Lempisitaattejasi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummeliisa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="kolmen äiti";24408672]Minä taas olen sitä mieltä, että tuota sitaattia viljelee ne, joille ei ole oikeasti tapahtunut yhtään mitään eikä tiedä elämästä paskaakaan. Samaan sarjaan menee nämä lässytykset siitä, että ihmiselle ei anneta enempää kuin se jaksaa kantaa. Karseaa paskaa kuulla.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Kärsimys ei jalosta ketään, ikinä. Minä olisin varmasti ihan erilainen ihminen, jos olisin kärsinyt elämässäni edes vähän vähemmän.
 
[QUOTE="vieras";24414531]Samaa mieltä. Kärsimys ei jalosta ketään, ikinä. Minä olisin varmasti ihan erilainen ihminen, jos olisin kärsinyt elämässäni edes vähän vähemmän.[/QUOTE]

Kärsimys joko jalostaa tai katkeroittaa ja tuhoaa. Se, että kärsimys ei ole sinua ihmisenä kasvattanut, ei tarkoita, etteikö se muita voisi kasvattaa. Kyllä minä ainakin uskallan väittää, että omat kärsimykseni ovat kovasti minua opettaneet.

Se, että kuinka suuria ne kärsimykset ovat olleet, on kovin suhteellista. Eivät niin suuria minulle, että olisin niiden alle musertunut. Ehkä joku toinen olisi saattanut.
 
The only way to get rid of a temptation is to yield to it. (Oscar Wilde)

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pysy sinä siellä, niin me pysymme maan päällä, missä on joskus niin kaunista. (Jacques Prévert)
 
Itse asiassa, tämä on yksi suosikeistani ollut jo pitkään:

"Suurinkin puu on joskus ollut vain pieni taimen".

Se oli painettuna erääseen postikorttiin. Mietin, että eikö kenellekään tullut missään vaiheessa mieleen, että lauseessa on jotain kummallista.
 
  • Tykkää
Reactions: MolliMelooni
Kärsimys joko jalostaa tai katkeroittaa ja tuhoaa. Se, että kärsimys ei ole sinua ihmisenä kasvattanut, ei tarkoita, etteikö se muita voisi kasvattaa. Kyllä minä ainakin uskallan väittää, että omat kärsimykseni ovat kovasti minua opettaneet.

Se, että kuinka suuria ne kärsimykset ovat olleet, on kovin suhteellista. Eivät niin suuria minulle, että olisin niiden alle musertunut. Ehkä joku toinen olisi saattanut.

En minäkään musertunut ole. Tiedän, että pärjään aina. Olen elänyt niin kivisen elämän. Olen loppuelämäni sairas, samoin kuin esikoiseni. Jaksan, kun on ihan pakko.

Henkiset arvet on kuitenkin arvista vaikeimmat. Lapsuudessa minulla ei ollut ketään turvallista aikuista, nuoruus meni yksin. Sairastuin vakavasti parikymppisenä, eikä kukaan välittänyt. Kuusi vuotta myöhemmin tapasin mieheni ja hän välitti ja välittää yhä.

Koko elämäni olen kerännyt itsetuntoni rippeitä ja yrittänyt olla ihan riittävä. Itselleni.

Ei minua ole kärsimys silti jalostanut. Helpommalla elämällä olisin jaksanut olla onnellinen aina välillä edes. Uskoisin näin.
 

Yhteistyössä