Lastenpsykiatrin mukaan jäähypenkki on vahingollinen pienen lapsen kehitykselle!

Nostelen tätä, kun ihan aidosti en ymmärrä.

Siis teillä on helposti tulistuvia lapsia, jotka lyövät, potkivat, purevat, hajottavat esineitä, vahingoittavat itseään ja ovat niin suunniltaan, ettei mikään järkipuhe mene läpi. Ja tässä tilassa ollessaan he suostuvat istumaan jäähypenkillä ikävuosia vastaavan minuuttimäärän?

Minun piti esikoiseni kohdalla luopua jäähystä, kun en pystynyt toteuttamaan sitä. Onneksi. Älysin, että paljon parempiakin keinoja on. Joskus vielä kirjoitan esikoiselleni kirjeen, jossa kiitän häntä siitä, että hän on ollut niin jääräpäinen ja pakottanut minut kohtaamaan itsensä ihmisenä.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622743]Nostelen tätä, kun ihan aidosti en ymmärrä.

Siis teillä on helposti tulistuvia lapsia, jotka lyövät, potkivat, purevat, hajottavat esineitä, vahingoittavat itseään ja ovat niin suunniltaan, ettei mikään järkipuhe mene läpi. Ja tässä tilassa ollessaan he suostuvat istumaan jäähypenkillä ikävuosia vastaavan minuuttimäärän?

Minun piti esikoiseni kohdalla luopua jäähystä, kun en pystynyt toteuttamaan sitä. Onneksi. Älysin, että paljon parempiakin keinoja on. Joskus vielä kirjoitan esikoiselleni kirjeen, jossa kiitän häntä siitä, että hän on ollut niin jääräpäinen ja pakottanut minut kohtaamaan itsensä ihmisenä.[/QUOTE]

Erikoinen näkökanta. Sinustako riehuvalle ja levottomalle lapselle menee joku paremmin "läpi" kun tilanteesta hetkeksi poistuminen? Ennen jäähyähän lapselle on annettu varoitus "jos vielä jatkat -joudut jäähylle" joten hän ei voi mennä suunniltaan siksi, että aikuinen pitää sanansa ja vie lapsen tilanteesta voimapenkille/jäähylle whatever.

 

Erikoinen näkökanta. Sinustako riehuvalle ja levottomalle lapselle menee joku paremmin "läpi" kun tilanteesta hetkeksi poistuminen? Ennen jäähyähän lapselle on annettu varoitus "jos vielä jatkat -joudut jäähylle" joten hän ei voi mennä suunniltaan siksi, että aikuinen pitää sanansa ja vie lapsen tilanteesta voimapenkille/jäähylle whatever.

Mutta jos se lapsi on jo suunniltaan, niin eihän se voi ymmärtää sitä viimeistä varoitustakaan.

Tässä on juuri se jäähyn ristiriita, jota en ymmärrä. Toisaalta jäähytettävän lapsen katsotaan olevan niin sekaisin, ettei hänen kanssaan pysty keskustelemaan (tai edes olemaan lähellä saamatta turpiinsa) ja toisaalta hänen oletetaan oppivan jotakin siitä jäähystä.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622925]Mutta jos se lapsi on jo suunniltaan, niin eihän se voi ymmärtää sitä viimeistä varoitustakaan.

Tässä on juuri se jäähyn ristiriita, jota en ymmärrä. Toisaalta jäähytettävän lapsen katsotaan olevan niin sekaisin, ettei hänen kanssaan pysty keskustelemaan (tai edes olemaan lähellä saamatta turpiinsa) ja toisaalta hänen oletetaan oppivan jotakin siitä jäähystä.[/QUOTE]

Lapsi ymmärtää kyllä varoituksen kun keskeyttää riidan -tai mikä lie onkaan menossa- ottaa katsekontaktin ja sanoo tiukasti että "lopeta, tai joudun laittamaan sinut jäähylle". Kun aikuinen on luotettava eli pitää sanansa ja lupauksensa, lapsi ottaa viestit todesta. Mutta jos aikuinen toisena päivänä päättää viedä lapsen lelun takavarikkoon, toisena päivänä tyytyy torumaan, toisena päivänä menettää malttinsa ja korottaa ääntä, niin lapsi hämmentyy; mitkä ovatkaan rajat ja miksi välillä aikuinen on lepsumpi ja välillä tosi tiukka?

Kun aikuinen systemaattisesti toimii yhdensuuntaisesti, lapsi oppii.

 

Avuttomuutta. Meillä anttetaan remmiä perseelle jos lapset alkaa hötkyillä. Toimii!

 

Lapsi ymmärtää kyllä varoituksen kun keskeyttää riidan -tai mikä lie onkaan menossa- ottaa katsekontaktin ja sanoo tiukasti että "lopeta, tai joudun laittamaan sinut jäähylle". Kun aikuinen on luotettava eli pitää sanansa ja lupauksensa, lapsi ottaa viestit todesta. Mutta jos aikuinen toisena päivänä päättää viedä lapsen lelun takavarikkoon, toisena päivänä tyytyy torumaan, toisena päivänä menettää malttinsa ja korottaa ääntä, niin lapsi hämmentyy; mitkä ovatkaan rajat ja miksi välillä aikuinen on lepsumpi ja välillä tosi tiukka?

Kun aikuinen systemaattisesti toimii yhdensuuntaisesti, lapsi oppii.

Minun kokemukseni on, että lapsi ymmärtää huomattavasti paremmin, kun keskeyttää riidan, ottaa katsekontaktin ja sanoo tiukasti että: "lopeta, koska tuo sattuu/on vaarallista/voi mennä rikki tms." Olettaen että lapsi on siinä tilassa, että ylipäätään pystyy ottamaan informaatiota vastaan.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen konkreettista ohjausta pois tilanteesta - rangaistuksella uhkailu saa hänet jäämään jumiin tilanteeseen. Ja mitä isompi hän on, sitä todennäköisemmin häntä yksinkertaisesti v*tuttaa kuunnella uhkailua.

Mutta nämä ovat toki vain omia havaintojani, eivät ammattikasvattajan

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622953]Minun kokemukseni on, että lapsi ymmärtää huomattavasti paremmin, kun keskeyttää riidan, ottaa katsekontaktin ja sanoo tiukasti että: "lopeta, koska tuo sattuu/on vaarallista/voi mennä rikki tms." Olettaen että lapsi on siinä tilassa, että ylipäätään pystyy ottamaan informaatiota vastaan.

Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen konkreettista ohjausta pois tilanteesta - rangaistuksella uhkailu saa hänet jäämään jumiin tilanteeseen. Ja mitä isompi hän on, sitä todennäköisemmin häntä yksinkertaisesti v*tuttaa kuunnella uhkailua.

Mutta nämä ovat toki vain omia havaintojani, eivät ammattikasvattajan [/QUOTE]

On aivan saivartelua keskustella siitä mikä keino on paras. Sillä ei ole mitään väliä Kunhan se on reilu, kohtuullinen ja selkeä. Ei liian tiukka tai liian lepsu. Minä haluan olla mahdollisimman johdonmukainen ja kasvattava myös lapsen huonoina hetkinä ja siksi valitsen yhden ja saman kasvatuksellisen rangaistusmenetelmän.

Rangaistuksella uhkailua ei tarvita, vain yksi varoitus. "Lopeta, tuo Villen nipistäminen ei ole OK, se sattuu Villeen. Jos jatkat laitan jäähylle" Koska useimmiten riitatilanteet joissa tarvitaan edes käyttää rangaistusta eivät lopu sillä, että aikuinen kerran huikkaa "lopeta - sattuu". rajat ennen kaikkea!

 

On aivan saivartelua keskustella siitä mikä keino on paras. Sillä ei ole mitään väliä Kunhan se on reilu, kohtuullinen ja selkeä. Ei liian tiukka tai liian lepsu. Minä haluan olla mahdollisimman johdonmukainen ja kasvattava myös lapsen huonoina hetkinä ja siksi valitsen yhden ja saman kasvatuksellisen rangaistusmenetelmän.

Rangaistuksella uhkailua ei tarvita, vain yksi varoitus. "Lopeta, tuo Villen nipistäminen ei ole OK, se sattuu Villeen. Jos jatkat laitan jäähylle" Koska useimmiten riitatilanteet joissa tarvitaan edes käyttää rangaistusta eivät lopu sillä, että aikuinen kerran huikkaa "lopeta - sattuu". rajat ennen kaikkea!

Ahaa. Se lapsi ei siis olekaan reikäpäänä raivosta, vaan kykenee ottamaan vastaan informaatiota? Miksi hänet siis pitää kuskata penkille sen sijaan että istuttaisi viereensä juttelemaan?

 

Älä ajattele vaaleanpunaista norsua, tai joudut jäähylle!

 

Älä ajattele vaaleanpunaista norsua, tai joudut jäähylle!

Tykkäisin, mutten voi kun oon täällä penkillä. Minuutti per ikävuosi, pitkä kakku siis.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622966]Ahaa. Se lapsi ei siis olekaan reikäpäänä raivosta, vaan kykenee ottamaan vastaan informaatiota? Miksi hänet siis pitää kuskata penkille sen sijaan että istuttaisi viereensä juttelemaan?[/QUOTE]

Miksi laittaa viereen istumaan juttelemaan kun lapsi tietää itsekin tehneenä väärin?

 

On aivan saivartelua keskustella siitä mikä keino on paras. Sillä ei ole mitään väliä Kunhan se on reilu, kohtuullinen ja selkeä. Ei liian tiukka tai liian lepsu. Minä haluan olla mahdollisimman johdonmukainen ja kasvattava myös lapsen huonoina hetkinä ja siksi valitsen yhden ja saman kasvatuksellisen rangaistusmenetelmän.

Rangaistuksella uhkailua ei tarvita, vain yksi varoitus. "Lopeta, tuo Villen nipistäminen ei ole OK, se sattuu Villeen. Jos jatkat laitan jäähylle" Koska useimmiten riitatilanteet joissa tarvitaan edes käyttää rangaistusta eivät lopu sillä, että aikuinen kerran huikkaa "lopeta - sattuu". rajat ennen kaikkea!

Jollei keskustelua menetelmistä käydä, ne eivät uudistu.

kokemukseni, melko pitkän sellaisen perusteella tosiaankin riittää pelkkä "lopeta, satutat toista" Nuorena opena luulin, että ns. pahan teon seuraamus ja sen tietäminen on äärimmäisen tärkeää. Nyt ymmärrän, että on riittävää, kun lapsi tietää miksi kielletään. Säännöistä voi sitten keskustella etu- ja jälkikäteen enemmän. Rangaistuksia en omien enkä vieraiden lasten kasvatuksessa ole tarvinnut vuosiin ja silti kaikki lapset kyllä tietävöt rajat sekä noudattavat niitä.
Toki joskus riehuvat, huutavat ja suuttuvat, koska käytös- ja tunne-elämän vaikeudet ovat suuria. Silti saan parempaa tulosta aikaan lasta kuulemalla, häntä kieltämällä ja asiat aukaisemalla. Hitaampaa se toki on kuin jäähyttäminen.

 

Miksi laittaa viereen istumaan juttelemaan kun lapsi tietää itsekin tehneenä väärin?

Siksi että siinä saattaa joku pieni ymmärryksen lamppu syttyä puolin ja toisin.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622975]Siksi että siinä saattaa joku pieni ymmärryksen lamppu syttyä puolin ja toisin.[/QUOTE]

Mutta puhe ei riitä, kasvatus on myös tekoja. Lapsi tarvitsee rajat, ei vain sanallista ohjausta ja vuorovaikutusta.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622975]Siksi että siinä saattaa joku pieni ymmärryksen lamppu syttyä puolin ja toisin.[/QUOTE]

Hassua että tämä selviö piti aukaista palstan kiihkoilevalle (lapsettomalle) ammatti- idealistille joka tietää lapista ja lasten edusta kaiken

 

ksantippa sano minun pointin paljon selkeemmin :ashamed:

 

Mutta puhe ei riitä, kasvatus on myös tekoja. Lapsi tarvitsee rajat, ei vain sanallista ohjausta ja vuorovaikutusta.

Rajat asetetaan sanallisella ohjauksella ja vuorovaikutuksella! Olemme asian ytimessä. Mitään tekoja (rangaistuksia) ei tarvita, enkä voi ymmärtää, miksi ajattelet niiden olevan välttämättömiä.

 

Jollei keskustelua menetelmistä käydä, ne eivät uudistu.

kokemukseni, melko pitkän sellaisen perusteella tosiaankin riittää pelkkä "lopeta, satutat toista" Nuorena opena luulin, että ns. pahan teon seuraamus ja sen tietäminen on äärimmäisen tärkeää. Nyt ymmärrän, että on riittävää, kun lapsi tietää miksi kielletään. Säännöistä voi sitten keskustella etu- ja jälkikäteen enemmän. Rangaistuksia en omien enkä vieraiden lasten kasvatuksessa ole tarvinnut vuosiin ja silti kaikki lapset kyllä tietävöt rajat sekä noudattavat niitä.
Toki joskus riehuvat, huutavat ja suuttuvat, koska käytös- ja tunne-elämän vaikeudet ovat suuria. Silti saan parempaa tulosta aikaan lasta kuulemalla, häntä kieltämällä ja asiat aukaisemalla. Hitaampaa se toki on kuin jäähyttäminen.

Voi olla että oma mielipiteeni on siksi tämä koska olen työskennellyt lastensuojelun piirissä olevien lasten kanssa, enkä ns. normaalien. Siellä lapset janoavat rajoja, he saavat suurta tyydytystä ja turvallisuutta siitä, että näkevät aikuisen olevan ohjissa ja laittavan rajat. Mitä selkeämmät rajat, sitä parempi.

Minusta rankaisemisen ei pitäisi olla aikaa vievää ja vievän energiaa kohtuuttomasti lapselta ja aikuiselta. Jäähytys on mitä helpoin sekä lapselle että aikuiselle. Lapsi tietää mitä tuleman pitää kun aikuinen antaa varoituksen sanan ettei kyseinen käytös voi jatkua. Sen sijaan istuttaminen ja saarnaaminen ("juttelu") siinä tilanteessa johtaa lapsen turhautumiseen ja on kertakaikkisen turhaa, ajaa burnouttiin aikuisen eikä tehoa lapseen niin hyvin mitä selkeä seuraamus.

 

Enpä jaksanut tähän aikaan yöstä kaikkea lukea läpi, vaikka aihe kiinnostava onkin. Ja se mitä aioin tulla kirjoittamaan, tuo "entinen ksantippa S" kirjoitti jo niin paljon paremmin, että olen hiljaa ja erittäin paljon samaa mieltä.

 

Mutta puhe ei riitä, kasvatus on myös tekoja. Lapsi tarvitsee rajat, ei vain sanallista ohjausta ja vuorovaikutusta.

Kai se on mitä suurimmassa määrin teko, että istuu lapsen vieressä ja kuuntelee tämän näkökulman tilanteeseen. En oikein ymmärrä, miten se penkki erityisesti tuo lapselle rajat. Minun nähdäkseni penkillä töröttäminen (tai penkillä murjotus tai penkiltä karkailu tai penkillä naureskelu) vain vie huomion siihen penkkiin ja loitontaa itse siitä tilanteesta ja konfliktin syystä.

Eli rankaisemista an sich.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";29622989]Kai se on mitä suurimmassa määrin teko, että istuu lapsen vieressä ja kuuntelee tämän näkökulman tilanteeseen. En oikein ymmärrä, miten se penkki erityisesti tuo lapselle rajat. Minun nähdäkseni penkillä töröttäminen (tai penkillä murjotus tai penkiltä karkailu tai penkillä naureskelu) vain vie huomion siihen penkkiin ja loitontaa itse siitä tilanteesta ja konfliktin syystä.

Eli rankaisemista an sich.[/QUOTE]

Jäähyähän käytetään pääasiassa leikki-ikäisille lapsille. Sen ikäisellä ei ole paljoa kerrottavaa kun hän päättää toistuvasti viedä kaverin kaivurin kädestä. Paitsi anteeksipyyntö, joka jäähyn jälkeen myös annetaan. Mutta se on siinä. Toki voidaan pitää kasvatuskeskusteluita aiheesta "Miksi veit kaverin lelun?" "Tuntuuko se toisesta kivalta?" Mutta ne käydään myös jäähyn jälkeen kun lapsi on miettinyt tekosiaan, rauhoittunut ja pyytää anteeksi. Peli todellakin kannattaa puhaltaa poikki siinä vaiheessa jos lapsi kiusaa, käyttää väkivaltaa, ei kuuntele aikuisen varoitteluita. Jäähy on äärimmäisen helppo ja toimiva keino mutta jos tykkää vaihdella kasvatuksellisia toimenpiteitä oman mielialansa/päivän/lapsen teon perusteella niin mikäs siinä

 

QUOTE=Happygirl-91;29622985]Voi olla että oma mielipiteeni on siksi tämä koska olen työskennellyt lastensuojelun piirissä olevien lasten kanssa, enkä ns. normaalien. Siellä lapset janoavat rajoja, he saavat suurta tyydytystä ja turvallisuutta siitä, että näkevät aikuisen olevan ohjissa ja laittavan rajat. Mitä selkeämmät rajat, sitä parempi.

Minusta rankaisemisen ei pitäisi olla aikaa vievää ja vievän energiaa kohtuuttomasti lapselta ja aikuiselta. Jäähytys on mitä helpoin sekä lapselle että aikuiselle. Lapsi tietää mitä tuleman pitää kun aikuinen antaa varoituksen sanan ettei kyseinen käytös voi jatkua. Sen sijaan istuttaminen ja saarnaaminen ("juttelu") siinä tilanteessa johtaa lapsen turhautumiseen ja on kertakaikkisen turhaa, ajaa burnouttiin aikuisen eikä tehoa lapseen niin hyvin mitä selkeä seuraamus.[/QUOTE]

Jos luit viestini huolella huomasit, että kerroin käyttäväni rangaistuksetonta menetelmää juurikin käytös- ja tunne-elämän vaikeuksista kärsivien lasten kanssa. En tiedä millä kokemuksella puhut, mutta kyllä luottamuksellinen suhde hoidettavaan/tuettavaan lapseen yhdessä lapsilähtöisen keskustelevan otteen kanssa tuottaa myös lastensuojelun puolella parempia tuloksia kuin rangaistuksiin perustuva. Olin tätä mieltä jo silloin kun itse työskentelin ls-puolella ja siitä on yli 10 vuotta aikaa ja mielipiteeni omien "häiriintyneiden" oppilaiden kanssa vain vahvistuu päivä päivältä.
Olen hyvin iloinen, että avoimesti lähdin muuttamaan menetelmiäni pois perinteisestä, sillä se tekee työni paljon palkitsevammaksi.

 

QUOTE=Happygirl-91;29622985]Voi olla että oma mielipiteeni on siksi tämä koska olen työskennellyt lastensuojelun piirissä olevien lasten kanssa, enkä ns. normaalien. Siellä lapset janoavat rajoja, he saavat suurta tyydytystä ja turvallisuutta siitä, että näkevät aikuisen olevan ohjissa ja laittavan rajat. Mitä selkeämmät rajat, sitä parempi.

Minusta rankaisemisen ei pitäisi olla aikaa vievää ja vievän energiaa kohtuuttomasti lapselta ja aikuiselta. Jäähytys on mitä helpoin sekä lapselle että aikuiselle. Lapsi tietää mitä tuleman pitää kun aikuinen antaa varoituksen sanan ettei kyseinen käytös voi jatkua. Sen sijaan istuttaminen ja saarnaaminen ("juttelu") siinä tilanteessa johtaa lapsen turhautumiseen ja on kertakaikkisen turhaa, ajaa burnouttiin aikuisen eikä tehoa lapseen niin hyvin mitä selkeä seuraamus.

Jos luit viestini huolella huomasit, että kerroin käyttäväni rangaistuksetonta menetelmää juurikin käytös- ja tunne-elämän vaikeuksista kärsivien lasten kanssa. En tiedä millä kokemuksella puhut, mutta kyllä luottamuksellinen suhde hoidettavaan/tuettavaan lapseen yhdessä lapsilähtöisen keskustelevan otteen kanssa tuottaa myös lastensuojelun puolella parempia tuloksia kuin rangaistuksiin perustuva. Olin tätä mieltä jo silloin kun itse työskentelin ls-puolella ja siitä on yli 10 vuotta aikaa ja mielipiteeni omien "häiriintyneiden" oppilaiden kanssa vain vahvistuu päivä päivältä.
Olen hyvin iloinen, että avoimesti lähdin muuttamaan menetelmiäni pois perinteisestä, sillä se tekee työni paljon palkitsevammaksi.[/QUOTE]

Joopa joo, kukaan lapsilähtöinen kasvattaja ei ole asettamatta rajoja lastensuojelussa! Jos et osaa laittaa seuraamuksia lapsen huonolle, vaaralliselle ja vahingoittavalle käytökselle, olet KAUKANA välittävästä, kasvattavasta aikuisesta jollaista lapset arvostavat ja tarvitsevat. Rajat on rakkautta.

 

Jos luit viestini huolella huomasit, että kerroin käyttäväni rangaistuksetonta menetelmää juurikin käytös- ja tunne-elämän vaikeuksista kärsivien lasten kanssa. En tiedä millä kokemuksella puhut, mutta kyllä luottamuksellinen suhde hoidettavaan/tuettavaan lapseen yhdessä lapsilähtöisen keskustelevan otteen kanssa tuottaa myös lastensuojelun puolella parempia tuloksia kuin rangaistuksiin perustuva. Olin tätä mieltä jo silloin kun itse työskentelin ls-puolella ja siitä on yli 10 vuotta aikaa ja mielipiteeni omien "häiriintyneiden" oppilaiden kanssa vain vahvistuu päivä päivältä.
Olen hyvin iloinen, että avoimesti lähdin muuttamaan menetelmiäni pois perinteisestä, sillä se tekee työni paljon palkitsevammaksi.

Sinulle nostan hattua! Taidat olla niitä harvoja ammattilaisia lasten parissa jotka ovat oivaltaneet jotakin tärkeää eivätkä rankaise vain syystä että pitää rankaista ja saataisiin lapsi ns. kuriin.

Kukapa ihminen (myös se lapsi!) ei haluaisi tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Mitä jäähyillä ja rangaistuksilla loppujenlopuksi saavutetaan? Ei ainakaan vuorovaikutusta, kuulemista ja sen lapsen ymmärtämistä. Ja se ei sulje tosiaankaan rajoja pois mutta rajat saa helpommin lapselle jota on kuultu ja ymmärretty. En ole ammattilainen (vaikka aikoinani olisin hyvin pistein päässyt alaa opiskelemaan). Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut ihmisen psykologiasta, kasvatuksesta ja lapsista. Omien lasten kanssa en käytä mitään tiettyä rangaistusmenetelmää enkä ensisijaisesti pyri rankaisemaan vaan juurikin ymmärtämään mistä kenkä puristaa ja sitä kautta pääsemään lapsen kanssa tasolle jossa voidaan sitten keskustella niistä rajoista.
Tietenkin on tilanteita joissa on pitänyt vaan sanoa ei mutta se onkin sitten yleensä riittänyt.

Kiinnostaisi muuten tietää missä vaiheessa tämä jäähypenkki-ilmiö on tullut markkinoille? En omassa lapsuudessa sellaisesta ole kuullutkaan mutta jossain vaiheessa se on sitten pulpahtanut keskustelupalstoilla ja näissä tietyissä kasvatusohjelmissa esiin. Luulenpa että sekin on pian menneen talven lumia, kun keksitään taas uusia keinoja "kurittomimmille" lapsille.

 

Jäähyähän käytetään pääasiassa leikki-ikäisille lapsille. Sen ikäisellä ei ole paljoa kerrottavaa kun hän päättää toistuvasti viedä kaverin kaivurin kädestä. Paitsi anteeksipyyntö, joka jäähyn jälkeen myös annetaan. Mutta se on siinä. Toki voidaan pitää kasvatuskeskusteluita aiheesta "Miksi veit kaverin lelun?" "Tuntuuko se toisesta kivalta?" Mutta ne käydään myös jäähyn jälkeen kun lapsi on miettinyt tekosiaan, rauhoittunut ja pyytää anteeksi. Peli todellakin kannattaa puhaltaa poikki siinä vaiheessa jos lapsi kiusaa, käyttää väkivaltaa, ei kuuntele aikuisen varoitteluita. Jäähy on äärimmäisen helppo ja toimiva keino mutta jos tykkää vaihdella kasvatuksellisia toimenpiteitä oman mielialansa/päivän/lapsen teon perusteella niin mikäs siinä

Onko leikki-ikäiseltä tietoinen "päätös" ottaa lelu pois toisen kädestä? Voiko se ollakin jotain muuta kuin tahallista kiusaamista ja jos ei, niin miksi lapsi pitäö kusaamista sosiaalisesti sopivana toimintana? Miksi hän toimii niin kuin toimii? Mikä olo hänellä on, kun hän nappaa lelun?
Leikki-ikäinen sanottaa tunteitaan yllättävän hyvin jos häntä siihen ohjataan. En nyt jaksa yöllä enää tarkemmin kirjottaa, mutta uskon et ajattelevana nuorena naisena ymmärrät, että lapsen motiivien
pohtiminen voi olla aika silmiä aukaisevaa. Ja kun lasta ymmärtäö, häntä voi ohjata oikeaan suuntaan ilman rangaistusta.

Joo-o, tämä on nyt hyvin kärjistettyä, tottakai on seuraamuksia meilläkin. Jos rikkoo tuolin korjaa sen (tai yrittää ensin itse ja käy sitten etsimässä jonkun, joka auttaa). Jos sotkee, siivoaa. Jos kiroilee ja riehuu, esittää anteeksipyynnön. Jos kohtelee toista rumasti, miettii miten asia korjataan ja toimii sen mukaan. Näistä selviää todistettavasti jo neljävuotias.
Nuo ovat minusta vaan sen laatuisia seuraamuksia, joita tulee eteen ihan oikeassa kovassa maailmassa ja siksi niide oppiminen on tärkeää