M
Minä vaan:
Vieras
Meillä tyttö kohta 6,5 kk ja olen hieman huolissani että nukkuuko tarpeeksi. Pienempänä nukkui yöt tosi hyvin, heräsi vain syömään ja nukahti samantien uudestaan. Aikaisin on herännyt aina, välillä jo klo 6, 2 kertaa on elämänsä aikana nukkunut 08.30 asti, se on ollut luksusta 
Mutta siis nyt kuukauden sisällä on alkanut heräilemään monta kertaa yössä ja on myös öisin pitkiä aikoja hereillä. Ei myöskään nuku 12 tuntia yössä, edes jos heräämisiä ei laskettaisi. Päivälläkään ei nuku liikaa, ollaan siirrytty kaksiin päikkäreihin. Päikkärit nukkuu n. 10-12 ja iltapaäivällä n. 14(15)-16(16.30), yhteensä nukkuu päikkäreitä noin 3,5 h. Nukkumaan menee 19.30-20.00 ja aamulla noustaan aika tarkalleen klo 7. Yöunille menoa en halua siirtää myöhemmäksi, sillä se ei vaikuta niin että herättäisiin myöhemmin vaan herää silti klo 7, joskus aiemminkin.
Yöunille nukahtaa kiltisti, mutta aika tarkasti klo 22.30 on nyt alkanut sitten heräilemään. Saattaa joskus olla hereillä parikin tuntia tuosta eteenpäin. Alkaa itkemään ja rauhoittuu kun menee viereen ja antaa tutin. Heti kun lähden pois huoneesta (nukkuu siis omassa huoneessaan) alkaa huuto. Välillä huomaan että on kyllä ihan testaushuutoa, jos en mene takaisin sängyn viereen, lopettaa hetken päästä. Mutta ei kuitenkaan nukahda, juttelee itsekseen tai on hiljaa ja juuri kun ollaan miehen kanssa nukahtamassa alkaa uusi huuto. Saattaa olla siis esim. 10-15 min ihan hiljaa ja sitten taas tulee itku. Tätä sitten saattaa jatkua noin 2 tuntia kunnes viimein nukahtaa ja herää taas 2-3 tunnin päästä. Välillä nukahtaa kyllä siis kun antaa esim. tutin. Joinakin öinä noita pidempiä hereilläolojaksoja saattaa olla kaksikin, eli jos lasketaan että yöunet on noin 11 tuntia ja siitä vähennetään esim. n 3 tuntia hereilläoloa, niin nukkuu yössä vaan 8 tuntia. Päikkäreiden kanssa se ei tee edes 12 tuntia vuorokaudessa!
En yhtään tiedä mikä auttaisi. Omassa huoneessaan on jo nukkunut pidempään ja jossain vaiheessa nukkui jo niin että heräsi n. klo 03.30 syömään ja jatkoi siitä aamuun asti. Eli oma huone ei tähän vaikuta. Yhdessä vaiheessa yritin lopettaa yösyöttöjäkin. Välillä oli hyvin syömättä melkein aamuun asti ja välillä tuntuu että nukahtaa nopeammin jos imetän esim. jo klo 24. Kuitenkin sanotaan että puolivuotiaan pitäisi pärjätä ilman yösyöttöjä, eli voiko nyt kyseessä olla että on nälkä vai ei? Mitkään tassuttelut ym ei auta kun ei siis huuda koko ajan vaan on vaan hereillä...
Kiinteitä aloiteltiin jo 4-5 kk iässä. Nykyään syödään aamupuuro, ekojen päikkäreiden jälkeen lihasose, tokien päikkäreiden jälkeen hedelmäsose ja illalla puuro, muuten imetyksellä.
Olisko jollain jotain vinkkejä miten saisin tytön nukkumaan mahdollisesti jopa koko yön joskus