Sinä et voi tehdä mitään päätelmiä vuorovaikutussuhteesta tuollaisessa tilanteessa. Kaikilla ei nyt vaan ole kovin hyviä sosiaalisia taitoja, joillekin niiden opettelemin on tosi vaikeaa. Se katsekontaktikin voi olla liian vaikea. Jos ujostelee kovasti vieraita ihmisiä, se saattaa vaikuttaa myös vuorovaikutukseen oman lapsen kanssa. Mutta kerroit että lapset kävivät vanhemmille raportoimassa tekemisistään. Sehän paljastaa, että vanhempi ei ole jatkuvasti välinpitämätön lapsen jutuista, sillä jos näin olisi, lapsi olisi jo oppinut ettei vanhemmalta saa huomiota eikä lapsi silloin keskeyttäisi leikkejään raportoidakseen niistä vanhemmalleen. Mutta kun sinä ilmeisesti tuijotit näitä tilanteita kun niin tarkkaan olet ilmeet ja kommentit analysoinut, joten ujo vanhempi voi olla tarkkailusta niin kiusaantunut, ettei pysty käyttäytymään ja reagoimaan lapsen juttuihin luontevasti.
Minä olen pakkososiaalistanut itseäni ja pystyn kyllä näin aikuisena melko luontevasti toimimaan ja käyttäytymään vieraiden ihmisten seurassa. En kuitenkaan perusluonteeltani ole sosiaalinen ja lapsi tuntuu olevan kaltaiseni. Hän ei meinaa edes uskaltaa katsoa vieraita aikuisia tai lapsia, jos nämä tulevat hänelle juttelemaan. Aiemmin pakeni näissä tilanteissa säännönmukaisesti selkäni taakse eikä vastannut ksymyksiin. Tiedätkös mikä tähän on auttanut? No se, että sopivassa määrin ihan tarkoituksella jättää lasta omilleen, niin ettei hän voi helposti vaan välttää sosiaalisia kohtaamisia äidin selän taakse pakenemalla.
Kerron nyt vaikka yhden esimerkin. Tässä jokin aika sitten olin leikkipuiston vieressä poimimassa vadelmia ja lapsi oli mukanani. Hän leikki siinä puistossa yksin, on jo sen ikäinen ettei tarvitse aivan jatkuvaa valvontaa. Sitten leikkipuistoon tuli ryhmä lapsia juttelemaan lapseni kanssa (ei vanhempia mukana). Lapseni kyykistyi tuijottamaan jotain maassa, ei vastannut kysymykseen ja ne toiset lapset jo epäili, ettei lapseni osaa puhua lainkaan. No tässä kohtaa koin tarpeelliseksi puuttua tilanteeseen sen verran, että sanoin lapsen kyllä osaavan puhua, ujostelee vaan alkuun. En kuitenkaan poistunut vadelmapuskasta lapsen viereen, vaan keskityin taas poimimaan vadelmia. Ja pian lapsi jo juoksenteli ja leikki niiden muiden lasten kanssa oli kotiin kävellessä innoissaan uusista kavereistaan. Jos olisin mennyt heti siihen sekaantumaan enemmän ja vastailemaan lapsen puolesta, ei hän olisi rohkaistunut tuohon.
Keskustelu on toki toinen puoli, ollaan paljon juteltu tuosta kysymyksiin vastaamisesta yms. ja sekin on auttanut. Yksinkertaisiin kysymyksiin jo uskaltaa vastata, vaikka kysyjä olisi vieras.
Usein on niin, että lapset ovat perusluonteeltaan vanhempiensa kaltaisia ja siksi juuri oma vanhempi on paras lapselleen, koska ymmärtää lastaan hyvin. Sosiaalinen sosiaalista ja ujo ujoa. Kunhan vielä ymmärrettäisiin ja opetettaisiin myös lapselle että ihmiset ovat erilaisia, eikä siinä ole mitään vikaa.