Heippa täältäkin!
Hiljaksiin olen ollut, kun on niin epävarma olo tämän raskauden suhteen. Lähinnä siksi, ettei mitään oireita oikeastaan ole vielä. Toki viikkojakin vasta jotain 5+3, joten oksupäivät voivat olla hyvinkin lähellä tuloillaan.
Kyllä se vaan on niin, että kun on jonkun kerran huonoja uutisia saanut, niin sitä uskoo uuden raskauden onnistumiseen täysillä vasta paljon, paljon myöhemmin. Rakenneultran jälkeen ehkä.
No, haluan kuitenkin yrittää mennä eteenpäin päivä kerrallaan sillä ajatuksella, että tällä kerralla kaikki menee hyvin ja vauva syntyy lokakuussa.
Galluppiin vastauksia:
* Onko sinulla poika- vai tyttöolo?
- Ehkä sitten poikaolo, kun pahoinvointia ei vielä ole. Kun odotin esikkoa (poika), niin en voinut pahoin. Molemmista tytöistä pahoinvointia oli aika paljonkin.
* Mitä mieltä olet teidän paikkakunnan neuvolasta?
- Kuntaliitoksesta johtuen meidän äitiysneuvolan touhu on mennyt ihan ärsyttäväksi. Paikka vaihtuu joka toinen kerta ja tätikin aina välillä. Ei kiva. Onneksi lastenneuvola on ollut koko ajan sama.
* Oletteko miettineet jo näin aikaisessa vaiheessa nimet valmiiksi?
Tytölle on toinen nimi valmiina ja pojalle koko nimi. Me on annettu kaksi nimeä/lapsi.
Tälläkin kerralla varmaan näin.
* Jos niskapoimu-ultrassa selviäisi, että lapsenne on kehitysvammainen niin mihin ratkaisuun päätyisitte?
-Vaikea kysymys. En todellakaan tiedä. Joulukuisessa kkm:ssä (9+3) ultraaja sanoi, että turvotusta oli todella runsaasti vauvan koko kropan ympärillä ja vatsan alue näytti myös epänormaalilta, mikä viittaisi kromosomihäiriöön. Ajattelin tuolloin tosi helpottuneena, että onneksi luonto hoiti asian mun puolesta, etten joutunut itse tekemään mitään päätöksiä lapsen elämästä. Olisi ollut liian raskaita valintoja.
* Millainen on kumppanisi? Millainen hän on isänä tai kuvittelet hänen olevan?
-Hän on tosi tasainen mies, minuun verrattuna. Itsellä palaa päreet esim lapsiin paljon helpommin, hänellä tuskin koskaan. Mielestäni hän on hyvä ja rakastava isä.
* Pelottaako tuleva synnytys?
-Ei varsinaisesti pelota, ehkä enemmänkin ajatteluttaa. Takana kolme erilaista synnytystä, kaksi kivunlievityksellä ja yksi luomuna. Luomusynnytys oli paras; lyhin ja kivuttomin. Samaan pyrin tälläkin kerralla, toki tiedän, että jos joku menee pieleen kesken kaiken, niin sitten pitää tehdä niinkuin lääkärit sanoo.
* Mitä pelkäät ja rakastat eniten raskaudessa?
-Pelkään sitä, että kaikki ei ole kunnossa. Muuta en oikeastaan pelkää. Rakastan eniten kaikkea sitä muuta, kun kaikki on hyvin ja masu on ihana. <3
* Onko raskaus vaikuttanut seksi-elämäänne?
-No on, ei seksiä plussauksen jälkeen. :/ Sama kuvio kyllä on ollut aina ennenkin. Loppua kohti kiihtyy.
Viimeinen kolmannes on ollut aina innokkainta, seksiä on pitänyt saada melkein joka päivä.
* Mitä ajattelisit jos saisit tietää odottavasi kaksosia tai jopa kolmosia?
-Luulen, että olisin tosi onnellinen. Ja samalla hirvityksissäni.
* Mitä murehdit tällä hetkellä?
-Onko masussa joku, onko sydän jo alkanut lyödä, koska pahoinvointi alkaa ja tuleeko se rajuna - ja meneekö raskaus kesken. Kaikkea tätä ja paljon muuta vielä lisäksi.
* Mikä ruoka on sellainen jota on PAKKO SAADA ?
- Lämmintä ruokaa päivällä ja illalla iskee karkinhimo.
* Kuinka paljon harrastat liikuntaa päivittäin/viikottain?
-Rehellisyyden nimissä en tosiaankaan paljon. Hoidan kotona näitä kolmea alle eskari-ikäistä ja juoksen heidän perässään sen minkä jaksan. Siinä se.
* Miten onnellinen olet arviosta 1-10?
-Olisko 7-8? Jos tietäisin masun tilanteen, voisi tuo lukema olla jopa 10. Tulevat työkuviot aiheuttavat jonkin verran harmaita hiuksia. Vakipaikka on odotellut jo kuusi vuotta - taas olen jäämässä uudelle äippälomalle ja hoitovapaille, ja aika varma alan olla, että tuohon vanhaan "omaan" työhöni en halua enää palata.
Siinäpä ne vastaukset.
Nuo tyhjennyslääkkeet, joita on annettu jollekin, mietityttävät kyllä minuakin. Itse sain ne joulukuussa, kun kohdusta löytyi pikkuinen kuollut alkio, ja homma oli kyllä ihan selvä. Mutta tuollainen tilanne, että sykettä ei ole vielä löytynyt, eikä edes kierron pituutta kyselty, tuntuu ihan hurjalle. Haluaisin ajatella, että lääkäri tietää ja ymmärtää, mutta kyllä ne lääkäritkin erehtyvät, niin se vain on. Ehkä kuitenkin tässä tapauksessa ultraava lääkäri on nähnyt kohdussa jotain sellaista, mikä on vahvistanut asianlaidan hänelle? Jotain, mistä on voinut olla ihan varma.
Toivottavasti olemme nyt koko joukko jo kulkemassa rauhallisemmille vesille mitä tulee näihin murheisiin. Alku se on aina tätä pähkäilyä ja pelkoa. Eikä asioiden kululle kuitenkaan juuri mitään voi tehdä. Voimia kaikille!