LIKAINEN TERVEYSSIDE!

  • Viestiketjun aloittaja Huolestunut
  • Ensimmäinen viesti
Huolestunut
Eli probleemani on tällainen: Mulla alkoi eilen baarissa ollessani menkat, eikä mulla tietenkään ollut mitään siteitä tms. mukana. Meno oli tosi hyvä, enkä halunnut sitten lähteä baarista mihinkään, eikä pelkkä paperi riitä suojaamaan pikkareita erittäin runsaalta vuodolta. Vessassa ei ollut erikseen saniteettisäiliötä, vaan ihan tavallinen pikkuroskis. Huomasin sitten sieltä roskiksesta pilkottavan siteen, jota ei oltu kääritty muoviin ja se oli suhteellisen vähän käytetty. Nappasin sen sitten sieltä roskiksesta ja asetin alushousuihini, koska halusin baareilla valomerkkiin saakka. Kotiin mennessäni en muistanut sidettä lainkaan (olin aika humalassa) ja tajusin vaihtaa siteen uuteen vasta aamulla herättyäni. Nyt minulle tulikin mieleen, että olenko voinut saada siitä siteestä jonkun taudin? Olen todella huolissani. Onko kohtalotovereita, onko joku muu tehnyt näin ja onko siitä seurannut mitään?

Homma ei varsinaisesti ällötä, mutta en halua saada mitään tautiakaan. Tulin vasta äsken ajatelleeksi tuota mahdollisuutta.

Olisi kiva, jos vastaisitte mulle asiallisesti.
 
ap
Valitettavasti tämä on ihan totta - en vain ajatellut humalapäissäni mitenkään järkevästi. Itse asiassa idea tuntui melko rationaaliselta ja hyvältä illalla, mutta nyt kyllä kaduttaa.

Täytyy soitella aamulla päivystykseen, vielä en uskalla. :(

Onkohan kovin todennäköistä, että olen jonkin taudin saanut? Pelottaa! :(
 
mimona
Ei ole oikein todennäköistä. Voithan käydä testeissä mielenrauhan takia kolmen kk.n päästä. Uskoisin, että baarin henkilökunnalta löytyy siteitä, koska eivä halua menettää asiakasta, jolla alkaa menkat.
 
hyh
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Valitettavasti tämä on ihan totta - en vain ajatellut humalapäissäni mitenkään järkevästi. Itse asiassa idea tuntui melko rationaaliselta ja hyvältä illalla, mutta nyt kyllä kaduttaa.

Täytyy soitella aamulla päivystykseen, vielä en uskalla. :(

Onkohan kovin todennäköistä, että olen jonkin taudin saanut? Pelottaa! :(
WTF? onko sulla ees aivoja päässä? hyi hitto. ei edes kännissä tulis tollasta mieleen.. ennemmin järkyttävän suuri pino paperia. ei juma, taidat pissittää.
 
ei nyt pahalla
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta eihän tässä varsinaisesti ole tapahtunut mitään limakalvokontaktia? Huh, kiitos joka tapauksessa vastauksesta, helpotti oloa mielettömästi!
Tuota kyllä se side on siellä sun alapäässä muhinut. Tuskin sebtään nukuit haaremihousuissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Valitettavasti tämä on ihan totta - en vain ajatellut humalapäissäni mitenkään järkevästi. Itse asiassa idea tuntui melko rationaaliselta ja hyvältä illalla, mutta nyt kyllä kaduttaa.

Täytyy soitella aamulla päivystykseen, vielä en uskalla. :(

Onkohan kovin todennäköistä, että olen jonkin taudin saanut? Pelottaa! :(
Aijotko siellä kertoa totuuden tapahtumista?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Jessus:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta eihän tässä varsinaisesti ole tapahtunut mitään limakalvokontaktia? Huh, kiitos joka tapauksessa vastauksesta, helpotti oloa mielettömästi!
Helpotti oloa kun sait kuulla kantavasi EHKÄ tautia :O
Ei: olo helpottui, kun ymmärsin, että infektion saaminen kyseisestä terveyssiteestä on melko epätodennäköistä.
 
Hopp

En nyt menisi vannomaan ettei saisi, kyllähän se yksikin tyttö tuli raskaaksi uima-altaan vedestä ;)
 
ap
Pakkohan minun on päivystyksessä kerrottava tilanne sellaisena kuin se on. Kyllä terveydenhoitoalan ammattilaiset ovat tottuneet kaikenlaiseen, joten tuskin tämä minun ongelmani mikään shokeerava on. :)
 
ei voi olla totta
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jessus:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta eihän tässä varsinaisesti ole tapahtunut mitään limakalvokontaktia? Huh, kiitos joka tapauksessa vastauksesta, helpotti oloa mielettömästi!
Helpotti oloa kun sait kuulla kantavasi EHKÄ tautia :O
Ei: olo helpottui, kun ymmärsin, että infektion saaminen kyseisestä terveyssiteestä on melko epätodennäköistä.
huhhuh ootko tossissasi? hyi.. hyi... eikai kukaan voi olla noin daiju? ootko kuullut muutenkaan hygieniasta?? vai oliko se ryyppääminen niin tärkeää.. hyi oikeesti :/
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Hopp:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jessus:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta eihän tässä varsinaisesti ole tapahtunut mitään limakalvokontaktia? Huh, kiitos joka tapauksessa vastauksesta, helpotti oloa mielettömästi!
Helpotti oloa kun sait kuulla kantavasi EHKÄ tautia :O
Ei: olo helpottui, kun ymmärsin, että infektion saaminen kyseisestä terveyssiteestä on melko epätodennäköistä.
En nyt menisi vannomaan ettei saisi, kyllähän se yksikin tyttö tuli raskaaksi uima-altaan vedestä ;)
EIKÄÄ!
Nyt minun pakko painua nukkuun,ennenko tää menee ihan hurvattomaksi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ei voi olla totta:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jessus:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mutta eihän tässä varsinaisesti ole tapahtunut mitään limakalvokontaktia? Huh, kiitos joka tapauksessa vastauksesta, helpotti oloa mielettömästi!
Helpotti oloa kun sait kuulla kantavasi EHKÄ tautia :O
Ei: olo helpottui, kun ymmärsin, että infektion saaminen kyseisestä terveyssiteestä on melko epätodennäköistä.
huhhuh ootko tossissasi? hyi.. hyi... eikai kukaan voi olla noin daiju? ootko kuullut muutenkaan hygieniasta?? vai oliko se ryyppääminen niin tärkeää.. hyi oikeesti :/
Hei. Mä olen monta asiaa oppinu ku tänne palstalle eksyin. Meissä on moneksi.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja ei voi olla totta:
huhhuh ootko tossissasi? hyi.. hyi... eikai kukaan voi olla noin daiju? ootko kuullut muutenkaan hygieniasta?? vai oliko se ryyppääminen niin tärkeää.. hyi oikeesti :/
Kyllä minä vain taisin niin daiju olla. Olin baarissa miesseurassa, eikä vessassa sillä hetkellä ollut yhtäkään naista, enkä viitsinyt rynnätä tanssilattialle huutelemaan, joskos jollakulla randomilla olisi minulle sidettä lainaksi. Menin vain vähän paniikkiin ja toisen side tuntui ihan järkevältä ratkaisulta, sillä kyseinen side ei todellakaan ollut täynnä toisen verta - kyllä siitä siis näki, että sidettä oli käytetty, mutta kohtuullisen hyvässä kunnossa se oli. Varmaankin jollakin on ollut menkkojen vikat päivät menossa.
 
Jos pystyt mennä paniikkiin niin kyllä ymmärrät silloin jotain.. hyhhyh en edes pystyis pitämään toisen käyttämiä alushousuja vaikka ne olisi pesty :/ hyi..
 
Yhteistyössä