Lokakuussa 2010 syntyneet

Kiitos Cannesille ja muille vinkeistä nukkumisen suhteen! Unikoulua meillä varmaan joudutaan pitämään! Ryhdyin antamaan iltamaidon (iltapuuron ja suihkun jälkeen) olohuoneessa ja sen jälkeen mennään makkariin luetaan satu ja laulan pari tuutulaulua, sitten tassuttelen poikaa. Nukahtaa yleensä joaika helposti, pari ekaa iltaa sai pari kertaa käydä tassuttelemassa, mutta nyt nukahtaa kerrasta. Nukkui jo ihan hyvin 21-04 tai 05 asti, sitten maitoa ja pari tuntia unta lisää. Sitten iski flunssa, ja sen seurauksena yskii yöllä ja herää monesti siihen. Nyt ei enää yski, mut herää silti taas 01-02 välillä ekan kerran, ei rauhotu tutilla ja tassutelulla, en oo viittinyt nyt kauheesti tapella, ton flunssan takii, annan aika helposti maitoo ja laitan omaan sänkyyn jatkaa unia. Mut esim viime yönä poika sit tankkas 2 kertaa yöllä ja heräs jo 5.30 aamulla, eikä suostunut nukkuu vaik oli sairaan väsy, koitin vaunuihinkin nukuttaa, mut ei nukkunut. Onneks sammu lenkillä unille. Oli ihan sairaan kiukkunen. En tiedä puskeeko taas hampaitakin ja tää kuumuus tuntuu vaikuttavan ainakin meidän poitsuun. Sori tollanen yksityiskohtanen sepustus!:D

Onko kukaan lukenut uusimman kaks plussan unikoulujuttua? Mitä mieltä ootte siitä? Me aateltiin et kokeiltas sitä, kun ei tuo tassuttelu tunnu auttavan kun poika herää yöllä, on sen verran tempperamenttiä tossa pojassa, et on sitä mieltä et jos haluu maitoo niin myös saa sitä, siinä ei tassuttelu auta!:whistle: Ongelma vaan se et nyt on toi flunssa ja sit siin oli et jos on tulos hampaita ei sais alottaa tota. Mä oon ollut jo kuukauden sitä mieltä et poitsulle tulee lisää hampuja, mut ei niitä oo vielä kuulunut. Nyt ois vaan niin hyvä hetki, ku mieskin on lomilla. No jos tuo flunssa ois ens viikoksi vaikka jo parantunut.

Vaikuttaako teillä tää kuumuus päikkäreihin/yöuniin? Musta tuntuu et mä en oikein osaa pukea poikaa varsinkaan yöllä, tuntuu et sillä on liian kuuma tai kylmä (meillä on ilmastointi, ja se on ollut nyt yleensä öisinkin päällä). Musta tuntuu et poika nukkuu heti ku on näin lämmin, nii paljon huonommin, ja väsyy helpommin ja on paljon kiukkusempi:)

Täällä on ollut keskustelua maidon määrästä, mut entäs ruuan määrä? Mä oon niin laiska et poika syö pääasiassa purkkiruokaa:) toki saa sormiruokaa, hedelmiä, vihanneksi. leipää ym. Onkohan liian vähän jos syö lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi yhden sellasen pikkupurkin, siis joka aterialla sen verran, +maidot ja leipää. Ja sit päälle aamu- ja iltapuuro+maidot. Ku tun tuu et se kuitenkin yöllä vetää aika hanakasti maitoo, pelkään et sillä on kuitenkin nälkä, jos jätän maidot pois:D Koitan kyl syöttää enemmän, mut varsinkin näillä keleillä, ei poika syö enempää, välillä saatto vetää lounaalla 2 purkkia, mut ei enää.

Lavelyn meillä on vähän sama ongelma tuon ratasosan kanssa, poika tykkäis vaunukopasta, ja tuntuu et pelkkä ratasosa on liian avoin. Ostin kirpparilta makuupussin, kun en raaskinut oman pakkauksen makuupussia tuunata, ja tein siihen valjaille aukot. Laitan pojan siihen makuupussiin, ja nukahtaa ja nukkuu rattaissa paremmin. Tosin sitä ei voi käyttää näillä helteillä:D Helteillä oon tarjonnut unirättiä kaveriksi, ja laittanut jalkojen "ympärille" tyynynpäällisen, et on jotain ympärillä.

Kiva lukea teidän neuvolakuulumisia, jännä huomata että aika paljon pituudet ja painot vauhtelee, ja niinhän se tietty meneekin;) Kiitos myös päivärytmeistä, niitä on kiva lukea, ja varsinkin n iistä 11-12h yöunista oon kateellinen:) Musta tuntuu et meillä poitsun päikkärirytmi on vaihtumassa, kun jos nukkuu yli 07 aamulla, niin ei oikein nuku ennen lounasta, tais it nukkuu joku 1/2h. Voi olla että siirtyy yksiin pidempii päikkäreihin kahden sijaan.

puskajussi meillä kans poikaa kiehtoo kaikki kielletty:) Ei-sanaa ei kyllä kauheesti vielä totella, vaan ottaa suloisen hymynsä ja jatkaa innolla puuhia, koita siinä nyt sit kieltää:p Mut joo pistorasiat ja sähköjohdot on ihan pop, ja digiboxi. Mullakin ois hieman vauvakuumetta, mut en tiedä suostuuko isäntä kakkoseen, kun tää esikoinen on ollut aika haastava tempperamenttinsa takia, ja nyt nää katkonaiset yöt väsyttää molempia. Itse kyllä toivosin toista, kun itsellä on sisaria, ja koen sen rikkautena. Saa nähdä mikä kriisi me tästä aiheesta vielä saadaan, tosin ehkäsyä en käytä, ja mies tietää sen, mutta ei niitä menkkojakaan oo kuulunut...

Mukavaa kesäpäivää kaikille!

Danuli ja pikkumies 8kk
 
Hei!

Danuli: Kyselit ruoan määrästä. Meillä kiinteitä menee: aamulla puuroa n.1 dl+hedelmäsosetta vähän, lounaalla pieni purkki+vähän hedelmää tai sit iso purkki eikä hedelmää. Välipalaa jos syö niin sitä menee pieni purkki, tällöin päivällistä syö pienen purkin. Jos taas välipalaa ei syö(muutakun maitoa) niin päivälliselläki menee suunnilleen ison purkin verran. Ja iltapalaks puuroa n.2dl+hedelmäsosetta. Välillä tietty määrät vaihtelee, esim nyt helteillä syö vähemmän, pikkupurkki on riittäny aivan hyvin kerralla. Teeen myös ite jonkun verran ruokia niin omatekosia menee vähemmän määrällisesti kerralla, kun niissä ei oo nestettä niinkun kaupanruuissa. Tulee nopeammin maha täyteen :p Soseiden lisäksi annan sormiruokana leipää,kurkkua,banaania...

Imetys meillä on vähentynyt, aamulla ja illalla syö tissiä ja päivällä juo korviketta.

Meillä kävellään tukea vasten! Neiti on kyllä semmonen balettitanssija kun aina varpaillaan menossa :D

Kuumuus
vaikuttaa meillä ainaski päikkäreihin. Niitä ei nukuta kun vähän aikaa kerrallaan. Esim. tänään on nukkunut 2x 30 min päiväunet. Yöuniin ei oo vaikuttanu.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

toivoo miraaz ja neiti 9kk
 
Moikka taas pitkästä aikaa!

Tervetuloa Turvottaja mukaan juttelemaan! :) Meidän pikkumies on menossa syksyllä myös hoitoon. Äidin sydäntä kylmää laittaa noin pientä hoitoon, mutta minkäs teet. Ei vaihtoehtoja. Mulla alkaa opintojen viimeinen puristus ja todellakin haluan saada ne päätökseen. Millasella mielellä ite oot ton hoitoonmenon kanssa?

Käytiin tänään 8kk neuvolassa ja mitat oli 9560g ja 75,5cm. Saatiin aika painokontrolliin parin kk:n päähän. Lääkäri käski antaa ruoan kanssa öljyä. En tiedä miten tohon painoon nyt sitten vaikuttanut se, että poika teki tossa vähän aika sitten lähes totaali imemislakon. Meni onneksi ohi, mutta kärsivällisyyttä se kyllä koetteli! Nyt maitoa menee noin 4krt/vrk. Lisäksi poika on nyt vihdoin lähtenyt liikkeelle! Jei! Nyt saa isin johdot ja pleikkari kyytiä.

Tosta ruuan määrästä vielä sen verran, että mun on ollu vähän vaikea arvioida noiden mun pakastamien kuutioiden kanssa, että kuinka paljon/vähän siinä on mutta mitä ilmeisemmin lisää saisi olla. Alan olla jotenkin ihan kyllästynyt tähän soseiden ja ruokien vääntämiseen. Ollaankin ostettu nyt viimenäkemän aika paljon kaupasta purkkeja.

Lyhyestä virsi kaunis, kertokaapas kuulumisia lisää :)

Lavelyn ja poika 8kk
 
Dia
En myöskään ole aiemmin tänne kirjoitellut, poika syntyi 26.10.2010. Olen ihan mielenkiinnolla lueskellut teidän kuulumisianne ja nyt tuntuu, että kukaan ei enää ehdi kirjoittelemaan, niin häätyyhän se itsekin kantaa kortensa kekoon ;)

Meillä poika on 8,5kk ja lähden itse ensi viikolla töihin. Pakko mikä pakko, ei ole varaa enää jäädä kotiin, kun hyvä työpaikkaakin tarjottiin jo pariin otteeseen. Aion jatkaa imetystä, mikäli vain poika tissiä enää päivän jälkeen huolii. Työ on kolmivuorotyötä, että raskasta tulee olemaan, kun esikoinenkin on huollettava.

Meillä 8kk mitat olivat 71cm ja 9500g, miksi siis Lavelyn jouduitte kasvukontrolliin? Ei meille mitään sellaista vaan ehdoteltu. Hyvin kuulemma kasvaa. Nyt viikko sitten lähti ryömimään ja parin päivän jälkeen omilla tyyleillä myös konttaamaan. Iloinen vekara itkupotkuraivareiden jälkeen (joita muuten kesti sen 6kk).

Dia ja jäppinen
 
Kiitoksia vastaanotosta :)

Oon jo monta kuukautta stressannut hoitoon menemisestä, menen eka itse aluksi elokuun puolessa välin töihin, ja mies ehtii muutaman vkon olemaan vielä kesälomalla pojan kanssa. Käydään toivon mukaan muutaman kerran koko perheellä tutustumassa päiväkotiin, ja sitten isä saa viedä sen kesälomallaan muutaman kerran hoitoon vaikkapa kauppareissun ajaksi, esim.tunniksi ja katsotaan miten se menee. Itse teen kanssa kolmivuorotyötä, ja olen helpottunut siitä, että myös arkena sillon tällön itsellä on vapaata ja saan olla muksun kanssa kahdestaan kotona. Poika laittaa mitä vain suuhunsa, ja välillä on oltu paniikissa sormet kurkussa tai muuta konstia jotta saatu mikä milloinkin suussa/nielussa ollut pois. Se ehkä pelottaa eniten, että huomaako ne siellä jos toinen alkaa köhiin.

Tuosta ruuasta.. Ollaan oikeastaan eletty täysin purkkiruuan avulla. Joitain maissi-peruna-porkkana muhennoksia olen tehnyt. Imetystä ei ole enää ollut noin kuukauteen, vesi toimii ruokajuomana, ja maitoa olen antanut "jälkkäriksi" ja ennen päikkäreitä ja yöunia.

Me joudutaan kanssa menemään kontrolliin 10kk iässä, viimeksi neuvolassa oli pituus 73,5 ja paino 9480g. Poika on koko ajan ollut aika iso paketti :) Ja nyt ryömiminen ja seisomaan nouseminen on mun mielestä ainaskin vaan tasannut tuota kasvamista, enkä itse ole mitenkään huolissani nopeesta painon kasvun hidastumisesta. Poika kuitenkin syö suht.hyvin ja on iloinen ja liikkuvainen. Mitä nyt sillon tällön valittaa hampaiden tulosta. Mutta korkeintaa yksi yösyöttö huonoina öinä.

Turvottaja ja poika (huomenna 9kk)
 
Dia
Mites Turvottaja, juoko teidän vaaveli korviketta pullosta vai mukista? Meillä nimittäin ongelmana on, että pullo ei käy, mukista vain pikkuisia hörppyjä, joten sen vuoksi stressaankin tuota imetysasiaa, kun työt aloitan. Pitää varmaan jotain kalsiumtabletteja alkaa lisänä antaa...
 
Korvike menee tuttipullosta, vesi nokkamukista. Ja välillä annettu toisinpäin. Maidon määrä on alkanut jonkin verran vähentyyn :( Eikö se vuosi ole sellanen rajapyykki, että tuttipullosta kannattaisi vierottaa? Mun mielestä pääasia että juo edes jostain :)

Meillä poika oli pari kuukautta sitten hoidossa mun vanhemmilla kaksi yötä, ja se oikeastaan riitti siihen, että imetys loppui, muutaman kerran aamulla jos ei ole paitaa ole ollut päällä niin on löytänyt nännin ja sillä yrittänyt leikkiä, mutta ei ole vaatinut imetystä. Kiinnostus sit kai vain lopahti :)

Oon kyllä kuullut että työssäkäyvät äidit jatkavat imettämistä, jos vain lapsi huolii ja työvuorot sallii, meillä loppuajasta kävi vain aamutissi ennen puuroa ja illalla yötä vasten.

Turvottaja ja komistus 9kk
 
Olevinaas niin kiirus ettei kerkii kirjottelees mut jos nyt koitan jotain raapustaa..Käyn kyllä melkein päivittäin lukemas teitin kuulumisia.Ja tervetuloa Turvottaja! :wave:

Meidän typy kävelee jo tukee vasten ja hampaita taitaa olla 2+2.Näillä helteillä pelkkä vaippa yleensä päällä.Ja yölläkin nukkuu vaan vaipalla.

Ruoan määrästä kyseltiin. Isosta purkista menee kerralla ruokaa joko puolet tai 1/3. Välillä sekoitan omia pöperöitäni ja purkkiruokaa keskenään ja välillä taas annan pelkästään omaa tekemää.Hyvällä halulla syö :D Nyt ollaan muutaman kerran sekoitettu korvikkeen joukkoon tavan maitoa.Sekin uppoo. Tyttö juo veden yleensä taikamukista.

Meillä oli esikolla juur vesirokko.Nyt ootellaan että koska tää nuorempi sen saa.

Seuraava neuvola on vasta 1v. Tylsää. Onko muillakin näin harvoin.Viimeksi siis oltiin 8kk neuvolassa.

MUKSU ja typy 9,5kk
 
Koskahan mä oon viimeks kirjottanu ja mitä...Hmmm.

No, meidän pojalla ei oo vielä yhtään hammasta. Tiukassa näyttää olevan :D Ryöminään alkoi vajaa viikko sitten, pikku hiljaa näyttää vauhti kiihtyvän. Meillä on kaikki olleet hitaita liikkeelle lähtijöitä, joten myös kolmonen menee samaan sakkiin.

Ruokahalu on mitä mahtavin. Kaupan purkkiruokaa menee ainakin 1 kokonainen iso purkki. Joskus lisäksi vielä pikku purkki tai ainakin joku rahka- tai jugurttipurkki. Suurinosa 8 kk:n soseista uppoaa, joissain on liian isot palat ja yökkii niitä. Leipää saa kanssa noilla ikenillään mussutettua yllättävän hyvin. Makupaloja on saanut mm. tavallisesta jugurtista, jäätelöstä ja vaikka mistä...Suu alkaa napsaa heti kun huomaa että isommatkin syö :D

Maitoa menee liian vähän varmaan. Nyt on vasta alkanut kelvata korvike ja sitä menee varmaan vaan desi päivässä. Imetän vielä illalla ennen nukkumaan menoa ja yöllä poika käy syömässä edelleen kaksi kertaa. On koko kesä pitäny lopettaa noi yösyötöt mut ei oo jaksanu pitää unikoulua. Ens viikolla on pakko.

Mä meenkin töihin syyskuussa. Tuli yllättäen, mun piti olla kotona kauan. Sain kuitenkin uuden, mieluisan työpaikan vähän niinkun onnenkauppana, joten oli pakko ottaa se. Yhden illaan itkin kotona päivähoidon ankeutta. Sit seuraavana päivänä soitti anoppi ja sano jäävänsä vuorotteluvapaalle ja hoitamaan lapsia =) Ainakin vuoden vaihteeseen mennään niin ja jos anoppi jaksaa ja muuten menee kaikki hyvin niin voi jäädä sitten vielä loppukevääksikin. Se helpotti mun oloa kyllä.

Meillä on ollut tässä viimesen viikon ajan vähän projektia kun tuo 3-vuotias mursi reisiluunsa ja sillä on koko jalan kipsi. On siis ollu vähän hommaa senkin kanssa...Huoh.


Zeena ja poika 9,5 kk
 
Huh hellettä, kyllä alkaa olla jo kova ikävä raikkaampia happirikkaita syyskelejä!!

Muksu1 Tuliko vesirokko myös pienemmälle?

Mä oon imettäny aikasemmin myös töiden alettua. Sillon on vaan rajoittunut aamuun ja lopulta vain iltatisuun. Joskus vapaapäivinä ja viikonloppuisin imetin päivälläkin, vaikka aika nopeasti maidontulo siitä tasoittuukin.
Mulla alkaa elokuussa lauantaityöt, itseasiassa jo huomenna ja harmittaa kauheasti. Tosin pystyn itse säätelemään työn määrää, mutta pakkohan sitä on jonkin verran tehdä, toi 315 ja risat miinus verot on niin naurettava:rolleyes: Enka haluu, et mieskään alkaa tekemään ympäripyöreitä päiviä..

Täällä myös ukkeli saa välillä maistaa jäätelöä, muutenkin olen aloittanut hapanmaitotuotteiden antamisen. Maustamaton luonnonjogurtti on suurta herkkua, joskus lisään joukkoon Tarhurin soppaa tai survon tuoreita mustikoita/vadelmia. Oikeen maiskutus käy, kun on niin hyvää :p

Mitäs vielä.. Niin, pikkumies on ottanut ensiaskeleensakin. Nyt jo kävelee pieniä matkoja, mutta kun on kiire, niin konttaamalla pääsee nopeammin. Tykkää lukemisesta ja keinumisesta. Istuisi keinussa kyllästymiseen asti (vauhdinantaja kyllästyy ;) )
Tramppiksella otetaan pikkusia "pomppuja", lähinnä heilumisia ja muutenkin maassa möyriminen ja käpyjen nuoleminen on niin pop! Hippa ja piilosilla olo ovat myös lempparileikkejä ja loruttelut ja sormileikit. Tanssii ja hytkyy musiikin tahdissa. Vauhtia piisaa!

Poitsu alkaa pikkuhiljaa siirtyä yksiin päiväuniin. Ei edes välttämättä nukahda autoon kauppareissullakaan. Saa nähdä muuttuuko miten, kun koulut alkavat pian ja talo herää aikaisin. Todennäköisesti hänkin alkaa herätä muiden mukana. Nyt on nukuttu ruhtinaallisesti 7.15 asti ;)

Hampaita tehtiin lisää kipuillen. Molemmat yläetuhampaat puhkesivat läpi samana päivänä ja reilun viikon kuluttua tuli kolme lisää. Kitinät loppuivat samantein, ei oo helppoo :/ Nyt on hampaita siis 4+3

Kitinöistä tuli mieleen, että olen huomannut yhden ikävän seikan; Poitsu oireilee aina ukkosen alla. Poikaraasu on sylinkipeä, itkeskelee, kitisee, ei nuku ja on muutenkin levoton kun on ukkosta ilmassa ja kun ukkonen on ohi, niin on taas hyväntuulinen itsensä.
Itsekin olen huonovointinen painostavassa ilmanalassa ja äitini kärsii päänsärystä. Olenkin ajatellut, että pieniMies varmasti kipuilee jollakin tavalla ja olen antanut supon. Ainakin eilen hän rauhottui päiväunille vasta sitten.. Tiedä häntä, kunpa osaisi kertoa mikä vaivaa.. :(

Poika on kova juttelemaan, mutta en ehkä puhuisi ensimmäisistä sanoista. Ihan omiaan höpöttelee ja tosiaan lukee mukana kirjoja :LOL:

Tämmöisiä täällä, kivaa kesänjatkoa ja kiva kun saatiin uusia lokakuisia joukkoon. Tervetuloa!

:wave: Puskis ja PieniSuuriMies 9 kk ja 11 pv :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Moikka munkin puolesta taas pitkästä aikaa! :)

Ollaan tässä lomailtu niin en oo koneelle kauheasti joutanut. Saatan taas toistaa itseäni, mutta aika menee NIIN nopeasti! Mulla loppuu äitiysloma ens viikolla ja kuukauden päästä on palattava sitten opiskelujen pariin.

Dia Se painokontrolli tuli sen takia, että meillä poika oli saanut sen reilu vajaa 400g painoa lisää kahdessa kuukaudessa, ja ilmeisesti lääkäri olisi haunnut tuplasti tuon määrän. Lapsi on kyllä ihan sopusuhtainen :)

Mä oon töissä käydessä onnistunut yleensä imettämään noin 3krt/vrk. Saa nyt sitten nähdä mitä tuolle tapahtuu syksymmällä. Edelleen tarkoituksena imettää sinne noin 1-v. ikään asti, mutta jos ei sinne asti päästä niin ei sitten päästä.

Mäkin odottelen, että koska tulee lisää hampaita pojalle. On nyt tässä muutaman viikon aikana herännyt itkemään öisin, niin kuin aina ennen hampaiden ilmaantumista. Vielä ei oo näkynyt seuraa niille neljälle legolle.

Miten teillä muilla on imetys vaikuttanut menkkoihin?! Täällä siis tokat menkat synnytyksen jälkeen ja harmikseni huomasin, että mulla jää toi luteaalivaihe taas liian lyhyeksi. Oisko ollut jonkun reilun viikon nyt siitä, kun kuvittelin nippailujen ja riuhtaisujen perusteella ovuloinneeni. Oon ollut siinä käsityksessä, että imetys (prolaktiini) vaikuttaa keltarauhashormoniin jotenkin häiritsevästi, mutta omalla kohdalla en voi olla varma, että johtuuko toi nyt sitten imetyksestä vai ihan mun omasta tavasta toimia. Mulla siis oli sama vaiva poikaa yrittäessäkin tosin lh-vaihe oli vähän pidempi. Onko kukaan huomannut imettässä samaa vaivaa?? :confused: Yritän elätellä toiveita siitä, että pitenini itekseen.

Poika kasvaa ja kehittyy kohisten. Kohta varmaan lähdetään konttaamaan :) Oppi tässä joku viikko sitten taputtamaan ilman, että kukaan sitä olisi opettanut :D Ei kyllä kovista yrityksistä huolimatta edelleenkään vilkuta, vaikka miehen kanssa heilutellaan kätemme hapoille..Täällä tykätään laulamisesta, lukemisesta ja digiboxin valojen raaputtamisesta:D

Pistäytykäähän taas välillä kertomaan kuulumisia :)

Lavelyn & poika kohta 9kk
 
Kiva kuulla kuulumisia muiltaki :)

Ja vautsi, Puskajussin poitsu jo ottanu askeleitaki :) Meillä edelleen kävellään tukea vasten, ja kontataan kovaa :D Tyttö on oppinut uusia sanoja/ilmauksia viime viikkoina. Kissa on mau, auto on prum prum, ei- sanaa kuuluu varsinkin kun koittaa vaatteita laittaa :D Sitten tulee äiti ja iti. Ja kaikkia erilaisia tavuja hokee, ei niinkään sanoja paljoa.

Meillä on varmaan lisää hampaita tulossa, alhaalla nyt siis kaks. Ruoka ei meinaa aina oikein maistua (vai johtukohan helteistä, mene ja tiedä...) Ja näyttäs olevan vähän ikenet turvoksissa.

Lavelyn kyselit imetyksen vaikutuksesta menkkoihin. Mulla on vaikuttanut niin, ettei ole vielä koko menkkoja kuulunut : / Turhauttaa, koska meillä on jo toinen lapsi haaveissa heti tähän perään. Päätettiin, että saa tulla jos on tullakseen, tässä esikossa meni yrittämisessä niin kauan että toinen saa tulla sitten kun luoja suo :) Ja haluaisin kuitenkin pienellä ikäerolla. Mulla on vähän semmonen kutina, että menkat palaa vasta sitten kun lopetan kokonaan imetyksen. Nyt imetyskertoja enää se 1-2 vuorokaudessa. On tää kans kun toivoo että ne menkat alkaa :D

Mutta eipä tänne kummempia, palailen sitten 10kk neukun jälkeen kertomaan mittoja. Nyt nautiskelen aamukahvista yksin, tyttö aamupäikkäreillä ja mies nukkuu :)

miraaz ja neiti kohta 10kk!
 
Meidän pikkanen sit sai kans sen vesirokon ja ei todellakaan päässyt yhtä helpolla kuin siskonsa.Näppyjä tais olla satoja ja kuume hipos 40 astetta.Mut nyt ollaan jo voiton puolella.Vesikellot on muuttuneet ruveiksi jotka rapisee pois kun tyttöä käsittelee..

Yks hammas taas puhjennu lisää,toinen etuhammas on tullut tällä viikolla.Sinne suuhun kun ei ole mitään asiaa mennä sorkkimaan ni on hieman hankalaa tietää millon mikäkin on puhjennu :D

Puuro tuntuu nyt tökkivän.Kädet huitoo naamalla kun koittaa antaa.Oon lisänny mehukeittoja joukkoon mut ei se silti oikeen mee.Sit annan välillä leipää tai karjalanpiirakkaa kun puuro ei mee. Annoin typylle yks päivä hernekeittoa ja jestas että tykkäs.Suu aukes ku linnunpojalla konsanaan. Ollaan muutenkin ruvettu antaa samaa ruokaa mitä itse syömme.

Sunnuntain jatkoja!! :)

MUKSU ja typy kohta 10kk
 
Pitkästä aikaa!

Meillä tyttö kehityy kamalaa vauhtia! Luulee jo osaavansa seistä ilman tukea mutta se ei ihan vielä kuitenkaan onnistu.

Syöminen takkuaa kun maito vaan maistuisi. Mutta ollaan nyt yritetty panostaa kunnon ruuan syömiseen ja vähentää maitoa. Ongelma on siinä kun ruoka ei maistu tietenkään liian kylläisenä mutta ei myöskään liian nälkäisenä. Eikä luonnollisesti liian väsyneenä. Kamalaa taistelua on välillä ja tuntuu että pelkkä syöttötuoliin laittaminen on jo kamala vapauden riisto.. Huoh :D

Yöt menee mun vieressä. Miehellä alkaa ensi viikolla yhdistetty kesäloma ja isäkuukausi ja ajateltiin silloin pitää pientä unikoulua. Katsotaan kuinka käy. Ihan selkeästi tytöllä on 4 aikaan yöllä kyllä nälkä mutta jos edes siihen yhteen syöttöön päästäisi ja muu yö nukuttaisi omissa sängyissä koko perhe =)

Töihin ilmoitin meneväni vuoden vaihteessa mutta olen kotona varmaan kyllä jonnekin huhti-toukokuulle. Katsotaan miten pitkälle rahat riittää..

Neuvolassa pyydettiin takaisin 12 kk iässä jollei itse haluta tulla 10 kk. Painoa oli 9100 g ja pituutta muistaakseni jotain 74 cm. Motoriikka oli ajan tasalla kuten kaikki muukin niin katsoivat ettei ole mitään syytä tulla.

Kamala äitiin takertuja tuo tyttö on. Tässä oli vaihe että väsyneenä ei melkein isikään kelvannut. Mutta nyt tuntuu että ehkä alkaa vähän helpottaa. Sitä pahensi vielä meidän muutto ja uusi isompi koti.

Sofiia ja tyttö 8,5 kk
 
Hei äitikollegat!

Kyllä kesä menee nopeaan, nyt on jo elokuu. Huhhuh! Heinäkuu meni matkustaessa, oli kaksi eri ulkomaanreissua, joten tuntuu, että koko kuukausi meni siinä ja sitten pakatessa ja pyykätessä. Paljon helpommin meni lennot ja muut, kuin olin ajatellut. Tyttö nukkui lentokoneessa joka kerralla reilun tunnin, vaikka ei aina osunut uniaikaan.

Nyt kun ollaan oltu kotona, niin tuntuu, että tyttö on kasvanut ja kehittynyt todella paljon verrattuna aikaan ennen matkoja. Entisestä takaperin ryömijästä on tultu siihen, että tyttö kävelee huoneesta toiseen jakkaraa työnnellen. Onneksi ei kaatuile, vaan tulee alas ketterästi kyykyn kautta (koputetaan puuta...). Ja sohvalle pääsee jo nostamalla toisen jalan korvan korkeudelle. Taitaa olla samat metkut muillakin lokakuisilla! Katsoin juuri koneelta muutaman videopätkän marraskuulta 2010 - ja voi ja oi! Miten se voikin olla sama tyttö, silloin puoliunessa ja hauras, ja nyt niin vauhdikas ja oma persoonansa!

Puistoilu on nyt uusi harrastus, mutta saa olla tosi tarkkana pikkukivien syömisen kanssa. Ulkona on kiva könytä ja keinua. Telineitä ja penkkejä vasten on ihana nousta ja kävellä tuen kanssa päästä päähän. Ja isompia lapsia katsellaan ihaillen!
 
Päiväunista! Mä oon nyt ihan pihalla, miten tuon neidin tulisi nukkua unensa... :headwall: Ennen nukkui siis n. klo 9-10.30, 13-14, 17.30-18.30 ja yöuni 21-07 muutamalla heräämisellä. Nyt nuo unet ei enää tuukaan jotenkin luonnostaan. Olis varmaan aika siirtyä kaksiin uniin, jolloin niistä tulis toivon mukaan myös vähän pidemmät. Tuntuu että nyt koko ajan oon nukuttamassa väärään aikaan ja sitten taistellaan, ja se turhauttaa. Olis niin kiva suunnitella päivää, kun tietäisi milloin toinen nukkuu. Tässäkin lapset on niin omanlaisiaan, mutta silti olisi mukava kuulla, mihin suuntaan teillä on päiväunet muuttuneet - mihin kohtaan päivää ne kahdet päiväunet on teillä osuneet? Tänä aamuna tyttö heräsi 07.30 ja alkoi hieroa silmiään ysin jälkeen. Käytiin unille, ja heräsi vartin nukuttuaan. Ja uudelleen nukutus ei tuottanut tulosta. Äh! Arvatkaa olisko mulle kuitenkin uni maistunut...
 
Meillä poika herää 7-8 aikoihin ja ekat päikkärit on klo 10 maissa. Nukkuu yleensä 11.30-12 asti. Ja sitten syödään lounasta. Välipalan ottaa ennen seuraavia unia jotka on sitten noin klo 14-14.30. Nämä unet on tonne johonkin 16 asti ja sitten taas päivällistä.
Meilläkin saattaa aamulla hieroskella silmiään jo siinä yhdeksän maissa, mutta ihan hyvin jaksaa olla siihen kymmeneen saakka hereillä.
Tää samainen rytmi meillä on kyllä ollu melkein kaikilla kolmella nyt silloin kun on ne kahdet unet. Ja nyt tää rytmi osuu hyvin isompien ruoka-aikoihin myös, joten saadaan ruokailla kaikki aina samaan aikaan.
Sitten kun alkaa unet vähentyä pitäs siirtyä yksiin uniin niin ensin tuota lounasta vähän aikaistetaan, että pääsee aiemmin nukkumaan. Tyyliin niin, että olisi jo klo 11.30-12 nukkumassa.
 
Meillä tyttö herää nykyään noin klo 8-9. Ekat päikkärit ottaa klo 11.Nukkuu tuolloin tunnin-puolitoista.Seuraavat päikyt on klo 15mais ja sillon nukkuu yleensä 2h. Joskus ottaa vielä iltanokoset jos päivän muut unet olleet lyhkäsiä.Yöunille käy klo21-21.30.
 
Dia
Meillä nukutaan kahdet unet, heräillään aamulla siinä puoli seitsemän-seitsemän aikaan, joskus hyvällä unella mennään jopa puol kahdeksaan. Ensimmäiset unet on 11.30-14, toiset klo 17 aikaan, kolmen vartin verran. Aamulla voi mennä hiukkasen kiukkuiluksi kympin aikoihin, mutta ulkoillaan, tai lähdetään kauppaan juuri nuihin aikoihin, niin hyvin laps jaksaa. Jos torkahtaa, siirtää se muita unia ja menee vauvan oma sisäinen kello sekaisin, ja koko päivä on sitten känkkäränkkä kylässä. Toki jos tosi väsynyt on, eipä tuota hereillä pidä mikään, niin sitten hetken nukahtaa rattaissa aamullakin.

Meillä on nyt pari yötä äitee nukkunut olohuoneessa, yritetään yösyötöistä eroon. Vielä on ipana heräillyt syömään nejän ja kuuden aikaan, olisi kiva nukkua jo suht täysiä öitä. Ja herää ihan tavan vuoksi, ei sitä maitoa kovin enää ravinnoksi tule, eikä nälkäänsä lapsi silloin syö. Eka yö meni huutaessa klo 04-05.30, toisena n.5min neljältä, kuuden aikaan ehkä 1min ajan. Toivossa on hyvä elää, ensi yö ainakin vielä sohvalla :) Työtkin olen kolmivuorohommissa aloittanut jo kolme viikkoa sitten, niin aika raskasta tämä tulee olemaan, ellei öitä saa nukuttua. Niin ja onhan nuita yövuorojakin tehtävä.

Mitäs teille muille? Joko kävellään? Meillä tehokkaasti ryömitään, noustaan tukea vasten ja astellaan sitten siinä. Kovin sais vielä varmuutta kerätä, ei tarttis vielä lähteä talsimaankaan. :)
 
Tyttö kävelee tukea pitkin ja seisoo välillä jonkun aikaa ilman tukeakin kun keskittyneesti mutustaa jotain lelua ja katsoo isosiskon touhuja..Ei kyl vielä tarvis lähtee kävelee!

Meilläkin typy tykää hurjasti keinumisesta ja hiekkalaatikolla istumisesta/hiekan syömisestä :D

Joko olette siirtyneet kaukalosta isompaan istuimeen? Meillä vielä käytössä kaukalo.

Tsemppiä Dialle että saisitte tekin jo kokonaisia öitä! Ja työt siihen vielä päälle ni ei oo helppoo jos yöt rikkonaisia.

MUKSU ja typy 10kk
 
Tulin minäkin pitkästä aikaa käymään täällä :)

Meillä on jo vietetty 1-vuotisjuhlat. Nopeasti on aika mennyt. Ens maanantaina alkaa mullakin työt ja lapset menee päiväkotiin. Tyttö odottaa jo innolla, että pääsee kavereiden kanssa leikkimään.
Näitä pieniä aloittaa syksyllä 5, joten aika hulinaa tulee sillä puolella olemaan. Onneksi saivat yhden hoitajan lisää, niin on sit 3 pienten puolella. Kumminkin siihen porukkaan kuuluu myös alle 3-vuotiaat...

Meillä on vielä kaukalo käytössä. Toiseen autoon on sitten tytön vanha Graco Cosmic Comfort ja kakkosautoon ostin kaverilta Ferrarin istuimen, joka menee selkä menosuuntaan 10kg saakka. Sitä tosin ei tarvita kuin päiväkodista hakumatkalla.

Täällä syödään jo kokonaan samoja ruokia kuin muukin perhe. Helpottaa huomattavasti, ku ei tartte muistaa yhdelle laittaa eväitä sulamaan :) Viime viikolla maistoi maksalaatikkoakin ja hyvää oli (olin varannu muuta evästä, mut ei kelvannu :D )

Pirkkis ja poika 1v2vko
 
Heippa!
Minä änkeän myös mukaan. Hassua miten paljon sitä selaili Kaksplus, Helistin yms, kun oli raskaana, mutta nyt en olekkaan sitte 10kk missään käynyt.

Meidän tyttö syntyi 06.10.-10 Hyvinkäällä. 4115g ja 53cm. Iso tyttö ollut aina, puolivuotiaana 12kg:) Nyt paino lähteny tasaantumaan kun alettiin laittamaan vettä maidon sekaan ja konttailu alkoi. Ihan nyt muutaman päivän sisään on oppinut nousemaan hienosti tukea vasten ja ottaa muutemia sivuaskelia, sekä päästää kädet irti tuesta, mikä hirvittää joka kerta.

Silmään sattui yksi teksti tuttipulloista. Esikoinen on kyseessä, enkä edes ole tullut ajatelleeki tuttipullosta vieroitusta, herranjumala.. Vettä juo nokkamukista, maidon tuttipullosta aina sänkyyn mennessä, nukahtaa kyllä itsekseen, mutta pullo sänkyyn on tapana. Miten vieroitus kuuluisi tehdä??

Olettekos aloittaneet jo maitotuotteiden kokeilun?
Meillä syödään pikkuriikkisiä paloja juustoa ja maisiaisia saa milloin mistäkin.. (paha paha jäätelö).. Kumminkin nyt ollu muuteman päivän ripulia. Olisiko syytä siirtää maidon opettelu myöhemmäksi, vai jatkaa vaan ripulista huolimatta siedätystä, kun tytöllä ei kumminkaan minkäännäköisiä kipuja tai ilmavaivoja?
 
Tervetuloa jenny90! Hienoa, että saadaan taas lisää väkeä tähän pinoon elvyttämään keskustelua :)

miraaz Mäkin odottelin pidempään menkkoja paikalle kesti varmaan kuukaus/pari sellasta oloa, että ihan just ne alkaa. Hyvin pitkälti kuitenkin noin kuukausi yöimetysten loppumisesta alkoivat. Meilläkin varmaan, jos olosuhteet antaa myöten, alkaa toisen lapsen yritys tässä lähitulevaisuudessa. Ajateltiin, että on parempi alottaa taas hyvissä ajoin, kun mulla tosiaan oli viimeksi riesana se lyhyt lh-vaihe, ja taitaa toistaiseksi olla nytkin. Katsotaan mitä sille tapahtuu, ja lyheneekö kierto entisiin mittoihin; nyt oli huimat 44 pvä.

Meillä on noi päikkärit edelleen ihan samoissa kuin aikasemminkin eli herää 6.30-7.00 nukkumaan 9-9.30, herää 11 paikkeilla ja vikat päikyt vielä 13-14 aikaan. yöunille menee noin 19.30-20.00. Mua jännittää nyt, että mitä meidän hienoille rytmeille käy kun lapsi aloittaa siellä päiväkodissa muutaman viikon päästä.

Meillä on edelleen käytössä kaukalo, mutta just viimeksi eilen katoin sitä, että pitänee hankkia uusi istuin. Vähän polvet suussa olotila siellä.

Meillä vielä ryömitään ja ihan tyytyväiseltä tuo poika vielä tuohon etenemistapaan vaikuttaa olevan. Hieman on nyt yritystä ylöspäin polvilleen ja seisomaan, mutta ei vielä ihan osaa ainakaan tuota seisomaan nousemista.

Lukeeko teidän lapset ihan siististi kirjoja?! Meidän poika "lukee" mielellään ja innoissaan kaikia kirjoja. Siis lähinnä syö ja pureskelee niitä kappaleiksi. Muutama kirja on jo osissa ja muista on ainakin lähes joka sivulta haukattu paloja. En ymmärrä miten se saa semmoset oikein paksut pahvisivut hajalle...

Täälläkin puistoleikeistä keinuminen on ihan ykkösjuttu :)

Hauskaa viikonloppua!

Lavelyn ja poika 9kk
 
Moikka taas pitkästä aikaa!

Meillä liikutaan ryömien, vaikka konttausasento on osattu yhtä kauan. Tällä viikolla neiti on oppinut nousemaan tukea vasten.

Ollaan otettu juuri käyttöön turvaistuin, sellainen jonka saa selkämenosuuntaan näin aluksi. Turvakaukaloon vielä mahtuu, mutta sinne laittaminen on yhtä huutoa. Neiti huutaa jo kun yritetään sinne saada ja huuto voi jatkua jonkun aikaa vielä autossakin.

Puistoleikit Keinuminen on ihan ykkösjuttu! Hiekkalaatikolla ollaan muutama kerta oltu myös, liukumäkikin testattu.

Hampaita ei näy vieläkään. Tuskin hetkeen tulekaan kun ikenissä ei näy muutoksia.

Meillä nukutaan kahdet päikkärit. Toiset n. 11-12.30 ja seuraavat 15.00-16.30.

Nallu ja neiti viikon päästä 10kk
 

Yhteistyössä