Onnea muillekin vauvautuneille! :heart:
Minun tarinani alkaa siitä, kun viime to-pe välisenä yönä oli "hassuja oloja". Supistuksista en vielä silloin tiennyt mitään (mutta opin tietämään myöhemmin, jumaliste!), mutta joku vain tuntui erilaiselta. Perjantai-aamuna seitsemän maissa sitten lirahti pikkuisen jotain hailakan vaaleanpunaista. Herätin miehen ja sanoin että taisipa olla lapsivettä. Muistin jostain syystä saaneeni neuvolasta ohjeen, että jos lapsivettä menee, ei tarvitse vielä lähteä sairaalaan, vaan odotella supistusten säännöllistymistä. Mies kuitenkin vaati, että soitan synnärille ja varmistan. Melkein tunnin siinä mietin, ja soitin sitten kuitenkin. Kätilö puhelimen toisessa päässä sanoi että KYSillä on käytäntö, jonka mukaan sairaalaan täytyy mennä heti kun lapsivettä menee, infektioriskin vuoksi.
No, tilattiin taksi, mies kävi pikaisessa suihkussa
ja ihan rauhassa siitä lähdettiin. Sisko asuu naapurissa, ja oli tekemässä silloin kahdeksan maissa lähtöä töihin, ja huomasi ikkunasta meidät. Vilkutin ja huusin avonaiseen ikkunaan että ollaan menossa sairaalaan
Että ihan iisi lähtö oli se, ei mitään sellaista hektisyyttä mitä kuvittelin
Synnärille saavuttaessa olin vain tiukasti sormelle auki, ja veikkasivat että kyseessä oli "korkea lapsivedenmeno". Osastolle piti kuitenkin jäädä, laittoivat kanyylin ja sain antibioottia 4 h välein infektion ehkäisemiseksi. Sielläpä minä sitten makoilin ja söin "sairaalaherkkuja" kaikessa rauhassa. Pe-la välisenä yönä supisteli jo aika kovasti, mutta kohdunsuu ei edistynyt kuitenkaan. Lauantaina supistukset vain kovenivat, ja yöllä kätilö jo sanoi että oon sen verran auki että voi lähteä synnytyssaliin epiduraalia saamaan.
Saliin pääsin joskus kahden-kolmen maissa yöllä, ja voi että siellä oli mukavaa! Epiduraali on maailman paras keksintö, mihinkään ei sattunut, nukuin jopa vähän aikaa
En edes muista kaikkea kunnolla, mutta jossain vaiheesa kätilö sanoi että voi aina supistuksen tullessa alkaa "änkäämään", eli liikuttelemaan sitä vauvaa synnytyskanavaa pitkin pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa ne änkäämiset alkoivat sitten olla jo ponnistuksia, ja voi kauheeta että mikään ei oo sattunut ikinä niin paljon kuin se ponnistusvaihe!! Se ei kestänyt kuin jotain 10 min, mutta tuntui ikuisuudelta. Välillä teki mieli peruuttaa koko homma
Jotenkin minä sitten sain (ihmettelen vieläkin) tuon pienen ihanan puserrettua ulos sunnuntaina klo 12.04.
Miehelle sanoin, että jos joskus haaveilen vielä toisesta lapsesta, niin muistuttaa minua tästä synnytyskokemuksesta
Se oli minulle jotenkin tosi rankkaa kokonaisuudessaan...
Toipumiseni on kuitenkin lähtenyt käyntiin tosi hyvin, ja kotiin tultiin heti kun päästiin, eli tiistaina kun vauva oli 2 pvän ikäinen. Synnärillä tykkäsin hoitaa itse vauvaa koko ajan, en malttanut antaa häntä hoitoon henkilökunnalle. Toki siis käytiin yleisiä vauvanhoitojuttuja kätilön kanssa yhdessä. KYSillä on ihana hoitohenkilökunta, oli kyllä hyvin turvallinen olo siellä! Imettäminenkin sujuu, tosin meidän pikkuinen tuntuu haluavan jatkuvasti rintaa. Epäilen että maitoa ei vielä riitä tarpeeksi, ja ollaankin annettu noin kerran päivässä korviketta, ettei nyt ainakaan nälässä olisi ressukka
Jaahas, jopas tuli pitkä kirjoitus... lukekoon ken jaksaa
Nyt vois yrittää nukkua, kun tyttökin nukkuu.
Aion kyllä tulla edelleen tänne lukemaan teidän muiden etenemistä, vaikka itse olenkin jo (huh helpotusta) kahtena kappaleena!
- Öhkis.