Lokakuun Onnenmurut 2012 **Elokuussa**

IMN
Minä oon kans kuullu tuosta käsien puutumisesta. Johtuu usein siitä että turvotus painaa hermoja ja niin käsistä lähtee tunto. Jotkut tiputtelee tavaroitakin jos turvotusta on oikein paljon. Ei oo vaarallista, mutta ainahan turvotuksesta kannattaa neuvolassa mainita :)

Nyt on sitten Ranualla käyty ja jalatkin on sen näköiset että on saaneet kannatella tätä ruhoa koko päivän :D Polvista varpaisiin järkyttävä turvotus päällä. Varasinkin mieheltä selkä- ja jalkahieronnan illaksi :) Oli kyllä melko vaivalloista kävellä ylämäkiä ja luovutinkin esikon rattaineen ihan suosiolla miehekkeelle ja veljentytölle.

IMN & Tuutikki 30+0 POKS! Nyt alkoi sitten tämä ajan matelu. No, enää korkeintaan 10 viikkoa, kun kerran ei yliaikaiseksi päästetä. Oon kyllä aika varma että käynnistetään taas rv 38-39, että vauva pääsee mahan ulkopuolelle kasvamaan paremmin.
 
Hei vaan pitkästä aikaa taas!

Minä se olin, joka siitä fb-ryhmästä täällä huuteli! Se on kyllä ihan avoin kaikille, jotka sinne haluavat liittyä, mutta ryhmän yhteisellä päätöksellä sen 15.8. jälkeen emme ota enää uusia jäseniä. Kaikkien toive oli myöskin se, että jäsenet, jotka eivät siellä mitään itsestään kerro tai kommentoi juttuja, poistetaan. Sillä todellakin, siellä jaetaan paljon henk.koht juttuja. Turha tuosta nyt on mitään suurempaa draamaa tehdä.

Aika tuntuu menevän aina vaan nopeammin... Justhan sitä plussasi ja nyt on enää vajaa 9 viikkoa laskettuun aikaan! Vielä ois tavaroita hankittavana ja mietittävänä! Suurin puute taitaa olla tuplavaunut, joista onneksi sain tänään tarjouksen! Vaatteita saan siskon vauvalta, pinnasänky ja kaukalo löytyy... Mitäs vielä pitää olla? Tuttipullo, tutteja.... Pitäis kaivella vanha kalenteri jostain, siellä olis hyvä lista esikoisen ajalta! :)

Neuvolassa kävin keskiviikkona, silloin kaikki muuten hyvin, mutta hemppa oli laskenut 113, eli sain "luvan" aloittaa raudan.. Onhan tuo vähän ollutkin väsyneempi olo.. Sf-mitta oli 30cm (30+5) ja yläkäyrällä meni. Minä kun ajattelin, että mennään kaikkien käyrien yläpuolella, niin kuin edellisessäkin raskaudessa! :D

Eilen illalla kävin sitten synnärillä tarkistuksessa, kun koko päivän supisteli, eikä rauhoittunut millään.. Mitään välitöntä hätää ei onneksi ole, sydänkäyrä oli hyvä ja ultrassa vilkkaat liikkeet. Kohdunsuukin oli kiinni ja kiinteä, 3cm kaulaa jäljellä. Lääkäri määräsi lepoa ja takaisin mentävä jos ei ala helpottamaan, tai supistukset kipeytyy. Samalla sain painoarvion, joka oli 1900g!! Melkein yläkäyrällä siis!

......ja takaisin sohvanpohjalle vauva -lehden kanssa.... :)

-Minki ja pikkusisko 31+1-
 
Huomenta!
Onko muilla epäilyksiä että vuotas lapsivettä? Itellä tullu muutamia kertoja istualtaan ylösnoustessa että ihan kun olis kussu housuun. Eilen tämä tapahtui taas ja side oli märkä. Ei haissut miltään ja oli väritöntä. Tätä ei siis tapahdu joka päivä, tai sit en vaan huomaa sitä. Sen takia aloin miettimään kun neuvolatäti sano 1,5 viikkoa sit neuvolassa että lapsivettä on vähän mutta sopivasti. Ota tuosta nyt sit selvää. Noh keskiviikkona uus neuvola ni kysäsen asiaa. Sitähän tulee sinne kuitenkin koko ajan lisää. Ja vauvan liikkeet tuntuu hyvin. Jospa kaikki olis hyvin.

Kusma ja hattivatti 32+0 poksuu....
 
No lueskelin sitten hätäpäissäni netistä noista oireista ja tuntuis monella viittaavan käsien puutuminen ja muutenkin puutumisoireet migreenin alkuoireiksi.. Nyt tätä on tapahtunut 4 päivänä peräkkäin ja haittaa tosissaan elämistä jo, joten huomenna soitto lääkärille..
Turvotusta mulla ei niin paljoa kyllä ole, tai sitten se on jotain sisäistä hermoratoihin kohdistuvaa mikä ei liity ulospäin näkyvään turvotukseen mitenkään. Aika hurja tunne on vaan itellä kun kielestä häviää kokonaan tunto ja kädestä. Ja se lamaannuttava pääkipu, se on pahinta..
 
No lueskelin sitten hätäpäissäni netistä noista oireista ja tuntuis monella viittaavan käsien puutuminen ja muutenkin puutumisoireet migreenin alkuoireiksi.. Nyt tätä on tapahtunut 4 päivänä peräkkäin ja haittaa tosissaan elämistä jo, joten huomenna soitto lääkärille..
Turvotusta mulla ei niin paljoa kyllä ole, tai sitten se on jotain sisäistä hermoratoihin kohdistuvaa mikä ei liity ulospäin näkyvään turvotukseen mitenkään. Aika hurja tunne on vaan itellä kun kielestä häviää kokonaan tunto ja kädestä. Ja se lamaannuttava pääkipu, se on pahinta..
Minulla oli edellisessä raskaudessa diagnosoitu rannekanavaoireyhtymä molemmissa käsissä ja joksnkin samanlaiset oireet aluksi kuin sinulla. Tosin voihan tuo viitata myös migreeniin. Jouduin jäämään sairaslomalle rv 30 (ja tämähän tarkoittaa, että oireet alkoivat jo monta viikkoa aiemmin, ennenkuin mitään turvotuksiakaan tuli) kun kädet eivät enää kertakaikkiaan totelleet hienomotoriikkaa vaativissa tehtävissä (oon toimistohommissa ja koneella työskentely meni mahdottomaksi).

Kaikki alkoi tosi viattomasti, tyyliin keskisormi ja peukalo puutuivat silloin tällöin jne. Lopulta molemmat kädet olivat "ämmänneuloilla" ihan koko ajan. Imettämisestä ei esim. tullut mitään kun vauvan hallinta oli n. 3 viikkoa vielä syntymän jälkeenkin hankalaa tunnottomuuden takia. Onneksi meni lopulta kuitenkin ohi ilman leikkausta. Tässä raskaudessa tätä oiretta ei ole vielä ainakaan ollut, eikä toivottavasti tulekaan.
 
Kusma: mulla oli yhessä vaiheessa pelko että vuodan lapsivettä, alko kun luulin nostaneeni liian raskasta taakkaa ja tehneeni liikaa hommia ja housut tuntui oudon kosteilta. Ja jatku kun vessassa käynnin yhteydessä luulin jo olevani valmis ja sitten lorahti jotain lisää... Sain neuvolasta mukaan testipaperia (ph-paperi eli lakmuspaperi) jolla sitten kotona testasin että kyseessä ei onneksi ollut lapsivesi. Pyydä sitä testipaperia kotiin niin saat varmuuden.
 
IMN
Ainiin, tuli tuosta lapsivesiasiasta mieleen; Kun kävin siellä ylimääräisessä lääkärineuvolassa torstaina, unohtui koko lapsivesiepäilys kun siinä oli kaikkea muutakin sählinkiä olotilan kanssa. Päädyin kuitenkin itse siihen ettei kyseessä ollut lapsivesi, koska jäi siihen yhteen pikkuhousujen kastumiseen, eikä sen jälkeen edes tiputellut mitään.
Muistin kuitenkin että myös edellisessä raskaudessa oli samankaltaista ongelmaa, kun rv 14-15 heräsin yöllä siihen että kaikki housuja ja lakanaa myöten kastuivat (lääkäri kehtasi kysyä olinko varma etten pissannut housuun..). Ikinä ei kuitenkaan selvinnyt mikä tuo "tulvahdus" oli ja tosiaan, lääkäri oli varma että laskin alleni. Kai minä nyt pissan hajun olisin tunnistanut, tai viimeistään äitini kun jäi vaihtamaan lakanoita lähtiessäni päivystykseen :D
Osaako joku sanoa mistä tuo voisi johtua, kun kerran on ollut kummassakin raskaudessa samanlaista? Huolestuttaa nimittäin vieläkin että mitä se kirkas neste oli..

Oon tän päivän miettiny makuuhuoneen järjestystä kun pinnasänkykin pitäisi saada johonkin.. Piirsin oikein huoneen paperille, leikkasin oikeissa mittasuhteissa paperista huonekalutkin ja aloin siinä paperilla venkslata niitä joka päin :D Ja tottakai, kuten aina joka asiassa, ensimmäinen vaihtoehto oli loppujen lopuksi se paras.
Ääh, tahdon yhden makuuhuoneen lisää, niin saisi vauvan omaan huoneeseen. Varsinkin kun tiedän etten osaa nukkua vauvan kanssa samassa huoneessa, vaan olen koko ajan ns. toinen silmä auki. Esikon kanssa en samaan huoneeseen vastasyntynyttä halua, hänen ei tarvitse vielä yöheräämisistä kärsiä :D
Ollaan kuitenkin päädytty miehen kanssa siihen, että tämä on viimeinen asunto josta vuokraa maksetaan ja seuraava saa sitten olla jo oma.. Lähes 650 euroa 63 neliöstä tuntuu niin turhalta. Eli sitä päivää odotellessa kun uskaltaudutaan lainaa hakemaan, sitten vasta on lisätilaa tiedossa.

Tällainen turha kirjoitus tällä kertaa :) Yritän nyt saada miehen kokoamaan tuon pinnasängyn. Ahtasin sängyn omaan tilaihme-autooni hetken mielijohteesta kun löysin sen vanhempien varastosta, enkä millään haluaisi enää laittaa sitä piiloon :D

IMN & Tuutikki 30+1
 
Viimeksi muokattu:
Hei taas kaikki, "pitkästä aikaa"! :)

Minulla oli tänään neuvola. Ei mitään uutta mieltä avaavaa informaatiota tullut, raskaus etenee niinkuin pitää. Tuntuu että voisin aivan hyvin vain soittaa neuvolaan ja kertoa painoni, verenpaineeni, ja että "juu vauva liikkuu paljon ja maha kasvaa" :) No ei tosin, kuulostaa valittamiselta, enkä todellakaan halua valittaa. Tiedän että olen onnekas kun en ole joutunut kohtaamaan suurempia ongelmia tämän raskauden aikana. Olen vain taas tosi kärsimätön, tuntuu että aika menee liian hitaasti. Vaikka välillä se taas tuntuu menevän tosi nopeasti :D Hohhoijaa, voi näitä mielialoja... :) Ja toisaalta en voi sille mitään, että pelkään hieman että jotain tosi vakavaa tapahtuu viimeistään synnytyksessä, sekin on aika painostava tunne :(

Äitiyspakkaus tuli, jipii! :) Sitä oli kiva miehen kanssa tutkiskella. Ehkä ihan pikkuriikkisen harmittaa että ne vaatteet on aika poikamaisia, vaikka ei sillä oikeasti väliä olekaan. Varsinkaan kun meillä on niin kamalasti jo vaatteita! Miehen serkku lahjoitti ison laatikollisen eri kokoisia vaatteita, ja siellä oli varmaan neljä ulkoilupukuakin, huh. Lisäksi on muutamia uutena hankittuja vaatteita. Että kyllä niillä alkuun pääsee :D Ihan pieniä (alle 60 cm) vaatteita ei kovin paljoa ole, mutta saa nyt nähdä miten suurena tämä vauva syntyy, että tarvitseeko niitä sen enempää...

Minusta tuntuu että kaikki tarpeellinen on jo hankittu. Turvakaukalo saadaan aluksi lainaan, sitten ostetaan oma käytettynä kunhan edelliseltä käyttäjältä joutaa. Vaunut, sitteri, vaatteita, imetystyyny, kantoreppu ja äitiyspakkauksen hyödykkeet, tarvitseeko sitä enää muuta? Hoitopöytää en aio hankkia lojumaan, tiedän etten tule sitä käyttämään ikinä, olen huomannut toisten pieniä lapsia hoitaessani että minulle luontevinta on hoitaa vauvaa sängyllä tai lattialla :) Noh, tietysti vaipat, tutit ja tuttipullot on hankkimatta. Tarvitseeko muuten synnärille ottaa vauvalle omat vaipat ja tutit?

Apua, kuvittelenkohan mä olevani valmis, ja kuitenkin unohtanut jotain tosi tärkeää?! :D

- Öhkis 31+2.
 
IMN
Öhkis Ei tarvi omia vaippoja ja tutteja :) Vauvalle on siellä kaikki valmiina, paitsi kotiuttamisvaatteet.
Hyvinhän teillä tuntuis olevan tavarat koossa, ellet sitten ole unohtanut pyllypyyhkeitä ja kylpypyyhkeitä kuten minä :D Mihinkähän luulen nekin vielä tunkevani kun hoitopöytäkin on jo aikalailla ääriään myöten täynnä.

Ainiin, mies ja esikoinen kokosivat eilen pinnasängyn ja en malttanut olla laittamatta patjaa, reunapehmusteita ja katosverhoa paikalleen :D Itku tuli illalla kun ajattelin että siellä se meidän pikkuinen kohta köllii :heart: Ja pojan tiikeri-pehmolelu jälleen testaamassa, kuten on testannut sitterin, turvakaukalon ja vaunukopankin :)

Palautui muuten myös hyvin mieleen se kuinka veemäistä hommaa tuo reunapehmusteiden asentaminen on :D Muutama kirosana taisi lipsahtaa kun liian lyhyitä naruja yritin näillä turvonneilla sormilla saada rusetille.

IMN & Tuutikki 30+3
 
Sataa sataa ropisee, pilipilipom..

Uh nyt pitäisi hankkia uusia liivejä, meinaa kaarituet painaa mahaa istuessa ja tuntuu että vanhat kiristää ja puristaa.. En hirveästi ole innostunut liivien sovittelusta mutta kai se on kumminkin edessä.

Vauva on jumpannut tänään paljon. Eilen oli nlassa raivotarjonnassa, nyt tuntuu että potkiskelee alakertaan siihen malliin että on siis kiepsahtanut ympäri. Onneksi rauhoittuu kun menen nukkumaan, eikä tee liikkeet kipeetä, vähän muljahtelee ja kutittelee vaan.

Olin aiemmin ymmärtänyt väärin, kyllä mulla onkin vielä yksi lääkärintarkastus, oisko ollut 36-37 viikolla. Huh, ihan hyvä.

Tää nyt oli tällasta ajatuksen virtaa.. Nyt iltapalalle..

hortensia 30+1
 
Moro kaikille!

En oo pitkään aikaan tääl käynny kun tuo fb ryhmä tuntuu vievän kaiken ajan ;) jooh saikulla ollaan rv 29+ jotain menossa.

Hei mutta mitä minun silmäni huomasi ..tänne on ilmestynyt etelä-karjalaisia?
 
Heipparallaa!

Eipä mulla mitään ihmeitä asioita ole..kaikki on mennyt hyvin tähän asti ja vaavi jumppailee ja melskaa siihen malliin, että ei oo epäilystäkään et joku siellä masussa asustaa. :) On se vaan niin jännän tuntusta ja näköstä, kun maha hyllyy puolelta toiselle ja tulee sellasia kohoumia. Tuntuu, että pikkunen viihtyy kovasti poikittain.. kyljessä tuntuu välillä sellaset monottelut, et oksat pois. =) Ja varsinkin sillon kun pitäis mennä nukkumaan.
Mulle on iskenyt vaan paniikki, kun tajusin et musta tulee äiti! Tuleeko musta hyvä äiti ja osaanko tehdä kaiken oikein? Apuva.. onko kellään tullu tämmösiä ajatuksia?

Sanz + pikkunen 30+0 (poks!) Kymmenen viikkoa?! :O
 
hellouta :) joka päivä tulee kyllä lueskeltua mutta oon nii laiska kirjottamaa ite mitää mut jospa sitä nyt vähä jotai kirjottas. Vointi on itseasiassa aika hyvä, töissä jaksan edelleen suht hyvin(raskas hoitotyö) ja lenkkeiltyä tulee lähes päivittäin, pyöräily on ruvennut vaan tuntumaan inhottavalta :|. Viikot kuluu nopeesti, isommat hankinnat on onneksi tehtynä. Neuvolasta soiteltii ja kerrottii perhevalmennuksesta, alkais ens viikolla (onneksi on vapaaehtoinen), ei kyllä hirveästi innosta mitkään ryhmätapaamiset yms.. onko niissä mitää mielenkiintoista, mitä siellä käsitellään?

iit84: joo, mie ainaski oon Etelä-Karjalasta :)

Santsuma- öö... 30+3?
 
IMN
Neuvolasta soiteltiin viime viikkoisia labratuloksia. Kuulemma ärhäkkä(?) hiiva, mutta koska ei oireile mitenkään niin ei välttämättä aleta hoitamaan mitenkään. Lääkäri kuitenkin on yhteydessä tän viikon aikana että mitä tehdään..
Lisäksi streptokokki B oli positiivinen. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Netistäkään ei oikein minkäänlaista tietoa löytynyt, paitsi että synnytyksessä laitetaan antibioottitippaan. Osaisko joku infota? Tarkoittaako tää nyt vauvalle (ja mulle?) pidempää seurantaa sairaalassa synnytyksen jälkeen, vai takaako tuo antibioottitippa sen ettei tartu vauvalle? Hirveän vähän löytyy asiasta tietoa, eikä oikein missään kerrota mikä tuo itse streptokokki B edes on..

IMN & Tuutikki 30+4
 
Heips pitkästä aikaa...kiirettä pukkaa, eikä kirjoittamaan ehdi...yritetään muka rakentaa tuolla jatkuvassa vesisateessa KIVAA! :kieh:

IMN: Mulla on ollu tässä raskaudessa varmaan jo viis hiivatulehusta! Mää oon niin täynnä koko sanaa! :kieh: Ukkokullanki oon hoitanu tabletilla jo kahteen kertaan ku aattelin hänen sitä minuun aina uudelleen tuovan. Viimesin oli niin ärhäkkä että vedin suun kautta sen tabletin (toinen tässä raskaudessa) ja sitte sellasen viikon kestävän maitohappobakteerikuurin alakautta. Mulla meni paikat alakerrassa niin huonoon kuntoon tuossa kerrassa että paikat oli tooooosi kuivat ja arat / kipiät. Mulla estona menee maitohappobakteereja suun kautta 2/pv...Toivotaan ettei tuo sun hiiva äidy pahaksi!
Streptokokista en osaa sanoa oikein mitään...sen verran tiiä että tuo tippa laitetaan synnytyksessä ettei tartu vauvaan. Ja joku streptokokki voi aiheuttaa ennen aikaisia synnytyksiä mutten oo nyt ollenkaan varma oliko se A versio?
Eilen Oulun reissulla pyörähin BabyStylessä, kiitos vinkistä!

Santsuma: vitsit oon kade! Mulla ois jonki verran virtaa esim. lenkkeillä mutta mun supistukset on sellaisia ettei siitä kerrassaan tule mitään!

Santz: Susta tulee erinomainen äiti! Paras mahdollinen omalle lapsellesi!

Mulla puutuu kädet ihan hirveästi, puhelimen pitäminen korvalla aiheuttaa sen että se voi pudota kädestä...tietsikalla kirjoittaminen vie tunnon sormista..istuminen vie tunnon varpaista..

Mää oon ottanu omat tutit synnärille mukaan. Ja otan nytkin, nyt voisin vaikka ottaa mukaan myös pikaliimaa, sillä kaks viimesintä ei sitä sitte huolinukkaan vaan vetelevät vieläkin! peukkua :headwall:

Mun supparit on jo sellaisia että ei tarvi kauheasti rasittaakkaan eli näin istualleenki voi supistaa niinku nyt! :whistle: Ja nää ei oo mitään pelkkiä vatsan kovettumisia enää.. Huomenna on nlalekuri joten katotaan mitä alakertaan kuuluu...

Mää kärähin sokrutestissä paastoarvolla ja seki oli sillä rajalla just...nyt sitte tökitään kotona..

Pitäis la pitää synttärit kahelle keskimmäiselle toinen täyttää 13v ja toinen 5v...mun vaan pitäis leipoa jotain ja ehkä siivota...yksin...saa nähä miten käy...

Crocus ja Pikkumies 29+2
 
Nevolakuulumisia....

Lapsivedestä, meidän neuvolassa ei oo mitään paperia millä vois testata onko valkovuotoa vaiko lapsivettä. Jos alkaa tulla kuulemma enemmän ni sit gravidaan ni ne tekee siellä jonkin testin.

Sit kyselin menkkamaisista tuntemuksista, joita mulla on ollu sillon tällöin. Nämä ovatkin sitten niitä oikeita supistuksia. Voi tuntua joko etupuolella tai takapuolella. Mulla on tuntunu molemmissa. Tullu lähinnä aamusin tai suihkun tai saunan jälkeen. Täytyy seurata niitä. Minulla muutenkin kovat menkkakivut joten ne eivät tuntunu niin lyhkäsinä melkein miltään.

Noh.... Puhuttiin siinä sit muutenkin synnytyksestä ni mies meinas pyörtyä. Saas nähä miten sit synnyttämässä. Sen pitää heti poistua sieltä salista sit jos sille tulee heikko olo. Apua... Entä jos synnytänkin yksin niin ettei kukaan oo pitämässä kädestä kiinni :( toivotaan parasta...

Sit vielä. Siskolla on kaks keskoslasta viikolta 35+, sekin kuulemma saattaa olla ns."perinnöllistä". Että nyt tässä vaan jännitetään millon alkaa tapahtua. Onneks tuli huokaus että Kuopioon ei tarvi lähteä enää synnyttään, vaikka viikkoja on suht vähän. Eikä sitä synnytystä näillä viikoilla kuulemma enää estetä jos se käynnistyy. Sen verran hidastetaan että saadaan annettua ne keuhkoja kypsyttävät piikit. Vielä jos sinne 34-35 viikolle ees jaksas asukki kestää. Pidetään peukkuja ja lepäillään vain :)


Asiasta kolmanteen... Odotan niin miesten keihästä telkusta. Siellä heittää Ruuskanen. Miehen kaveri ni jännitetään yhdessä miten käy :)
Kusma ja hattivatti 32+3
 
BloodyEnd, voimia suruun :'( Tuntuuko se vaan siltä vai onko noita enkelivauvoja ollu kohtuuttoman paljon tässä ryhmässä?

Streptokokki B aiheutti mun kaverin vaaville verenmyrkytyksen joka onneks korjaantui 10 päivän antibioottikuurilla ja tehohoidolla. Eivät olleet OYSsissa hoksanneet tarkistaa tuota testin tulosta vaikka kaveri siis oli pyytäny sen testin ihan erikseen :mad: Muksu voi nyt jo hyvin, on reipas ja ihana puolivuotias, mut voi kerpele että pistää edelleen vihaksi kun ees ajattelee tuota. Seuraukset ois voinu olla paljon pahemmat :(

Jaa ettäkö menkkakivut ois niinku supistuksia? ok, hienoa että tuli asia täällä esille. Pitääpä ottaa ens viikon neuvolassa asia esiin...

T Kiyoko ja kirppu 30+1
 
IMN
kiyoko Musta tuntuu myös että alkukuukausina väheni porukkaa vähän turhan paljon :/
Mutta siitä oon kyllä (tietenkin positiivisesti) yllättynyt, että vaikka kaikilla alkaa pikkuhiljaa olla 30 viikkoa täynnä, ei yksikään vauva kuitenkaan ole vielä päättänyt saapua maailmaan :)

Täällä jännätään taas kontrolliultraa.. Vielä pari tuntia pitäisi malttaa odottaa. Toivottavasti neiti olisi kasvanut edes hieman lähemmäksi keskikäyrää. Toinen mikä jännittää on istukan virtaukset. Oon melko varma että ne huitelee nyt yläkäyrillä.

IMN & Tuutikki 30+5
 
Bloody End Osaanotto ja voimia suruun!

IMN Mä kans ajattelin just pari päivää sitten, että onpa jännä (mutta hyvä), ettei kellekään ole vielä pientä syntynyt. Kun tuntuu melkein kaikissa pinoissa olevan noita aikaisin syntyneitä. Ja se vähän, mitä mä olen tuosta streptokokki b:stä lukenut on, että sen tarttuminen lapseen on epätodennäköistä ja se antibiottitippa ehkäisee sitä. Ja että pari vuorokautta seurantaa riittäisi syntymän jälkeen. Ei asiasta mitään kokomusta tietenkään ole, mutta koetin siitä kerran tietoa löytää, kun mietin syytä järjettömälle valkovuodolle.

Santz Mulla on välillä kans iskenyt sellainen paniikki, että apua, musta tulee kohta äiti. Ja mietityttäähän se välillä, että tuleeko hyvä äiti.

ON Oltiin viikonloppu ja alkuviikko kavereilla reissussa, ku oli kesälomapäiviä ma-ke ja sain sitten oikein kunnon flunssan. Eilen illalla vain makasin ja tärisin, ku kuume nousi. Oon nyt sitten tämän päivän pois ja varmaan huomisenkin. Selkä helpotti vähän loman aikana, että olis toiveita, että ens viikolla pääsen töihin. Nyt on onneksi työvuorot sovittu kuin loppuun asti.

Mulla nimittäin kusma tosiaan on sellainen sopimus, ettei työnantajan tarvitse maksaa sairastumisesta, jos ei ole vuoroja sovittu. Tarkistin tämän ihan lakimiesystävältäni. Voisihan minulle nimittäin olla jollekin viikolle sovittu vain yksi työpäivä ja jos olisinkin koko viikon sairaana, työnantaja maksaisi vain siitä yhdestä. Tesin mukaan työnantaja maksaa palkkaa sairastamisesta 1+9 päivää, sen jälkeen Kelasta. Koska oon jo neljä päivää ollut saikulla selän takia, enää 5 päivää tulis palkkaa. Onneksi on nuo työvuorot sovittu. Kelallakin nimittäin on se 1+9 omavastuu eli jos ei olis sovittu, enkä selviäisi töihin, olis 5 eka päivää ollut rahattomia. Toki nyt näyttää ihan hyvältä, mutta saa taas nähdä, jos käy pari päivää töissä. Tämä vain vahvistaa mun päätöstä siitä, etten mene takaisin samaan työpaikkaan sitten joskus, ellen saa parempaa sopimusta.

Neuvolassa kävin tänään. Eipä mitään ihmeellistä. SF menee keskikäyrällä, pissa puhdas. Hemoglobiini taas noussut, mutta omasta mielestäni sais vieläkin nousta (oli 120), että jos menettää verta synnytyksessä. Painoa tullut 500g/viikko. On siis ainakin vähän tasaantunut tuo nousu sen edellisen harppauksen jälkeen. Tänään olis perhevalmennuksen eka kerta, muttei ehkä mennä, kun on tämä flunssa. Tämä kai oliskin joku tutustumiskerta, niin ei kai niin haittaa. Ens kerralla sitten synnytyksestä, sinne mennään sitten vaikka mikä olis.
 
IMN
Neiti oli kuin olikin ottanut pienen kasvuspurtin ja koko sijoittui jonnekin ala- ja keskikäyrän välimaastoon. Painoarvio 1,4kg. Lapsiveden määrä ja istukan virtaukset normaalit. Ja edelleen ollaan raivotarjonnassa :)
Seuraava kontrolli jälleen neljän viikon päästä ja sen jälkeen ilmeisesti tiheämpään.. Kai tuo raskausmyrkytys edellisessä raskaudessa vaatii sitten tarkempaa seurantaa, kun nytkin on verenpaineet olleet koholla ja vauva kuitenkin siro.
 
BloodyEnd Olen pahoillani tapahtuneesta ja toivon, että tärppää ja seuraava pysyisi matkassa loppuun asti! :flower:

Täällä on ollut myös pientä paniikkia äidiksi tulemisesta.. Osaanko pukea lapsen oikein, Napatyngän puhistukset, kylvettäminen, imettäminen, tai osaanko ylipäätään olla äiti.. Nämä ovat mitä ilmeisimmin ihan normaaleita tuntemuksia.. Ihanaa huomata, etten ole yksin näiden tuntemuksien kanssa..

Supistuksia on ollut vieläkin.. Välillä on supistellut niin, että maha on arka niiden jälkeen. Menkkamaisia jomotuksia myös. Mutta, ei kuulemma vielä syytä huoleen, koska eivät tule säännöllisesti, vaan satunnaisesti..

Tänään oli neuvola.
Ei mitattu hemoglobiinia, koska ollut minulla koko raskauden hyvissä arvoissa, enkä ole huomannut, että olisin poikkeuksellisen väsynytkään.. Vaavi on edelleen raivotarjonnassa ja sf mitta on 30.5cm. Sydämensykkeet pysyivät tasaisena 140.
Pissa oli puhdas ja paino oli taas noussut neljällä kilolla edellis kerrasta (viimeksi rv. 26+6, nyt 31+2), eli painoa on tullut per viikko ~115g..
Sain lähetteen fysioterapiaan selkäni takia.. Kivut on pahentunut alaselässäni pullistuman takia ja jotain on keksittävä, että helpottaisi oloa..

Nyt ruoka rupeaa tuoksumaan sen verran uunissa, että on mentävä jatkamaan kyökin puolelle!

Murmeli & Pikkarainen 31+2
 
IMN
Murmeli88 ja muut aiheesta kirjoitelleet. Ihan normaalia pohdintaa on :) Ja voin vannoa että jos joskus lisää lapsia saa niin sama murehtiminen jatkuu heidänkin kohdallaan :D Itseänikin vielä tämän toisenkin kohdalla askarruttaa juurikin tuo pukeutuminen sään mukaan, imettäminen, osaanko olla äiti kahdelle lapselle ja vieläpä hyvä sellainen. Pukeutumisessa lähinnä se että lokakuu on jo pienelle vauvalle tosi kylmää aikaa, enkä onnistu löytämään mistään edes kohtuuhintaista villapukua. En osaa ajatella riittääkö lokakuussa vielä teddypuku vai joutuuko viimeistään loppukuusta vaihtamaan toppapukuun ja niin pois päin.. Esikoinenkin osaa jo itse kertoa jos on kuuma tai kylmä, sekä lisätä/vähentää sen mukaan itsekin vaatetta. Olisi pitänyt tehdä muksut pienemmällä ikäerolla niin ei pääsisi kaikki unohtumaan :D
Esikoista en imettänyt, joten se on mulle kutakuinkin ihan uusi juttu. Sen ajatuksen olen kuitenkin kokonaan sulkenut päästäni, että imettäminen ei taaskaan onnistuisi.
Ainahan näitä huolenaiheita riittää, mutta kyllä kaikki tulee sitten luonnostaan :)

Onko muuten muut huomanneet "tarvitsevansa" äitiään enemmän raskausaikana? Omat vanhempani ovat lähestulkoon asuneet mökillä koko kesän ja joka toinen-kolmas ilta tulee pakottava tarve soittaa mammalle ja vaihdella kuulumisia useammankymmenen minuutin ajan.. Onneksi tulevat huomenna kotiin (asuvat n. kilometrin päässä) niin ei pääse puhelinlasku hirveästi kasvamaan :D Pitkään aikaan en ole kyllä äiti-ikävää kokenut ennen tätä raskautta.

IMN & Tuutikki 30+5
 
Aika juoksee kuin hirvi, kohtahan tässä saa pakata synnärikassin valmiiksi!

Muakin välillä hirvittää että miten sitä osaa yhtäkkiä olla äiti, kun ei ole oikeen mitään kokemusta vauvoista, en ole edes koskaan vaippaa vaihtanut tai ollut kellekään lapsenvahtina, eikä ole omia sisaruksiakaan. Niin moneen asiaan pitää suorittaa monen vuoden koulutus ja harjoittelu ja sitten saa jonkun luvan, vaikkapa nyt ajokortin mutta ihmislapsi vaan putkahtaa elämään! Kyllähän sitä varmasti käytäntö ja äidinrakkaus ohjaa toimimaan oikeaan suuntaan. Olin tossa kaverilla käymässä, hällä on alle puolivuotias pikkuneiti, kaverilla soi puhelin ja lykkäsi vauvan mun syliin. Hetken katsoin vauvaa silmästä silmää pelonsekaisin tuntein ja mietin "mitä hittoa mä nyt teen, mähän rikon tän!" :D

Eilen oli toinen lääkärissäkäynti. Oli eri lääkäri, hyvin venäläisittäin suomea puhuva mies mutta kyllä siitä selvän sai. Ei tosin osannut sanoa mikä ihme patti mulle on tullut häpyluusta oikealle, semmoinen muutaman neliösentin turvotusalue. Kohdunsuu kiinni ja yli 3cm, vauva n. 1300g, verenpaine ok 122/75 ja olo hyvä. Meidän neiti on vaan edelleen perätilassa. Lääkäri sanoi että tilannetta seurataan, perätilakaan ei ole este alatiesynnytykselle jos äiti on motivoitunut, mutta aika herkästi päädytään myös sektioon. Vauvaa kyllä yritetään kääntää ensin. Voi että kun haluisin mieluiten raivotarjontasynnytyksen enkä sektiota. Mutta kunhan sieltä tulee terve pikkutyttö niin tulkoot mitä kautta tahansa!

Kyllä vaan sotii tilastoja vastaan että meitä on 5 synnyttänyttä kaveria ja mä oisin heistä jo kolmas sektiossa perätilan takia..
 
jospa minäkin jotakin kuulumisia laittelisin...
Tän raskauden ainut neuvolalääkäri oli keskiviikkona, näin siis täällä. Eipä ollut lääkärillä ihmeitä, painon noususta mainitsi, kun ei ole noussut kun kilon koko raskausaikana. Mulla siis ylipainoa, joten itse olen tyytyväinen ettei ole noussut, maha kuitenkin kasvanut ISOKSI ja vauva kasvaa keskikäyrillä... tuli vaan sellainen olo, et koskaan ei oo hyvä... Kuusi kiloa kuulemma pitäisi nousta raskausaikana paino. En oo mitenkään laihduttanut, syönyt ihan normaalisti ja myös herkkuja. Mullahan todettiin raskausdiabetes rasituksessa ja heinäkuun lopussa sain insuliinit, koska paastoarvon muutama arvo nous vähän kotiseurannassa. Tarkkaa on nykyään, mutta hyvä niin, eipähän ainakaan vauva kasva liian isoksi. Iltaisin nyt sit pistän insuliinia ja sokereita seuraan, syömiset ei oo nostaneet arvoja.
Neuvolassa oli pissassa proteiinia vähän,joten tänään kävin sit pissanäytteen viemässä. Seurata täytyy tarkasti, koska yksi raskausmyrkytys ollut. Verenpainemittarinkin hain porukoilta, mut ei onneksi ole ainakaan vielä koholla. Toivottavasti saisin olla kotona loppuun asti tälläkertaa ja synnyttää ilman käynnistyksiä, kun molemmista olen joutunut sairaalaan ja käynnistykseen.
Tuli sit vähän vauhtia noihin vauvantavaran-laitto-puuhiin, kun pelko heräs, et jos joutuu sairaalaan makaamaan... Oon nyt raivaillut kämppää monta päivää, makuuhuoneen järjestystä vaihdettiin, nyt on tilaa pinnasängylle ja hoitopöydälle ja vauvanvaatelipastolle. Pinnasänky saa vielä oottaa vintillä, vauvanvaatteet kävin kaivelemassa esille, nyt täytyy alkaa pesemään niitä. Täytyy hoitopöytää kysellä siskolta ja alkaa ostelemaan vaippoja ym. ja pakata se sairaalakassi, jos lähtö sattuu tulemaan...
Meilläkin kolmas lapsi tulossa ja minäkin ihan pihalla, kun aiemmat syntyneet touko- ja kesäkuussa, niin nyt sit syksyvauva. Mitä sille puetaan??? Kait se ois joku vanupuku hommattava, ei kai lokakuussa vielä toppapukua tartte?
Täällä alkoi koulu jo eilen ja nuorimmainen aloittaa tiistaina eskarin, paluu arkeen siis edessä. Vähän on outo olo, kun jää itse kotiin, mutta äkkiä tämä aika menee ja kohta ollaan jo lokakuussa...

täytyy lähteä puskaan poimimaan metsävattuja, ne on niin hyviä...

poikatyttö ja tyyppi 28+4
 

Yhteistyössä