RUOKAA KÖYHILLE, AINAKIN SIIHEN ASTI KUN SOSIAALITURVAN UUDISTUS ON VALMISTUNUT
Olemme sitä mieltä köyhien ja syrjäytettyjen ihmisten edunvalvojana ja sosiaalisena yhdistyksenä että leipä ja ruoan jakopaikkoja olisi heti lisättävä tuntuvasti lisää yhteiskuntamme toimesta, myös jokaiselle pienellekin paikkakunnalle Suomeen. On aivan uskomatonta miten elintarvikekaupat ja varsinkin suuret elintarvikeketjut vievät satojatuhansia tonneja syötäväksi kelpaavaa viimeinen myyntipäivä olevia elintarvikkeita suoraan bio- jätteenä kaatopaikoille, vaikka kolmannen sektorin yhdistykset pystyisivät vapaaehtoisvoimin, jopa keskitetysti jakamaan ne yhteiskuntamme köyhille ja heikompiosaisille. Siitä toiminnasta hyötyisivät jopa kaikki.
Yhteiskunnallisesti voidaan puhua hyvinkin merkittävästä ja suurista summista, joka kansantaloudellisesti olisi hyvin merkittävää. On otettava huomioon kaupat lisäävät myymättä jääneet ruoat kuluttaja hintoihin joka tapauksessa, menivätkö ne köyhän suuhun vai kaatopakoille.
Elintarvikekaupat suhtautuvat erittäin myönteisesti ruokaa jakaviin tahoihin ja yhdistyksin. Koska siitä tulee kaupalle pelkkää säästöä, sillä ne mielellään antaisivat syötäväksi kelpaavan ruoan köyhille jaettavaksi, sillä biojätteiden jätemaksut jäävät silloin kaupalta miltei täysin pois. Lisäksi bio-jätteiden kuljetuskustannukset siirtyvät kaupalta silloin pois.
On täysin käsittämätöntä miten yhteiskuntamme päättäjät suhtautuvat tosi kielteisesti ilmaisruoan jakeluun varsinkin Helsingissä, erityisesti demarit Helsingissä. Vaikka he itse varsin hyvin tietävät ettei pelkästään toimeentulotuen ja opintotuen varassa elävä ihminen voi enää elää ihmis-arvoista elämää ainakaan pääkaupunki seudulla, vuokrien ja kaikkien elinkustannusten nousun takia. Jopa monet eläkeläiset ja pienellä palkoilla toimeentulevat joutuvat näkevät suoranaisesti nälkää ja suurta henkistä hätää toimeentulostaan.
Toimeentulotuki on tällä hetkellä 399,00 euroa / kk.
Pelkästään toimeentulotuen varassa elävän on aivan mahdotonta tulla enää toimeen, eihän sillä summalla voi tulla enää toimeen tässä pahoinvointiyhteiskunnassamme. Jos, sitäkään sitten Helsingin sosiaaliviranomaiset myöntävät. Sitä on useita ikäviä esimerkkejä Helsingissä. Eikä ihme, itsemurhat lisääntyvät varmasti vieläkin sen takia. Opiskelijat mitä ne saavat? Toistasataa euroa vähemmän ja niiltä erityisesti puuttuvat suoja ja turva verkostot pääkaupunkiseuduilta, sillä useimmat opiskelijat ovat muuttaneet muualta päin opiskelemaan tänne, eikä läheisten apu ole lähellä.
On aivan uskomatonta miksi ei saisi auttaa niitä vapaaehtoisesti? Kysymme miksi ei saa? Vastauksen löydät www-sivustoltamme ja blogistamme, mikä on surullista luettavaa nyky-yhteiskuntamme sosiaalisesta tilasta.
Toivoa antaa ainakin parempaan se nyt, Helsingin kaupunginvaltuustoihin valittiin hiljattain uudet lautakunnat ja päästiin edellisestä sosiaalilautakunnasta vihdoin eroon.
Katsomme tähänkin asiaan pitäisi heti saada aikaiseksi aivan uusi bio-lakiehdotus eduskuntaan, joka velvoittaisi kaupungit ja kunnat huolehtimaan omilla alueillaan syötäväksi kelpaavan elintarvikkeen uusiokäytön ns. köyhien ruoanjaon, mieluiten kuin ne vietäisiin maanparannus aineeksi, jotka vaan lisäävät kasvihuone ilmiötämme entisestä lisää. Katsomme kaupunkien ja kuntien velvollisuudeksi tulevaisuudessa pakottaa ne aivan oikeasti ns. kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan sekä joutuisivat ikävä kyllä maksumiehiksi rahoittamaan jakelupisteiden toimitiloja sekä kuljetuskalustoa, sillä elintarvikkeiden toimittamiseen tarvitaan ehdottomasti kylmäkuljetuspakettiautoja.
Toimintaa voisi silloin vasta pyörittää eri kolmannen sektorin yhdistykset vapaaehtoisesti ja siten saataisiin toimia mielekkäästi ja syrjäytetyt saisivat mielekkään tekemisen mahdollisuuksia toiminnasta, joka taas auttaisi ihmisten selviytymistä tulevan laman yli. On todettava miten voi olla edes mahdollista että yhteiskuntamme ei halua taloudellisesti tukea mitenkään ilmaisruoanjakoa, vaikka olemme juuri putoamassa pahimpaan lamaan ja työttömillä ja heikompiosaisilla tulee vielä olemaan toimeentulo tiukempaa kuin työssä käyvillä. On otettava huomioon sekin seikka koska ja millä laajuudella sosiaaliturvan uudistus etenee, epäilemme että siinä menee vielä useita vuosia, jos silloinkaan se valmistuu mitä on ehdotettu ja onko siihen edes enää varaa laman jälkeen? On hirveätä todeta miten Helsingin kaupungin sosiaaliviranomaisten suhtautuminen ilmaisruoan jakeluun on ollut hidasta ja hyvinkin negatiivista sekä epäasiallista ja voidaan ilmaista jopa erittäin nihkeää. Lisäksi on aivan hirveää todeta se miten kirkkomme suhtautuu meidän yhdistyksemme avustustoimintaan kohtaan, pelkää todennäköisesti heidän jako-osuuden vähenevän huomattavasti, jos yhdistykset sekä kunnat ja kaupungit joutuvat myös hoitamaan aloittamaan syötäväksi kelpaavien viimeinen myyntipäivän elintarvikkeiden jaon. Eikä mikään ihme miksi kirkosta väki lähtee ja eroaa. On merkillepantavaa, mitä me sellaisella kirkolla tehdään joka ei halua oman seurakuntalaisen auttavan muita heikommassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä omalla paikkakunnalla ja varsinkin sen seurakuntalaisia. Vaan estää täysin vapaaehtoistoimintamme eikä halua edes yhteistyötä meidänkään yhdistyksen kanssa. Yhdistyksemme nettisivustolta www.jatkasaarenlyhty.suntuubi.com löydät kyseiset lausunnot etusivulta, missä Helsingin kaupungin johto on kehottanut toimimaan kirkkoa vaan kaupungin kassa yhteistyössä.
Voimme vahvasti epäillä: Haulikolla olisi nyt ainakin työtä, jos muilla ei laman aikaan ole. Sillä rikoslakiin pitäisi saada heti korjaus perusturva rikkomuksesta, ja rikoksen tekijä rikosoikeudelliseen vastuuseen. Suomen perustuslain 19 pykälä: "Jokaiselle Suomen kansalaiselle on turvattava riittävä toimeentulo" ja nythän se ei ole edes alkuunkaan riittävä.
17.1.2009 Helsinki
Jätkäsaaren Lyhty ry.
Ari Söderlund, pj.
www.jatkasaarenlyhty.suntuubi.com