Minä olen hyvin itsekäs ja omistuhaluinen ihminen. Olen ollut sitä aina, pienestä pitäen. Olen kasvanut sisarusparvessa, kohtuullisen ahtaassa asunnossa jossa omaa tilaa ei juurikaan ollut. Niinpä minulle muodostui hyvin tärkeäksi tietyt jutut, paikat ja asiat, ne oli "MINUN" enkä halunnut jakaa niitä.
Esimerkkinä minun oma sänky, johon muilla ei ollut asiaa. Hyllytilakin jaettiin siskon kanssa, kummallekin saman verran. Olin tarkka siitä, raja mitatiin ja vedettiin maalarinteipillä enkä hyväksynyt että kukaan muu saisi koskea minun tavaroihini ilman minun lupaa.
Niin minusta kasvoi aikuinen ja äiti, joka toteutti samaa periaatetta omiin lapsiinsa.
Minulla oli ja on edelleenkin laatikoita, kaappeja, asioita, esineitä joihin minun omilla lapsillani ei ollut mitään asiaa. Minun kassille ei menty luvatta tonkimaan eikä minun laatikosta luvatta haettu edes terotinta lainaa.
Sen sai, kun luvan kysyi.
Myös lapsilla oli oma reviirinsä, eikä minulla ollut mitään oikeutta mennä tonkimaan lasteni koulureppua tai laatikoita, vaan jos oli tarvetta siistiä laatikot tai kurkistaa reppuun, sinne mentiin yhdessä.
Nyt nuo lapset on aikuisia, omillaan.
Ja minä elän uusperheessä.
Meillä meinasi olla samaa ongelmaa kuin ap:llakin. Yhteisen lapsen lelut olivat yhteisiä etälapsillekin, he menivät ja leikkivät ihan vapaasti näillä leluilla, olihan hän paljon pienempi ja pitihän tämän yhteisen oppia jakamaan ja ovathan he sisaruksia ja plaaplaa plaaplaa.
Ongelma oli, että yhteinen pieni oli niin pieni, ettei osannut edes ikänsä puolesta jakaa, mutta hän koki myös jotekin kamalana sen (hirmuinen huuto aina kun etälapset menivät hänen huoneeseensa) , että etälapset tulevat, astuvat hänen huoneeseensa, leikkivät hänen tavaroillaan ja sillä tavalla sotkevat hänen omat leikkinsä...
Mutta etälapsilla oli myös oma tilansa, huoneensa, tavaransa eikä tällä pienellä ollut oikeutta mennä sinne silloin, kun etälapset olivat pois eikä etälapset antaneet hänen leikkiä tai koskea mihinkään heidän tavaroihinsa.
Ja sitten meni minun kuppi nurin.
Säännöt ovat nyt selkeät, eli jokaisella on omat tavaransa ja etälapset eivät mene eivätkä koske pienen tavaroihin ilman hänen lupaansa ja läsnäoloa. Eli koko huoneeseen ei ole mitään asiaa jos pieni on pois! :attn:
NÄinhän on ollut myös etälasten tavaroiden ja huoneen kohdalla: pienellä ei ole ollut mitään asiaa niihin silloin kun lapset itse ovat pois paikalta eikä etälapset antaneet pienen koskea mihinkään silloinkaan, kun itse olivat täällä
Nyt tilanne on siis tasan.
Olen ostanut värejä - omalle lapselleni. Ne ovat hänen. Eivät yhteiset etälasten kanssa. Lapset voivat yhdessä väritellä ja piirrellä, jos pieni niin haluaa.
Minun mielestäni ihmisellä on oltava ihan ikiomia tavaroita, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Esim. rakasta lempilelua ei tarvitse antaa leikittäväksi kavereille, ei sisaruksille jos lapsi itse kärsii ajatuksesta eikä halua jakaa sitä. Jos tänään ei kiinnosta jakaa omaa tilaa / huonetta siskon tai veljen tai etäsisaren kanssa , niin ei sitten. Yhteisestä leikistä ei tietkään tule silloin mitään, mutta onhan myös lapsella oltava itsemääräämisoikeus paitsi itseensä myös omiin tavaroihinsa.
Mitenkö järjestely meillä on toiminut? Hyvin. Olen perustellut asian, että miksi näin.
Ja miten tästä eteenpäin? Hyvin. Lasten leikki ja yhdessä oleminen on muuttunut tasapuolisemmaksi, eli kun puolin ja toisin kunnioitetaan toisen omaisuutta ja toisen reviiriä, on silloin helpompi myös antaa leikkiä omilla tavaroillaan.. ja nyt ovat isot etälapsetkin antaneet tasapuolisesti pienen tulla huoneeseensa ja käsitellä heidän tavaroita!
..olikohan tämä sekava selostus.. :\|
