Lastenpsykiatrin mukaan jäähypenkki on vahingollinen pienen lapsen kehitykselle!

Jäähyähän käytetään pääasiassa leikki-ikäisille lapsille. Sen ikäisellä ei ole paljoa kerrottavaa kun hän päättää toistuvasti viedä kaverin kaivurin kädestä. Paitsi anteeksipyyntö, joka jäähyn jälkeen myös annetaan. Mutta se on siinä. Toki voidaan pitää kasvatuskeskusteluita aiheesta "Miksi veit kaverin lelun?" "Tuntuuko se toisesta kivalta?" Mutta ne käydään myös jäähyn jälkeen kun lapsi on miettinyt tekosiaan, rauhoittunut ja pyytää anteeksi. Peli todellakin kannattaa puhaltaa poikki siinä vaiheessa jos lapsi kiusaa, käyttää väkivaltaa, ei kuuntele aikuisen varoitteluita. Jäähy on äärimmäisen helppo ja toimiva keino mutta jos tykkää vaihdella kasvatuksellisia toimenpiteitä oman mielialansa/päivän/lapsen teon perusteella niin mikäs siinä

Minun kokemukseni taas on, että kyllä sitä kerrottavaa aina löytyy, jos jaksaa kuunnella. Ja kun jaksaa kuunnella, tulee itsekin vähän paremmin kuunnelluksi.

Sikäli kommenttisi osui ja upposi, että todellakin tykkään vaihdella kasvatuksellisia keinoja lapsen teon perusteella. Ja pakko tunnustaa tuuliviiriksi leimautumisen uhallakin, että välillä oma mieliala tai vaikka päivän aikataulu vaikuttaa siihen, kuinka konfliktitilanteessa toimin. En oikein usko "äärimmäisen helppoihin" patenttikeinoihin ihmissuhteissa, ellei sellaiseksi lasketa halia ja rakkaudentunnustusta.

 

i.[/QUOTE]

Joopa joo, kukaan lapsilähtöinen kasvattaja ei ole asettamatta rajoja lastensuojelussa! Jos et osaa laittaa seuraamuksia lapsen huonolle, vaaralliselle ja vahingoittavalle käytökselle, olet KAUKANA välittävästä, kasvattavasta aikuisesta jollaista lapset arvostavat ja tarvitsevat. Rajat on rakkautta.[/QUOTE]

Luehan taas uudestaan. Rangaistukseton kasvatus ei tarkoita rajattomuutta. Sen on moni sinulle yrittänyt kertoa.
Ja rajat eivät ole yhtä kuin seuraamus. Rajoilla kerrotaan vain, mikä on suotavaa toimintaa. Sen voi tehdä ilman rangaistuksen uhkaa, usko tai älä.

 

Kiitokset kaikille ja hyvää yötä!

 

Onko leikki-ikäiseltä tietoinen "päätös" ottaa lelu pois toisen kädestä? Voiko se ollakin jotain muuta kuin tahallista kiusaamista ja jos ei, niin miksi lapsi pitäö kusaamista sosiaalisesti sopivana toimintana? Miksi hän toimii niin kuin toimii? Mikä olo hänellä on, kun hän nappaa lelun?
Leikki-ikäinen sanottaa tunteitaan yllättävän hyvin jos häntä siihen ohjataan. En nyt jaksa yöllä enää tarkemmin kirjottaa, mutta uskon et ajattelevana nuorena naisena ymmärrät, että lapsen motiivien
pohtiminen voi olla aika silmiä aukaisevaa. Ja kun lasta ymmärtäö, häntä voi ohjata oikeaan suuntaan ilman rangaistusta.

Joo-o, tämä on nyt hyvin kärjistettyä, tottakai on seuraamuksia meilläkin. Jos rikkoo tuolin korjaa sen (tai yrittää ensin itse ja käy sitten etsimässä jonkun, joka auttaa). Jos sotkee, siivoaa. Jos kiroilee ja riehuu, esittää anteeksipyynnön. Jos kohtelee toista rumasti, miettii miten asia korjataan ja toimii sen mukaan. Näistä selviää todistettavasti jo neljävuotias.
Nuo ovat minusta vaan sen laatuisia seuraamuksia, joita tulee eteen ihan oikeassa kovassa maailmassa ja siksi niide oppiminen on tärkeää

Lapsi saattaa testata kaveriaan ja kasvattajaa. Lapsi saattaa olla väsynyt ja levoton. Lapsi saattaa haluta kaverin lelun, eikä tule ajatelleeksi sekunttia pidemmälle kunnes tilanne on jo ns. karannut käsistä. Lapsi saattaa olla kiukkuinen, mustasukkainen, kateellinen, liian innoissaan tai yksinkertaisesti ajattelematon. Syitä on siis monia.

Hienoa Pääasia, että välittää sanoilla ja teoilla.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29623004]Minun kokemukseni taas on, että kyllä sitä kerrottavaa aina löytyy, jos jaksaa kuunnella. Ja kun jaksaa kuunnella, tulee itsekin vähän paremmin kuunnelluksi.

Sikäli kommenttisi osui ja upposi, että todellakin tykkään vaihdella kasvatuksellisia keinoja lapsen teon perusteella. Ja pakko tunnustaa tuuliviiriksi leimautumisen uhallakin, että välillä oma mieliala tai vaikka päivän aikataulu vaikuttaa siihen, kuinka konfliktitilanteessa toimin. En oikein usko "äärimmäisen helppoihin" patenttikeinoihin ihmissuhteissa, ellei sellaiseksi lasketa halia ja rakkaudentunnustusta.[/QUOTE]

Sanottavaa löytyy kun lapsi on siihen valmis, eli rauhoituttuaan ja mietittyään hetken. Lapsi tarvitsee kasvurauhan ja hänelle pitää antaa aikaa purkaa tunteitaan, eikä pistää hänet tilanteen ollessa vielä päällä "on the spot".

 

Lapsi saattaa testata kaveriaan ja kasvattajaa. Lapsi saattaa olla väsynyt ja levoton. Lapsi saattaa haluta kaverin lelun, eikä tule ajatelleeksi sekunttia pidemmälle kunnes tilanne on jo ns. karannut käsistä. Lapsi saattaa olla kiukkuinen, mustasukkainen, kateellinen, liian innoissaan tai yksinkertaisesti ajattelematon. Syitä on siis monia.

Hienoa Pääasia, että välittää sanoilla ja teoilla.

Tai: lapsi saattaa pelätä peikkoja, ajatella että lelun vieminen on leikkiä, tahtoa painia, olla tottunut riitaan ja huutoon, että hakee konfliktia, ikävöidä ukkia....
Kukaan ei pääse sinun pään sisään, jollet puhu. On väärin kuvitella arvaavansa lapsen motiivit kysymättä häneltä. Jopa oman lapsen kanssa yllättyy, puhumattakaan vieraista.

Mutta joo, mäkin menen nyt maate! Öitä.

 

Tai: lapsi saattaa pelätä peikkoja, ajatella että lelun vieminen on leikkiä, tahtoa painia, olla tottunut riitaan ja huutoon, että hakee konfliktia, ikävöidä ukkia....
Kukaan ei pääse sinun pään sisään, jollet puhu. On väärin kuvitella arvaavansa lapsen motiivit kysymättä häneltä. Jopa oman lapsen kanssa yllättyy, puhumattakaan vieraista.

Mutta joo, mäkin menen nyt maate! Öitä.

.. Ja ne kysytään ja puhutaan halki MYÖS jäähytyksessä!! Se ei ole mitään mielivaltaista aikuisen julmuutta En vois ikipäivänä olla lapselle epäreilu ja kohtuuton. Eikä ne muutkaan asiantuntijat.

Mutta joo, öitä!

 

Äiti lukitsi kerran minut huoneeseeni koska purin veljeäni. Olin jotain 4-5 vuotias. Äitini katuu sitä, mutta itselläni ainoastaan positiiviset kokemukset siitä. Muistan kyllä tapahtuman raivon jälkeen, muistan miksi sinne jouduin, mutten muista raivoa. Muistan, miten tiesin tehneeni väärin. Muistan kun pääsin pois ja olin hyvällä tuulella. Meillä on myös tukistettu joskus harvoin. Ja koen että äitini on rakastavin vanhempi mitä voi olla ja pystyin luottamaan ja pystyn edelleen täysin.

En nyt tarkoita että alkakaa vaan tukistamaan tai laittamaan lukkojen taakse, enkä sitä itsekään omien lasteni kanssa tee, ja äitini tosi harvoin, mutta joillakin on vähän turhan herkkä käsitys lapsen maailmasta. En voi ymmärtää, miten jäähylle joutuminen voi olla jostain kamala rangaistuskeino.

 

Mun mielestä ehdottoman hyvä.

Meillä jäähypenkkinä on toiminut vierashuoneen sohva. Sainkin esim. Tallulta nyt sitten synninpäästön sen käyttämisestä.

Näistä joistakin kommenteista kun saa sen kuvan että jäähy tarkoittaa perheissä vähintään Iron Maidenilla istumista eristettynä muusta laumasta.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622743]Nostelen tätä, kun ihan aidosti en ymmärrä.

Siis teillä on helposti tulistuvia lapsia, jotka lyövät, potkivat, purevat, hajottavat esineitä, vahingoittavat itseään ja ovat niin suunniltaan, ettei mikään järkipuhe mene läpi. Ja tässä tilassa ollessaan he suostuvat istumaan jäähypenkillä ikävuosia vastaavan minuuttimäärän?
[/QUOTE]

Tässä keskustelussa on kirjoitellut kahdentyyppisiä jäähyn käyttäjiä. On niitä, jotka käyttävät sitä säännönmukaisesti rangaistuksena monentyyppisistä asioista ja sitten niitä, jotka käyttävät/ovat käyttäneet sitä joskus ääritilanteissa. Itse lukeudun jälkimmäisiin.

Lapseni ei mielestäni ole edes mitenkään erityisen helposti kiihtyvä, ei varsinkaan enää nykyään, mutta uhmaiässä hänellä oli vaan kiukun purkamiseen vakiomalli, hyökätä lyömään äitiä tai isää, joskus isovanhempiakin. En tiedä, mistä tuo tapa syntyi, koska lapsi ei ole ikinä lyömistä ainakaan kotona nähnyt, mutta niin se vaan aina meni. Itse yritin pitkään kärsivällisesti estellä ja selittää, että äitiä sattuu yms. Tarjosin myös tyynyä lyötäväksi, mutta ei vaikutusta. Joten lopulta alkoi itseänikin suututtaa lapsen ainainen lyöminen, jotainhan sille piti tehdä, eikä puhe ollut tehonnut.

Meidän lapsi kyllä jäähypaikassa pysyi, koskaan ei tarvinnut häntä viedä sinne uudestaan. Ja se toimi, lapsen lyöminen vähentyi heti selvästi. Mutta jossain vaiheessa tulikin päinvastainen ongelma, eli lasta ei saanut millään jäähyltä pois. Hän oli siellä tunnin tai ylikin ja vaikka lopulta yritettiin kantaa lapsi muualle, niin lapsi vaan huusi ja juoksi takaisin jäähypaikkaan kun maahan laski. No onneksi jäähylle ei silloin enää ollut usein tarvetta. Jäähyä käytettiin siis vain lyömisestä sekä joskus, kun lapsi oli heittänyt ruokalautasen lattialle kiukuspäissään. Silloin lapsi piti saada syrjään myös siksi, että saa sirpaleet siivottua ilman että kenellekään tulee haavoja.

Ehkä lyömisen olisi saanut karsittua ilman jäähyjäkin ennemmin tai myöhemmin. Mutta en vaan enää halunnut toimia nyrkkeilysäkkinä.

Silti mielestäni kuunteleminen ja keskustelu on aina ensisijainen ratkaisukeino. Minulle on lapsuudesta jäänyt todella selkeästi mieleen tilanteita, joissa minut on väärinymmärretty. Vaikka ei edes mitään muuta rangaistusta käytetty, kuin torumista, se tuntui silti tosi pahalta. Olin herkkä ja ujo lapsi, enkä uskaltanut puolustautua, kun minua jostain syytettiin mitään kyselemättä.

Kasvattaja ei saisi koskaan lähteä siitä olettamuksesta, että lapsi on tehnyt jotain vaan tuhmuuttaan ja ilkeyttään. Esimerkiksi se kaivurin kädestä ottaminen. Ehkä lapsella on ollut työmaaleikki meneillään ja joku toinen lapsi tulee koko ajan sotkemaan leikkiä ja vie työkoneet pois paikaltaan. Siis tällainen pieni lasten välinen konflikti, joka pitäisi ratkaista ihan toisin, kuin jompaa kumpaa rankaisemalla. Eikä se, että jälkikäteen asiasta keskustellaan paikkaa lapsen kokemaa vääryyttä. Keskustelun pitää olla ensimmäinen askel, aina kun mahdollista.

 

Lainaan nyt itseäni, koska en saanut tähän aikaisemmin mitään vastausta. Jos jäähy on poissuljettu vaihtoehto, miten nämä alla kuvailemani tilanteet saadaan poikki?

Tapahtumapaikalla ei keskustella koska a) lapsi voi olla niin kierroksilla, ettei kykene vielä keskustelemaan ja raivo yltyy, jos yrittää lapsen "omaan tilaan" (mutta tilanne on saatava poikki, ennenkuin tulee pahempaa vahinkoa), b) jotakuta on sattunut ja hänen lohduttaminen on ensisijaista, riehuminen on katkaistava ja riehuja passitettava pois tilanteesta tai c) riehujia/lyöjiä on monta ja heidät pitää erottaa ja rauhoittaa, ennenkuin on mahdollista selvittää tilannetta - yksi aikuinen ei voi samaan aikaan sylitellä kahta tai useampaa vastahakoista kiukkupussia.

Miten itse hoitaisit yllä kuvailemiani tilanteita? Varsinkin, kun "jäähy-kandidaatti" on vastahakoinen kosketusta, keskustelua ja kontaktia kohtaan ja huono käytös yltyy, jos niitä väkisin yrittää...? Erityisesti ne, joissa jotakuta on sattunut, mutta riehuminen jatkuu.

Itse vihellän tuollaisissa tilanteissa pelin poikki rääkäisemällä "HEI!" (saadakseni huomion itseeni, siis sikäli, että meteli on kova ja moista tarvitaan) ja jatkan rauhallisella, mutta jämäkällä äänellä komentaen tilanteessa a) riehujan jäähylle rauhoittumaan, b) riehujan jäähylle rangaistuksena, koska on satuttanut ja lohdutan "uhria", c) jokaisen jäähylle eri paikkoihin ja vasta, kun kaaos on taltutettu, kysyn jokaiselta erikseen, mitä hän itse on tehnyt (en, mitä joku muu on tehnyt, jokainen kertoo vain omasta puolestaan).

Mitään minuuttimääriä en jäähyille laske, siellä lusiminen riippuu täysin olosuhteista, teosta ja siitä, miten nopeasti lakkaa riehumasta. Toistaiseksi kukaan ei ole saanut päähänsä yrittää karata jäähyltä, koska kokevat kai itsekin sen hyväksi tavaksi saada tilanne poikki ja hyväksi paikaksi rauhoittua. Meillä ei ole jäähylle erityistä penkkiä, on vain tila, jossa olla vapaavalintaisessa asennossa. Jos jäähyilijöitä on enemmän kuin yksi, sovellan.

 

"Joo-o, tämä on nyt hyvin kärjistettyä, tottakai on seuraamuksia meilläkin. Jos rikkoo tuolin korjaa sen (tai yrittää ensin itse ja käy sitten etsimässä jonkun, joka auttaa). Jos sotkee, siivoaa. Jos kiroilee ja riehuu, esittää anteeksipyynnön. Jos kohtelee toista rumasti, miettii miten asia korjataan ja toimii sen mukaan. Näistä selviää todistettavasti jo neljävuotias."

Tietenkin rangaisus tuolin rinkomisesta on sen korjaus ja vihapäissäänkin toiselle rumasti sanomisesta anteeksi pyyntö. Mutta kuinka moni lapsi tai aikuinenkaan kykenee siihen ennenkuin on rauhoittunut eli käynyt jäähyllä välillä?

 

En ole kyllä ihan samaa mieltä ton Mäkelän kanssa. Toki riippuu tosi paljon lapsesta ja lapsen iästä, mutta mä en näe siinä ongelmaa, että lapsi laitetaan johonkin paikkaan istumaan rangaistukseksi huonosta käytöksestä. Esimerkiks pettymysitku ei minusta ole semmonen asia, mistä pitäis samantien pistää lapsi jäähypenkille, koska minusta sillon lapsi tarvitsee enemmänkin lohdutusta kuin rangaistusta eikä lohduttaminen oo ollenkaan sama asia kuin periks antaminen, mutta siinä vaiheessa kun homma alkaa mennä esimerkiks kiusanteon puolelle, niin jäähypenkki on usein toimiva ratkasu. Toiset lapset ei siedä raivotessaan ollenkaan kosketusta, toiset saa oikein vettä myllyyn kun niillä on yleisöä. Tosin että jos meillä lapsi pyytää suuttumuksen keskellä päästä syliin, niin en minä henno sitä kieltää, mutta hetken kuluttua siihen penkille mennään kuitenki istumaan se sovittu rangaistus. Tai jos on ihan kauhee raivari päällä, niin harvoin se siihen penkkiin suostuu heti istumaan, joten yleensä vanhempi on lähettyvillä joka tapauksessa siihen asti, että pahin kiukunpuuska on menny ohi ja lapsi myöntyy istumaan. Eli useimmiten meillä se lapsi on jo suurimmat huutonsa huutanu, ja jos jonkunlaista kiljumista vielä on, niin useimmiten se on lähinnä protestia siitä jäähyrangaistuksesta. Ja siinä mä en näe mitään ongelmaa, koska ihan samalla tavalla se lapsi saattaa kiljua vaikka sitä, että ei saakaan jälkkäriä koska kieltäyty syömästä kunnon ruokaa, enkä mä siinäkään anna periks vain sen takia, että lasta ottaa pattiin ja se sen ilmasee.Tota tunteiden tukahduttamisjuttua mä en myöskään ymmärrä, minusta jäähypenkki ei tarkota automaattisesti sitä. Mä ainaki sanon lapselle, että tunteita saa näyttää, myös sitä kiukkua, mutta rajansa kuitenki kaikella. Siinä vaiheessa kun se kiukkuuminen alkaa mennä vaan semmosen kiusanteon puolelle ja jatkuu ja jatkuu ihan tolkuttoman pitään, niin mä ilmotan, että nyt saa riittää ja huutaa ja kiljua saa ihan niin paljon kuin haluaa, mutta mä en enää jaksa kuunnella sitä enempää ja menen tekemään jotain muuta.

Jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin mitenköhän toi Mäkelä ajatteli lasta rankasta? Mun mielestä on ilman muuta selvää, että huonosta käytöksestä seuraa jotain, eikä pelkällä päähän paijaamisella ja selittämällä asiat mene kaikille lapsille jakeluun. Saahan koulussaki vaikka jälki-istuntoa tai töistä potkut jos kovin hölmöilee, eli mun mielestä lapsen ikätason mukaan on hyvä opettaa jo pienestä pitäen, että oikein toimimalla seuraa hyviä asioita ja väärin toimimalla seuraa ikäviä asioita. Miten muuten voimakastahtosille tai kovapäisille lapsille opetetaan mitään käyttäytymistapoja?

Muistelisin, että on ihan tutkittu juttu, että keskimäärin empatiakyky lapsella kehittyy aika myöhään, joten selitys "et voi lyödä siskoa koska siskoon sattuu" ei välttämättä mene kolmevuotiaalla ihan täysin perille. Sitte ihmetellään kun kouluikäsenä ne kakarat hyppii silmille koulussa ja huutelee, että "et sä mulle mitään voi!". Aikuinen asettaa lapselle rajat ja huonosta käytöksestä seuraa rangaistus. Mä en ole missään tapauksessa esimerkiks ruumiillisen kurituksen kannattaja, joten paljon mieluummin käytän jäähypenkkiä. Harvoin siihen onneks tarttee edes turvautua.

 

Sitäpaitsi eiks se Supernannykin opasta käyttämään sitä jäähypenkkiä vasta varotuksen jälkeen? Jos selvästi tahallisesti tehdään jotain väärää toistuvasti, sillon ekasta kerrasta sanominen ei ole auttanu, ja sen jälkeen minusta lapsi ansaitsee rangaistuksen. Lapsen ikätason mukasesti tietenkin, eli esimerkiks jäähypenkkiä, lähdetään kylästä kotiin, jälkkäri jää saamatta, pikkukakkonen jää näkemättä tms.

 

[QUOTE="Hömelö";29625707]En ole kyllä ihan samaa mieltä ton Mäkelän kanssa. Toki riippuu tosi paljon lapsesta ja lapsen iästä, mutta mä en näe siinä ongelmaa, että lapsi laitetaan johonkin paikkaan istumaan rangaistukseksi huonosta käytöksestä. Esimerkiks pettymysitku ei minusta ole semmonen asia, mistä pitäis samantien pistää lapsi jäähypenkille, koska minusta sillon lapsi tarvitsee enemmänkin lohdutusta kuin rangaistusta eikä lohduttaminen oo ollenkaan sama asia kuin periks antaminen, mutta siinä vaiheessa kun homma alkaa mennä esimerkiks kiusanteon puolelle, niin jäähypenkki on usein toimiva ratkasu. Toiset lapset ei siedä raivotessaan ollenkaan kosketusta, toiset saa oikein vettä myllyyn kun niillä on yleisöä. Tosin että jos meillä lapsi pyytää suuttumuksen keskellä päästä syliin, niin en minä henno sitä kieltää, mutta hetken kuluttua siihen penkille mennään kuitenki istumaan se sovittu rangaistus. Tai jos on ihan kauhee raivari päällä, niin harvoin se siihen penkkiin suostuu heti istumaan, joten yleensä vanhempi on lähettyvillä joka tapauksessa siihen asti, että pahin kiukunpuuska on menny ohi ja lapsi myöntyy istumaan. Eli useimmiten meillä se lapsi on jo suurimmat huutonsa huutanu, ja jos jonkunlaista kiljumista vielä on, niin useimmiten se on lähinnä protestia siitä jäähyrangaistuksesta. Ja siinä mä en näe mitään ongelmaa, koska ihan samalla tavalla se lapsi saattaa kiljua vaikka sitä, että ei saakaan jälkkäriä koska kieltäyty syömästä kunnon ruokaa, enkä mä siinäkään anna periks vain sen takia, että lasta ottaa pattiin ja se sen ilmasee.Tota tunteiden tukahduttamisjuttua mä en myöskään ymmärrä, minusta jäähypenkki ei tarkota automaattisesti sitä. Mä ainaki sanon lapselle, että tunteita saa näyttää, myös sitä kiukkua, mutta rajansa kuitenki kaikella. Siinä vaiheessa kun se kiukkuuminen alkaa mennä vaan semmosen kiusanteon puolelle ja jatkuu ja jatkuu ihan tolkuttoman pitään, niin mä ilmotan, että nyt saa riittää ja huutaa ja kiljua saa ihan niin paljon kuin haluaa, mutta mä en enää jaksa kuunnella sitä enempää ja menen tekemään jotain muuta.

Jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin mitenköhän toi Mäkelä ajatteli lasta rankasta? Mun mielestä on ilman muuta selvää, että huonosta käytöksestä seuraa jotain, eikä pelkällä päähän paijaamisella ja selittämällä asiat mene kaikille lapsille jakeluun. Saahan koulussaki vaikka jälki-istuntoa tai töistä potkut jos kovin hölmöilee, eli mun mielestä lapsen ikätason mukaan on hyvä opettaa jo pienestä pitäen, että oikein toimimalla seuraa hyviä asioita ja väärin toimimalla seuraa ikäviä asioita. Miten muuten voimakastahtosille tai kovapäisille lapsille opetetaan mitään käyttäytymistapoja?

Muistelisin, että on ihan tutkittu juttu, että keskimäärin empatiakyky lapsella kehittyy aika myöhään, joten selitys "et voi lyödä siskoa koska siskoon sattuu" ei välttämättä mene kolmevuotiaalla ihan täysin perille. Sitte ihmetellään kun kouluikäsenä ne kakarat hyppii silmille koulussa ja huutelee, että "et sä mulle mitään voi!". Aikuinen asettaa lapselle rajat ja huonosta käytöksestä seuraa rangaistus. Mä en ole missään tapauksessa esimerkiks ruumiillisen kurituksen kannattaja, joten paljon mieluummin käytän jäähypenkkiä. Harvoin siihen onneks tarttee edes turvautua.[/QUOTE]

Tuota mietin tänään itsekin töissä tauolla. Lapsen empatiakyky ja syy-seuraus suhteiden ymmärrys kehittyy vasta kouluiässä! Tuossa mielessä on äärimmäisen huono idea vain jutustelun kautta lapselle opettaa rajat ja pistää seuraamukset. Lapsi kun tarvitsee sen käytännön osoituksen että miten saa ja miten ei saa toimia.

 

Lapsi saattaa testata kaveriaan ja kasvattajaa. Lapsi saattaa olla väsynyt ja levoton. Lapsi saattaa haluta kaverin lelun, eikä tule ajatelleeksi sekunttia pidemmälle kunnes tilanne on jo ns. karannut käsistä. Lapsi saattaa olla kiukkuinen, mustasukkainen, kateellinen, liian innoissaan tai yksinkertaisesti ajattelematon. Syitä on siis monia.

Hienoa Pääasia, että välittää sanoilla ja teoilla.

Ja näistä tunteista sinun mielestä lasta pitää rangaista?
Eikö ennemmin kannattaisi kuunnella miksi lapsella on paha olla, tai keskustella asiasta, että miksi näin ei voi tehdä?

Itse en ole rangaistuksia saadessani koskaan "miettinyt tekosiani", vaan inhonnut koko rangaistuksen ajan rangaistuksen antajaa.

 

Minä ainakin lapsena tiesin varsin hyvin miksi sain rangaistuksen ja minua silloin harmitti, että olin tehnyt väärin. Yleisin oli, että en siivonnut leikkejäni ja minulle tuli leikkikielto lastenhuoneeseen. Kielto laukesi, kun siivosin siskon apuna hänen ja vieraiden leikit. Myös nukkeni oli silloin tällöin jäähyllä kaapin päällä, syytä en enään muista miksi, mutta senkin sai kun taas käyttäydyin nätisti. Miekestäni nämä jäähyt oli selkeitä ja toimivia. En tiedä, miten ne eroaa jäähypenkistä. Eiköhän jokaisella perheellä ole erilaiset paikat jäähyille, heidän perheilleen sopivat.

 

[QUOTE="Anne";29620007]Meillä käytetään jäähypenkkiä. Silloin ku meno menee liian villiksi, eikä mikään enää toimi. Jos sanon lapselle rauhallisesti ja hän huutaa ja kiljuu vastaan ja on hysteerinen, sanominen tai kiinni pitäminen lisää vain kierroksia. Silloin lasken kolmeen, lapsi joko vaikenee/lopetta tai sitten otan tiimalasin (about 2min) ja lapsi saa istua alas rauhoittumaan siksi aikaa kun hiekka menee.
Rauhoittumisen jälkeen palataan asiaan, oli se sitten mikä tahansa, vaikka huutaminen. Puhutaan miksi piti alkaa huutamaan, miksi meillä ei tarvitse huutaa ja sovitaan että ensi kerralla hoidetaan juttu paremmin. Lapsi pyytää anteeksi jos teki jollekkin jotain väärin. Suuttumista ei tarvitse pyydellä anteeksi. Halailla ei tarvitse jos ei tahdo.

Toimii muuten paremmin kuin se perinteinen malli joka minullekin on opetettu. Eli revitään lapselta pienimmästäkin asiasta hiustuppoja päästä.
Vähän isommasta asiasta otetaan remmi ja hakataan kivusta kirkuvan lapsen takapuoli verelle.[/QUOTE]

meillä oli myös minun lapsuudessani kyseinen, ylinnämainittu menetelmä käytössä. perseeseen sattuu ajatuskin vyön solkipäästä. itse suosin jäähypenkkiä, enkä hakkaa lastani. näin meitä on erilaisia ja kaikki kukat kukkikoot tätien hatuissa, tittididii.

 

Tuota mietin tänään itsekin töissä tauolla. Lapsen empatiakyky ja syy-seuraus suhteiden ymmärrys kehittyy vasta kouluiässä! Tuossa mielessä on äärimmäisen huono idea vain jutustelun kautta lapselle opettaa rajat ja pistää seuraamukset. Lapsi kun tarvitsee sen käytännön osoituksen että miten saa ja miten ei saa toimia.

Keskustelullahan empatiakykyä nimenomaan kehitetään, miten ihmeessä kuvittelet, että lapsi rangaistuksilla empatiaa oppisi? Ja jos lapsi ei ymmärtäisi syy-seuraussuhteita, niin mitä ihmettä jäähy hyödyttäisi? Jos kerran lapsi ei edes ymmärtäisi, miksi jäähylle joutui.

Mutta tuo on kyllä ihan höpöhöpöä, että lapsella ei ennen kouluikää noita taitoja olisi. Tietysti, jos lapsi on pahasti laiminlyöty eikä hänelle ole näytetty mallia toisen asemaan asettumisesta, hänen empatiakykynsä on voinut jäädä kehittymättä. Ja tietysti lapsen ymmärrys- ja empatiataidot kehittyvät vielä kouluiässäkin. Mutta normaali lapsi, jonka tarpeisiin on vastattu, jota on kuunneltu ja jota on toisten tunteiden huomioimiseen opastettu, ihan varmasti tuntee empatiaa ennen kouluikää.

 

Ja näistä tunteista sinun mielestä lasta pitää rangaista?
Eikö ennemmin kannattaisi kuunnella miksi lapsella on paha olla, tai keskustella asiasta, että miksi näin ei voi tehdä?

Itse en ole rangaistuksia saadessani koskaan "miettinyt tekosiani", vaan inhonnut koko rangaistuksen ajan rangaistuksen antajaa.

Lapsen tunteista ei missään nimessä rangaista tai moitita niitä. Kun lapsi aikuisen varoituksesta huolimatta lyö kaveriaan tai muuta epäsopivaa, hän saa turvallisen tunteen kun aikuinen tulee väliin ja osaa antaa seuraamuksen. Pelkkä jutustelu ensinnäkään a) ei ole oikeudenmukainen seuraamus toisen satuttamisesta b) ei ole usein siinä tilanteessa hedelmällistä, koska lapsen pitää rauhoittua c) johtaa helposti aikuisen hermostumiseen tai epäjohdonmukaiseen toimintaan; välillä aikuinen korottaa ääntään, välillä antaa kovemman "ripityksen", välillä pitää liian pitkän saarnan lapsen ikätasoon nähden, yms.

 

Keskustelullahan empatiakykyä nimenomaan kehitetään, miten ihmeessä kuvittelet, että lapsi rangaistuksilla empatiaa oppisi? Ja jos lapsi ei ymmärtäisi syy-seuraussuhteita, niin mitä ihmettä jäähy hyödyttäisi? Jos kerran lapsi ei edes ymmärtäisi, miksi jäähylle joutui.

Mutta tuo on kyllä ihan höpöhöpöä, että lapsella ei ennen kouluikää noita taitoja olisi. Tietysti, jos lapsi on pahasti laiminlyöty eikä hänelle ole näytetty mallia toisen asemaan asettumisesta, hänen empatiakykynsä on voinut jäädä kehittymättä. Ja tietysti lapsen ymmärrys- ja empatiataidot kehittyvät vielä kouluiässäkin. Mutta normaali lapsi, jonka tarpeisiin on vastattu, jota on kuunneltu ja jota on toisten tunteiden huomioimiseen opastettu, ihan varmasti tuntee empatiaa ennen kouluikää.

Tälle täysi peesi.

Itselläni yksi varhaisimmista lapsuudenmuistoista on, kuinka itken myötätunnosta kuvakirjan surullisessa kohdassa. Olen ollut tuolloin enintään 3-4-vuotias. Tuntemieni lasten perusteella väittäisin, että aikuinen, jonka mielestä lapsi ei voi tuntea empatiaa ennen kuin kouluikäisenä, on aikamoinen puusilmä.

Toki lapsen impulssikontrolli on vielä kehittymätön, ja siksi teot eivät aina osoita empatiaa. Mutta eikös tässä ole moneen kertaan todettu, että lapsi ja hänen tekonsa pitää nähdä erillään toisistaan.

 

Sanottavaa löytyy kun lapsi on siihen valmis, eli rauhoituttuaan ja mietittyään hetken. Lapsi tarvitsee kasvurauhan ja hänelle pitää antaa aikaa purkaa tunteitaan, eikä pistää hänet tilanteen ollessa vielä päällä "on the spot".

Enpä ole ennen kuullut, että jäähy olisi sama asia kuin kasvurauha. Kuulostaa siltä, kuin siellä penkillä oltaisiin aika pitkiä aikoja.

Minä olen edelleen omien kokemuksieni nojalla eri mieltä. Jäähypenkillä se alkuperäinen harminaihe jää sivuun ja päällimmäiseksi tunteeksi nousee aggressio rangaistuksen johdosta. Lapsesta riippuen homma sitten menee mökötykseksi tai pelleilyksi tai karkailuyrityksiksi tai ihan vain istumiseksi, kun sillä hommasta helpoimmalla pääsee. Jos jokin rangaistus on helppo aikuisen näkökulmasta, on se sitä varmaan lapsenkin näkökulmasta.

Mutta myönnän etten tiedä esimerkiksi erityislapsista mitään. Puhun vain omasta pienestä otoksestani, johon kuuluu rakastettuja ja voimakastahtoisia lapsia. Sellaisia, joihin vakava puhuttelu tehoaa paremmin kuin rangaistukset.

Ja jos sinä vielä haluat kutsua lapsen vakavaa puhuttelua "huikkailemiseksi", niin voin kertoa, että et ole ihan kartalla siinä, mitä tarkoitan.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29632691]Tälle täysi peesi.

Itselläni yksi varhaisimmista lapsuudenmuistoista on, kuinka itken myötätunnosta kuvakirjan surullisessa kohdassa. Olen ollut tuolloin enintään 3-4-vuotias. Tuntemieni lasten perusteella väittäisin, että aikuinen, jonka mielestä lapsi ei voi tuntea empatiaa ennen kuin kouluikäisenä, on aikamoinen puusilmä.

Toki lapsen impulssikontrolli on vielä kehittymätön, ja siksi teot eivät aina osoita empatiaa. Mutta eikös tässä ole moneen kertaan todettu, että lapsi ja hänen tekonsa pitää nähdä erillään toisistaan.[/QUOTE]

Tarkoitan ettei se ole täysin kehittynyt eikä lapsi ole vielä niin kypsä, etteikö hän tarvitisisi rajoja. Oikeastaan parempi käyttää sanaa omatunto, koska sen säätelyssä lapsi on leikki-ikäisenä hyvin riippuvainen aikuisesta. Lapselle merkitsee paljon että hän saa oikein toimiessaan kiitosta, kannustusta ja positiivista huomiota - ja selvät rajat ja säännöt sille mitä ei saa tehdä. Aina ei voi olla auringonpaistetta, kasvattajan rooliin kuuluu kyky ottaa vastaan lapsen pettymyksiä ja asettaa asianmukaiset rajat, koska ilman lapsi ei pärjää.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29632755]Enpä ole ennen kuullut, että jäähy olisi sama asia kuin kasvurauha. Kuulostaa siltä, kuin siellä penkillä oltaisiin aika pitkiä aikoja.

Minä olen edelleen omien kokemuksieni nojalla eri mieltä. Jäähypenkillä se alkuperäinen harminaihe jää sivuun ja päällimmäiseksi tunteeksi nousee aggressio rangaistuksen johdosta. Lapsesta riippuen homma sitten menee mökötykseksi tai pelleilyksi tai karkailuyrityksiksi tai ihan vain istumiseksi, kun sillä hommasta helpoimmalla pääsee. Jos jokin rangaistus on helppo aikuisen näkökulmasta, on se sitä varmaan lapsenkin näkökulmasta.

Mutta myönnän etten tiedä esimerkiksi erityislapsista mitään. Puhun vain omasta pienestä otoksestani, johon kuuluu rakastettuja ja voimakastahtoisia lapsia. Sellaisia, joihin vakava puhuttelu tehoaa paremmin kuin rangaistukset.

Ja jos sinä vielä haluat kutsua lapsen vakavaa puhuttelua "huikkailemiseksi", niin voin kertoa, että et ole ihan kartalla siinä, mitä tarkoitan.[/QUOTE]

Tarkoitan sitä kuinka tärkeää on antaa lapselle omaa aikaa ja rauhaa. Juuri lukemassani tenttikirjassa käsitellään kasvurauhaa ja sitä, että kasvattajan täytyy olla hollilla ja läsnä, mutta antaa myös lapsen tutkia ja hahmottaa maailmaa itse. Tasapaino.

No valitettavasti olet väärässä, sillä jäähyä antaessa käydään läpi reilusti miksi lapsi joutui voimapenkille/jäähypenkille ja koska varoituksesta huolimatta ei totellut aikuisen komentoa lopettaa, tämä on seuraus. Ikävää että osa vanhemmista pelkää rangaistusten käytön vahingoittavan lasta, koska se on juuri päinvastoin, välinpitämättömyys ja jatkuva kälätys korvan juuressa käy erittäin vahingoittavaksi lapselle. Tilanteessa jossa lapsi toimii toistuvasti väärin (esim. satuttaa toista, tai ympäristöä) eikä ole kuulevinaankaan aikuisen varoituksia, hän hakee rajojaan. Testaa onko tuo aikuinen oikeasti aikuinen vai katsooko läpi sormien? Osaako hän pitää minusta huolta vaikka helpompi on antaa periksi. Silloin lapsi tietää teon olevan tuhma, eikä hän tarvitse tulkkia viereen kertomaan että se tosiaan oli väärin.
Lisäksi lapsi ei ole vastaanottavainen riitatilanteessa, joten keskustelu ei ole hedelmällinen ennen kuin tämä on rauhoittunut ja funtsinut tekojaan. Kasvattavinta ja järkevintä kaikkien kannalta on ohjata lapsi sivuun, antaa hyvin LYHYT (jäähy on ainoastaan ikänumeron verran minuutteja!) tauko ja sen jälkeen keskustella mikä meni vikaan - ja miten jatkossa toimitaan, anteeksipyyntö ja halit.

 

Lapsen tunteista ei missään nimessä rangaista tai moitita niitä. Kun lapsi aikuisen varoituksesta huolimatta lyö kaveriaan tai muuta epäsopivaa, hän saa turvallisen tunteen kun aikuinen tulee väliin ja osaa antaa seuraamuksen. Pelkkä jutustelu ensinnäkään a) ei ole oikeudenmukainen seuraamus toisen satuttamisesta b) ei ole usein siinä tilanteessa hedelmällistä, koska lapsen pitää rauhoittua c) johtaa helposti aikuisen hermostumiseen tai epäjohdonmukaiseen toimintaan; välillä aikuinen korottaa ääntään, välillä antaa kovemman "ripityksen", välillä pitää liian pitkän saarnan lapsen ikätasoon nähden, yms.

Miksi jäähy on mielestäsi oikeudenmukaisempi seuraus toisen satuttamisesta kuin "pelkkä" keskustelu? Mitä oikeus on?

Ja miksi sinä pelkäät niin kovasti epäjohdonmukaisuutta? Esim. Alfven ja Hofsten kirjoittavat Uhmakirjassa, että vanhemmilla ei ole vain lupa, vaan suoranainen velvollisuus olla välillä epäjohdonmukaisia. Olemme ihmisiä, emme robotteja, ja tärkein tehtävämme on opettaa lapsillemme, millaisia ihmissuhteet ovat. Ihmislapsi on pieni apinanpoika, joka oppii mallista.

Lapsi tarvitsee turvaa ja jatkuvuutta, mutta niitäkin saa annettua parhaiten olemalla oma itsensä, ihminen.