On ollut vähän hektistä tässä. Pääsimme kotiin keskiviikkona ja torstaina pasahti 38,5 astetta kuumetta minulle ja esikolle. Perjantaina neiti tohtori diagnisoi sen kohtutulehdukseksi minulle ja lauantaina herra tohtori sanoi että ei ole mahdollista, että ei pelkkä kuume siitä kohtutulehdusta tee. No syön nyt kuitenkin antibioottikuurin loppuun, varmuuden vuoksi kun en tiedä kumpaa uskoisin. Tänään siis ensimmäinen kuumeeton päivä synnytyksen jälkeen, kauhea yskä jatkuu ja niistämisharjoituksia teemme.
Sitten synnytykseen... taisteluahan kävin hoitohenkilökunnan kanssa että tihkuuko lapsivettä vai ei, sunnuntaina 5.10 soitin sille ihanalle kätilölle joka meitä meinas laittaa synnytyssaliin jo torstaina joka komensi välittömästi sinne ja labroihin (meilläkin tuo sairaalamatka 40 km, joten ihan huvikseen ei viitsi ajella), no crp oli nousussa ja minulla se saaga+ (jonka takia ennen synnytystä olisin joutunut antibiiootitippaan jokatapauksssa), eli sunnuntaina sitten jäin jo sairaalaan ja antibioottitippaan. Lääkärin tekemä painoarvio vauvasta oli tuossa vaiheessa 3,8 kg
ja lääkärin mukaan kohdunsuu kiinni!!! Mitä v****a, torstainahan se oli jo kolme senttiä auki!
Maanantaina aamulla lisää antibioottia ja puolikas käynnistystabletti, lähdin käymään kaupungilla kun oli niin upea keli. Kahden aikaan iltapäivällä olin käyrilla, kone piirsi supistuksia mutta ne eivät olleet kipeitä, joten sain toisen puolikkaan tabletista. 15.00 kätilö teki sisätutkimuksen, neljä senttiä auki, tulivat siihen tulokseen että kohdunsuu on niin pehmeä että se myötäilee täysin vauvan liikkeitä. Siitä alkoivat supistukset, iltavuoron kätilö oli vanha ja tympeä, päätin eten halunnut hänen vuorollaan synnyttää, yritin olla rauhassa pakoillani että supistukset ei tulisi niin voimakkaina. Puoli viideltä soitin miehelleni että missä pirussa se kuppaa, supistukset olivat jo kipeitä ja tulivat neljän minuutin välein. Seitsemältä menin suihkuun, autuaallinen kuuma vesi, jokaisen synyttäjän paras ystävä, tulin suihkusta pois kahdeksalta ja supistukset hyytyivät TAAAAAAS!! Pahempi kauhuskenaario tympeän kätilön avustamasta synnytyksestä olisi se että olisin vielä seuraavanakin päivänä yhtenä palana. Pyysin kätilöä tekemään sisätutkimuksen 21.00 ja tuloksena oli vain vaivaiset 4,5 cm auki, olin niiiin pettynyt! Mutta siitä supistukset alkoivat rytinällä, olin niiin niin kipeä. katsoin kelloa, hitto vasta puolikymmenen!
Milloin yövuoro aloittaa (tiesin sen mukavan kätilön olevan tulossa töihin) sitkuttelen vähän yli kymmeneen roikkuen mieheni kaulassa, tanssien hämärässä huoneessa, oksennan ja lapsivettä valuu. Kunnes käsken miehen soittaa kelloa, hitto vieläkin se tympeä kätilö! "ai oletko noin kipeä?" No juu rupeehan näissä supistuksissa oleen jo poweria. "tarvisitko jotain kipulääkettä?" tarvisin mutten halua! Käyrille hetkeksi, mukava kätilö tulee ottamaan tilanteen haltuun, auki vasta 5 senttiä. Pystyn kuitenkin kestämään supistukset paremmin kun rauhoitun vuoronvihdosta
"tuntuuko painetta alapäässä?" jonkin verran, vastaan. Kätilö tuumaa että voisin siirtyä jakkaralle ja hän ottaa tarvikkeet esille. Kätilö tuumaa että sitten kun vaan rupeaa siltä tuntumaan niin voin ponnistaa (ihmettelen että kuinka jos se nyt vasta oli viisi senttiä auki??!!kätilö perustelee että kohdunkaulani on niin pehmeä etä kunhan nousen ylös niin vauvan pää painaa kohdunsuun auki hyvinkin nopeasti)
10 minuuttiin ei tapahdu yhtään mitään, ei supistuksia, olen aivan rento, saan hengähtää, kätilö kertoo että näin kuuluukin käydä, luonnon järjestämä juttu että äiti, kohtu ja lapsi saavat levätä pienen hetken ennen kuin loppurytinät alkaa. Pikkuhiljaa alkaa ponnistuttaa, ei niin kovasti kuin esikosta, mutta vähän, ponnistan juuri vain sen verran kuin miltä tuntuu ja 15 minuutin päästä minulla on ihanan ihana tyttönen rinnoilla!!! Synnytys oli ihana, raju mutta lopuksi lempeä, hämärässä, jakkaralla mieheni sylissä sain ottaa vastaan uuden elämän, ilman piuhoja, letkuja, lääkkeitä ja ennen kaikkea ilman pinniä ja reikää lapsen päässä!!!!
Neiti Tiiperön päänympärys oli 36 cm ja hänellä oli vielä käsi nyrkissä poskella syntyessään, mutta lempeän ponnistuksen ansiosta en revennyt enkä tarvinnut tikkejä, alapää oli täysin kunnossa (pystyin jo synnytyksen jälkisessä suihkussa istumaan) vaikka esikoisen jälkeen, joka sentään oli 600 g pienempi olin kuukauden päivät lähes liikuntakyvytön. Eikä tullut verenpurkaumia silmiin eikä kasvoihin.
Synnytyksestä jäi siis todella hyvä mieli! mutta senverran raju oli tuo kaksituntinen ennen neidin tuloa että kolmatta emme ala ihan heti suunnittelemaan.
Rinnat tuottavat maitoa taas yliäyräiden, olen joutunut joinakin öinä herättämään esikon tyhjentämään rintoja. Ovat niin täynnä että tiiperö ei tahdo saada otetta, ja lupsuttelee sitten rinnanpäät hajalle. Rintakumitkin piti käydä ostamassa, että saamme niiden avulla aloitettua imetyksen niin että minun ei tarvitse itkeä. Terkkari kävi meitä jo kotona katsomassa ja paino nousee hienosti, perjantaisesta punnituksesta jo +90 g. Muuta ei nyt tule juuri vauvanhuuruiseen hattarapäähän mieleen. Jakaantumattomille oikein paljon tsemppiä tulevaan koitokseen ja jakaantuneille oikein paljon onnea, käyn täällä kunhan vain imetys showlta kerkiän!
Mariella ja Tiiperö 7 päivää