Lokakuiset 2022 ❄️🤍🍂

Täällä on ollut hiljaista viime aikoina, mutta pitipä tulla päivittelemään osaltani. Käytiin aamulla rakenneultrassa. Siellä oli kaikki oikein hyvin ja pötkötteli tyytyväisenä keskikäyrällä kasvava pieni tyttö <3

On kyllä tosi helpottunut ja hyvä fiilis, vaikka en mä ihan kauheasti osannut jännittää, vaan luotin siihen, että kaikki kyllä menee hyvin. Ainoa yllätys oli sukupuoli, koska olin itse ihan varma, että meille on tulossa poika - perustuen kylläkin ei yhtään mihinkään. Mutta aika ihanaa sekin <3
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Moi, mitä tänne kuuluu paitsi hiljaisuutta? Onko kaikki lähteneet facebookiin?

Meillä oli tänään rakenneultra. Kaikki näytti onneksi hyvältä. Sen jälkeen käytiin miehen kanssa syömässä ja hänen lähdettyä asioilleen eksyin taas sinne Le Bunuelliin, mutta viime kerrasta viisastuneena osasin katsoa hintalappuja tällä kertaa :D Tosi kivoja kesähousuja ja yksi hattu löytyi keskimmäisille lapsille.

Mulla oli tänään viimeinen työpöivö ennen kesäkomaa. Ihanaa, kun nyt tuntuu, että saa olla reilusti raskaana eikä pitää tuota yhtä ja samaa säkkipaitaa. Se oli kyllä yllättävän tehokas vatsqn häivyttäjä, ilmeisesti kukaan kollega ei tajunnut asiaa.

Miten sulla @Kahdeksi meni matka? Meillä lähtö lauantaina, mennään viikoksi reissuun.
 
Täällä on ollut hiljaista viime aikoina, mutta pitipä tulla päivittelemään osaltani. Käytiin aamulla rakenneultrassa. Siellä oli kaikki oikein hyvin ja pötkötteli tyytyväisenä keskikäyrällä kasvava pieni tyttö <3

On kyllä tosi helpottunut ja hyvä fiilis, vaikka en mä ihan kauheasti osannut jännittää, vaan luotin siihen, että kaikki kyllä menee hyvin. Ainoa yllätys oli sukupuoli, koska olin itse ihan varma, että meille on tulossa poika - perustuen kylläkin ei yhtään mihinkään. Mutta aika ihanaa sekin <3
Oho, kappas vain, tämä viesti tuli vasta näkyviin, kun olin lähettänyt omani. Hienoa, että teilläkin kaikki hyvin! Meilläkin mentiin keskikäyrillä paitsi kuulemma reisiluu oli vähän pitkä, mutta normaali kuitenkin. (En tiedä, miksi se piti sanoa, ehkä mieluummin olisin ollut kuulematta, jos kerran kuitenkin on normaali...)

Emme kysyneet sukupuolta. Olisihan se tavallaan kiva tietää, jos nyt jotain vaatetta haluaisi ostaa ja ettei tarvitsisi molemmille keksiä nimiä. Mutta mennään nyt näin tälläkin kertaa.
 
Täällä on päästy jo rv22+4. Tyttö tulossa.

Olemme lähdössä pariisiin heinäkuun alussa häämatkalle. Kaikki vaikuttaa hyvältä. Mitään suurempia vaivoja ei ole.

Itse pidän lomaa kesäkuussa joka perjantai ja heinäkuussa reilut 3vko. Sitten jäi vielä elokuulle joitakin päiviä. Äitiyslomat alkaisi 29.8

Mukavasti aika etenee ja bebe potkii mahassa :)

Nyt alkuviikosta on se "kela neuvola" ja pääsee hakemaan vihdoin äitiyspakkausta yms!
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Täällä kaikki hyvin ja vihdoin myös on päässyt nauttimaan raskaudesta. Sukupuoli saatiin selville rakenneultrassa ja sitten aloin vähän perkaamaan tuota varastoa että mitä sieltä löytyy ja kävin ensimmäisen kirpparikierroksenkin, josta löytyi mukavasti jo vaatetta pienelle. Olin ajatellut kyllä että ottaisin sen äitiyspakkauksen, mutta kun olin esikoiselta säästänyt oikeastaan vain sen äp sisällön niin tulin siihen tulokseen, ettei ehkä kannatakkaan ottaa sitä. Meillä kaikki toppapussit ja haalarit ja muut vielä sen verran hyvä kuntoisia niin parempi hankkia sellaista sitten mitä ei vielä ole.
 
  • Tykkää
Reactions: mamarski ja merin
Miten sulla @Kahdeksi meni matka? Meillä lähtö lauantaina, mennään viikoksi reissuun.
Matka oli ihana, olin siskon luona Englannissa ja aika rennosti otettiin :) Sain myös kotiintuomisina ison kasan vaatteita ja muita vauvatavaroita.

Reissussa alkoi myös liikkeet tuntua selkeämmin ja saman tien myös näkyä vatsan päältä. Rakenneultra mulla on vasta ensi viikolla. Mutta siis tänään tasan puoliväli! Vatsa pullahti kunnolla esiin juuri ennen reissua, piilottaminen ei meinaa enää onnistua (eipä kyllä tarvikaan) ja muoto paljastaa, että kyseessä on nimenomaan vauvavatsa.
 
  • Tykkää
Reactions: mamarski ja merin
Heippa! Onpas täällä hiljaista. Kaikilla kaikki hyvin?

Täällä on nyt rv 22+1 ja liikkeitä tuntuu jo päivittäin. Yleensä eniten iltaisin, kun käyn nukkumaan. Olimme perheen kanssa viikon reissussa ja vähän haastavaa oli löytää turvallisen tuntuista syömistä. Aika usein hotellin aamupala jäi itselläni päivän pääateriaksi. Onneksi se oli sitäkin monipuolisempi.

Viime yönä näin painajaista, että olin syönyt vahingossa jotain bagelia, jossa oli feta-, mozzarella- ja briejuustoa. Heräsin, kun yksi lapsista tuli kertomaan, että pienempi oksentaa. Harvoin on moinen herätys ollut yhtä tervetullut kuin tällä kertaa :D
 
Meillä ainakin kaikki hyvin, enemmän tulee seurattua tuota Facebookkia. Täällä menossa 21+4, ja liikkeet tuntuu myös päivittäin. Välillä vähän rauhallisempia päiviä, tänään rummuteltiin menemään lähes taukoamatta yhdestätoista eteenpäin. Mua on myös vaivannut painajaiset, mutta ottaisin omieni tilalle mielellään tuollaisia juustounia (no offense, en mitenkään halua siis vähätellä kenenkään unia). Itse olen nähnyt jo kolme unta missä vauva syntyy todella aikaisin eikä selviytymisestä ole tietoa. Hyi helkutti. Mutta siis mä oon kyl ihan huolella vedellyt fetaa ja mozzarellaa kunhan on pästoröidystä maidosta valmistettuja ;)
 
Täällä myös kaikki hyvin! Viime viikolla oli rakenneultra, jossa kaikki oli oikein mallikkaasti. Huomenna neuvola (tasan 22+0), ja muutaman viikon päästä pitäisi kai käydä siinä sokerirasituksessakin. Töitä on jäljellä enää ensi viikko ennen viiden viikon kesälomaa. Ja tänään alkaa raskausjoogakurssi!

Mä voisin nyt ehkä vihdoin liittyä myös fb-ryhmään, jos se edelleen on mahdollista?
 
Täälläkin on kaikki tosi hyvin! FB-ryhmiä mäkin nyt jo enemmän seuraillut. Tänään 22+6, aamulla oli neuvola ja sielläkin äidillä ja vauvalla kaikki oikein hyvin. Kovin liikkuvainen pieni kyllä on, jälleen kävi ilmi sydänääniä kuunnellessa.

Mä olen myös tyytyväinen siitä, että paino on noussut tosi kohtuudella. Radi-diagnoosi on kyllä auttanut siinä kummasti, kun haluan pitää sen ruokavaliohoitoisena, jos suinkin mahdollista ja oon kyllä syönyt tosi terveellisesti ja säännöllisesti. Muutenkin fyysisesti on kaikki mennyt nyt tosi hyvin, pieniä liitoskipuja, mutta olo on muuten ihan vallan mainio ja vointi hyvä.

Vähitellen sitä huomaa, että alkaa tulla sellainen olo, että jotain hankintoja sun muita vois alkaa olla kiva tehdä. Eli ajatukset kääntyy konkreettisemmin vauvaa kohti, kun hän tuolla mahassa potkii ja itsestään ilmoittelee.
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Tsemppiä koronan kanssa @Kahdeksi! Täällä vatsatauti on saanut valtaansa ainakin kaksi uutta perheenjäsentä, kolmaskin vähän oireilee... Hänellä sen verran moninaiset oireet, että teki koronatestinkin tänään, mutta se oli negatiivinen. Saa nähdä, iskeekö tuo vatsatauti vielä itseenkin.

Toivottavasti saisi edes nukuttua nyt yöllä, nukun mökin keittiön puusohvalla ohuella patjalla ja kuopus on matkasängyssä vieressä, kun mies sairastaa makkarissa. Kuopuskin oksensi aamulla ja sen jälkeen nukkui suurimman osan päivästä mun sylissä. Nukutushoito taisi olla sikäli hyvä, että illalla hänellä oli jo ruokahaluakin. Mutta saa nähdä, mitä tästä yöstä tulee.

Mä olen sumplinut päässäni noita perhevapaakuvioita, mutta vielä en ole saanut palasia paikoilleen. Toiselle työnantajalle ilmoitin ja ilmoitin myös jatkavani töissä kuten aiemmillakin äitiyslomilla, mutta en vielä ihan tiedä, millä tavalla juurikin tämän uudistuksen takia. Toiselle työnantajalle en ole vielä ilmoittanut mitään ja sieltä aion kyllä pysyäkin poissa.
 
vierailija
Täälläki kaikki menee hyvin, 25+3 tänään. Jaksanu yllättävänki hyvin, toki töissä tullee hyötyliikuntaa joka on varmasti edesauttanu. Vähän arvelutti että miten jaksaa töissä, ku alotin ne tässä kesän alussa. Aika nopeesti kuitenki tottunu. Ja ollu ihan mukavaa, vaikka tavallaan ootan jo äitiysloman alakua.
Vauva liikkuu ja pyörii hyvin. Tällä viikolla käytiin hakemassa äitiyspakkaus ja päästiin tutkimaan sen sisältöä miehen kaa :) pikkuhiljaa tässä pitää varmaa ruveta jotai muutaki hankkimaan ku tuo pakkaus ja libero-laukku. Kesä tuntuu menevän niin nopeesti! Vaikka onhan sitä vielä jälelläki :)
 
Täällä nyt 26+4 ja sairaslomalla supistelun takia. Hieman jo kanavan kypsymistäkin tapahtunu ja nyt tuli lähete äitiyspolille. Muuten hyvin sujuu täälläkin, issiasoireet hävis ja toivottavasti pysyykin pois :D Mites muut on pärjäilly helteissä?

Voisin nyt myös liittyä fb-ryhmään, miten sinne taas pääsikään? :)
 
Mä oon kanssa siirtyny aikalailla facebookin puolelle. Täällä tänään rv 23+5. Huh hellettä! On kyllä jo aika tukalat olot helteiden ja niistö seuranneiden turvotusten takia. Muuten menee oikein hyvin. Vauveli liikkuu aktiivisesti ja itse voin ihan ok. Liitoskipuja tietty ja semmosta vatsan särkyä. Nukkuminen myös aika katkonaista kun kokoajan pitää vaihtaa asentoa tai tulee kramppi tai joku paikka puutuu.
Kesälomat alkaisi ensiviikolla ai että! Pikkuhiljaa ajatukset kääntynyt myös vauvantarvike ostoksiin joten lomalla sitten vois tehdä vähän hankintoja.
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Moi!

Kuinka moni on ollut jo sokerirasituksessa? Itselläni se on huomenna aamulla. En ole ollut koskaan ennen, jännittää tosi paljon. Siis ei se koe, vaan tulokset... Yritä tässä nyt sitten tänään "syödä normaalisti", mitähän sekin on.

Neuvolassa olin aamulla. Luulin, että oli rv 24, mutta olikin jo 25. Hemoglobiini sormenpäästä oli vain 105, se ei ollut kiva uutinen. Tyhmänä en ole aloittanut rautalisää aiemmin, vaikka olisi selvästi pitänyt. Toivottavasti se nyt puree nopeasti. Sain vielä labraan lähetteen tarkempaan mittaukseen. Siihen kuuluu myös varastorauta, minkä tuloksen pelkään olevan heikonlainen. Olikos täällä jollain ferritiini matala jo silloin alkuraskaudessa - miten tilanne on edennyt sen jälkeen?
 
Täällä nyt 26+4 ja sairaslomalla supistelun takia. Hieman jo kanavan kypsymistäkin tapahtunu ja nyt tuli lähete äitiyspolille. Muuten hyvin sujuu täälläkin, issiasoireet hävis ja toivottavasti pysyykin pois :D Mites muut on pärjäilly helteissä?

Voisin nyt myös liittyä fb-ryhmään, miten sinne taas pääsikään? :)
Miten meni äitiyspolilla? Mulla myös ollut tuota varhaista kypsymistä jo ekasta raskaudesta lähtien. Kaikki on silti menneet viikolle 38-39.
 
Olin tänään sokerirasituksessa ja sain tulokset iltapäivällä. 1h arvo oli koholla ja huomenna aamulla neuvolaan josta saan mittausvälineet ja ohjeet. Vähän kyllä kauhistuttaa tämä diagnoosi, mutta toivottavasti ruokavalio riittää hoidoksi..
 
Mulla oli sokerirasitus tänään ja juuri Maisaan ilmestyneet tulokset oli ilahduksekseni oikein hyvät, ei lähelläkään raja-arvoja. Itse testikin sujui helposti, ei tuntunut missään ja lopuksi palkitsin itseni jättimäisellä kahvila-aamiaisella :D

Oon ollut 2,5 viikkoa lomalla ja tehnyt enimmäkseen ei-mitään. Vointi on hyvä mutta parin päivän välein tulee sellainen totaaliväsymys, että koko päivä menee sohvalla. Jotenkin nyt tuntuu olevan aika kiva vaihe raskautta, ei oo mitään kremppoja ja hurjasti liikkuva vauva ilmoittelee olemassaolostaan sen verran tiuhaan, että voi olla aika huoletta. Ensi viikolla taas neuvolaan, ajattelin tsekkauttaa hemoglobiinin taas siltä varalta että tuo väsymys johtuu siitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Pauuu ja merin
Olin tänään sokerirasituksessa ja sain tulokset iltapäivällä. 1h arvo oli koholla ja huomenna aamulla neuvolaan josta saan mittausvälineet ja ohjeet. Vähän kyllä kauhistuttaa tämä diagnoosi, mutta toivottavasti ruokavalio riittää hoidoksi..
Tsemppiä! Miten raskausdiabeteksen kanssa on lähtenyt sujumaan?

Mua jännitti ihan hirveästi tuo testi ja sen tulokset, mutta onneksi diagnoosia ei sitten tullut, arvot pysyivät matalina.

Sen sijaan rauta-arvoissa ei ollut hurraamista: labrassa hb oli 103 ja varastorauta 10. En ollut huomannut mitään oireita, mutta liekö psyykkistä, että tuon tiedon jälkeen olen ollut ihan järkyttävän väsynyt. Olen ottanut nyt kaksi obsidania päivässä. Lisäksi ostin nestemäisen floravitalin - jotkut ovat kehuneet sen tehoa kovasti, ja tarkoitukseni oli ottaa sitä vuoropäivinä obsidanin kanssa siinä toivossa, että edes jompikumpi imeytyisi tehokkaasti. Mutta tietysti unohdin tuon floravitalin kotiin, kun lähdimme taas mökille. Eli obsidanilla mennään.

Olen nyt vielä imettänyt kuopusta iltaisin ja tänään oli outo tapaus: hän nukkui hyvin levottomasti viime yönä, ja aamulla oksensi vaikkei ollut edes syönyt mitään, vettä vain ottanut. Jotenkin aloin epäillä, olisiko se voinut johtua siitä, että otin kaksi obsidania eilen reilua tuntia ennen iltaimetystä - sehän voi aiheuttaa aikuisellakin kaikenlaista vatsaoiretta. On kuitenkin melko harvinaista, että lapsi oksentaisi vain rintamaidon jäljiltä, päin vastoin se jos mikä tekee yleensä hyvää vatsalle. Mitään muita oireita hänelle ei tullut, paitsi oli tosi väsynyt, mikä voi selittyä levottomalla yöllä, ja puoleltapäivin söi jo kuin pieni varsa. Toisen pään tuotos oli täysin normaalia.

Tuttu farmaseutti piti tätä syy-yhteyttä epätodennäköisenä, joten tiedä sitten. Joka tapauksessa aion tänään ottaa rautalääkkeet vasta imetyksen jälkeen... (Toivottavasti on kohta valmis!)
 
Kotiseurannassa ei ole kyllä ollut yhtään arvoa yli rajojen, eli tuskin syytä kauheasti olla huolissaan tai kauheita muutoksia tehdä ruokavalioonkaan. Mutta on ainakin nyt tullut enemmän mietittyä että mitä ja koska syö, varsinkin noina mittauspäivinä ;)
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Moi! Täällä alkanut uudestaan pahoinvointi vaivata... En ole oksentanut, mutta huono olo vaivaa vähän koko ajan. Epäilen, että kyse on jonkinlaisesta närästyksestä. Eipä ole tällaista ollut aiemmissa raskauksissa, ei ainakaan näin pahana.

Muitakin kipuja ja vaivoja riittää, kuten särkyä tuolla häpyluun vieressä. Välillä pystyssä ja liikkeellä ollessa myös tuntuu, että supistaa ihan koko ajan. Esimerkiksi eilen illalla maha oli vain yhtä jättimäistä palloa, ei siinä sitten voinut kuin mennä sänkyyn ennen aikojaan, että sain sen rauhoittumaan. Onneksi lapsetkin olivat kerrankin niin väsyneitä, että menivät vapaaehtoisesti aikaisin sänkyyn.

Eilen täyttelin kelaan noita päivärahahakemuksia. Jäi kyllä monta kysymystä avoimeksi - suurimpana äitiysloman pituus. Tuo uusi systeemi kun siirtää työssäolopäiviltä päivärahat aina vain eteenpäin, mikä on teoriassa hienoa, mutta mitäs ilmoitan äitiysloman pituudeksi toiselle työnantajalleni, jolle en ole aikeissa tehdä päivääkään töitä vanhempainvapaiden aikana? Ennen systeemi oli todella selkeä, äitiysloman pituus on tästä tuohon ja jos olet töissä, saat päivärahan työpäiviltä mininisuuruisena. Päivät eivät siis siirtyneet mihinkään.
 
Yhteistyössä