Voi silkkimaki, ilmoittelehan miten teillä tänään menee. Karmaisevia minuutteja ja tunteja nuo hiljaiset.
Johanna, ihan on varmaan samaa pullaa pää mullakin (ai, eiks sitä huomaa mun kirjoituksista??
). Ihan sisäänpäinkääntynyt olo.
Ja hölmöintä on etttä kun mua ei tajuta heti niistä kahdesta "hyvin valitusta" sanasta, hermostun.
Missä jamassa muilla on parisuhde? Mulla on lämpimiä tunteita tasan niin kauan kun mies on yli kilsan päässä. Välillä oikeen ikävä. Ja kun astuu ovesta sisään niin etoo oikeen. Musta se ei osaa sanoa tai tehdä mitään oikein. Varmasti mieltäylentävää!
Ja mä ajattelin että viikonloppuna olis sitä kolmattakin S:ää. Ihan rehellisesti, meillä ei ole sitä tainnut olla raskauteen johtaneen kerran jälkeen kertaakaan. Ei vaan pysty. Pitkä tarina, nyt en jaksa kertoa (eikä kukaan ole varmaan kiinnostunutkaan, ei sillä)
Mariella; uskaltaispa olla yhtä luomuhörhö. Siis nimenomaan synnytysasiassa. Imetys, kestovaipat, kantaminen jne hörhöilyksi luokittelemasi mulla onkin hallussa.
Muuten noi synnytysjutut on niin yksilöllisiä, mulla meni eka niin että avautuminen kesti 12 tuntia, josta 3 viimeistä vähemmän tuskaa, kiitos epiduraalin. Ja mut komennettiin makaamaan moneksi tunniksi (ennen sitä epiduraalia), että voimat säästyisi. Musta tuntuu että se makaaminen hidasti avautumista entisestään. No, voimia oli kyllä yllinkyllin jäljellä kun piti ponnistaa -musta vaan tuntuu että lähinnä siksi että sain nukuttua epiduraalin kanssa muutamia hetkiä- nelikiloinen poika tuli kuudella ponnistuksella, siis kuuden supistuksen ponnistuksella, vartissa.
Ja peikot jäi mulle kyllä siitä ajasta ennen puudutusta.
Siksi toivon että homma etenisi tällä kertaa ihan erilailla, enkä halua vastustaa luontoa makaamalla. Jos se vaan mitenkään on mahdollista.
Taas tää käy mulle, alan kirjoittamaan romaania. Keskity, nainen!
Mukavaa päivää!
Terkuin Satu