Lokakuussa 2010 syntyneet

Mä liikun paljonkin joko pelkästään vauvan kanssa tai sitten niin, että kaikki kolme muksua on mukana. Yleensä lähden liikkeelle silloin kun vauva nukkuu, joskus olen mennyt kävellen kaupunkiin, joskus bussilla. Jos on kaikki kolme mukana niin silloin menen autolla. Jos mennään autolla niin sillon otan vaunut mukaan. Jos mennään johonkin kauppakeskukseen niin sillon saatan ottaa vauvan kaukalossa mukaan ostoskärryyn.
Ja jos nälkä yllättää ja vauva herää niin sillon tietty imetän vauvan jossain ja sit taas jatketaan matkaa.

Nyt vaan rohkeesti vauva mukaan ja matkaan! Hyvin siellä pärjää.
 
terese Me liikutaan julkisilla, mennään bussilla ostoskeskukseen. Meillä on aamupäivisin ainakin tällähetkellä jonkinlainen rytmi, herätään 7 ja poika syö siinä ja koitetaan nukkua 8-9, sitten poitsu nukkuu jotenkuten 1-2h rintarepussa, mä saan tehtyä kotihommia ja laittautua ees vähän, sit poika syökin siin 10-11 maissa, syötän kunnolla molemmat hinkit tyhjiksi, muuten syö taas kohta, sit voidaankin lähtee nokosille vaunuihin:) nukahtaa matkalla viimestään bussissa, mut yleensä jo lähes heti ku vaunut liikkuu:whistle: Sit voi olla et heräilee vähän, mut rauhottuu yleensä tutilla, nukkuu tos välis 2-3h, eilen tosin lähes 4h;) Yleensä päästään kotiin niin ettei syö tolla reissulla, mut joskus nälkä yllättää, onneks kauppakeskuksissa on vauvanhoitohuoneita, eiku ruoka massuun, ja sit taas mennään:) Ei me siis vielä kaupoissa kauheen kauaa olla, joku 1,5h + matkat. Topi viihtyy vaunuissa, varsinkin liikkuvissa, mut ei oo aina viihtynyt, yleensä itkeskeli, mut on nyt kai vihdoin tottunut, ja tosiaan nukahtaa niihin lähes aina, ainakin jos on massu täynnä:)
Eka kerralla mulla oli kaveri mukana, henkisenä tukena:) ku Topi viel tuollon ei niin viihtynyt vaunuissa, mut nyt voidaan mennä jo kahdestaankin. En tiedä liekkö sit van tottunut tohon rytmiin, ku oon koottanut pitää samana, ei siis joka päivä olla kaupoilla, yleensä ollaan lenkillä tohon aikaan;) Mut nyt pitää mennä syöttämään...
 
Terese
Me menemme kaupungille/kaupoille joko kävellen tai autolla, riippuen fiiliksestä (ja kellon ajasta). Matka taittuu kävellen 40min ja yleensä vauva nukkuu kävelylenkin ajan. Jos menemme autolla niin vauva saa olla kaukalossa ja sitten siellä kärryssä.
Tarvikkeet vaan mukaan syöttöä varten, jos et enää imetä :) Meillä esikoista syötettiin välillä ihan "vauhdissa" eli pullo suuhun vaikka rattaissa!
Kyllä se sujuu :)

Lavelyn
Meillä oli esikoinen 5160g ja tämä toinen 4250g. Mulla oli molemmissa raskauksissa raskausdiabetes ja toisessa raskaudessa hoidettiin hommat huolella heti alusta.
Ei ne seuraavat aina välttämättä ole isompia.
 
Meillä 5 viikon räkätauti johti lopulta korvatulehdukseen ja nyt on pojalla kuuri siihen. aatonaattona vein pojan vielä varmuudeksi lääkäriin kun tuntu, että on aina vaan niin tukossa. Sen lisäks sai kovan limaisen yskän. Onneksi vein ja melkein voi sanoo, että onneksi oli korvatulehdus että saatiin viimein kuuri. Siis ihan älytön aika, 5 viikkoo, vauva on niin tukossa että huh.
Ja siis tuota loppuahan edelsi kurkunpääntulehdus eli laryngiitti. Ensin oli isoveli taudissa ja yhden yön seisoin pakkasessa sen kanssa ja parin päivän päästä sai vauva taudin. Mä harvoin säikähdän mutta silloin vähän jännitti, sen verran hurjalle kuulosti ja näytti. Onneks niistä öistä selvittiin ja ihan vaan kotona.

Nyt on sitten masu kipee antibiootista. Lima on onneksi vähentynyt ja poika voi hengittää paremmin eikä korise koko yötä...
 
Terveiset eräältä lokakuussa synnyttäneeltä. Viikko etuajassa (vain) sitten lopuksi leikattiin. Pieni neiti tuli eli 3100 g ja 49 cm. Tissimaito ei ole riittänyt, sillä painonnousu ja samalla syönti on ollut hurjaa. 6 viikkoisena oli paino jo 4940 g. Nyt on syönti tasaantunut ja määrät yllättäen pienentyneet- 2,5 kk oltiin sitten 5715 g ja 56,1 cm. Yöunia riittää jo vähintään 7 tuntia. Ennätys on 9,5 h.

Itse sektioista paranin alun epäilyn vuoksi nopeasti. Sais vain saada tuota painoa pois reilusti kaksosilta (4 v) jääneet kilot.

Minä olen antanut laittaa kaikki rokotteet ja ylimääräisiäkin rokotetutkimukseen osallistumisen myötä. Matkustelemme paljon, niin että katson niistä olevan hyötyä meidän tapauksessa. Saatiin tytölle B-hepatiitti ja neuvolarokotetta laajempi pneumokokkirokote. Lähdemme uhkarohkeasti kahden viikon kuluttua Egyptiin, joka on hankala paikka vatsataudin kanssa. Kaksoset saivat aikanaan sieltä noroviruksen ja joutuivat Taysiin letkuihin. Helmikuun alussa menemme sitten Abu Dhabiin.

Muuten menee hyvin, siis lasten kanssa, mutta miehen kanssa välit ovat aika räiskyvät. Saas nähdä, mitä kehkeytyy. Minua risoo vielä toiseksi vanhemman oman poikani vakava sairastuminen, mitä mies ei oikein ota ymmärtääkseen. Hän ei enää asu meillä, kun on jo yli 20 v.

Hyvää Uutta Vuotta Discovery ja Pinja
 
Moikka kaikille!

Niin se eka joulu uuden tulokkaan kanssa sitten meni hujahtaen ohi, onneksi olitiin anoppilassa valmiissa pöydässä, niin ei tarvinnut itse huolehtia ruokapuolesta ollenkaan :whistle:

Discovery mekin ollaan rokotetutkimuksessa, ilmeisesti samassa missä tekin. Itsekkin kiinnostuin juuri ton b-hepatiitin myötä ja että pneumokokkirokote on neuvolaa laajempi. Eilen sai pikkunen piikit kankkuihin, ja säälilsihän pientä miestä kävi, kun normaalin elohiiren sijalla oli kuumeesta väsynyt kaveri, joka vaan ois nukkunut koko päivän:( No tänään onneksi on jo parempi ja enemmän jälleen oma tempperamenttinen itsensä=)

Discovery tulehhan sitten kertomaan egyptin matkastanne, kun itsekkin haveillaan tuonne lähtevämme, mutta juuri tuo mahatauti pelottaa, et jos itselle tulee se ja sit ei riitäkkään maitoa pikkuselle. Dubaita nietittiin toiseksi vaihtoehdoksi, mutta se epäilyttää et jaksaako reilu 4kk vauvan kanssa käydä kattelemassa kaikkia nähtävyyksiä?

Täällä pieni kasvaa kohisten, käytiin just neuvolassa, oli 59cm ja 5970g:p et kyllä maitoa tuntuu riittävän, vaikka välillä itse aina epäilenkin että tuleeko sitä tarpeeksi.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Danuli ja Topi 2kk ja 5pvä
 
Danuli olen itse käynyt Arabiemiraateissa neljästi. Niistä kaksi kertaa Dubaissa näiden kaksospoikien kanssa, kun olivat 5 kk ja jotain 2 vuotta. Voin suositella lämpimästi. Todella siistiä ja taksilla-ajo sikahalpaa. Tuo Abu Dhabihan on yksi emiirikunnista, jonne ei vaan järjestetä matkoja. Olemmekin räätälöineet sen itse. Tyttö on silloin juuri täyttänyt 4 kk, kun lähdemme kahdeksi viikoksi. Kaikkea vauvoille on saatavilla paikan päältä. Vaippoja, korvikkeita (mutta niitähän et tarvitse), purkkiruokia jne. Lääkäritaidot ovat huippuluokkaa. Meillä toinen kaksosista sai silloin 5 kk ihme ihottuman ja lääkäri tuli hotellihuoneeseen katsomaan. Apteekki oli kulman takana. Onneksi ei ollut mitään vakavaa. Mahataudista ei tietoakaan. Lento on ihanan lyhyt eli noin 6 tuntia.

Nyt meillä alkoi miehen kanssa "mykkäkoulu". Parempi sekin kuin möykkääminen, vaikkei ole tapaistani. Pitäisköhän alkaa katsomaan itselle ja tytölle asuntoa, muttei hennois poikiakaan jättää isälleen. No jospa matkailu avartais. Matkat on maksettu, niin ettei oikein voi kärsiä tonnien tappiotakaan.

Discovery
 
Eilen 7 vko neuvola ja jälkitarkastus. Painoa 5830 (3720) ja pituutta 59 (53).

Mulla kaikki ok. Lantionpohjaa pitää kuulemma treenata ennen kun alkaa vatsalihaksia tekemään. Tylsää! Mä inhoan lantionpohjan treenaamista! Ja haava on edelleen tunnoton mutta voi tuokin kestää kuulemma pitkään.

Ja meillä aletaan käntää tän yökukkujan rytmiä nyt vaikka väkisin aamuun päin. Tänään herättiin kelloon jo 8 että tästä se lähtee.

Kielijänne oli lääkärin mielestä tiukka joten sen takia tuli lähete leikkaukseen. On kuulemma tosi minimaalinen operaatio lääkärin mukaan. Ehkä senkin takia menee ilmaa syödessä.

Noita mahavaivoija tuntuu joku nyt rauhoittaneen ainakin jonkun verran. Samoihin aikoihin aloitettiin ne homeopaattiset, minä lopetin kahvinjuonnin ja vaihdettiin Disflatyl Cuplatoniin. Ja minä olin ollut pari viikkon ilman maitoa, munaa ja kalaa. Mutta nyt tuntuu olevan parempi vaihe menossa.

Discoverylle tsemppiä. Teillä taitaa olla sukset ristissä pahemman kerran. : /

Sofiia ja vähän rauhoittunut pikku monsteri =)
 
Heippa!

Joulusta toivuttu täällä :) Poika on ihanan perustyytyväinen jamppa eikä edelleenkään kamalasti itkeskele. Aiheesta toki eli osaa kyllä vaatia haluamansa. Kovasti tuo syö..katsotaan nyt mitä lukemia saadaan taas neuvolasta vajaan viikon päästä. Mietin tässä just, että mitäköhän olen syönyt, kun vauvan kakka oli aivan vihreää..melkein semmosta sammaleen väristä. Taitaa olla parempi jättää loput Pandan lakritsi fudgeista syömättä..:(

bubbeli Todettiinko sulla ekassa raskaudessa RD vai tuliko diagnoosi vasta sen jälkeen vai jotenkin myöhäisessä vaiheessa raskautta? Pitää varmaan ravata mahdollisen pikku kakkosen kanssa sitten vähän useammin ultrassa. Nyt viimeiseksi jäi rakenneultra. Tuli kyllä aivan yllätyksenä itsellekin tuo koko vaikka pitkiä ihmisiä miehen kanssa ollaankin.

Mekin saatiin joku rokotetutkimus-juttu, mutta en itse oo vielä ehtinyt koko papereita nähdä. Oon kyllä itse aika avoin tollasellekin vaihtoehdolle. Rota-rokotuksenkin meinasin antaa laittaa. Katsotaan nyt sitten, että mitä siitä sitten seuraa vai tuleeko mitään.

Lueskelin tuolla marraskuun-pinossa, että olivat puhuneet lapsiluvusta. Mitenkäs teidän suunnitelmat jatkon suhteen on vai onko perhe nyt koossa? :) Mun täytyy sanoa, että mun lähes krooninen vauvakuume ei varmaan kovin kauan pysy poissa.. Ikäeroksi toivoisin noin 2-3 vuotta, vaikka en siihen itse täysin pysty vaikuttamaan. Ainakin kaksi lasta on toiveena (siis joista yksi pötköttelee jo tuolla) ellei sitten kolmea :) Mies tosin varmaan toppuuttelee taas mun suunnitelmia..sai sitä aika kauan tähän nykyiseenkin projektiin puhua :)

Hyvää uutta vuotta 2011 kaikille!

Lavelyn ja Niila 8vkoa
 
No siis APUA! :D
Kun mulla on jo vauvakuume :D

Vaikka meidän lapsiluku kai on täynnä (3)...Mut vauvat on niin ihania ja lapset yleensäkin. Ja parastahan tässä on, että tuo keskimmäinen poika 2 v 8 kk toivoo, että äiti tekisi vielä 5 vauvaa :LOL: Kun poika niin rakastaa pikkuveljeä ja toivoo lisää vauvoja.Yritin selittää ettei äiti taida jaksaa enää viittä vauvaa, mutta ei auttanut. Hyvin päättäväisesti poika vaan ilmoitti, että "joo, 5 vauvaa meille" :LOL:
Että tässä olis vielä hommaa sen suhteen... :LOL:

Eli vaikka kuinka kuumeilis niin ei taida mies enää suostua. Ja enkä tosissaan tiedä jaksaisinko enää yhtäkään raskautta, synnytystä ja yövalvomisia...
 
Heipä hei! Meillä joulu meni kierrellen käytiin eka anopilla sitten minun vanhemmille, 25 päivä oltiin isomummolla ja 26 taas anoppilassa kun oli siellä muita sukulaisia käymässä. Tuo viimeinen päivä oli kyllä jo semmoinen että niin neidillä kuin äidilläkin oli pinna aika kireällä jo, ihanaa kun on nyt saanut olla vain kotona! Uudeksi vuodeksi mennään neidin kanssa kahdestaan minun vanhemmille kun mies on koko v.lopun töissä.

Discoverylle onnea matkaan ja tsemppiä parisuhteen solmuihin :hug:

Sofia ihana että teillä on maha ongelmat viimein helpottaneet!

Täällä menee hyvin vaihtelevasti, välillä ei mitään ongelmaa ja välillä taas illat on ihan hirveää itkua ja huutoa. Mutta onneksi yöt menee edelleen hyvin. Nyt on parina päivänä toinen silmä vuotanut ja rähminyt vähäsen. Onko kellään ollut tukossa olevaa kyynelkanavaa, miten se ilmenee ?

Meillä muuten joulun paras lahja oli Barbapapa mobile! Neiti ei tiedä miten päin olisi kun sen laittaa päälle kun on niin hauskaa :D Ja sitä on kiva tuijotella vaikka ei olisikaan päällä :) Ihanan näköistä kun toisella on niin kivaa :D

OIkein ihanaa uutta vuotta kaikille!
Ryöminkäinen ja mörkö monsteri 7vko

Niin ja tuosta lapsiluvusta, täällä ehkä elellään vain tämän yhden kanssa tai jos toinen tulee niin ikäeroa tulee se 5-6v kun minä haluan käydä syksyllä alkavan koulun kyllä loppuun ennen uutta vauvaa. Mutta voi hyvin olla että tämä yksikin riittää. Neiti on niin kamalan rakas että nyt tuntuu oudolta että seuraavaa voisi rakastaa yhtäpaljon :D (vaikka kyllähän se nii on että se seurava on ihan yhtä rakas)
 
Viimeksi muokattu:
Heippahei!

Ei ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua. Kaikki on oikein hyvin! Tällä kertaa ei ole huolen häivettä, eikä ole teille hätäisiä kysymyksiä ja avunpyyntöjä.. Nyt on tuollut vihdoin ylitettyä joku ihana taitekohta, eikä enää koko ajan mietitytä, että onko tämä normaalia ja mites tämä! :) No katsotaan viikon päästä, mikä sitten on tilanne. Tyttö on eloisa ja oma itsensä. Juttelee ja hymyilee ja kertoo kyllä itkuillaan, jos jotakin pitäisi tehdä. Minäkin tiedän jo, että näin meidän tyttö nukahtaa ja tästä meidän tyttö tykkää jne. Nyt vihdoinkin uskaltaa jo nauttia tästä touhusta ilman, että suuri osa energiasta menee oman itsen rauhoitteluun ja kaiken analysointiin...:LOL: Kolmen kuukauden ikä lähestyy. Uskomatonta, että viime uutena vuotena meidän tyttömme oli vain suurensuuri toive ja nyt hän on jo iso möhkäle sylissäni! :heart:

Meillä on tällä viikolla ollut vaihtelevia öitä. Vaikka hyviä ja suht helppoja ne ovat moniin muihin verrattuna. Pari kertaa tyttö on nukkunut kunnon pätkät (5h + 4h), mutta välillä myös yöt menevät vajaan kolmen tunnin välein syömisillä. Toissa yönä valvottiin täysin pirteänä klo 04-05. Ei siis vielä selkeää rytmiä, vaikka yö ja päivä ovatkin selvillä. Itkuja ei onneksi öisin ole. Joulun aikaan päiväsyönnit tiheytyivät kahden tunnin välein ja kerralla tehokkaat 10min, kun ennen oli kolmen tunnin välein. Täysimetys siis. Kakkaa tulee 4-6 kertaa päivässä. Tässäpä tärkeimmät: kakat, syömiset ja unet! Nuha joka oli kuun alussa, meni viikossa ohi.

Ristiäiset ennen joulua menivät hienosti, vaikka jännitin syömisrytmiä. Onneksi tyttö söi puoli tuntia ennen vieraiden tuloa ja sitten kahvin aikaan vetäydyimme tankkaamaan. Sopiva kaunis rääkäisy tuli papin valellessa vettä päähän, mutta muuten tyttö nukkui sylikummin sylissä.

Ihanaa uutta vuotta kaikille äideille ja vauveleille! :flower: Onneksi meillä on kaveripiirissä samassa elämäntilanteessa olevia, ja pääsemme illalla viettämään aattoiltaa vauvaseurassa ja ajoissa nukkumaan!

Terkuin Ramona ja Kullanmuruseni (noin 2kk 2vkoa)
 
Heipä hei pitkästä aikaa! Meillä joulut ja uuset vuodet juhlittu ja arki onneksi alkaa :) Meidän typykkä edelleen yleensä tyytyväinen, mutta ilmoittaa kyllä kun joku on huonosti :D Viime viikolla alettiin taas nukkumaan vähän pidempiä päikkäreitä ja mä olin ihan innoissani siitä :) Toivottavasti tämä vaan nyt pysyisi :) Vielä on vähän rytmien kanssa hakemista, mutta eiköhän se siitä.

Meillä varmaan imetys kohta loppuu, koska tuntuu etteti multa oikein tota maitoo tule, paitsi yön jälkeen, mutta päivällä ei kyllä nouse.. Eli siis lisäksi korviketta annetaan, toisaalta harmittaa mutta eihän sille mitään mahda..

Lapsiluvusta: Itse en välttämättä ehkä haluaisi enempää lapsia, mutta toisaalta olisi kiva että esikollakin olisi leikkikaveri, mutta kyllä haluaa nyt ainakin vuoden kaksi pitää väliä ennen kuin aletaan edes yrittämään :) Mies kyllä varmaan haluaisi lisää :)

Tämä oli tämmöinen pikanen kirjoitus :)

Hanna ja tirriäinen 2kk 5 pv
 
Hyvää uutta vuotta!! :)

Lapsiluvusta meille kyllä piisaa nämä kaksi tyttöstä.Tosin,mä olen nähnyt jo unta että meille syntyi poika.Hassua siinä oli se että mun paras ystäväni oli myös nähnyt unta että meille tulee poika vielä.Noh,aikahan sen näyttää sitten mutta ei ainakaan lähitulevaisuudessa enempää. Ja juu,se uni jonka mä näin niin se vauva oli hieman tummaihoinen...??? :D

Joulu oltiin meitin porukoilla.Melkein viikko siellä vierähti.Pukki kävi ja toi kauhiasti lahjoja.Uutena vuotena tytöt olikin yökylässä kun me vaihdettiin miehen kanssa vapaalle ;)

Me ollaan nyt pääasiassa annettu typylle päivisin korviketta ja yöt menee tissillä.Paljonkos annatte korviketta kerralla? tai kummosia määriä syö muiden vaavelit? Kysymys siis niille joilla myös korvike käytössä.

Me ollaan nyt parina aamuna nukuttu klo11 asti.Esikko sit jo huutelee korvan juuressa että koska mennään aamupalalle??? Ei meinaa äiti tulla millään tolkkuihin.Ja vaavelikin on tyytyväinen kun on tissi vaan suussa ;)

Neuvolalääkärille päästään sitten ensi viikolla.Voikaahan hyvin kaikki!! :)

MUKSU ja typyliini kohta 3kk
 
Heippa kaikille!

Meillä poitsu ensi viikolla 3 kk. ja 6430 g , pituus 60,6 nyt. Hyvin siis kasvaa. =)

Sofiia; meidän pojalta leikattiin kielijännettä 2 kertaan sairaalassa. Nipsaistiin vaan saksilla ja annettiin sokeria. Ei siitä ollut hetken päästä milläänsäkään, pikkujuttu oli siis. Auttoi tosi hyvin imuotteeseen.

hanna88; Eikö teidän vauvalla nouse paino, vai miten tiedät että maito ei nouse päivällä?

Missä teidän vauvat nukkuu ja miten paljon öisin heräilee? Luin että osalla nukkuu jo tosi hyvin. Meillä normiyössä poika syö 2-3 tunnin välein ja saattaa niiden välissä kaivata tuttia tai muuten rauhoittelua. ONNEKSI nyt sentään menee jo 21 maissa nukkumaan, kun aikaisemmin valvoskeli aina pikkutunneille asti... Nukutan viereen, koska en kertakaikkiaan itse jaksa nousta aina nostamaan omasta sängystä viereen , odottaa että on syönyt ja nostaa takaisin. Nyt siis nukkuu vieressä, kun herää; siirrän tissille ja nukahdetaan siihen molemmat. Olen miettinyt että vieressä nukuttaminen ja tissin vieressä pitäminen vaan tihentää syömisvälejä, omassa sängyssä ei välttämättä heräisi niin usein. Pitäisi vaan repäistä ja jaksaa muutama yö sitä että siirtää omaan sänkyyn niin sillähän se selviäisi. Täällä alkaa vaan äiti olemaan siinä pisteessä että huhhuh.
 
Mä oon kanssa nykyään (tai ollu koko tän ajan) niin väsyny, että nukahdan yöllä poikaa syöttäessä. Ja herään sitten joskus monen tunnin päästä enkä enää viitti siirtää poikaa omaan sänkyyn...Eli alkuyön nukkuu omassa sängyssä ja lopun melkeinpä vieressä. Edellisten kanssa olin tarkka, vieressä en nukuttanu eivätkä ole tosiaan koskaan oppineet/halunneet vieressä nukkuakaan.
Mut tän pojan mä taidan lelliä pilalle kun on mun viimenen vauva :xmas:
Ei vaa, oon ittekin ajatellu, että pitäis aina siirtää omaan ja pysyä valveilla. Mutta kun ei jaksa...

Ja viime yönä alkoi riemu, keskimmäisellä alkoi mahatauti. Nyt vaan odottelen, että koska muut lapset sairastuu. Ja jos vauva sen saa niin se on kyllä sairaalareissu...
Just tänään loppu vauvan antibioottikuuri korvatulehdukseen, joutui syömään kaks kuuria perkääin kun ei ekalla korvat parantuneet.


Zeena ja poika 3 kk
 
Zeena; Voi ei, toivottavasti ei vauva saa mahatautia. Varmasti on muutenkin tarpeeksi väsynyt ilman sitä huolta minkä pienen sairastaminen tuo.

Mulla on kyllä hiukan kusetettu olo, kun nyt vasta luin tuon Rotarokotteen huonoista puolista. Ja oikeastaan vasta jälkeenpäin tajusin et eihän se olis ollut pakollinen (stupido...). Neuvolassa ne vaan puhui siihen tyyliin että se kuuluu ottaa nyt. Nyt sitten aikaisemmin niin hyväntuulinen mies on itkuinen ja mahakipuinen. Tissillä olisi koko ajan, mutta väsynyt ei ole. Voi olla myös tehoimukausi...

Mutta maha on kipeä. Jäykkänä sängyssä oikein vetää itseänsä kippuraan ja vatsassa vääntää. Myös ihottumaa tullut päänahkaan rokotuksen jälkeen. Höh. Täytyy soittaa neuvolaan huomenna. Kun on kyse näistä "uusista" rokotteista jotka sisältää elävää tavaraa; niin mielestäni neuvolalla on vastuu keskustella myös rokotteen huonoista puolista, eikä vaan pitää itsestäänselvyytenä että kaikille se annetaan. Eikä sillä, rota on varmasti vaarallinen näin pienellä ja olisin rokotteen saattanut ottaa anyway, mutta tietoisempana vanhempana. No omaa tyhmyyttä kun en etukäteen enemmän ottanut itse selvää.

No sama kun ne olisi halunnut (ennen 12 raskausviikkoa) laittaa sen sikapiikin. Kun sanoin etten aio sitä ottaa niin antoivat ymmärtää että olen vastuuton ja se piikki olisi vauvan parhaaksi. Pah, onneksi EN ottanut.

Hey, painaako teidän vauvat naamaansa patjaan kun maha kipristelee? En osaa muuten tulkita tuota, kun jätkä on muuten rentona ja jo melkein unessa, mutta ähisee ja painaa päätään patjaa vasten. En usko että unenmailla enää harjoittelee mahalleen kääntymistäkään?
 
Huomenia meidän neiti tänään 3 kk haikeeta kun on joutunut jo laittaan syrjään pieneksi käyneitä vaatteita on se jo niin iso ensiviikolla neukka ja saa tuoreet mitat
Päivisin meillä nukutaan melkeenpä minari unia ja sylissä jos laskee pois sylistä heti tieten herää
väliin tieten nukahtaa tuohon vauvakeinuun
Iltaisin nukahtaa ajoissa syömisen jälkeen meidän sänkyyn josta nostetaan omaan sänkyyn
yösyöpottelyn jälkeen jatkaa meidän sänkyssä kun en jaksa veivaa edes takas sänkystä sänkyyn
 
Moikka!
Pirkko: en tiiä onko yhtään samasta asiasta kyse, mutta meidän vauva etsii aina peiton tai tyynyn reunan tai sängyn pehmusteen nenää vasten unta tehdessään ja ikäänkuin hieroo nenäänsä kangasta vasten. Luulen, että se tuo jotakin turvan tunnetta tai lapsi nauttii kun tuntee oman lämpimän hengityksensä. Näin kuitenkin nukahtaa.
Öistä: yleensä meillä vauva nukahtaa parisänkyyn keskellemme klo 23-00. Ei nukahda silloin tissille, vaan vähän aikaa seurustelee. Suunnilleen joka toinen ilta tarvitsee apua nukahtamiseen: maataan lähekkäin kasvokkain ja aikuisen käsi poskelle. Joskus nukahtaa itkuun. Noin joka toinen ilta nukuttaa itsensä. Tutti on yleensä suussa. Välillä se on hyvä asia, välillä huono kun heräilee sen tipahtamiseen. Kun tyttö on syvemmässä unessa, nostan hänet omaan sänkyyn meidän sängyn viereen. Seuraavat syötöt yleensä noin klo 03, 06 ja 09. Syö kymmenisen minuuttia ja sitten nostan olkapäälle röyhtäyttämään. Siinä tunnen että nukahtaa olkapäälle, ja siirrän siitä takaisin omaan sänkyyn. Aamummalla jätän meidän keskelle ja silloin saattaakin tulla vaipanvaihtoreissu. Tuollainen siis perusyö, josta on kyllä tosi monenlaisia variaatioita...
Lapsiluvusta: Ollaan just viime aikoina mietitty, että mitäköhän tulevaisuus tuo tullessaan ja kyllä me haluttais kovasti jossain vaiheessa kaveria tytöllemme.
 
heipä hei
Meillä yöt tai lähinnä tuo nukahtaminen menee vielä aika vaihtelevasti. Mutta yleensä klo 22-01 välillä nukahdetaan, syliin, tissille tai nyt muutamana iltana kantoliinaan (oma olkapää niin kipeä että yritän vähän säästää sitä ) Vähän huolettaa että miten sitten kun pitäisi rinnasta vieroittaa tai miten tulee oppimaan nukahtamaan "itsekseen" , mutta toisaalta nyt tuntuu hyvältä se että jos lapsi huutaakin niin on ainakin sylissä turvassa ja nukahtaa sitten siihen.

Seuraavan kerran herätään syömään sitten klo 4-5.30 ja aamulla heräillään klo 9-10 (joskus saattaa vielä tämän jälkeen jatkaa uniaan) Vaipan vaihdan yleensä tuolloin neljän viiden maissa.

Tuttia ei edelleenkään huoli, muuta kuin päivällä ihan hetkeksi ja silloinkin vaan yrittää purra sitä ikenillään.

Nyt tuntuu että pari päivää on ollut tosi kiukkuinen, ei jaksa pitkiä hetkiä olla hyvällä tuulella. Mutta aivan ihanaa on kun neiti on oppinut "juttelemaan" ja naureskelemaan :) Mikään ei ole ihanamman kuuloista!

Voikaahan kaikki hyvin, ensi viikolla on neuvola niin saadaan taas vähän mittoja :)
Ryöminkäinen ja monsteri 2kk ja 4pv
 
Ramona ja Pirkko: meidän neiti kans melkeinpä aina nukkumaan laittaessaan vetää unirättiä naamalle tai "hinkkaa" naamaansa sitä vasten. voi olla,että se on jonkunlainen turva lapselle. Ja meillä neiti nukahtaa usein itsekseen omaan sänkyynsä, ainakin siis päikyillä ja useimmiten myös iltaisin.Laitan vain tutin suuhun ja sen unirätin naaman viereen/toisen käden päälle niin vähän aikaa hakee unta justiin hinkkaamalla naamaa siihen rättiin ja sitten nukahtaa. On myös sellaisia iltoja, että ei malta nukahtaa itsekseen vaan nukutan meidän sänkyyn ja sitten siirrän pinnasänkyyn. Yösyötön jälkeen jää yleensä aina meidän sänkyyn nukkumaan, on omaa laiskuutta, en jaksa nostaa takas pinnikseeen takas. :)
 
Nukkumis juttuun mäkin tulin kommentoimaan.. Eli meillä typy ja minä mennään nukkumaan klo21 pintaan ja typy on tissillä noin klo22 asti..Nukahtaa yleensä siihen ja en siirrä omaan sänkyyn, vaan jää viereen. Eka herätys sit onkin 1.30-2.30..Paitsi nyt on alkanut herää jo puolenyön jälkeen..Ja sit tuntuu että tissitellään parin tunnin välein kunnes aamu koittaa.

Typyllä on myös välillä iltaisin naaman tahkoomista,liikuttaa kättään korvan kautta tuoden sen naamalle ja toistaa tätä :D se on hassun näköistä. Kertoo varmaan kuin paljo väsyttää :heart:

MUKSU ja typy 3kk
 
Heips! Voisinko minäkin kirjoitella tässä ryhmässä? Meille syntyi tyttö 18.10. paino 4260g ja pituus 52cm. :)

Meille neidillä oli viimeksi neuvola 7vkon ja 1vrkn iässä. Silloin mitat oli 58,5cm ja tasan 5kg (kotiutumispaino 3910g), pipo oli 39cm (s 36). Meidän neiti on pitkä ja siro, saa nähä mitkä mitat on ens kerralla neuvolassa. Sillon neiti onkin tasan 3kk.

Minkä kokosia vaatteita teillä käytetään? Meillä tyttö käyttää pieniä 60-62cm, isohkoja 56cm, tutan 50cm bodeja. Housuissa menee 56cm, potkupuvuissa 62 (pienemmissä). Meillä tyttö on niin siro, että vaatteet tuppaa olla liian leveitä.

Entä mitä tein vauvat osaa jo? Meillä tyttö kannattelee päätä pystyssä ja makuulla, mutta käsistä kohotettaessa ei. Kääntyy mahalta selälleen. Seuraa leluja katseellaan, huitoo roikkuvia leluja, mutta ei tartu niihin. Pistää käsiä kokoajan suuhun. Juttelee ja hymyilee jatkuvasti. Mitäköhän vielä.. no jatkan sit ku tulee mieleen!

Meillä on nukuttu yöt kokonaan 2kk iästä asti. Päivälläkin on jo hieman rytmiä :)

Nallu ja Sonja 11vko 5vrk
 
Nyt on sitten kevään ensimmäinen mahatauti-episodi takana. Kaikki muut sairastivat paitsi minä (KOP KOP). Onneksi vauva tosilievänä, kerran oksensi pienen oksennuksen ja sen jälkeen oli syömislakossa vähän aikaa, ilmeisesti oli sen verran vaivaa. Sitten alkoi taas tissi maistua ja selvittiin siis ihan kotona. Kaikista kipein taisi olla mies, yllätys. Meihet on aina NIIN kipeitä, vaikkei ois kummonenkaan tauti :D

Meillä oli 3 kk:n neuvola ja mitat oli 6960g, 63,5 cm ja pipo 42,7cm.
Mun tekis niin mieli alotella kohta soseita, mutta pitäs tässä nyt kuukausi malttaa...Jotkut ei raaski alottaa soseita millään ja mä vaan odotan koska pääsee antamaan...Bataatilla alotan, ihan niinkun muidenkin kohdalla. Se on PALJON vatsaystävällisempi kuin peruna, ihan vinkiksi muillekin! Neuvolassa jotenkin aina puhutaan siit perunasta vaan. Mutta siinä on siis paljon tärkkelystä ja aiheuttaa hyvin helposti mahanpuruja. Bataatti on vähän makeamman makuinenkin ja maistuu yleensä vauvoille hyvin. Kohta pitää alkaa jääkuutiorasiaan bataattisosetta keittelemään.
Meillä poika aukoo lusikalle suutaan jo nyt hyvin mielellään, oon antanut maitohapot lusikassa ja tyytyväisenä napsuttaa suutaan kun näkee lusikan. Hyvä hyvä.

Joo, mä oon niin tyytyväinen kun jätin sen rotan ottamatta. Vaikka ton mahatauti-homman keskellä jo hetken kirosinkin että miksen ottanu :xmas: Onneks poia ei siis sairastunu pahemmin eikä toi ollu rotaa. Meillä ois varmaan ollu ihan kauheeta, kun oli tossa toi antibioottikierre + ripuli muutenkin ja jos siihen ois päälle paukkastu vielä se rota-rokote.
Mutta niin minäkin olin ennen kamalan arka sanomaan omaa mielipidettäni tai uskaltamaan tehdä poikkeavia päätöksiä. Nyt sitä on vaan rohkaistunu ja mun lapsiahan nää on eikä neuvolan. Eihän mun olis pakko käydä koko neuvolassa jos en haluis, kaikkihan nää on vapaaehtosia. Sitä ei vaan meinaa millään muistaa, sen verran meitä kuitenkin kohdellaan sillai "kuin kaikki olisi pakkoa".

Meillä on 68 cm vaatteet käytössä ja sopivia on.

Zeena ja poika 3 kk
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä