Lastenhoidon jakaminen isin ja äidin välillä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mahdoton ideako?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mahdoton ideako?

Vieras
Hei,

Onhan muissakin perheissä ongelmia miesten lastenhoidon kanssa, onhan? Meillä on, ja reilusti. Isä on ottanut sen ajatuksen, että kun hän käy töissä, niin kotona hän on vapaalla. ja kun hän tulee töistä, hän haluaa levätä. Vaan mihin väliin itse saisin sen lepohetken? Kun eilen puhelimeni soi ja siihen vastasin, hän ihmetteli miksi en nähnyt vaikka lapsi oli kukkaruukun kimpussa kaivamassa multaa lattialle (itse hän oli seinän takana lepäämässä). Olen kuulema holtiton ja en kykene ajattelemaan mitään silloin kun puhun puhelimessa. Joskus tuntuu että tämä kaikki on ihan vitsiä, että ei kukaan voi ajatella tuollaista. Tässä aamupäivällä hän oli taas lepäämässä ja vein lasta ulos nukkumaan. Lapsipa vaan ei suostunut heti nukahtamaan ja kävin 4 kertaa laittamassa tuttia uudelleen suuhun. Lopulta hän nousi sängystä ja tiuskasi että "se itkee taas". Siitä sitten tavarat kolisten hän pisti takkia päälle ja kenkiä jalkaan sännäten lopulta ulos tuudittamaan lasta. Positiivista jossain mielessä. Vaan siitä seurasi hänen mökötyksensä...joutuihan hän tekemään jotain lapsen eteen.
Jos joku miespuolinen tarjoaa selitykseksi imetystä, niin voin kertoa että se syy ei kelpaa. En enää imetä.

Oikeasti, joskus tuntuu että yksinhuoltajan elämä ei ole näin hankalaa. Ei voi olla. Vaan lapsen takia on kestettävä ja yritettävä kaikkensa.
 
Kuulostaa ihan tutulta. Vaikka päätin, ettei minusta koskaan tule nalkuttavaa akkaa, niin kyllä on pitänyt ottaa kaikka aseet käyttöön, että saa miehen ruotuun. Olen ilmoittanut, että työpäivämme loppuvat samaan aikaan. Jos siitä huolimatta hoidan vauvaa koko illan, miehen roikkuessa esim. netissä, vedän illan päätteeksi hirveät itkuraivarit (joskus naureskelen samaan aikaan itsekseni eli vedän täyttä teatteria). Jos ei tehoa, niin jatkan nalkutusta niin pitkään, että tajuaa pontin. Kun isä sitten osallistuu hoitoon, kehun häntä tietysti maasta taivaisiin. Yritän toki olla muutenkin enimmäkseen positiivisella tuulella, ettei tosiaan tarvitse ryhtyä yh:ksi. Sekin vaihtoehto on tosin joskus minustakin kuulostanut varsin houkuttelevalta... Jotain aavistusta mieheni sai vauvanhoidosta, kun makasin pari päivää sängyn pohjalla vatsataudin kourissa. Silloin hän joutui myöntään, ettei homma ole mitään leikinlaskua. Viimeksi eilen hän kuitenkin motkotti, kun en hankkinut vaippoja viikolla vaan jouduimme lähtemään yhdessä marketin pääsiäsruuhkiin niitä hakemaan. Sanoin laittavani ensi yönä hänelle kellon soimaa tunnin välein ja haluavani nähdä mitä hän muistaa seuraavasta päivästä. Huumorilla selviää melko pitkälle...
 
Meidä vauvalla oli koliikki, joka alkoi jo sairaalassa. Meidä oli siis pakko jakaa vastuuta, koska ei kukaan jaksa kantaa huutavaa vauvaa iltakausia, yksin. (Ainakaan ei pitäisi)n Vauva rauhoittui myös alkuun paremmin isän isoon, karhumaiseen syliin. Sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen, minkä vuoksi isän oli alkuun pakko olla se voimakkain perheessä. Kun parannuin, pystyin tietenkin yhä paremmin hoitamaan lapseni.

Meillä alun hankaluudet ja se, etten pystynyt masennuksen takia imettää, kääntyivät siis voitoksi. Välillä oli kausi kun mies ei hoitanut lasta yhtään, mutta se verotti niin pahasti parisuhdettamme, että loppui onneksi lyhyeen. Vaikuttaneekohan meillä positiivisesti myös se, ett lapsi on poika...Mies tuntuu jotenkin viihtyvän paremmin poikalapsien kanssa, on aina viihtynyt.

Toivottavasti ap:n mies tajuaa vastuunsa, ennenkuin on liian myöhäistä. Kerran sanoin miehelleni, että se kalakaverivaihe tulee kyllä, mutta nyt luodaan vahvaa pohjaa isän ja lapsen suhteelle. Se tepsi. ;-)
 
Meillä kans vähän nihkeesti tuo mies osallistuu vauvanhoitoon. Sama asenne kun ap:n miehellä, että kun käy töissä niin ilta on sitten omaa vapaata vaan. Alkuun oli kylläkin tosi avulias ja osallistuvainen. Sit se jotenkin vaan hiipu, kun hän huomasi, ettei vauvan kanssa voi oikein "puuhata" mitään. Väittää, että sitten kun poika kasvaa, niin sitten hän alkaa tekemään hänen kanssa juttuja. Ja sekin on vähentänyt selvästi miehen haluja olla pojan kanssa, että poika on aivan täysin minun perään. Selitän vaan, että tämä on joku kausi ja menee ohi...Välillä juippii, mutta yleensä en jaksa tuosta stressata. Aika hyvin olen saanut vauvan hoidettua näinkin :)
 
Ex-mieheni oli juuri ap.n miehen kaltainen, hän ei vauva-aikana juuri osallistunut vauvanhoitoon. Hän hoiti vauvaa ainoastaan silloin, kun minulla oli jokin pakollinen meno. Hänestä "kasvoi" kuitenkin ihana isä lasten 4kpl tultua vanhemmiksi ja hän puuhaili/nikkaroi heidän kanssaan kaikenlaista ja vaikka olemmekin nyt eronneet hänellä ja lapsillamme on todella lämpimät välit.
Sain nykyisen mieheni kanssa reilu vuosi sitten tytön ja hän taas osallistui vauvanhoitoon heti synnytyssairaalassa kylvettämällä, vaihtamalla vaippoja jne...
Miehet ovat erilaisia toiset "pelkäävät" sitä pientä nyyttiä ja rupeavat osallistumaan lapsenhoitoon erilailla, kun pikkuinen kasvaa ja toiset taas hoitavat syntymästä asti.

 
Joo mutta ei minun mielestäni miehellä ole oikeutta sälyttää kaikkea vastuuta naiselle lapsen hoidossa, vaikkak kuinka pelottaa tms. Meillä on pian vuoden ikäinen lapsi, ja kyllä meillä hoidetaan lapsi iltaisin ja viikonloppuisin lähes puoliksi. Olen kuitenkin hyväksynyt sen tosiasian, että lapsi, varsinkin pieni lapsi, on usein enemmän äidin perään, ja toki minä usein 'joudun' enemmän huomioimaan lasta kun mies. Varsinkin nyt kun lapsella on eroahdostuskausi menossa, niin lapsi roikkuu puntissa lähes tauotta :).

Mutta siis kyllä äitikin tarvitsee vapaa-aikaa ihan siinä kun isäkin. Itse annan miehen usein hetken hengähtää kun tulee töistä, vaikka syödä jotain rauhassa tms. Itse olen kuitenkin useina päivinä ehtinyt vähän rentoutua esim lapsen päiväuniaikaan. Mutta lopun iltaa kyllä yleensä hoidetaan lasta yhdessä ja myös minulla on omia (opiskelu) menoja muutamana iltana viikossa, jolloin mies hoitaa lasta.

Hyväksi havaittu lääke on se, että lähtee lapsen ollessa siihen valmis esim päiväksi pois ja jättää miehen vastaamaan lapsenhoidosta. Sanoo vielä että pese koneellinen pyykkiä, hoida tiskit ja ruuan on oltava valmiina kun tulen kotiin. Voi olla että ääni kellossa muuttuu aika äkkiä. Monet kun eivät valitettavasti vaan tajua kuinka raskasta työtä pienen lapsen hoito on.
 
Vaikea asia tuo jaettu vanhemmuus, kuten kirjallisuudessa sanotaan. Itse olen ehkä ollut liikaakin ottamassa mieheltä pois lastenhoitoa. Toisaalta alussa ihan imetyksenkin takia olen ollut enemmän vauvan kanssa. Mutta nyt vauva pärjää pidempiä aikoja ilman äitiä, kun ei syö rintaa enää niin usein, vaan myös kiinteitä. Silti välillä miettii, että meneekö tämä ihan "tasan". Tai tarvitseeko edes mennä. En sure esim. sitä, että minä laitan lapsen yleensä iltaisin nukkumaan, koska nukahtaa tavallisesti rinnalle. Mutta tässä eräänä päivänä marmatin miehelleni, että aina minä herään aamulla lapsen kanssa. Toivoin edes yhtä päivää viikossa, että saisin nukkua pidempään. Sovittiin, että saan sen. Mieheni tekee usein yötöitä, minkä vuoksi sitten nukkuu aamulla pitkään ja usein ottaa torkkuja päivälläkin. Minua on alkanut kiusata se, että minä en saa koskaan nukkua aamulla. Noh, omasta puolestani voin sanoa, että ehkä jos olisin alusta astien antanut miehelleni enemmän tilaa, niin hän olisi ollut lapsen kanssa enemmän. Imetys kai sitten siinä alussa kiilaa lyömässä. Tai enpä tiedä. Meillä kyllä voin sanoa, että olen itse liikaa ollut hoitamassa enkä ehkä ole antanutkaan miehelleni suuria mahdollisuuksia. Ja nyt yritän parantaa tapojani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja No nyt Jo_ tulee varmaan kertomaan:
kuinka hienosti ja paljon hänen miehensä hoitaa vauvaa. Toivottavasti omalla nimimerkillään...

t. sivusta seurannut


No sehän on hyvä, jos Jo_lla on mies, joka hoitaa hienosti ja paljon vauvaa. Omalla nimimerkillähän siitä saa kyllä kirjoittaa, miksipä ei. Eihän se meiltä pois ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja No nyt Jo_ tulee varmaan kertomaan:
kuinka hienosti ja paljon hänen miehensä hoitaa vauvaa. Toivottavasti omalla nimimerkillään...

t. sivusta seurannut

Jos tämän tarkoitus oli loukata, voin kertoa, että onnistui. Istun tässä koneella hirvittävän väsyneenä vauvan kanssa valvotusta yöstä ja sitten huomaa, että joku oikein asiakseen haluaa toiselle nimimerkillä mainiten pahan mielen aiheuttaa. Itkuhan tästä tuli. No, et tule näkemään kommenttejani enää tällä palstalla.

 
Tulee mieleen vaan yksi kysymys, MIKSI te naiset ette ole pistäneet sitä miestä ruotuun jo ennen lapsen tuloa? Me keskustelimme aikoinaan "yritysvaiheessa" että lapsi on yhteinen juttu, ei naisen vastuulla sen vuoksi että naisen sen synnyttää. MEillä mies on hoitanut lasta laitokselta asti yhtä paljon kuin minä. JOs ikinä olisi vedonnut että ei hoida lasta koska käy töissä niin olisin hirttänyt hänet munista kahvikupin sankaan.
 
Äiti11:lla on pointti. Kyllä lapsi on molempien projekti, eikä vaan äidin. Liian usein vaantuntuu olevan niin, että nainen alistuu siihen että mies ei hoida lasta kovin paljoa. On helppo valehdella itselleen tyyliin 'ei mies kuitenkaan osaa', 'lapsi ei viihdy isän kanssa yhtä hyvin' tms. Kyllä mies osaa, jos hänelle alusta alkaen annetaan tilaisuus tasavertaiseen venhemmuuteen. Tämä vaikuttaa isän ja lapsen suhteeseenkin positiivisesti. On vaikeampi alkaa pyytää mieheltä apua sitten, jos on itse hoistanut lapsen yksin ensimmäiset kuukaudet.

Imetys on kyllä tosiaan asia, joka saattaa loitontaa miestä lapsesta. Muistan minun miehelläni olleen jonkinlainen alemmuudentunne, kun hän ei pystynyt lasta ruokkimaan ja minut tarvittiin tissillä rauhoittamaan ensimmäisen puoli vuotta. Nyt kun lapsi syö kiinteitä, on tilanne ihan eri. Jos saamme toisen lapsen, aion kyllä luultavasti alusta asti totuttaa lasta myös pullolle, jotta myös mies voi hoitaa lasta helpommin. Toki imetys on tärkeä juttu, mutta koin sen sitovuuden välillä tosi ahdistavana, kun ei mihinkään oikein päässyt moneen kuukauteen.
 
Kaverini, joka on mies, valitti usein heidän lapsensa synnyttyä sitä, ettei hän lapsen äidin mielestä osaa hoitaa lasta oikein, vaan äiti on koko ajan vieressä neuvomassa ja arvostelemassa. Siksi hänestä tuntui vaikealta hoitaa lasta. Itse oon yrittänyt välttää arvostelemasta mieheni lastenhoitoa ja antaa hänen viettää myös aikaa lapsen kanssa kahdestaan, mutta aina se ei ole niin helppoa, oikeastaan melkein jatkuvasti tulee huomaamatta sanottua jotain "miksi te nyt villahousut laitatte kun on noin kuuma" tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jo_:
Alkuperäinen kirjoittaja No nyt Jo_ tulee varmaan kertomaan:
kuinka hienosti ja paljon hänen miehensä hoitaa vauvaa. Toivottavasti omalla nimimerkillään...

t. sivusta seurannut

Jos tämän tarkoitus oli loukata, voin kertoa, että onnistui. Istun tässä koneella hirvittävän väsyneenä vauvan kanssa valvotusta yöstä ja sitten huomaa, että joku oikein asiakseen haluaa toiselle nimimerkillä mainiten pahan mielen aiheuttaa. Itkuhan tästä tuli. No, et tule näkemään kommenttejani enää tällä palstalla.


Älä anna ilkeiden mielipiteiden vaikuttaa tekemisiisi tai tekemättä jättämisiin. Kirjoittele toki edelleen! En tiedä, mikä lienee ollut ilkeämielisyyden takana tai tavoitteena, mutta sen ei kannata antaa vaikuttaa omaan elämään mitenkään. Muutenhan paha perisi maan aika pian.
 
Ihmettelempä todella tuollaisia miehiä, jotka eivät osallistu vauvan/lapsen hoitoon. Yhteinen päätöshän se useimmiten on ollut hankkia lapsi ja vastuu siitä kuuluu yhtä paljon molemmille. Tietenkin äidille silloin kun isä on töissä, mutta muuna aikana molemmille.

Meillä on alusta asti ollut itsestään selvää, että molemmat osallistuu hoitoon ym. Ehkä tähän vaikutti myös se, että yritimme lasta monta vuotta ja kävimme läpi rankkoja hedelmöityshoitoja, joten lapsi oli todella kaivattu. Isyyslomallaan isä osallistui alun alkaenkin vaipanvaihtoihin, syöttöihin (annoimme rintamaitoa usein pullolla), kanniskeluihin kun itki tai muuten vain. Nyt lapsi on 1v8kk ja työpäivän jälkeen mieheni mielellään leikkii lapsen kanssa pitkäänkin. Tekee usein iltapesut ja viikonloppuisin usein aamupesutkin. Tai auttaa syömisissä, joskun minua enemmän vapaapäivinään. Minä olen sitten se, joka herää yöllä itkuihin, koska herään helpommin. Myös viikonloppuisin näin. Jos miehelläni on ollut vaikka pitempiä työpäiviä, hän suorastaan kärsii siitä, ettei ehdi tarpeeksi olla lapsen kanssa.

Ei siis ole minulla valittamista yleensäkään. Mies on halunnut tätä lasta yhtä paljon kuin minä ja haluaa olla lapsen kanssa, kuten hyvän vanhemman kuuluukin. Mitä varten niitä lapsia muuten edes haluaa? En missään nimessä suostuisi edellä mainitun kaltaisten miesten käytökseen. Ja suuren virheen tekevät ne äidit, jotka eivät edes luota isän hoitoon, koska tekee asioita eri tavalla. Minäkin joskus huomauttelen joistakin asioista, että tee näin, älä noin. Joskus mies ottaa opiksi, joskus jatkaa omalla tavallaan, mutta yritän olla liikaa huomauttamatta, ettei miehelle tule tunne, että tee itse jos ei kelpaa.
 
Itse olen miettinyt tata samaa, kaveripiirissani on muutamia aiteja, jotka ovat ottaneet lapsenhoidon taysin omalle kontolleen. Esim. miehet paasee baariin kerran kuukaudessa yms. mutta aiti ei koskaan mihinkaan. Ja aina naissa perheissa se on aiti, joka lohduttaa lasta, ruokkii lapsen jne. Jopa niin yhdessa perheessa, etta lapsi ei suostu olemaan isansa sylissa lainkaan. Itse odottaja olen sanaonut miehelleni alusta alkaen, etta tama on meidan yhteinen juttu, ja mies on samaa mielta. En kerta kaikkiaan aio suostua siihen, etta mies ei osallistuisi lapsen vaipanvaihtoon, syottoihin, kantamiseen yms. Ja miksi nain olisikaan? Yhdessahan sita vanhempia ollaan.

Odotusaikana on tullut luettua kirjallisuutta ja lehtia ja yllattavan usein niissa puhutaan vain aidin ja lapsen vuorovaikutussuhteesta ja isan osuus vastasyntyneen lapsen elamassa ohitetaan taysin, oletteko huomanneet. Ei uskoisi enaa 2007 tallaisen ajattelun olevan vallalla, varsinkaan Suomessa.
 
kun esikoinen syntyi, en olisi millään raaskinut sitä pientä ihmistä mieheni käsivarsille antaa, vaikka hän halusikin :)
meillä oli talon rakentaminen vauhdissa, joten kolme ensimmäistä kuukautta vauva-ajasta olin poikani kanssa pääsääntöisesti kahden. kun talo viimein valmistui, alkoi isäkin vauvan kanssa olemaan.
meille oli jo suunnitteluvaiheessa käyty läpi, millaiset odotukset kummallakin on lasten hoidosta ja kasvatuksesta. meillä kun se olin minä, joka hannasi lasten tekoa vastaan (ihan kuin ne tuosta vain tehtäisiin. älkää tykätkö huonoa sanavalinnasta). mieheni halusi lapsia jo paljon ennen minun tuloa kuvioihin :)
joten, kun pääsimme uuteen kotiin, lasten hoidot muutoin kuin imetyksen osalta ovet menneet hyvinkin 50/50%. Eikä kyllä koskaan ole tarvinnut patistaa miestä lasten hoitoon. Tosin, joskus on tullut sanaharkkaa, jos kummallakin olisi ollut joku meno yhtäaikaa, niin siinä on pitänyt olla melkoisen neuvottelut käynnissä, kumpi menee ja kumpi jää.
 
Meillä on jaettu vastuu vauvan hoidosta todella hyvin!Mies ollut alusta asti mukana kaikessa missä vaan voi.Ainut mitä mä pelkästään tein oli imetys ja vauvan soseet koska halusin ne itse tehdä.Mies on yleensä aina kylvettänyt lapsen ja vaihtanut varmaan vaippojakin enemmän kuin minä.Ja vaikka olin äippälomalla ja hoitovapaalla miehen käydessä vuorotöissä niin jaksoi ja tahtoi omasta halusta olla vauvan kanssa kotiin tullessa jotta minä saan omaa aikaa,en sitä edes ollut pyytänyt.Jaksaa leikkiä ja ulkoilla lapsen kanssa jolla ikää nyt 1,8 v.Aivan loistava isä ja puoliso ollut!=)
 
Kuulosti aika kummalliselta kun joku kertoi kehuvansa miestään maasta taivaisiin kuin lasta hoitaa. Jos aikuinen mies ei osallistu lasten hoitoon kuin kehumalla, niin saisi kyllä minun puolestani olla koko mies. Lapsen hoitaminen pitäisi lähteä omasta halusta, ei siksi että on pakko ja että voi samalla kiillottaa omaa sädekehäänsä!!
 
No jo on aikoihin eletty, kun ei saa enää miestäänkään kehua, sekin on pahasta. Kyllä minä ainakin mielelläni kuulen, jos mies sanoo jotain hyvää tavastani hoitaa lasta ja kiitän myös miestäni ,kehun. Oma mies piti ensimmäisen kerran lasta sylissä, kun sai omansa syliin. Ei voi vaatia ,että hän heti olisi sinut isyytensä ja lapsenhoidon kanssa. Vaikka mies on ollut paljon vauvan kanssa, niin silti jos olen pidempään pois vauva 8 kk itkee usein kovasti tullessani takaisin eikä mies ole häntä saanut rauhoittumaan. Ei silloin viitsi panna kaikkea 50-50. Ja en edes halua. Mies osallistukoon tavallaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti11:
Tulee mieleen vaan yksi kysymys, MIKSI te naiset ette ole pistäneet sitä miestä ruotuun jo ennen lapsen tuloa? Me keskustelimme aikoinaan "yritysvaiheessa" että lapsi yhteinen juttu, ei naisen vastuulla sen vuoksi että naisen sen synnyttää. MEillä mies on hoitanut lasta laitokselta asti yhtä paljon kuin minä. JOs ikinä olisi vedonnut että ei hoida lasta koska käy töissä niin olisin hirttänyt hänet munista kahvikupin sankaan.

=D. Niin, kyllähän siinä odotuksen ja suunnittelun lomassa tuli luvattua kaikki kaksikymmentä kaunista ja kymmenen hyvää. Ja kun kotiin päästiin niin innostus oli kova vaihtaa vaippaa ja kylvettää. Aivan kuin avioliitoissakin yleisesti. Vaan kun arki koittaa.... Olen todella iloinen jos ihmisillä hoitaminen jakautuu 50/50. Yritän kuitenkin nähdä valoa tunnelin päässä =). Kyllä meillä isä osaa kun vaan haluaa. Ja täytyy myöntää että otin tuosta yhdestä viestistä vaarin ja menin kyllä kehumaan isää sen jäljiltä kun oli syöttänyt lapsen. (sama se kuulostaako hullulta...olen huomannut että miehiin toimii kaikenlainen käänteinen psykologia) Sanoinkin että se on ihanaa kun näkee hänet tytön kanssa. Ja kuinkas ollakaan...se ei jäänyt ainoaksi kerraksi pääsiäisen aikaan. Toivossa on hyvä elää ja ehkä tilanne helpottuu kun tyttö vanhenee.
 
Kysypä mieheltäsi, että mitäs sitten, kun olette molemmat päivätöissä. Kun kerran töiden jälkeen alkaa vanhempien lepoaika, niin kukas sen lapsen sitten hoitaa. Tälläkin hetkellä sinun työsi lapsen hoitajana päivällä on verrattavissa täysin normaaliin työpäivään. Itse olen sitä mieltä, että töissä käynti on jopa helpompaa kuin lapsen hoitaminen kotona, mutta tätä miehet eivät tietenkään usko, jos eivät itse sitä ole kokeneet. Minulla on kokemusta kummastakin.

Lapsen hoito kuuluu ehdottomasti myös miehelle ja äidillä on yhtälainen oikeus lepohetkiin kuin isälläkin. Ongelmallista vain on saada nämä jästipääisät tajuamaan asia. Saavutetuista eduista ei haluta luopua, kukapa nyt laiskottelusta vapaaehtoisesti siiryisi ylimääräisen työn tekoon. Äitien on siis pakko yrittä keinolla millä tahansa takoa järkeä ja vastuullisuutta ymmärtämättömien isien päähän.

Meillä on homma pikku hiljaa mennyt parempaan suuntaan. Esikoinen on nyt 1,5 vuotias ja toinen lapsi on tulossa. Minä vaadin, että mies puuhastelee yhtä paljon kuin minäkin. Jos hän tekee esim. jotain remontti-, auto- tai puutarhatöitä, niin hoidan mielelläni lasta ja kotia saman ajan. Sen sijaan laiskottelevaa ukkoa katsellessani heittäydyn itsekin sohvalle seuraavana päivänä ja vaadin häntä vuorostaan hoitamaan lapsen ja kodin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti11:
Tulee mieleen vaan yksi kysymys, MIKSI te naiset ette ole pistäneet sitä miestä ruotuun jo ennen lapsen tuloa? Me keskustelimme aikoinaan "yritysvaiheessa" että lapsi on yhteinen juttu, ei naisen vastuulla sen vuoksi että naisen sen synnyttää.

Minustakin on tärkeää keskustella pelisäännöistä ja omista odotuksista odotusaikana, mutta kyllä käytäntö voi silti yllättää. Minäkin huomaan kuulostavani äitiysvapaan jälkeen suoraan 50-luvulta hypänneeltä, vaikka sitä ennen olinkin 100 % työnjaon kannalla.

Meillä siis puhuttiin alunperin täydellisestä vastuunjaosta lapsen suhteen, mutta ei arki ihan niin ole mennyt. Omatkin odotukset ja vaatimukset toista kohtaan ovat matkan varrella muuttuneet. Alussa äiti-vauva-symbioosi vain ON (tai meillä oli) niin vahva, että äidille lankeaa isompi vastuu. Minä koin tällaisen aataminaikuisen järjestelyn luontevaksi, jollekin toiselle se ei ehkä sovi. Nyt, kun lapsi on reilun vuoden, alkaa tilanne tasoittua. Meillä ei myöskään ole ollut koliikkia tmv. joka olisi ylikuormittanut jaksamista.

Minusta parisuhteeseen ja perheeseen ei ylipäänsä sovi "kellokortti", sen laskeminen kuka teki enemmän. Siis olettaen, että työnjako ei ole ihan radikaalisti vinksallaan. Ideaalitilanteessa asioita voisi katsoa positiiviselta kannalta; molemmat kysyisivät itseltään, mitä minä itse voin tehdä meidän joukkueen eteen.

Otetaan esimerkiksi toimeentulo. Äitiys- ja hoitovapaan aikana esim. meillä mies vastaa pääasiassa toimeentulosta eikä vaadi, että minä kannan siitä yhtä suuren osan. Niinpä minä mielelläni huomioin, että mieheni tekee vaativaa työtä, jonka hedelmät käyttää yhteiseksi hyväksi ja pyrin tukemaan hänen jaksamistaan ottamalla vastaavasti isomman kakun kotihommista.

Näiden ihan käytännön työnjakokysymysten päälle tulee sitten tietty se henkinen vastuu lapsesta ja perheestä. Sen jakautuminen yksipuolisesti onkin sitten kurjempi juttu, jota en purematta nielisi. Koen kuitenkin, että esim. nyt meillä mies kantaa vastuuta työrintamalla ja minä kotirintamalla, vielä vähän aikaa.
 
Minäkin haluaisin tuoda tähän keskusteluun sen pointin, että tosiaan, vauvan synnyttyä todellisuus saattaa yllättää. En siis tarkoita tätä ainoastaan negatiivisessa mielessä. Ainakin minä koin niin vahvan siteen itseni ja vauvan välillä, että ihan vaistomaisesti menin esimerkiksi aina katsomaan, mikä vauvalla on hätänä jos hän itki, vaikka tiesin miehen olevan jo paikalla. Tämä ei ole miehen aliarvioimista, vaan uskoisin johtuvan siitä, että äiti on ihan biologisesti ohjelmoitu vastaamaan vauvan itkuun ja olemaan koko ajan 'hälytysvalmiudessa'. Myös lapsen taholta on havaittavissa sitä, että hän on enemmän äidistään riippuvainen.Alussa tämän selittää suurelta osin imetys: kun maidontuoksuinen äiti ottaa itkevän vauvan syliin, hän rauhoittuu miltei välittömästi. Itse olin kerran muutaman tunnin poissa lapsen ollessa n. 2 kk ikäinen: vauva oli itkenyt lähes koko ajan kun olin poissa :( mutta heti kun tulin ja otin hänet syliini, hän rauhoittui. Eli siis monet käytännön esimerkit vaan selittävät sitä, miksi äidille luonnollisestikin lankeaa aluksi suurempi vastuu vauvan hoidosta. Tuntevathan äiti ja vauva toisensa jo 9 kk ajalta ja usein äidin vaistot ovat todella voimakkaat varsinkin imetyksen aikana.

Mielestäni mieheltä ei siis voikaan odottaa 50-50 tasajakoa lasten hoidossa, ainakaan vauvavuonna. Mutta toki on tärkeää, että mies alusta asti osallistuu paljon lapsen hoitoon: vaihtaa vaippaa, kylvettää, pitää sylissä ja nukuttaa. Näin isän ja lapsen välillä muodostuu myös vahva side. Meillä ratkaisevaa oli se, kun vauva alkoi syödä kiinteitä ja imetyksen osuus väheni. Mies pystyi paremmin hoitamaan vauvaa myös minun poissa ollessani ja tämä antoi hänelle itsevarmuutta vauvan hoidossa. Olenkin todella iloinen, että voin nykyään käydä melko vapaasti ja huoletta omissa menoissani silloin kun on tarvis. Mieskin nauttii siitä että on minun kanssani tasavertainen hoitaja. Tai no, melkein tasavertainen... kyllä se lapsi vaan on äitinsä perään kovasti, ja minä yhä vaan tunnun olevan se ykkönen, vaikka lapsi on pian vuoden. Eiköhän se usein näin mene sen ekat pari vuotta ainakin, koska äidit usein ovat lapsen ensisijaisia hoitajia. Jos isä on kotona hoitamassa lasta, niin silloin lapset kenties ovat enemmän isän perään, en tiedä.
 

Yhteistyössä