Olen lukenut ja seurannut keskustelua koko ajan, mutta en ole aiemmin itse osallistunut. Nyt kuitenkin tuntui, että kaipaisi vertaistukea.
Olen nyt rv 11+4 ja ensimmäinen raskaus kyseessä. Oireita minulla on ollut minimaalisen vähän alusta asti, lähinnä rintoja aristanut. Sekin loppui noin neljä päivää sitten. Tänään on vuotanut vähän verta. Tottakai kaikki tämä voi olla aivan normaalia, mutta pelkään pahinta. En ole vielä kertonut raskaudesta kellekkään, mieheni toki tietää. Mutta nyt tuntuu pahalta, kun ei ole ketään naispuolista kenen kanssa jakaa tuntemuksia. En mitenkään erityisesti nauti raskausajasta, vaikka pahoja oireita ei olekaan. Mutta koen, että se rajoittaa elämää kovasti. Lisäksi kärsin migreenistä, johon ei nyt ole hoitokeinoa.
Koko tämä odottaminen, että pääsisi ekan ultran jälkeen kertomaan kaikille ja kaikki panostus terveellisiin elämäntapoihin...odotukset ja toivottu lapsi. Jotenkin nyt henkistä kestävyyttä koetellaan. Mistä voimia?
Sykettä ei saatu kuulumaan neuvolassa noin viikko sitten. Ultra on maanantaina.
Olen nyt rv 11+4 ja ensimmäinen raskaus kyseessä. Oireita minulla on ollut minimaalisen vähän alusta asti, lähinnä rintoja aristanut. Sekin loppui noin neljä päivää sitten. Tänään on vuotanut vähän verta. Tottakai kaikki tämä voi olla aivan normaalia, mutta pelkään pahinta. En ole vielä kertonut raskaudesta kellekkään, mieheni toki tietää. Mutta nyt tuntuu pahalta, kun ei ole ketään naispuolista kenen kanssa jakaa tuntemuksia. En mitenkään erityisesti nauti raskausajasta, vaikka pahoja oireita ei olekaan. Mutta koen, että se rajoittaa elämää kovasti. Lisäksi kärsin migreenistä, johon ei nyt ole hoitokeinoa.
Koko tämä odottaminen, että pääsisi ekan ultran jälkeen kertomaan kaikille ja kaikki panostus terveellisiin elämäntapoihin...odotukset ja toivottu lapsi. Jotenkin nyt henkistä kestävyyttä koetellaan. Mistä voimia?
Sykettä ei saatu kuulumaan neuvolassa noin viikko sitten. Ultra on maanantaina.