun väkisin noustava ylös vaikka tuntuu et ei saa henkeä edes vedettyä et lähtee taju kun tekee niin kipeää..helpottaa kun kävelee vähän ja joskus otan panadolia kun ei meinaa laueta kipu millään..johtuu ainakin mulla noista kiinnikkeistä mitä mulla on kun on leikattu...tuo sun kipukuvaus muistutti vähän samanlaista eli jotain venymistä kohdussa tms..kannatta kysästä jos jatkuu,mulle lääkäri sanoi et kuvaus viittais venymiskipuun...

Jasmara kiva kuulla et joku muukin osaa ottaa hyödyn irti tosta sairaala-ajasta =)


miksiköhän tuo silmänvinkkaus tonne tuli :headwall:

pw
 
Satunen, joo yleiset ohjeet on että jos 34 rv täynnä eli 34+0 jälkeen ei aktiivisesti yritetä/tarvitse estää synnytystä, jos vaavi päättää tulla. Silloin katsotaan, että keuhkot jo hyvin kehittyneet. Tietysti tuosta ohjeesta voi olla ja onkin poikkeuksia, jos katsotaan että jostain syystä tietyn vaavin kannattaisi olla pitempään masussa vielä. Mutta siis 36 viikolla katsotaan ainakin että saa syntyä, jos haluaa....:) Sulle puhuttu tosta rv36:sta, joten menisin sen mukaan:)
Termia "täysaikainen" käytetään niistä, jotka viikoilla 37+0-42+0 syntyneet, sitä ennen syntyneistä "ennenaikainen" ja sen jälkeen "yliaikainen"....Mutta se on siis eri asia kuin se, millon "saa syntyä"/ei yritetä pitkittää enää masuaikaa. Hieman sekavasti kirjotettu, mutt jos ymmärsit, mitä tarkotan....?:)

Toiveikasodottaja ja Satunen vielä, joo varmaan jotain tommosta liikkeisiin liittyvää kipua se oli, onneksi ei ole nää tuntunut, kauheesti vaan säikäytti. Huomenna neuvolassa vielä kysäisen siitä. Jos masukki ei olis näin vilkas, olisin paljon enemmän huolissani.....Kiitti kommenteista!:)

Suru uutinen tuolla joulukuun odottajissa, voi että kun tuommoista pitää sattua...:(

Kirppiina
 
Mää oon kans taistellu hampaitteni kanssa tän odotuksen aikana. En ole kärsiny pestä takahampaita, koska yökin aina kun harja menee taakse.
Arvatenkin viimeviikolla alkoi vihlominen ja häntä koipien välissä luikin hammaslääkäriin (pelkään! ) . Sieltäpä ei löytynytkään reikää, vaan viisaudenhammas, TAAS! Mulla on joka raskaudessa puhjennut viisaudenhammas ja sanoinkin siellä että taitaa tää lastenteko kohta loppua, kun joka lapselta tulee hammas lisää. Niitähän putkahtelee kohta kitalaestakin :ashamed:
No se siellä kuitenkin juilii tulemaan ja poistetaan raskauden jälkeen.. Siinä samalla tajusin hakea kaupasta lasten hammasharjan ja taas sujuu peseminen yökkimättä :D

Kaappeja olen alkanut yksitellen siivota. Kai tää jotain pesänrakennusviettiä on:)

Yritän nauttia näistä viimeisistä viikoista, kun kotona on vielä päivällä hiljaista, eikä tarvi sännätä joka suuntaan. Edellisen sairaalalaskun saadessa päätin nauttia seuraavasta sairaalassaoloajastakin täysin siemauksin ;) Ei muutaku puhasta päälle ja murusta rinnanalle :p
 
ei mulla oikein kunnollista syytä siihen ole miksen ole käynyt.. Omasta mielestäni en ole jäänyt mistään paitsi, tai enhän mä siis voi sitä tietää :D

Tätä toista odottaessa ei neuvolassa ole ees puhuttu noista ryhmistä.

Miten te jo kertaalleen synnytyksen kokeneet kuvailisitte saaneenne irti noista valmennuksista? Mistä näin jälkeenpäin koette saanenne eniten hyötyä, ja mikä info tuli oikeasti tarpeeseen?

niin.. miksen mä ole mennyt... tjaa..

(muoks. sitä piti vielä että mulla ei siis ole mitään niitä valmennuksia vastaan.. )
 
katiapatia ei mekään käydä :p Ekasta oltiin yhdellä kerralla ja aika turhanpäivästä ainaki sillä kertaa (aikaa tosin 9 vuotta) ja riippuu varmaan paljon vetäjästä. Osastolle mennään nyt tutustuu mut ei valmennuksiin. Ja tutustumaan mennään lähinnä siks et tää on mun miehelle eka lapsi, hän haluaa tietysti nähdä etukäteen mihin mua sitte h-hetkenä "kuskaa" :D

Liina ja tiiti 34+4
 
Huomenta!
Noista perhevalmennuksista... Me ollaan nyt käyty. En varmaan kävis kyllä jos toista odottaisin, mutta tietääkseni ne ainaki täällä päin onki tarkotettu esikoisen odottajille. En oikeen vielä osaa sanoa onko ollut hirveesti hyödyksi aika paljon semmosta asiaa on mitä tosiaan itse on jo lukenu, toisaalta sitten kuuleepa sen terveydenhoitajan kannan asiaan ;) . Meillä on täällä joku projekti menossa jossa jatketaan tapaamisia synnytyksen jälkeenki muutaman kerran. Ihan mielenkiintoista sekin. Pääsee näkemään ainaki sitten sitä kautta toisia samanikäsiä vauvoja ja perheitä. Lisäksi sitten kädään läpi asioita mm lapsiperheiden palveluista ja päivähoidosta yms. Kaikki tietty semmosta asiaa jotka sais selville itsekki, mutta toisaalta ihan kätevää että yhdestä paikasta saa sen tarvittavan tiedon ja kaupungin käytännöt selville.

Jouduin kans lopulta luovuttamaan näiden hampaiden kanssa. Tänään on lekuri aika. Tiiä sitte voivatko tehdä mitään, mutta tuleepa käytyä tarkistuksessa.

Tänään olisi viimenen työpäivä ja huomenna alkaa äitiysloma!

Nanna +poju 34+6
 
Satunen: Samassa neuvolassa käydään. En minäkään ketään tunne =) ... Mutta mies osallistuu myös mielellään niin siitähän on seuraa. Lisäksi tuolla on pieni porukka niin "uskaltaa" suunsakkin aukasta =) .
 
Huomenta!

Ei ole tullut palstailtua vähään aikaan kun on pakko vältellä nettiä että tulisi luettua tentteihin :D

Perhevalmennukseen mekin osallistuttiin eilen eka kertaa, ihan hyvältä vaikutti, kyllä minusta on mukava kuulla useammankin kerran asioista eri kantilta,vaikka luettua tietoa onkin jo kuten nanna81 sanoi. Niin satunen89, mekin ollaan miehen kanssa tuossa samassa Ounasrinteen ryhmässä, eikä ketään tunneta varsinaisesti (mitä nyt nannaa näin virtuaalisesti vähän =) ), mutta ei se haittaa, tapaamisia on monta nii eiköhän tässä ehditä vielä paremminkin tutustumaan.

Hammaslääkäriin on moni joutunut, itsekin kävin tuossa kesällä tarkistuksilla ja siellä selvisi, että taakse puhkeaa VIIDES viisaudenhammas :kieh: Neljä on jo poistettu aiemmin, lääkäri arveli että joillakin niitä vain on enemmän tuolla piilossa. Mutta jos se ei ala vaivaamaan, niin poistetaan vasta synnytyksen jälkeen... sitä peloissani odottelen, en pidä yhtään hammaslääkäristä.

Hyviä vointeja kaikille,

Taralee ja Pätkä 31+4
 
:D jaaa.. en oo siis ainoa mamma rinteen suunnilla.. oon aina luullu ettei täältäpäin oo juuri ketn raskaana kun oon käyny neuvolasa niin sielä ei oo ollu ku mammoja vauvojen kans..en oo ketään raskaana olevaa vielä sieltä bongannu.. kuka teidän hoitaja on? Mulla on titta :D
soitin sinne neuvolaan ja peruin sen ajan tältä päivältä. käski torstaina ilmotella tilanteen ku käyn sielä LKS tarkistuksessa.. hirvittää että mikä sielä on tuomio.. :eek:

niin nanna81 ja taralee, eiköhä sitä varmaa sitte ainaki tuu törmäiltyä kun vauvat on syntyny ja niitä kuskataan neuvolaan.. :whistle:

haluaisin tulla sinne ryhmään mutten uskalla ko oon nii ujo :D ja tuskin mun enää kannattaa 3-4 viikon päästä tulla sinne ku oon viimisilläni...

mitä siellä tehään`?
 
Kirppiina hohhoijaa sinullekin. Kun tulee vastaan hoitajia (keski-ikäisiä, vuosia alalla olleita) jotka kysyvät minulta, melko tuoreelta hoitajalta että mikä lääke on Panadol, niin kyllä todellakin kyseenalaistan sen tietotaidon joka "hoitajilla ja lääkäreillä on". Pelkkä koulutus ei sitä takaa, että tietää kaiken juuri siitä sairaudesta tai tilasta, jossa kyseinen potilas on.

Synnytysvalmennuksessa ei tullut esikoisesta käytyä kun sitä ei täällä ollut kesäaikaan tuolloin tarjolla. En kyllä koe että mitään olisin menettänytkään. Joittenkin parjaamat google ja netti - sieltä löytää yhä jopa parempia ohjeita kuin paikan päällä ammattilaisilta. Esim. imetyksestä ei saanut asiantuntevia ohjeita täällä synnäriltä eikä neuvolastakaan.. onneksi se on nyt selvää ja sujuvaa, kun on kerran sen läpi käynyt eikä tarvitse huolestua jos vauva ei kasva kaikkien käyrien mukaan..

Nyt sitten järjestelemään Väinölle vaatteita kaappiin :)

Minulle myös tuo rv34 on jäänyt mieleen että sen jälkeen ei synnytystä estellä, jos on syntyäkseen. Sillä en noista viikonlopun lukuisista supistuksista niin huolestunutkaan, kun ajattelin että jos vauva olisi syntyäkseen niin sitten syntyisi. Eilen tuli jo tosi paljon vähemmän supistuksia että ihan niitä ennakoivia vaan ovat olleet, jännän tuntuista kun esikoisesta ei tullut mitään tämän tuntuisia. Kohta onkin jo rv35 täynnä joten eiköhän tämäkin vauva sinne täysiaikaisuuden puolelle malta odotella :)
 

Yhteistyössä