Liian raskas taakka

Olen täysin loppu, en jaksa enää mitään. Koko elämä ollut yhtä alamäkeä ja taistelua. Sitten löysin elämäni rakkauden, kaikki kääntyi parempaan. Elämämme oli kuin satukirjasta ja kaikki oli niin hyvin kuin vain voi olla. Kunnes hänetkin riistettiin minulta. Yhtäkkiä hän oli poissa, ilman mitään varoitusta. Jäi vain minä ja lapset ja valtava kaipuu, tuska ja epätoivo. Haluan vain hänen peräänsä, en jaksa yksin. Olen käynyt lääkärissä, mutta siitä ei ollut mitään apua. Tarjosi vain lääkettä, yhtä ja toista ja kolmattakin. En kumminkaan voi miksikään lääkesyöpöksikään alkaa, nuorimmainen vasta 10kk. Tämä vaan menee päivä päivältä huonommaksi. Eikä mua kiinnosta enää mikään. Lapsetkin ovat enemmän taakka kuin lahja, kaikki vielä niin pieniä. Voi miksi näin piti käydä MIKSI!!!!??? Jos jumala on olemassa, hän on tosi epäreilu ja paskamainen. Tiedän kyllä, että lasten takia pitää jaksaa. Kyllä sitä toitotetaan ovista ja ikkunoista ja olen kyllä yrittänytkin, mutta 4 alle 7-vuotiasta ei ole helppoa hoitaa kaiken tämän keskellä. Olimme sielunkumppaneita, ilman sanojakin tiesimme ajatukset. Hän oli todella lapsirakas ja olimme aina yhdessä. Sanotaan, että kun puoliso nukkuu pois, itsestäkin kuolee puolet, mutta kyllä minusta tuntuu kuin olisin kuollut mukana. Teimme kaiken yhdessä ja nyt oletkin yhtäkkiä yksin lasten kanssa vailla suuntaa. On meillä käynyt kriisiryhmät, diakonit sun muut, juuri kuoleman yhtäkkisyyden vuoksi, mutta sekin tuntuu täysin turhalta. En vain tiedä miten jatkaa.

 

Olen kuullut tapauksestasi, miehesi taitaa olla meidän kyliltä kotoisin. Olen todella pahoillani, että sinulle kävi noin kurjasti.
Yritä jaksaa, yritä jaksaa lastesi vuoksi! :heart:

 

Pyydä apua läheisiltäsi, ja puhu, puhu ja puhu. Pikku hiljaa sä huomaat, että se suurin ahdistus ja suru lientyvät ja että sun ajatuksiin mahtuu muutakin. :hug:

 

Leskille on omat tukiryhmänsä. Minun tuttava on saanut sellaisessa käymisestä tosi paljon uutta voimaa jaksaa.

 

Kumpa voisin auttaa. Voimia sulle hirmuisesti!

 

Vaikka uskonto onkin usein politiikkaa, on siinä kuitenkin sen verran itua, että se opettaa antamaan anteeksi ja kestämään kärsimykset sillä ajatuksella, että kun nyt on näin kauheaa, niin joku päivä sitten tulee se onnikin. En tarkoita sitä, että pitäisi olla uskovainen, mutta yksi tapa päästä ikävien asioiden yli on se, että toivoo parempaa tulevaisuutta. Tätä voisi verrata vaikkapa sotaan, jossa miehiä kaatui koko ajan, mutta kaikki tiesivät, että sota loppuu joskus. Tsemppiä!

 

Ei tässä keneltäkään mitään apua saa. Joskus jaksavat tunnin kaksi katsoa lasten perään ja siinä se. Eikä kukaan jaksa kuunnella. Olen sanonut suoraankin, etten enää jaksa, mutta ei ainakaan tähän mennessä kukaan ole tehnyt elettäkään auttaakseen. Hokevat vain, että pitää jaksaa, pitää jaksaa lasten takia, mutta jos ei hitto soikoon jaksa.

 

Mä niin ymmärrän sua vaikka olin 16v kun mun poikaystävä kuoli auto-onnettomuudessa. Se oli jotain aivan hirveää ja näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelen miten selvisin siitä. Nyt siitä tulee 10v.
Mutta se että sulla on kamala olla ja haluat tyyliin pois kun en jaksat niin sun pitäis yksinkertaisesti saada lasten hoitoapua ja kuuntelu seuraa ilman lapsia. Yksin et saisi jäädä koska silloin tuntuu että suru vie sut mukanaan. Ota yhteyttä vaikka johonkin seurakuntaan ja sano että sä tarvitset noita apuja etkä mitään muuta vielä tässä vaiheessa. Voimia kovasti. Voit myös ottaa muhun yhteyttä jos haluat jutella.

Nykyään olen kolmen lapsen äiti ja naimisissa tulee vuoden lopussa 8v. Elämä voitti sittenkin vaikka silloin tuntu että tässä tää oli.

 

Ethän sinä tarvitsekaan lastenhoitoapua, vaan kriisiapua. Nimenomaa olkapään, tuen, jne. lastenhoito ei ole sitä oikeata tukea, vaan henkinen tuki on.

 

Mitä teet jollain kriisiavulla jos et jaksa hoitaa edes itseäsi. Ensin lastenhoitoapu kuntoon, sitten oma jaksaminen ja sitten vasta keskustelu piirit. Itse en jaksanut mennä suihkuun kahteen viikkoon. Ensin olo oli tekevä ja sit yhtäkkiä ei jaksanut kuin nukkua päivät ja yöt. Lapset tarvitsee kuitenkin ruokaa, puhtaita vaatteita ja huolenpitoa.

 

Voi ap, voimia kovasti! Näitähän ei saisi ääneen sanoa, mutta joskus olen toivonut itsekin, ettei minulla olisi lasta, niin ei olisi pakko jaksaa, voisin vaan luovuttaa. Olisi helppoa.

Hae apua. Hae sitä niin kauan kunnes saat sen, mitä tarvitset. Älä luovuta, koska -vaikka tätä et ehkä enää haluakaan kuulla- olet niille pienille se kaikkein tärkein. Ja SINÄ olet tärkeä.

 

Suomen nuoret lesket verkkoyhteisö - Älä jää yksin - tule mukaan