Moikkamoi!
Onnea hurjasti kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille. Kaikki vissii saaneet hyviä uutisia ainakin niistä, jotka on päivittänyt tänne kuulumisia
Mulla maanantaina ultra onneksi heti klo 8. Vielä ei jännitä, mutta vklna varmasti...
Hurja flunssa iski maanantaina ja tänään olen ollut sairaslomalla. Tuntuu ihan kummalliselta kun ei ole tottunut sairastelemaan juurikaan.
Itse olen kokenut raskausaikani tosi helppona. Alkuraskaudesta tuotti kyllä huolta kahden kmn jälkeen. Nyt tuntuu, että osaa paremmin nautti raskausajasta vaikka ajoittain tuntuu kyllä toooosi epätodelliselta.
En ollut esikoiselle (2v8kk) puhunut raskaudesta vielä mitään, niin akveri oli päiväkodilla itse puhunut asiasta. Niiiin klassinen virhe, että luulee, että ei pikkukaveri ymmärrä, kun puhuu puhelimessa tai kavereille. No tuli puhuttua sitten lapsellekin asiasta. Olin jotenkin ajatellut että olis parempi vähän myöhemmin kertoa, kun aikaa LAan on vielä kuitenki reilusti.
Täällä oli joskus puhetta niistä lippulappusista, joita TEHY suosittelee täytettäväksi. itse sain ne edellisellä kerralla mukaan ööö oliko lapsuutesi onnellinen, ymmärrän, että vauva muuttaa parisuhdetta...tuntuu kyllä typeriltä kysymyksiltä, koska en usko että neuvolasta kovin moniin paikkoihin voi ohjata Kaikkea sitä keksitään, kun perustasolla aletaan kartoittamaan. Saa nähdä vienkö koko paperia neuvolaan. Juu ja mies on tervetullut. Tuntuu oihan älytömältä, että kaksi ottaa alitunteja neuvolan käyntien vuoksi, ei ne nyt niin kummoisia yleensä ole...
Onneksi meillä ihana neuvolan terveydenhoitaja.
Heinis POKS 20 jeeeee puolivälissä mennään