Lokakuun herhiläiset, vko 34

tehotutot kiva kuulla sinustaki,on siitä kyllä aikaa!!
mutta kyllä muistin sut.

nukuin toiset pikku unet,vaa onhan tuo valvonut olo päällä kuitenkin.
en viittiny ku puolisen tuntii nukahtaa että se uni tulee illallakin.
poikaki tuolla nukkuu,ja arvatkaas mitä,EI YSKI ENÄÄ NII PAHASTI :D
se varmaa lääke jo tepsi vähän.
se on hyvä,pääsee kunnolla uneen.

ompa täällä aika hiljasta,teillä kaikilla tietty puuhaa.
mää en nyt jaksa tehä mitää.
aamulla pesin koneelisen pyykkiä ja imuroin+moppasin lattiat.
saa riittää tältä päivää,liian väsynyt.

jaahas,jos iltakahveet vetäsis :wave:
 
Shendalle; onnittelut! :flower: Voi että se oli mukavaa aikaa kun sai etsiä ensimmäistä "omaa" kotia. Tosin jossain vaiheessa muuttui stressaavaksikin kun aina joku mieluinen meni alta.

Meillä oli oikein mukava kyläily päivä tänään ja ei kai tuosta kauan aikaa ole kun kotiuduttiin. Nyt illalla kävi vielä meidän porukat pikaseltaan täällä meillä kylässä.

Huomenna alkaisi Annilla seurakunnan kerho. Ihan kiva kun alkaa nuo kerhot pyöriä niin tulee vähän erilaisia päiviä. Torstaina olisi sitten tarkoitus mennä kolmestaan perhe kerhoon.

Kai se pitää lähteä keittelemään puurot muksuille ja sitten saunomaan.

 
Heissan :wave:

Kiitokset vain milla-marialle ja tuutille, mukavan illan toivotuksista =) mukavaa olikin toden totta! Vaikka lapset olikin mukana, niin kyllä se piristää välillä päästä kotoo pois...valmiille ruualle jne =) Järvessäkin käytiin, ei se ollut ees kylmää :eek:

Ja tänään kävin siel jonathan-kutsuilla. Hitsi et ois ollut kaikkee kivaa, muttamutta...kun ei tiedä talvesta...tuleeko sitä?? :/ Jokatapauksessa pienimmälle pojalle on nyt tilattu kosteussuojatoppis. Ja jotain muutakin tuli hankittuun. Muut vielä mietinnässä. Katsoo jos jaksaa emännöidä itse kutsut tässä syksyn mittaan, niin siinähän saisi sitten sitä emännänlahjaakin... =)

Mukava kuulla että dirlittanilla oli onnistunut ilta =) Ja mulla kans huomasi viimeks että jo pari siideriä sai aikaan sellasen olon, ettei paljoo muuta tarvittu :whistle: Vanhuus vaiko harjoituksen puute ??

LillaStinallakin takana mukavat häät, karaokesta huolimatta ;) Tuus äkkii kertoon niistä messuista :p

Tinakenkätytön resepteille repesin täysin :LOL: :LOL: HAUSKA!!!

Tehotuhot
, moikkamoi :wave: ja tervetuloo takas =) Kyllä mäkin sut muistan, siis nimimerkki on tuttu =)

Meille näyttäis myös flunssa-aalto rantautuneen... :( siitäkö johtunut syömättömyys pikkumiehellä :/ Lievänä vielä ja ei toistaseks muilla...saa nähä joko eskarilaiselle tulee kohta ensimmäiset poissaolot sairastelun takii... No se on elämää.
Paranemisia muillekkin pikkuisille, ainakin milla-marian ja henkan poitsuille...ja kelläs viel...?? Kaikille tasapuolisesti =)

Huvitti, kun luin milla-marian tekstejä...on kuin ois meidän pojusta kirjoitettu..leikit yms =) Ihan samanmoisia leikkejä, narut,kaukkarit yms =)

Kyllä toi leikiskelee ihan omilla leluillaankin ja millä milloinkin...patalapuilla,kauhoilla ja vispilöillä.. jne. Mutta yllättävästi viihtyy oman lelulaatikkonsa äärellä myös. Ja meillä on kans koti laitettu nyt niin että ihan vapaasti voi mennä, ilman että joku kokoaikaa vahtii. Isommat sulkee huoneidensa ovet, jos menossa leikit pienillä leluilla...legoilla tms.

Hei mutta, tyttelistä ei ole kuulunut mitään :whistle: Onko se lähtö oikeesti tullut :whistle: :eek:

Yksäiti saanut hyvää hintaa huutiksessa =) Se kannustaa luopumaan tavaroista ;) Ja kyllä pitää sulle hattua nostaa kun yksin jaksat koulun,lapset ja kodin hoitaa =) monelta jäis tekemättä. Hienoo!! Mutta yritä jossain välissä levätä ja ottaa omaa-aikaa, ettet ihan väsähdä :hug:

Mites oli rontilla kirpparilla tavara tehnyt kauppaa? Niin ja mites, saitkos sen liitetiedoston auki?

Mhm...vielä oli jotain mielessä...mutta nyt muakin kutsutaan iltapalalle. Isukki on kokannut meille jotain hyvää :p Sitten lapsoset yöpuulle. Pieninkin vielä valvoo,vaik näitä main yleensä jo uinuu, mutta otti tossa myöhempään viel sen verta reilut päiksyt ton flunssan takii että eihän se viel ollut mihinkään nukkumaan menossa...nyt jo vähän hieroo silmujaan. Täytyy kokeilla uppooko puuro yhtään :/
 
No mitäs mä kertoisin??? Paljon oli kaikenlaista hienoa, olo oli kuin lapsella karkkikaupassa :p :whistle:
Nyt on firman valikoima laajentumassa, ainakin jonkin verran. En tiedä meneekö kaikki nettiin vai saako osan tuotteista pelkästään jälleenmyyjät. Joulu juttuja oli tosi paljon. Olen menossa yhteen firmaan syyskuun alussa katsomaan mitä otan sitten ihan oikeasti myyntiin ja tehdään uusi asiakastili sinne. Heillä oli kyllä paljon kaikenlaista... Tulee oikeasti valinnan vaikeus, koska kaikkia ei kuitenkaan voi ottaa... :headwall: :headwall: Mietin, että josko ottais kaksi lastenvaatetta, kultasuklaan, yhden lelumyyjän ja nuo sisustustyypit. Riimingalta tuli sen verran hyvää palvelua, että en tiedä olenko välttämättä halukas jatkamaan sitä. Niiden vaatteet on kuitenkin aika kalliita (ja huomasin, että kate on ollut aika hyvä), vaikkakin laatu on sitten vastaavasti myös tosi hyvä. Mutta pitää katsoa mitä sen kanssa teen... Mutta tosiaan pistän kyllä osan ihan suoraan vain noille jälleenmyyjille, joten pitää katsoa otanko yhden lelukauppiaan lisää siihen... Mutta kunhan tulee nuo kaikki kuvastot ja tarjoukset postitse ja sähköpostina, niin sitten pitää alkaa tekemään päätöksiä. Ja ne kynttilät pitää käydä hakemassa tuosta naapurikunnasta :D

Sen verran voin luvata, että kunnon alennusmyynti on tulossa nettiin! Otan kunnon varaston tyhjennyksen tähän alkuun ja siihen päälle vielä pari kisaa, joissa arvotaan ihan tuotepalkintoja. Joskin en pysty takaamaan kaikkista tuotteista löytyvän välttämättä ihan jokaiselle mieleistä väriä tai kokoa...

Valkoisia sisustustuotteita siellä oli vissiin kaikista eniten ja mustaa. Sinänsä hauska, kun valkoinen on kuitenkin aika vaikea väri (varsinkin koira perheessä). Mutta siis oli paljon kaikenlaista niissä väreissä. Oli myös ruskeakin aika hyvin esillä. Kynttilälyhtyjä muutenkin katsoin, että olispa ihana ottaa niitä myyntiin, mutta niiden postitukset on aika hankalia... Mutta ne oli kaikki sellaisia ihania vanhan mallisia, melkein antiikkisia :D
Tosiaan saapi nähdä mitä tässä keksii...
 
Huh huh..meillä ollu aika ihmeellinen ja kamala päivä.. Alotetaas eilisestä; Pessillähän siis korvatulehdus ja yskää,ei kumminkaan kuumetta oo ollu.Kävi normaalisti 19.30 aikaan nukkumaan, heräs yöllä joskus puolen yön jälkeen ja vähän väliä kitisi tuonne 03 asti. Yks hammas melkein läpi tullu joten siitä varmaan tuo yöherääminen johtu. No aamulla Pessi nukku ja nukku ja nukku... 9 aikaan heräs jotain äänteleen,otin syliin sängystä kun oli mun sängyssä (ettei tipu).No eipä poika ollutkaan kunnolla hereillä,ihan puoli unessa mun sylissä joten vei takas sänkyyn. Yleensä siis Pessi herää aamulla 6-8. Ja ja..Siis Pessi veteli yöunia n.11.15 asti jollon herättelin. Kävin tohon asti aina välillä kattomassa ja huhuilemassa mutta ei mitään. Ja siis tuollon sain ihan oikeesti herätellä Pessin,eikä mitenkään helpolla heränny.
Mun äiti tuli tänne kun mulle iski kauhee paniikki :'( sain pari lasillista vettä juotettua jolla Pessi virkos jonkun verran ja soitin johonkin hemmetin lääkäri neuvontaan,johon en muuten soita enään ikinä!!! Vastaus oli että "hän varmaan nukkuu univelkoja vaan pois enkä nyt kyllä ollenkaan ymmärrä miks pitäis poikaa näytille tuoda jos on väsynyt"!!! Siis hei haloo,kiva kun kuunteli mitä sanoin!! :kieh: no Pessi melkein kaks pulloa maitoa ja sitten kyllä heräs,mutta kunnolla heräämiseen meni ainakin 30min.
Sit vähän aateltiin mun äitin kanssa et jos oli nestevajausta kun hikos yöllä aika paljon ja oli sit kuitenkin juomatta (yöllä joi kerran maitoa). Pessi oli ihan normaali kun oli hereillä,14.20 aikaan taas ihan yhtäkkiä nukahti mun syliin ja oli ihan umpi unessa. Ei meinannu herätä kun herättelin melkein heti kun nukahti.. :eek: nukku ehkä n.15-20min ja sitten sain hereille,nostin istumaan vaan. Ihan normaali taas kun sitten heräs kunnolla. Hyvin syöny ja muuten ihan normaali ollu sitten. 18 aikaan nukahti pieneks hetkeks ihan samalla lailla..
Eikä siis käytetty missään lääkärissä.. :ashamed: en tiä voiko olla poika oikeesti noin väsyny vai onko jotain muuta. Mun äiti tulee huomena Pessiä hoitamaan,ei tartte mun olla pois koulusta. Nyt mulla kauhee ihmetys ja hätä että teinkö väärin kun en vieny mihinkään näytille?!? enkä tiä pitäskö tuota herätellä nyt yöllä,ei kai... en mä tiä...
Vinkkejä jos jollain on? :ashamed:
 
Ihana rauha ja hiljaisuus talossa =) Mulla sitten tänään repsahti herkkulakko |O Lasten eilisiä karkkien jämiä oli ja en voinut vastustaa kiusausta :ashamed: Jospa se lakko taas kuitenkin jatkuisi, eikä kokonaan repsahtanut tähän..toivossa hyvä elää =)

Ihana kuulla lilliksen messu-uutisia :D Niitä onkin jo ooteltu ;) Ja hyvin voin kuvitella ton lapsi karkkikaupassa-fiiliksen :LOL: Mä oisin ainakin ihan sekasin... :whistle:
Ne lyhdyt oiskin hyvä ja varmasti vetävä artikkeli myös, mutta tosiaan postitus hankalaa...mutta onnistuuhan sekin kun vaan laittaa paaaljon poksumuovia ja pahvia =)
Ilmoita sit heti kun sulla tulee ne alet sinne =)
Oioi...ois varmaan tollanenkin työhomma aika kivaa, mutta varmasti siinä on aika paljon kiemuroitakin...ei pelkkää ruusuilla tanssaamista. Mutta sä oot kyllä (sellasen kuvan oon saanu) niin topakka ja homma hanskassa-tyyppi, että sulta jos keltä onnistuu =) Onnea matkaan!!!! :D

Hui kauhistus tota yksäitin juttua :eek: Pessi-pikkuinen, voi toista :( Varmasti säikäyttää!
Oliko Pessi syönyt hyvin? Ettei olis verensokeri laskenut liian alas? Toivotaan nyt että nyt ensi yö menee hyvin ja aamulla herää pirteenä kuin peipponen :hug:
 
Niin joo..ja piti mun johonkin taas jotain kommentoidakkin... Nyt kun vielä muistas mitä :x
telkkarista ainakin..Peetu kattoo v-loppu aamusin piirretyt,eli sen tunnin verran maksimissaan. Ja aiemmin katto arki aamusinkin.Ei oikeestaan pyydä vaan mä melkein ite laitan töllön sille päälle että saan rauhassa laittaa aamupalan jne. Kattoo myös pikkukakkosen illalla. Ei aina kumminkaan,tai usein ne tossa pyörii ja Peetu touhuaa sitten kumminkin ihan jotain muuta.
Tuohan ei välittäny hölkäsen pöläystä mistään lastenohjelmista ennen tuota kesää 07.Pakko oli käydä ostaan pläjäys lasten dvd:tä kun ite piti maata mahan kanssa sohvalla :LOL:

Ja Pessi kyllä leikkii ihan itekseen usein,enemmän leikkivät Peetun kanssa kaksin. Ei tartte mamman viihdyttää :D paitsi tietenkin jos mä koneelle istun niin sillon pitää tulla jalkoihin natiseen,jos istun sohvalla niin ei häiritte ollenkaan :D
Nyt unille,jaksaa aamulla lähtee opiskeleen..ainiin,ois yks koulutehtävä tekemättä.Tai oikeestaan se on ryhmätyö joka pitäs olla huomena valmis,mun ryhmätyö kaverit vaan hävis perjantaina koulusta johonkin joten kai se on piru vie pakko tehä nyt itekseen..en halua tekemättäkään jättää... liian ahkera ;)
 
tehotuhot :wave: takas vaan sieltä :D odottajia on ainakin tytteli,nyty meidän porukasta,niin ja mama..tyttelillä on h-hetki ihan käsillä..

mukava ilta oli eilen,paitsi se yksi totuus joka paljastui josta kerroin tuolla minne kaikki ei pääse urkkimaan..
en nyt jaksa sen kummemin paneutua kirjoitteluun..
lillis ja lokamammoille on extra ale,eiks vaa ;) :LOL:
yksäiti jos huominen on samanlainen niin vie vaiks väkisin lääkäriin,ei toi nyt ihan normaalille pessille kuulosta :hug:
 
Pessi siis koko päivän sitten söi ihan normaalisti ja eilen illallakin ihan normaalisti. Annoinkin tuota maitoa sitten reilusti tänään aamulla juuri nesteen ja verensokerin vuoksi...

Ja kyllä huomena kiikutan heti lääkäriin jos yhtään unelias on,toi ei tod.oo yhtään normaalia Pessiä
 
yksäiti no en kyl usko että se verensokeri ois sit niin paljoo päässy laskee et niin väsy ois siitä..liekkös miten muuten hoidossa juonu?jos se siel on huonommin juonu nii oisko siinä syy?kun pessi tuntuu tosi hyvin juovan maitoo ja vettä ainakin kotona..ja kun se on tottunu siihen ja jos se ei päikyssä sit niin hyvin juo,ja taas kotona viikonloppuna joi hyvin,niin olisko siitä tullu jotain?tää on ihan vaan mun päättelyä..
 
tin
Nyt on sitte meidän perheen yhteinen kesäloma vietetty. Ihan mukavissa merkeissä mökillä vaikka säät ei suosineet juuri ollenkaa ja mä olin koko viikon enemmän tai vähemmän kipee. Parina päivänä oikee kuumetta ja muuten tukos eikä ääntä tullu... No eipä tullu ukon kans riitaa ;) Käytiin Ideaparkis tiistaina ja perjantaina kierrettiin Parkanos vähä kirpputoreja. Sit pe illalla meille tuli sauna- ja grillivieraita. Muuten oli mukava löhöilyloma. Katottiin kisoja, saunottiin, syötiin, veneiltiin ja ukko rassas autoonsa niinku aina :D

Mitähän ny äkisti piti kommentoida, yritin lukasta jotain läpitte.
ööö, Ideaparkkii, me voitas yrittää ehkäpä!
Lillikselle kovasti onnea! Kuulostaa niiiiin kivalta! :flower:
Tehotuhot! :Kiva kun oot palannu:)
Tytteli: Jänskääjänskää:)
Toktoria on purru urheilukipinä! Kivakiva!
Tiipii: Kannattaa tosiaan tehä ruokia ite, siinä säästää pitkän pennin. Oon tehny alusta asti melkein aina ite, reissut on poikkeus(joskus sillonki omat mukana mut kylmälaukun kans on rasittava kulkee...) ja sitte jos ei oo huomannu tehä uutta/pitää saada nopeesti tms. Mutta mahtavaa että sun mies jää kotiin! Kyllähän sitä oppii vähemmälläki elään ja mä kattelin sun blogista että tykkäät kirppareista nii sieltä löytyy kaikkee :)
Äitivaan kyseli vuorotyöstä, mulla kans vuorotyö, tykkään tosi paljo mutta nyt kyllä ku koulu alkaa niin se on joka päivä 8-16 :x Pojanki kannalta vuorotyö kivempi ku sitte saa olla välillä isänsäki kans enemmän.
yksäiti: HUI!

Tatu on muutes ihana ku se oppi lomalla pyörittään päätänsä, sillai ku sitä kieltää ja puistaa päätä niin se tekee samalla lailla. Ja kaikkee muutaki pientä tollasta. Ihana... Aika hyvin kävelee jo tukee vasten ja välillä seisoo ilman tukee. Viimesimmät neukkukuulumiset oon varmaan unohtanu laittaa, mutta 8900 ja risat painoo ja 73,5cm. hb oli 135 eli huippuhyvä. sama ku mulla :LOL:
Meidän hoitokuviotki meni muutes uusiksi mutta siitä eri kerralla. Meen palautumaan arkeen;)
 
tin
ainiin! Enja ja topsy ja muut kestovaippailijat! Tää mamma innostu vähä liian myöhään mutta jos tahtois kokeilla parilla aluksi niin minkälaisella kannattais alottaa? Huutiksesta varmaan kannattais katella?
 
Pessille piristymistä huomiseen päivään :hug: Taatusti tuollainen säväyttää :/

tehotuhot kiva kuulla teistäkin :D Palaappas kiltisti ruotuun ja palstalle takaisin :whistle:

Myimpä juuri meijen seisomalaudan palstalla :D Kyllä tää on hyvä paikka :LOL:

Käytiin tänään ristiäisrääppiäisissä kattomassa nimen saanutta pikku neitiä :heart: Kiialle ei meinannut mitenkään upota kaaliin että sitteriin ei voi mennä samaan aikaan ja mielellään ei tarvis vauvaan koskea. nuo otteet kun on lujat :kieh: Kikatti ja kihers vaan. Oikea pelle koko neiti :D Ja huomattiin että kummisedälle ne suurimmat virnistykset annettiin :D
 
Haa, arvatkaapas mitä teen :D Join äsken yhden ukon kaljoista ja yksi viel jäi. ukko meinas sen ottaa muttei ehtinyt kun miä vein :whistle: Ne on nyt mun IKIOMIA |O Ja miä juon ne YKSIN ja sitte meen kiltisti nukkuu :D

Ei tuo kyl hirveen hyvää ole mut mut... Hitsit, pitäiskin taas hakea punkkupullo joku kerta ja vetää palstahiprakat :whistle: Niin kuin silloin kerran :LOL: :ashamed:
 
Täällä vielä :wave: vai oli minua kaivattu ihan =) ;) Eilen tosiaankin käytiin katsomassa sitä Mambaa, mukavaa oli ja hieno keikka! Teki päälle ihan oikeasti hyvää käydä välillä sitä tuulettamassa. 1.30 oltiin jo kotona miehen kanssa, kun alkoi uni painamaan niin molempien silmiä. Hyvin oli Eemilillä ja papalla mennyt, oli poika nukkunut koko sen ajan. Klo 6 vasta heräsi ekan kerran, kun oli tutti hukassa =) Olis ollut synnärikin ihan vieressä jos olisin synnyttämään siellä alkanut :LOL: Ei vaiskaan ei oireita liiemmin vielä, harjoitussuppareita iskee vähän väliä, kivikovana maha tämän tuosta.

Huomasittekos muutes että täällä vauvat 0-12kk osiossa on jo syysvauvat -08 jo :eek: niin se aika menee vaan! Tosiaankin mulla torstaina sitten arvioidaan sitä, että miten pitkälle annetaan tämän mennä, vai aikaistetaanko jo tms. Mutta jotenkin vaan tunne silti, että kotiin vielä tullaan. En halua sinne, mulla tulee Eemiliä niin ikävä :ashamed: Sanoinkin jo miehelle, että synnytän kotona :LOL: :D tai salakuljetan Eemilin sinne :whistle: vaikka oliskin vain pari päivää, mutta kuitenkin... nyt jo sydäntä raastaa. Toki käyvät sairaalassa minua katsomassa jne. mutta... valmiiks jo ikävä :'(
 
ykäiti kerroit, että Pessillä on korvatulehdus, onko jokin lääke siihen menossa, ettei siitä johtuisi :/ jos vaikka yliherkkä jollekkin tms. vie ihmeessä vaan huomenna näytille, jos itseä vaivaa! Kaamea se mihin soitit, kai sitä nyt jokainen äiti oman lapsensa tuntee. Eikä lapsen kanssa koskaan ole liian hätäinen tämmöisissä asioissa... Paranemisia Pessille :hug:
 
No olipa jännä lukea yksäidin tarinaa... hitsi mikähän sillä pessillä? En osaa kyllä lainkaan auttaa, mutta vie ihmeessä huomenna lääkäriin jos siltä tuntuu, saat mielenrauhan.

Tin, me käytetään vaan Fuzzeja. Jännä kun Annilta niitä käytin ja tykästyin, Mintulta yritin kaikkee muutakin mut niin vaan palasin hyviin Fuzzi Bunz vaippoihin. Ja niillä mennään :) Mut Napa-ketun vaippoja voin vain suositella, yövaippanakin huippuja kun ottaa bambulla. Käytin Annilla yövaippana ja viime kuussa tutustuin omistajaan, ihan sattumalta, myöhemmin tuli puhetta että hän on Napa-ketun äiti :) Katsele mieluummin www.kestovaippainfo.fi myydään palstalta, huutiksessa hinnat nousee pilviin. Itse ostan kaikki käytetyt kestovaippainfosta.
 
Meillä ei enää käytetä yöllä kestoja :/ Kun kaikki mallit valskaa pojulla yöllä, en ole mistään löytänyt sopivaa... Mutta päivällä mennään fuzzeilla ja myllymuksujen taskuilla. Hyvin ovat riittäneet, harvoin valskaa.
Meillä muuten yhdestä bambu vaipasta napsahti kuminauha poikki... :x No eipä se vaippa ole ollutkaan eemelillä kuin vasta syntymästään lähtien käytössä. Joka päivä ovat pesussa olleet. Eli aika hyvinhän nuo ovat kestäneet, melkein 11 kk käyttöä putkeen :D Pitää katsoa saisko sen purettua ja korjattua vielä, kun vielä mahtuisivat pituudesta ja vyötärökin menee vielä vähän aikaa kiinni. Ovat kyllä olleet tosi hyviä...
 

Yhteistyössä