Lokakuun inssipiinailijat

Tervetuloa piinailemaan kaikki lokakuun inssiläiset! Meillä on 2. inssi edessä perjantaina. Pari edellistä kiertoa on mennyt inssin osalta mönkään, kun aina on ovis osunut lauantaille, ja se pelko oli taas olemassa, mutta onneksi ultrassa löytyi jo yksi niin iso folli, että inssi voidaan tehdä perjantaina. Lääkityksenä meillä on Puregon+Pregnyl.
 
Meille tehtiin eka inssi viime kuussa ja nyt toinen luonnollisessa kierrossa pe 5.10.07. Nyt siis menossa pp 5. Lääkityksenä kierron loppuajan Lugesteron. Parina inssin jälkeisenä päivänä olin ihan varma, että nyt tärppäsi, mutta nyt alkaa toiveet jo vähän laskea. Saa nyt nähdä miten käy, vielä pitäisi reilu viikko piinailla. Mutta kiva päästä teidän muiden kanssa jännäämään! :)
 
Ilmoittaudun uutena mukaan piinailemaan. Meille tehtiin eka inssi elokuussa 07 ja nyt toinen viime viikon perjantaina eli 5.10.07 , joten samaa tahtia mennään Tarian kanssa. =)

Lääkityksenä on ollut molemmilla kerroilla Puregon+Pregnyl, ja nyt tässä kierrossa myös progesteron inssin jälkeen. Oireina on tällä kertaa rintojen todella selkeä kipeytyminen ja aristaminen, mutta eipä noihin oman vartalon tuntemuksiin oikeen uskalla luottaa... viimeksikin kaikenlaista oireilua, mutta negahan sieltä sitten tuli loppujen lopuksi kuitenkin. :(

Mutta nyt sitten uudella yrityksellä ja innolla jälleen mukana! Jännätään ja piinaillaan yhdessä, vertaistuki on tässä vaiheessa kultaakin kalliimpaa.
 
Minäkin ilmoittautuisin mukaan piinapoppooseen! Aiemmin olen vain lueskellut juttujanne, nyt ajattelin uskaltautua oikein mukaan, jos se vaikka helpottaisi tätä piinailua
Eka inssi tehty maanantaina ja nyt ajatukset heittelee maasta taivaisiin, välillä on ihan varma että nyt tärppää ja sitten iskee karut faktat mataline onnistumisprosentteineen tajuntaan, eikä millään jaksa uskoa, etä onni suosisi meitä, eihän se voi millään - varsinkaan näin ekalla kerralla! Silti peukut ja varpaat kohti kattoa ja hillitön toivominen.

Onko teillä mitään oireita? Mulla ilmeisesti pp3 vasta. Vatsa ollut hellänä inssin jälkeen, nippaillut ja oudosti värissyt/kuplinut tuosta alhaalta keskeltä (kohdusta?). Lääkityksenä Gonal-f+Pregnyl+Luget.
Normaalisti oviksen jälkeen hetimmiten rinnat tulleet araksi, mutta nyt ei mitään, vaikka noita Lugejakin napsin, tosi outoa. Meniköhön joku sitten pieleen kuitenkin koko hommassa?
 
Terve!
Oon tänään menossa tunnin kuluttua ekaan inssiin. Kävin aamulla ultrassa ja lääkäri sano että ei muuta kuin päivällä nähdään. Nyt jännittää ihan mahottomasti, tulee oleen tuskaset kakas viikkoo =)
Haluis uskoo että kaikki menee putkeen, mutta niinku popsy sano niin iskee taas mieleen ne matalat onnistumisprosentit....No ei auta nyt sit muuta kun vartoilla vaan ja toivoo parasta :)
 
:wave: Ilmoittaudun mukaan! Ensimmäinen inssi takana tiistaina. Lääkityksenä metut, terot, clomit, pregnyl, puregon (huh huh mikä lista). Maanantaina kävin ultrassa ja vasemmalla puolella oli 2,5 cm munasolu. Oikein kaunis, tasamuotoinen ja joku, en muista mikä, oli selvästi havaittavissa ettei pitäisi olla tuulimunakaan. Limat oli hyvät ja kaikki oli niin hyvää kunnes menin inssiin. Saatiin sitten nyt vasta tietää että simpat ei ole aivan priimoja, kuulemma hyvän alarajoilla liikkuvuus. Määrä oli myös vähäinen kun ei osattu arvata että kp 11 on jo inssi niin eiköhän pöllyytelty peittoja sunnuntaina puolen toista viikon pakollisen tauon jälkeen :x Suositeltiin suorilta ivf:n menoa jos ei tärppää. Kerta kuulemma kokeillaan inssiä vielä jos halutaan mutta ajattelimme ilmoittautua jo kahdeksan kuukauden jonoon, niin ei entisestään pitkity tämä homma.

Maanantaina olin niin pilvissä ja nyt on sitten ihan turta olo. Pitää yrittää ajatella positiivisesti :ashamed:

Mistä päivästä tuo pp päivä lasketaan ja milloin kannattaa testata?
 
mmm
Mä liittysin myös varmaan (toivottavasti) tähän porukkaan. Toista inssiä odotellaan, eka tehtiin 09/07 ja nyt ois kp7 menossa. Maanantaina olisi ultra aika ja sitten nähdään onks tulosta syntynyt. Lääkityksenä clomit, puregon ja pregnyl irrotukseen. Niin ekasta ei tulosta syntynyt, vaikka oli kolme munasolua kypsynyt(17,18,22) ja siitiötkin hyviä,( tosin määrä ei vastannut edellistä näytettä, koska pidättäytymisaika oli lyhyt), siittiöistä yli 80% hyviä ja määrä n.9milj/ml.
Joten ei kovin suuret odotukset ole tälle toiselle kierrokselle lähtiessä. Jotenkin tuntui, että viimeksi oli tosi hyvät edelllytykset onnistua, mutta ei...Tosin työrintamalla stressiä riittänyt, joten en tiedä voisko olla sillä vaikutusta, mitä mieltä olette+ Nyt sitten oon ollu 1 1/2 viikkoo saikulla ja ti ois töihin ja ultra maanantaina. Jotenkin tuntuu, että uskaltaakohan sinne takaisin vielä mennä ja meneeks tääkin mahd. inssi metsään ton työjutun takia? Onko kellään vastaavia kokemuksia?
 
Täällä taas piinaillaan ensin että päästäänkö inssiin ensi viikon lopulla. Odotettu ovis olisi to-su ja toivon kovasti että tällä kertaa ovis ei osuisi viikonlopulle. Olisi nyt meilläkin vähän tuuria matkassa. Luonnollisella kierrolla mennään siis ja toinen inssiyritys menossa.
 
Kiva, että täällä on muitakin uusia. Ja erityisen kivaa Kurreliini, että mennään samaan tahtiin =)

JEEP: mun käsitykseni mukaan pp lasketaan inssistä, niin että ensimmäinen inssin jälkeinen päivä on pp1 jne. Korjatkaa, jos olen väärässä. Meille on ohjeena testata 16-17 päivää inssin jälkeen. Ajattelin testata sunnuntai 21.10, eli 16 päivään inssin jälkeen, oikeastaan ihan siksi, että viimeksi testasin arkipäivänä ja oli vähän vaikea koota itsensä työpäivän ajaksi negan jälkeen :'(

Teillä on paljon enemmän lääkityksiä kuin mulla. Lääkäri on ollut sitä mieltä, että kun kerran ovuloin ilmeisen mainiosti, niin ei olla otettu tueksi mitään muuta kuin luget tähän mennessä. Katsotaan, lisätäänkö kolmanteen mahdollisesti tulevaan sitten jotakin troppeja.

Mulle ei muuten mitään uutta. Inssin jälkeen tissit oli useamman päivän ihan törkeän arat, nyt ei enää kuin vähän. Siksikin vähän pelkään, ettei toivottua tulosta synny, mutta täytyy koettaa pitää tsemppiä yllä. Positiivisia ajatuksia ja plussatuulia kaikille! =)
 
Aurinkoista lauantaita kaikille! B)

taria: Mä sain ohjeeksi muuten testata pe 19.10. ja nyt koitan sinnitellä sinne saakka, vaikka tiedän, että houkutus alkaa olemaan jo keskiviikon paikkeilla aika suuri... No katsotaan kuinka sitä pystyy tsemppaamaan vai antaako periksi omalle kärsimättömyydelle. Mun tissikivut on kanssa vähän helpottaneet, joka siis toisaalta on ihanaa, sillä ne oli oikeesti tosi arat ja nännit valtavan kokoiset, mutta sitten toisaalta taas sen kivun katoaminen harmittaa, sillä kaipa tässä on kuitenkin mahdollisimman realistina koitettava pysyä eikä lähteä toivomaan ja kuvittelemaan liikoja.

Oon itse asiassa pystynyt tällä kertaa olemaan ajattelematta testaamista aika hyvin, ja varmaan siksi, että se on aika pelottavaa. Niin kauan kun ei ole testannut eikä menkkoja tullut, niin toivoa jotenkin itsellä on... :p Tai ainakin sitä voi toivoa siis. Viimeksihän inssin jälkeen mun kierto oli 43 pv, ja siis normaali on 31-32 pv. Eli voitte ehkä kuvitella, että niitä testejä tuli tehtyä siinä useampi eikä ne negatkaan sitten kuitenkaan täysin lannistaneet, kun annoin itseni ajatella, että ehkä se plussa ei vaan vielä näy... ja lääkärin ohjeesta kävin sitten viikon odottelun jälkeen verikokeessa, jonka tulos olikin sitten se kova paikka. Sain vielä odotella tuloksia yllättävän pitkään, kun labrassa olivat jotenkin sotkeneet juttuja, ja se vasta piinaa olikin. Mutta siis tulos oli nega, tosin lääkärikin ihmetteli, että minne ne menkat nyt sitten on jääneet ja tarkastettiin tilanne vielä ultrassakin... ja kyllä ne sitten terojen vahvistuksella sieltä tulivat. Ja siinä vaiheessa oli pakko itsekin hyväksyä tilanne. Että semmosta viime kerralla.

Uusi kierto ja uudet kujeet, joten eiköhän yhdessä tsemppailla ja saada plussauutisia aikaseksi!! :wave:

Kurreliini
 
Terve!
Mulle tehtiin torstaina eka inssi ja eilen oli ihan jumalattoman kipee maha!! Juimi niin kovasti että oli vaikee välillä seistä suorassa...ihmettelin tossa vaan että mistä ihmeestä johtuu?? onks kaikilla muillakin ollu vastaavaa inssin jälkeen?
 

Moi kaikki!

viipsu: mulla ei ainakaan ole kummankaan inssin jälkeen ollut varsinaisia vatsakipuja. Eka tuntui pikkaisen (kohtu ilmeisesti vähän supisteli, sanoi lääkäri) ja tämän toisen jälkeen oli pientä tuntemusta muutaman päivän alavatsalla. Jos kipu on tosi kovaa, niin kannattaa kyllä olla mahdollisimman pian yhteydessä lääkäriin.

Kurreliini: ihan kauhean piinavalta kuulostaa tuo sun viime kierto testeineen! Joskus tuntuu, että oma kroppa haluaa oikein tahallaan huijata ja elättää toiveita. Vaikka viimeksi mulla kyllä vuoto alkoi kiltisti kolmisen päivää viimeisten lugejen jälkeen.

Nyt elelen siis pp 9, Mitään oireita mulla ei varsinaisesti ole (muuta kuin kuviteltuja...), tissejä hiplailen ihan yhtenään :whistle: kuulostellakseni onko ne kipeät vai ei. Onhan ne vähän, mutta ei mitään törkeän kipeät. Olisi niin kiva, kun tulisi jotain kunnon oireita, aamupahoinvointia tms., mutta kun ei niin ei.

Vaikka viimeksikin tiesin testin olevan 95% varmuudella negatiivinen ennen testaamista, niin silti pieni toivo on olemassa testiin asti. Vielä pitäisi malttaa mielensä ensi sunnuntaihin asti. Toivotaaan, että aika menee nopeasti. Peukut ylhäällä kaikkien plussien puolesta! :heart: :wave:
 
Meillä oli siis perjantaina inssi. Lääkäri ultrasi ensin ja sanoi, että rakkula (meillä oli siis yksi iso tässä kierrossa) näytti hieman litistyneeltä, eli oli ilmeisesti juuri puhjennut. Tällä kertaa sattui hieman enemmän kuin ekalla kerralla, tosin mulla oli vatsa jo valmiiksi tosi arkana, johtuen ilmeisesti ovulaatiosta. Lisäksi Pregnylin pistämisen jälkeen pistoskohta oli todella kipeä. Ehkä tumpeloin jotenkin sen pistämisen kanssa, kun nyt tuli jopa vähän verta, koskaan aikaisemmin ei ole tullut :/
 
Tein meille listan piinailijoista, korjailkaa ja lisätkää tietoja mitä on väärin tai puuttuu:

taria.....................Luget........................................kp? / pp10
Kurreliini..........Puregon+Pregnyl+Progesteron.....kp? / pp10
Popsy..............Gonal-f+Pregnyl+Luget..................kp? / pp7
JEEP.......Metut+Terot+Clomit+Pregnyl+Puregon...kp? / pp6
viipsu................?............................................................pp4
Sini 78................Puregon+Pregnyl........................kp18 / pp3
mmm..........Clomit+Puregon+Pregnyl....................kp11
Ruusunen79..........................................................kp?
Pupuvaimo.............?..............................................kp?
 
mmm
Tulin just ultrasta. Kolme isoa follia oli vas. 23mm ja 18mm ja oik. 20mm( niin oli viimeksikin). Tänään illalla pistän Pregnylin ja ke aamusta sitten inssi :) Jaahas viimeksi ei tärpännyt ja ei oikein toi usko tahdo riittää. Kyselinkin, et voisko ne follit nyt irrota liian aikaisin ja inssi vasta ke, mutta lääkäri oli positiivisella mielellä ja tuumasi et eläähän ne irrottuaankin n. vuorokauden. Mutta mitä jos irtookin tyyliin tänään... :headwall:
Tietääks kukaan , et voiko iso folli "poksahtaa" ja sit esim. pienempi irrota normaalisti ja hedelmöittyä?
No lääkäri nyt sitten oli sitä mieltä, et jos ei nyt tärppää niin tehdään vielä kolmas inssi ja jos ei sittenkään onnistu niin mennään miehen kanssa kaeskustelemaan jatkosta eli väestöliittoon ja ivf ? Ollaan kyllä mietitty jo valmiiksi sitäkin asiaa ja epäilen kyllä että emme taida jatkaa eteenpäin hoidoissa. Meillä ei ole fyysistä syytä löytynyt, miksemme saisi ns. luomuna lapsia ja yksihän meillä onkin (tyttö 8v), mutta meillä on tietty jo tuota ikää kertynyt mikä sitten mahdollisesti vaikuttaa asiaan. Täytyy ainakin pitää taukoa ja yrittää/tai yrittää olla yrittämättä ihan luomusti jonkin aikaa. Nää hoidot on muutenkin rankkoja ja ei ne taida todellakaan helpottua noissa "rankemmissa" hoidoissakaan. Vierestä ole seurannut ystäväni koettelemuksia ja kovaa peliä se on.
No mut pois tää synkistely, onhan mulla vielä nää kaks inssi mahdollisuutta(vaikkei ne inssin onnistumisprosentit kauheen korkeita olekkaan) :)
Peukkuja kaikille tasapuolisesti omiin koitoksiinne!

t. mmm
 
Hei mmm!

Lisäsin sut listaan, olit jostain syystä jäänyt pois. Sullahan komean kokoiset follit oli kasvanu =) Meillä oli myös tällä kertaa niin, että pistin Pregnylin keskiviikkoiltana ja inssi oli vasta perjantaina puoliltapäivin. Olin ihan varma, että se on liian myöhäistä, mutta lääkäri oli toiveikas. No, vajaan parin viikon päästähän se selviää...Meillä myös niin, että tän jälkeen, jos siis ei tärppää, tehdään vielä yksi inssi, ja sitten IVF-jonoon. Meillä ei vielä yhtään lasta ole, joten aiotaan kyllä kulkea tämä tie loppuun asti :| Mulla on todettu ovulaatiohäiriö, miehen simpat ihan ok, ei mitään priimaa, mutta kyllä niillä pitäisi raskautua.

Tsemppiä inssiin!
 
Ma 15.10.

taria.....................Luget........................................kp? / pp10
Kurreliini..........Puregon+Pregnyl+Progesteron.....kp? / pp10
Popsy..............Gonal-f+Pregnyl+Luget..................kp? / pp7
JEEP.......Metut+Terot+Clomit+Pregnyl+Puregon...kp? / pp6
viipsu................?.................................................... ........pp4
Sini 78................Puregon+Pregnyl........................kp18 / pp3
mmm..........Clomit+Puregon+Pregnyl....................kp11
Ruusunen79..........................................................kp9
Pupuvaimo.............?..............................................kp?

Päivitin listaa omalta osaltani.

Tsemppiä kovasti jo piinaileville, toivottavasti pääsen itsekin piinailemaan loppuviikosta!
 
Ma 15.10.

taria.............Luget.......................................................kp? / pp10
Kurreliini.......Puregon+Pregnyl+Progesteron..............kp? / pp10
Popsy...........Gonal-f+Pregnyl+Luget..........................kp? / pp7
JEEP.............Metut+Terot+Clomit+Pregnyl+Puregon..kp? / pp6
viipsu...........?.................................................... ........pp4
Sini 78..........Puregon+Pregnyl...................................kp18 / pp3
mmm............Clomit+Puregon+Pregnyl.......................kp11
Ruusunen79...............................................................kp9
Pupuvaimo...Menopur+ pregnyl+luget........................kp 11

Täällähän alkaa muutamilla olla jo hyvällä mallilla tuo follien kasvattelu, varsinkin mmm:n mitat kuulosti lupaavilta =) !! ..mä pistän tänään ja huomenna tupla-annoksen menopuria, jos vaikka kiihtyis kahden pienenkin follin kasvu :ashamed: Turhan myöhään vaan huomattiin tilanne, mutta ehkä jotain toivoa vielä. Mä kun en ole koskaan saanut kasvamaan kuin yhden hienon molluskan :(

Ruusunen79, meillä kanssa varmaan pe inssi! d =) b
 
taria.....................Luget...........................................kp23 / pp10
Kurreliini..........Puregon+Pregnyl+Progesteron........kp? / pp10
Popsy..............Gonal-f+Pregnyl+Luget.....................kp? / pp7
JEEP.......Metut+Terot+Clomit+Pregnyl+Puregon......kp? / pp6
viipsu................?...............................................................pp4
Sini 78................Puregon+Pregnyl...........................kp18 / pp3
mmm..........Clomit+Puregon+Pregnyl.......................kp11
Ruusunen79.............................................................kp9
Pupuvaimo.....Menopur+pregnyl+luget....................kp 11


Lista päivitetty osaltani.

Pp 10 elelen, enkä tiedä mitä pitäisi ajatella, kun mun mielialat vaihtelee nyt niin paljon tämän raskautumisen kanssa, että huh huh! Eilen illalla elättelin toiveita ja ajattelin, että jospa kuitenkin olisi tärpännyt, aamulla olin ihan maassa ja väänsin itkua ja nyt on vaihteeksi aika neutraali olo ;) Välillä tissitkin on olevinaan ihan järkyttävän kipeät ja välillä ei taas yhtään... Ehkä se vaan kertoo siitä, että ei nämä piinapäivät ihan maailman helpoimpia ole.

Että voimia toisille piinaileville ja inssia odottaville!
(Aina pitää odottaa jotakin: joko ovulaatiota tai ultraa tai inssiä tai testipäivää tai kuukautisia, ei oo helppoo =) )
 
mmm
Joo, meikäläisellä ei sitten muut kasvakkaan kun noi follit.... :LOL:
No joo, toi on ihan totta mitä taria sanoi tosta odottelusta. Aina vaan odotellaan todellakin!

Sini 78 kiitoksia tsempeistä, sitäpä juuri inssissä tarvitaan. Tuohon lapsi asiaan vielä, että kyllähän sitä menisi kaikki hoidot läpi viimeiseen asti, jos ei olisi tuota rakasta tyttöä. Nyt vaan hiipii mieleen tällä iällä, josko se olisi tarkoitettu meille sitten vain yksi... :'( No mutta uhmataan kohtaloa vielä ja eihän sitä vielä tiedä, vaikka jatkaisikin, tosin rankkaa tää on henkisesti jo nyt. Toivottavasti tästä piinailusta tulisi teille plussaa :)

Täytyy varmaan alkaa valmistella tota ihanaa pistämistä, vaikka töissä kuinka pistelisi, niin itseään on vähän kelju pistellä. Varmaan jotain tekemistä tolla itsesuojeluvaistolla...

t. mmm
 
Tervehdys!

Mulla menossa nyt kp23/pp8.
Enpä olisi ikinä uskonut kuinka nimensä mukaisia nämä piinapäivät ovatkaan! Mua häiritsee kamalasti se, että ei ole minkäänlaisia oireita. Jotenkin kuvittelin, että noista Lugeista ainakin tulisi jotain, monet kun tuntuvat kertovan, että aiheuttavat hämääviä "raskausoireita", rinnat kipeytyy, turvottaa tmv., mutta ei mittään!
Olisin ihan valmis ottamaan pahoinvoinnit yms. vastaan, jos se vaan tärppäisi.

Mites muilla suht samoissa päivissä menevillä tuntemukset?

Eikös se muuten nyt olisi kuitenkin jo kiinnittynyt, jos siis olisi onnistanut?

Aargh, tämä piinailu on tosi epätoivoista..
:headwall:
 
Terve!
Mulla menossa pp5...On muuten ihan järkyttävää tää piinailu...eiks vois päivät mennä vähän nopeempaa ja sais vielä aateltua jotain muutaki...Mua kans jänittää toi oireilu ja että tuleeko mitään vai ei. Mulla inssi tehty ilman lääkkeitä joten ei mitään ylimääräsiä oireita tiedossa. Vähän vatsaa nipistelly tänään, mut taitaa olla vaan ihan psyykkistä B)
Popsy Luin jostain että se kiinnittyy 6-7 päivää hedelmöittymisen jälkeen, että eiköhän se sulla oo sit jo kiinnittyny =)
No ei auta kun jatkaa tätä kärvistelyä kiltisti ja malttaa mielensä vielä reiluks viikoks :p
 

Moi kaikki!

Nyt mulla menossa pp 11 ja nyt taas tällä hetkellä ei juuri mitään oireita, paitsi väsyttää ihan törkeästi, mutta mua väsyttää muutenkin lähes aina. Eilen keksin monia oireita, jotka oli ihan selviä merkkejä raskaudesta, mutta nekin meni jo ohi :| Kyllä sitä oikeasti toivoisi, että tulisi jotain kunnon oireita, niin voisi elätellä jotain toiveita. Nyt kun ei mitään kunnollista ilmaannu, niin toivo vähitellen hiipuu.

Netistä tilaamani raskaustestit tuli tänään, vähän ne polttelee sormia, mutta koetan malttaa mieleni ainakin perjantaihin asti... ehkä :p

Toivotaan, että piinapäivät kuluu nopeasti ja niiden jälkeen on tiedossa tässä porukassa monia plussia!

 

Yhteistyössä