LOKAKUU 15

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aino
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Paljon ONNEA Jennylle ja Hyrrälle!!

Positiiviset synnytyskertomukset ovat tervetulleita, nostattaa kivasti ""synnytyskuumetta""! Oma olo on kovin malttamaton, mutta taitaa käydä niin että meidän vauva antaa odotuttaa itseään marraskuun puolelle kun edelleenkään minkäänlaista merkkiä lähestyvästä synnytyksestä ei ole ollut. Ei supistuksen supistusta vaikka laskettuun aikaan on enää viikko. Laskeutuisipa edes pian että olisi edes jotain valoa tunnelin päässä ; )

Joko-joko puhelut ovat välillä kyllä turhauttavia. Vaikka kuinka yritän sanoa ""että ei kannata vielä kysellä että menee yli lasketun ajan"" niin eivät usko ja samat soittelevat jatkuvasti. Pahinta musta on se voivottelu että miten se vauva nyt niin kauan haluaa olla siellä masussa. Eikös tilastollisesti suurin osa vauvoista synny vasta lasketun ajan jälkeen?! Toinen mikä musta on ikävää kun aletaan pohtia miten kauhean isoksi vauva ehtii kasvaa. Vauvan kasvuarvio meillä on 3,5 kg:n paikkeilla eli ihan normaalikokoinen, niin siitäkin kauhistellaan että ompas tulossa iso vauva ja kyllä sinulla on siinä tekemistä että saat pihalle. Todella rohkaisevaa kuultavaa... Ja taas tilastollisesti katsottuna syntyvät vauvat ovat keskimäärin 3,5 kg eli ei pitäisi olla mitään syytä kauhistella. Anteeksi tämä nurina... sain vain taas juuri hetki sitten yhden joko-puhelun ja hieman keittää... Voihan sitä tietty aina ruveta valikoimaan mihin puheluihin vastaa, pääsee helpommalla jos joko-puhelut kääntyy miehelle ; )

- Iitu ja masukki rv38+6 -

 
mulla ihan sama kun Iitulla, hermot menee etenkin miehen suvun puolen kyselijöiden takia...eiköhän me sitten ilmoiteta heille kun vauva on syntynyt!!!On vaan niin raastavaa ne joko-joko puhelut, kun itsekin odottaa jo niin kovin...minäpä laitoin viime sunnuntaina puhelimen kiinni..no jo soittivat miehen puhelimeen....ei saa laittaa puhelinta kiinni kun voidaan luulla et olette jo synnyttämässä..no eihän ennenvanhaankaan ollu kännyköitä, et olet aina puhelimen päässä....rasittaa....ja ei sitä välttämättä vaan jaksa puhua jos haluaa olla rauhassa ominensa...blääh...pitipä minunkin purkautua sitten...hormoonit hormoonit...;)tänne ei edelleenkään suppareita kuulu kuin muutama nukkumaan käydessä ja kävellessä...mut ei kipeitä vaikka kuin imuroin ja teen kaikkea...ei niin ei....mutta maha on jo valtava!!!
-haluaa sen poooooiiiisss!!!!-
matu rv 39+3
 
Mulle neuvolatäti antoi ohjeeksi jo alussa että huijaa laskettuaika 2 viikkoa eteenpäin, että saat olla rauhassa kun todellinen la on:)
Teidän täytyy laittaa vastaajaan sellainen oma viesti missä sanotaan ""en ole vielä synnyttämässä, en vain jaksa puhua puhelimeesa"":)

SEURAAVASSA ESIMERKIT TOSIELÄMÄSTÄ JOISTA EI KENENKÄÄN KANNATA VETÄÄ HERNETTÄ NENÄÄN;)

Älkääkä heittäkö kirvestä kaivoon vaikkei ole lupaillut synnytyksestä mitään!! Tuttavapariskunnalla oli laskettu aika eilen ja vielä torstaihin mennessä ei ollut tullut AINOATAKAAN kipeää supistusta koko odotusaikana, myöskään kohdunsuulla ei ollut tapahtunut rv 38 MITÄÄN.
Niin vain heille syntyi eilen aamuyöllä poika:)

Ja yksi ystäväni on tällä hetkellä viikoilla 41+1, hänelle oli lääkäri sanonut jo rv 36 että ei varmasti mene laskettuun aikaan kun kohdunsuu oli jo auennut ja kaula lyhentynyt ja nyt hän odottelee ensi viikon kontrollikäyntiä synnärille että josko käynnistetään.

Eli lähtö voi tulla nopeastikin ja ihan yllättäen ja faktahan se vaan on, että voi joutua odottamaan sen 2 ylimääräistä viikkoakin. Mutta kyllä ne sieltä syntyy.
Itselläkin on todella malttamaton olo, eikä millään jaksaisi odottaa mutta eipä tässä muuta voi tehdä. Yritän olla mahdollisimman skeptinen sen suhteen että vauva syntyisi ennen laskettua-aikaa...:)
Ja tosiaan, ensisynnyttäjillä useimmin menee yli kun syntyy ennen. 5 % lapsista syntyy laskettuna päivänä:)

Turvotus täällä vaan lisääntyy ja sormia ja jalkoja pakottaa..:/ Mutta ei auta ei.
Eilen on kokeiltu kahta ässää kerralla saunassa mutta ei vaan tuota kipeitä suppareita niin ei:)

Mutta odotellaan, ja onnea kaikille vauvan jo saaneille ja onnea niille joille lähtö tulee seuraavaksi!!

aino 37+6
 
Onnittelut vaan Hyrrälle ja Jennylle!!! Ihanaa ihanaa...

Tuli noista joko vaiko eikö puheluista mieleen ja Ainon kommentoimasta vastaajaviestiideasta, että tuo puheviesti toimisi hienosti myös synnytyksen jälkeen. Nyt en enää muista mistä siitä luin, mutta kun olette päässeet sairaalasta niin omaan kotivastaajaan tai kännykän vastaajaan voi laittaa aina updeittiä, että miten vauva on kehittynyt, mitä tehnyt, montako kertaa pulauttanut ja kuinka nukkuu tai syö ja kuinka itse voit ja lisäksi mainita, että nyt et valitettavasti ehdi tai jaksa puhua puhelimessa ....
tällöin voi joko pitää kännyä äänettömällä tai kokonaan poissa päältä, mutta uteliaat saavat kuitenkin tietoonsa mikä meininki on sinä päivänä ja te saatte vauvan kanssa olla rauhassa kotona. Näin mäkin ajattelin tehdä mikäli käy niin, että olen tosi väsynyt ja haluan levätä aina kun vauvakin elbailee enkä yksinkertaisesti jaksa puhua puhelimessa. Mun mielestä se oli oikein hyvä idea.

Lisäksi siihen samaan viestiin voi vaikka laittaa, että milloin olet kykenevä vastaanottamaan vieraita ettei ne sitten väenväkisin änkeä paikalle mikäli et yllätysvieraita halua.

Täälläkin ollaan odottavalla kannalla. Vauveli on ollut potkivaa sorttia nyt viime päivinä. Ei ole suppareita ollenkaan eikä muuta ahdistusta kuin närästystä välillä ja käsien ja jalkojen turvotusta. Täytyy koputtaa puuta kuinka hyvin on mennyt. Vieläkin saan kädet maahan, heh, tulipa sekin kokeiltua tuossa aamulla. Ajattelin, että voisi alkaa tekemään pakasteeseen pizzaa ja ehkä makaroonilaatikkoa, jotka olisi sitten helppo sieltä lämmittää kun pääsee kotiin sairaalasta.

Kuulin juuri serkultani, että on kuulemma ollut ruuhkaa Kättärillä ja Naistenklinikalla täällä Helsingissä. Pari viikonloppua sitten Kättäri oli oikein suljettu ts. siis eivät enää ottaneet ketään sisään kun oli niin täyttä ja Naistenklinikallakin oli kuulemma joutunut odottamaan synnytysosastolta osastolle pääsyä. Toivottavasti siellä ei kauhea ruuhka lisäänny kun ei haluaisi, että kotiutetaan millään superhypervauhdilla vaan että saisi rauhassa tottua toimimaan vauvelin kanssa. Mutta eipä mulla mikään kiire vielä sinne olekaan.

Taidanpa mennä kävelylle. Alkaa nämä seinät taas kaatumaan päälle.

Anna 38+2
 
Meillä kätilö puhui sairaalaan tutustumiskerralla että yleensä käy niin että kaikki synnyttäjät tulevat samaan aikaan.. Niinhän siinä meillekin sitten kävi.. Synnytyksiä oli paljon edellisenä ja sinä päivänä kun meidän poju syntyi. Onneksi ei kuitenkaan tuo ruuhka vaikuttanut meidän ""toimintaan"". Sitten niitä vauvojakin oli paljon. Harsot ja vaatteet oli välillä kortilla. No ihan mukavahan se oli kun oli huonekavereita, tosin lepokin jäi siten vähemmälle. Aina oli jonkun vaavi äänessä =)

Missä on Tilla, Nanna ja Leonie? Kun ei ole kuulunut.. Vai olenko missannut viestit? Tillalla ja Nannalla lasketut ajat jo ohitettu.. Leoniella LA kohta. Bonnie on tainnut vielä äänessä ollakkin. Täällä jännäilen kuka kertoo seuraavana synnytyskertomuksensa!

Meillä vauva-arki on lähtenyt mukavasti käyntiin. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa ulkona vaunujen kanssa. Aloitettiin siitä 15minuutista, huomenna jos oltas jo vähän pidempään. Hurja ajatella että viikko sitten tähän aikaan oltiin sairaalassa supistusten kourissa.. Viikko on mennyt kyllä todella nopeasti! Pitää yrittää nauttia tästä ajasta ja uskoa vanhempia, vauva-aika todellakin tuntuu menevän viheltäen..

Kohta alkaa varmaan meidänkin ketjulaisilla ""ruuhka"" kun useamman lasketut ajat lähestyvät tai ovat jo ylittyneet. Tsemiä synnytyksiin ja paljon lupaavia supistuksia!! =)

Lämpöisin terveisin, Jenny ja Tiitiäinen 6pv
 
Jaahas, mulla alkoi eilen tulla vähän verta samalla kun kävin vessassa... soitin polille ja sanoivat että on ihan normaalia, että kohdunkaula siinä vain valmistautuu... Muutamilta kuulin ( kun kyselin tuolta yleiseltä puolelta) että saattaa synnytys olla hyvinkin lähellä, hui!!! alkoi kyllä jännittämään aikalailla... Tänä aamunakin tuli vielä vähän verta, tosin jo vähän ruskehtavaa että olisiko eilisen jäänteitä. Täytyy seurailla tilannetta. Jotenkin ei vaan mieli ole vielä ihan valmis vaikka tietäähän sen että ei se laskettu aika mikään pommin varma päivä ole, sitä vain on ajatellut että ei se (ainakaan paljon) ennen sitä tule... Huh, täytyy nauttia näistä päivistä vielä miehen kanssa...
T:Heluna ja Mini rv 38 tasan...
 
Huomenta!

Täällä jakauduttiin kahteen osaan 30.9 klo 12.27.

Tuloksena tyttö 3020g ja 47cm.

Synnytys kesti 10 tuntia, josta ponnistusvaihe vain 7 minuuttia, tyttö tuli niin vauhdilla, että kätilö ehti just saada kiinni, ennenkuin ois lentänyt lattialle.

Onnea muillekin jo jakautuneille ja supistuksia niitä tarvitseville.

Tilla ja ""inniäinen"" viikko ja 2 pvää.
 
Poika syntyi 6.10 klo 6.39. Mitat pikkumiehellä 3810 g ja 49.5 cm. Synnytys kesti kaikkineen 2 tuntia ja 45 minuuttia, mutta käyn siitä kertomassa myöhemmin tarkemmin.
 
3.10 jenny, esikoinen, SKS
** 2.10 Poika 3620 g ja 51 cm**

3.10 mami79, kolmas tulossa, OYS

4.10 Tilla, esikoinen, KYS
**30.9. Tyttö 3020 g ja 47 cm**

4.10 bonnie, esikoinen

6.10 nanna, esikoinen, TAYS

7.10 Hyrrä, esikoinen, KÄTILÖOPISTO
**3.10 Poika 4060 g ja 51 cm**

10.10 leonie, esikoinen

12.10 NauNau, esikoinen, TAYS
*13.7 syntyi Poika, 1314 g ja 41 cm*

12.10 Matu, esikoinen, KOKS

12.10 Äippä, esikoinen, LKS
*1.10. Poika 3280 g, 49 cm*

13.10 tipsu, esikoinen

14.10 Nuppu, esikoinen, JORVI

15.10 Mimmu, esikoinen, TAYS

15.10 Minna, kolmas tulokas
**6.10. Poika 3810 g ja 49,5 cm**

16.10 Iitu, toinen tulokas, PHKS

17.10 Kate, esikoinen
*20.9 Tyttö 1475 g ja 41 cm**

17.10 Kissa, esikoinen

20.10. Lness, esikoinen, Kättäri

20.10. joopajoo (Anna), esikoinen, Naistenklinikka

21.10 Ruska, esikoinen

22.10 Heluna, esikoinen, Jorvi

23.10 aino, esikoinen, P-HKS

23.10 murmeli, esikoinen,

24.10 Nipsu, esikoinen, TAYS

26.10 Susk_baa, esikoinen, OYKS

27.10 Minni, esikoinen, JORVI

27.10 Kiiwi, esikoinen KYS

28.10 Minde, esikoinen, SALON SAIRAALA

29.10 Meikku, esikoinen

31.10 Pipsa79, esikoinen, HYKS
 
Onnea, oikein paljon onnea Jenny, Hyrrä, Tilla ja Minna!

Mulla laskettu aika siis huomenna, yli vuorokauteen ei supistuksen supistusta eikä mitään muitakaan merkkejä. Ahersin eilen niin kovasti kuin pystyin: Puutarhahommia, kävelyä. Niin paljon, että liitoskivut kovenivat mutta suppareita ei kuitenkaan tullut. Nekin harva pieni supistus mitä mulla on ollut on ihan vaan sellaisia, että ne tuntee kun kuullostelee.

Eli mitään ei lupaile mutta toivoa ei heitetä!

Yritän ruveta siksi esimerkiksi, joka ""todistaa"" että ilman sen kummempia ennakkovaroituksia voi päästä synnyttämään!

leonie rv 39+6
 
Onnea kauheesti Tilla ja Minna!!! :))
Voi kun pääsis itsekin synnyttään... <3
Eilen tuli taas vert ja kauheita limapaakkuja. Mutta mulla on kyllä jo usko menny. :( Joka päivä supistelee ja eilienki olin jo että tulisko lähtö, mutta ei. Eivät kipeytyneet taaskaan.
Eikai tässä muuten mutta ahdistaa ku ei saa kunnolla nukuttua supistusten takia, jotka ei ees tee mitään. Kyllä ois jo lähtö tullu jos noista ois jotain hyötyä. No joo valivali...
Mutta ei mee ku kork. neljä viikkoa (ja vähän päälle). Ja ehkä jo huomenna. :)
Meidän ketjussa ei oo tainnu vielä kukaan synnyttää yliajalla. Mutta taitaa jo yliaikasia olla kuitenki. Hmm...
Joo minä meen murmuttaan tuonne ja oottaan oikeita suppareita. :S

Susk_baa rv 37+4
 
Onnea Tilla!!Olen välillä seuraillut täällä ja jännäillyt puolestas.Ihanaa kun viimein saitte kauan kaivatun vaavelinne....Oon onnellinen puolestas.

Meillä tyttö täyttää jo kohta 3,5 kk.Aika menee nopeesti.Maisa Maarit Helena hänestä tuli...Rauhallinen vaavi,toisin kuin äitee!!!

Toivottavasti teillä lähtee mukavasti alkuun perhe-elämä ja voimia koko perheelle.Univajeelta,väsymykseltä ja itkuilta kukaan ei kuitenkaan tule välttymään.Mutta silti,onnea se on!!

kata ja maisa 3 kk ja 9 pvää
 
tillalle ja minnalle, johan meiän kuukausi alkaa kirii tahtia..kunpa itekin olisin jo tuossa listassa...tänään ja eilen tehnyt huonoa siis oksettaa mut mitään ei tuu ja voimat menny pois ja heikottaa kädet tutis ja täris ku ois kaamea kankkunen...en tiiä mistä johtunee syöty on kyl liianki hyvin no täytyy seurailla tät oloa ja soitella polille jos menee huonomaksi...matu rv 39+4
 
Jenny, Hyrrä, Tilla ja Minna, valtavat onnittelut!

Täältä ei sen kummempia uutisia kuin että olo on mennyt viimeisen viikon aikana selvästi tuskaisemmaksi, kaveri taitaa olla aika hyvin jo lähtöasemissa. Ja olo on ollut kummallisesti huono eilen ja tänään, matun kuvaus kankkusesta kuullosti tutulta. Toivottavasti tosiaan enteilee lähestyvää synnytystä, mutta omalla kohdallani en oikein jaksa uskoa :) Yhtään kunnon kipeää supistustakaan en ole vielä havainnut.

Mimmu, rv 39+1
 
Tämä tyttö lähtee... Lapsivesi meni äsken ja nyt pitäisi muka menna takaisin nukkumaan... Jeah, right!!! Niinkuin nukuttaisi kovasti enää... Kun ei vielä supistele niin ei ole kiirettä. Nytkin istun pyyhkeen päällä kun vieläkin valuu nestettä. Aika vinkeää muuten se että siltä mahan tienoilta kuului sellainen poks tai töks ennen kuin lorahti, onneksi menin vessan tarkistamaan tilanteen... Koko yön olin ihmetellyt kun välillä ihan kuin olisi vähän lirissyt jotain... Joka paikka tärisee kun jännittää. Ja pitäis vielä nukkua... Arvasin että mulle tulee yöherätys... Hirvittää kyllä aika lailla... Hii!!! No palailen kun kotiudun jos en saa miestä ilmoittamaan tapahtumista
T:Heluna
 
Tsemppiä Heluna!!!
En minäkään osaisi nukkua tossa tilanteessa :) Onnea matkaan .

Onnittelut Tillalle ja Minnalle!!

Minä niin toivon että täällä rupeasi tapahtumaan jotain, mulla on se käynnistys edessä to iltana, mutta todella toivon että synnytys käynnistyisi itsestään.
Käveltiin lauantaina lähes 10km miehen kanssa, eikä se aiheuttanut ainuttakaan supistusta, blaah.
Nytten supistelee pikkasen mutta ei kipeästi.

No, aamulla taas lääkäriin, katotaan mitä sanovat.

Bonnie 40+6
 
Onnee kauheesti Helunalle koitokseen!!! :))
Hui... Että mulla jännittää ku alkaa porukka jakautuun. Ehkä määkin kohtapuoliin...jokupäivä... Mutta sitä ennen. supistuksii kaikille. :D

Susk_baa 37+5
 

Similar threads

A
Viestiä
156
Luettu
5K
J
A
Viestiä
103
Luettu
3K
B
A
Viestiä
104
Luettu
3K
A
A
Viestiä
104
Luettu
4K
M

Yhteistyössä