vierasv
Ja jotka erotessaan haluavat pitää lapset itsellään, sitten niitä lapsia "lainataan" isälleen kuin polkupyörää...
vierass
Eihän se varmaankaan ole helppoa miettiä mikä olisi paras ratkaisu lasten kannalta jos erotaan.
Ja tietysti niin moni asia voi tapaamisiin vaikuttaa muutenkin.
[QUOTE="...";30684039]Kyllähän ne asiat menevät pieleen, kun lapsia tehdään ennen kun kunnolla ollaan opeteltu elämään yhdessä ja tuntemaan toinen. Tai kun ei osata laittaa niitä omia tarpeita vähän sivummalle muutamaksi vuodeksi, vaan keskitytään vain omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Tai kun ylipäänsä ei mietitä enne lasten tekoa, että ne pikku vauvan palleroiset pitää myös kasvattaa aikuisiksi.[/QUOTE]
Itseasiassa sellaiset suhteet kestää paremmin, jossa ei olla rutinoiduttu omiin kuvioihin vuositolkulla. Sellaiset suhteet on kaikkein ongelmallisimpia, kun on kymmenen vuotta asuttu kaksin ja totuttu tiettyihin kuvioihin. Kun siihen yhtäkkiä pemahtaa mukaan vauva, joka sotkee aivan kaiken, on soppa valmis.
Tiesitkö muuten, että joskus lapset saavat alkunsa, vaikkei niitä olisikaan suunniteltu?
Itseasiassa sellaiset suhteet kestää paremmin, jossa ei olla rutinoiduttu omiin kuvioihin vuositolkulla. Sellaiset suhteet on kaikkein ongelmallisimpia, kun on kymmenen vuotta asuttu kaksin ja totuttu tiettyihin kuvioihin. Kun siihen yhtäkkiä pemahtaa mukaan vauva, joka sotkee aivan kaiken, on soppa valmis.
Tiesitkö muuten, että joskus lapset saavat alkunsa, vaikkei niitä olisikaan suunniteltu?
[QUOTE="...";30683976]Luulisi nyt jokaisen vähänkään älyä omaavan ihmisen ymmärtävän, että totta kai poikkeuksia on. Kyllähän toinen vanhempi voi vaikka kuolla. Tuskin nyt kuitenkaan useimmissa erotapauksissa se toinen osapuoli on seonnnut, ajautunut juopoksi tai narkkariksi, sairastunut skitsofreniaan, tmv.[/QUOTE]
Eikö se ole verrattavissa noihin edellä mainittuihin ongelmiin, jos kaksi ihmistä ajautuvat vihaamaan toisiaan? Siinä ei ole yhdenkään lapsen hyvä kasvaa, ei vaikka olisi kuinka kaksi vanhempaa.
Se, että sinä pystyt sinnittelemään suhteessa, jossa ei ole tulevaisuutta, ei rakkautta, ei lämpöä, ei kunnoitusta eikä mitään muutakaan, ei tarkoita sitä, että monikaan muu pystyisi. En minä ainakaan kykenisi moiseen.
Eikö se ole verrattavissa noihin edellä mainittuihin ongelmiin, jos kaksi ihmistä ajautuvat vihaamaan toisiaan? Siinä ei ole yhdenkään lapsen hyvä kasvaa, ei vaikka olisi kuinka kaksi vanhempaa.
Se, että sinä pystyt sinnittelemään suhteessa, jossa ei ole tulevaisuutta, ei rakkautta, ei lämpöä, ei kunnoitusta eikä mitään muutakaan, ei tarkoita sitä, että monikaan muu pystyisi. En minä ainakaan kykenisi moiseen.
vie-ras
Mitäs sitten jos lapset haluavat vuoroviikkoja?
Pitääkö heillä silti olla yksi koti?
Jos lapset toivovat vuoroviikko systeemiä, niin silloinhan se on mahtavaa, jos kumpikin vanhepi on sille myötämielisiä ja mikseivät olisi?
vie-ras
Aivan, aina ei voi sanoa että yksi koti on se paras vaihtoehto.
Outlet harmaana
[QUOTE="...";30683929]Etkö osaa lukea???
Kirjoitin, että mielestäni pienten lasten vanhempien ei tulisi erota. En siis ole erottamassa kumpaakaan vanhempaa lapsestaan. Mielestäni pienten lasten vanhemmat voivat viettää sen pikkulapsi-iän yhdessä, vaikka rakkaus sammuisikin. Kyllä sitä kerkeää erota sitten myöhemminkin, jos haluaa.[/QUOTE]
Eli pikkulapsiiän jälkeen on ok erota? Esimerkiksi kouluiässä? Huh, jo ajattelinkin että sun mielestä kaikkien parien, joilta on rakkaus loppunut, tulee vaan elää saman katon alla kunnes lapsi on 18-vuotias...
Me yritettiin ja yritettiin exän kanssa about seitsemän vuotta olla yhdessä jotta ei tarvitsisi erota kun lapsi on pieni enkä olisi kestänyt sitä enää yhtään vuotta vaikka hyvät välit onkin, ihan kavereita ollaan edelleen.
Kirjoitin, että mielestäni pienten lasten vanhempien ei tulisi erota. En siis ole erottamassa kumpaakaan vanhempaa lapsestaan. Mielestäni pienten lasten vanhemmat voivat viettää sen pikkulapsi-iän yhdessä, vaikka rakkaus sammuisikin. Kyllä sitä kerkeää erota sitten myöhemminkin, jos haluaa.[/QUOTE]
Eli pikkulapsiiän jälkeen on ok erota? Esimerkiksi kouluiässä? Huh, jo ajattelinkin että sun mielestä kaikkien parien, joilta on rakkaus loppunut, tulee vaan elää saman katon alla kunnes lapsi on 18-vuotias...
Me yritettiin ja yritettiin exän kanssa about seitsemän vuotta olla yhdessä jotta ei tarvitsisi erota kun lapsi on pieni enkä olisi kestänyt sitä enää yhtään vuotta vaikka hyvät välit onkin, ihan kavereita ollaan edelleen.
Outlet harmaana
[QUOTE="...";30683996]No esim sillä, että puolison kanssa asutaan ja eletään useampi vuosi yhdessä, ennen kun aletaan lapsia tekemään. Harva ihminen muuttuu ihan hetkessä täysin erilaiseksi, joten jo tällä vältetään, että ei ihan yhtäkkiä vain huomata, että se toinen ei olekaan sopiva itselleen. Samoin siinä puolison valinnassa kannattaa käyttää myös järkeä eikä vain tunnetta. Sitä pikavipeillä elävää tai kouluja käymätöntä "elämäntapataiteilijaa" ei kannata valita vain siksi, että sattuu olemaan niin söpö. Eikä kannata iskeä sitä kolmatta kertaa naimisiin menevää komistusta, jolla on jo lapsia neljän muunkin kanssa. Siis oikeasti kannattaa miettiä, onko valittu kumppani niin älykäs ja muiden tarpeet huomioiva, että tämä osaa ajatella sitä lasten parasta, vaikka ns. sydän tai mulkku vetäisi muualle.[/QUOTE]
Kokemusta on valitettavasti siitä, että ollaan naimisissa kahdeksan vuotta ennen lapsen syntymää, halutaan lapsi ja tekemällä se tehdään ja sitten alkaakin isot vaikeudet. Joten sun hieno malli järjellä valitsemisesta, yhdessä olosta vuosia ennen lapsia ja henkilön valinnasta, jolla ei ole lapsia, ei valitettavasti käytännössä toimi...minäkin taisin ennen luulla että elämän voi suunnitella...
Kokemusta on valitettavasti siitä, että ollaan naimisissa kahdeksan vuotta ennen lapsen syntymää, halutaan lapsi ja tekemällä se tehdään ja sitten alkaakin isot vaikeudet. Joten sun hieno malli järjellä valitsemisesta, yhdessä olosta vuosia ennen lapsia ja henkilön valinnasta, jolla ei ole lapsia, ei valitettavasti käytännössä toimi...minäkin taisin ennen luulla että elämän voi suunnitella...
Kuten sanoin aiemmin, niin minä näen tämän asian ainoastaan omasta näkökulmastani. Minun on vaikea ymmärtää, että kukaan jaksaisi reissata kahden kodin väliä. Minä haluaisin, että omilla lapsillani olisi yksi koti, ainoastaan siksi, että minä kokisin sen järkevimmäksi vaihtoehdoksi.
Mikäli joku lapsi itse haluaa viikko- viikko systeemin, niin en näe siinä mitään pahaa. Kaikkea voi ainakin kokeilla.
Tietysti minun näkemykseeni vaikuttaa myös se, että omat lapseni ovat melko pieniä, eivätkä he osaisi vielä kertoa tai edes miettiä, mitä itse haluaisivat. Tässä vaiheessa hiedän elämäänsä minä en laittaisi heitä vaihtamaan kotia viikon välein. Mikäli jostain syystä mieheni kanssa eroaisimme ja lapseni itse tällaista järjestelyä toivoisivat, niin silloin sitä voisi toki kokeilla. Mikäli ovat tuleet isäänsä ja äitiinsä, niin he tuskin haluaisivat muuttaa asuinpaikkaansa viikottain.
[QUOTE="...";30684039]Kyllähän ne asiat menevät pieleen, kun lapsia tehdään ennen kun kunnolla ollaan opeteltu elämään yhdessä ja tuntemaan toinen. Tai kun ei osata laittaa niitä omia tarpeita vähän sivummalle muutamaksi vuodeksi, vaan keskitytään vain omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Tai kun ylipäänsä ei mietitä enne lasten tekoa, että ne pikku vauvan palleroiset pitää myös kasvattaa aikuisiksi.[/QUOTE]
Mihin perustat väitteen, että ihmiset eivät miettisi? Nykyisin lapsia hankitaan keskimäärin 30-vuotiaana ja usein ihmisillä on jo aika pitkä suhde takana. Kyllähän ihmiset nykyisin nimenomaan miettivät ja harkitsevat lapsen hankkimista. Ei noilla sinun väitteilläsi ole mitäänpohjaa, jos et pysty perustelemaan niitä. Etsi vaikka joku tutkimus, joka tukee niitä (tosin epäilen, että et löydä!).
Mutta totta, helposti menee pieleen, jos tekee kuten kirjoitit. Mutta onneksi suurin osa ei tee niin
Mihin perustat väitteen, että ihmiset eivät miettisi? Nykyisin lapsia hankitaan keskimäärin 30-vuotiaana ja usein ihmisillä on jo aika pitkä suhde takana. Kyllähän ihmiset nykyisin nimenomaan miettivät ja harkitsevat lapsen hankkimista. Ei noilla sinun väitteilläsi ole mitäänpohjaa, jos et pysty perustelemaan niitä. Etsi vaikka joku tutkimus, joka tukee niitä (tosin epäilen, että et löydä!).
Mutta totta, helposti menee pieleen, jos tekee kuten kirjoitit. Mutta onneksi suurin osa ei tee niin
Miksi pitää olla vain yksi koti? Tätä en tajua ollenkaan.
Eikä vanhemmuudessa ole kyse vain siitä, että haluaa viettää aikaa ja viedä puistoon. Vaan vanhemmuus on myös sitä arjen elämistä lapsen kanssa. Ja jos kerran on ok viettää koko ilta lapsen kanssa, miksi lapsi ei voisi samantien jäädä yöksi ilman "kotiin kuskaamista"?
En itse ymmärrä, miksi lapsen paras - siis paras asia maailmassa, kaiken muun ylittävä - olisi se, että on vain yksi koti. Miksi juuri tämä asia on niin tärkeää - miksi se on tärkeämpää kuin läheiset suhteet molempiin vanhempiin ja se, että kummankin vanhemman kanssa voi elää perhe-elämää? Ja onhan monella ydinperheessä elävälläkin kaksi kotia, tai vaikka kaksi paikkaa jotka molemmat tuntuvat kodeilta. Minusta enemmänkin on olennaista se, että on koti eikä ole koditon/asunnoton. Kotien määrä ei ole ratkaiseva.
Kuten olen monesti jo sanonut, näen tämän asian vain omalta kannaltani.Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30685491:
Minusta olisi, nyt ja aiemmin, omakohtaisesti järkyttävää, jos joutuisin vaihtamaan kotia viikon välein. Siis kerrassaan kamalaa. En kokisi, että minulla olisi oikeastaan kotia lainkaan. Minä rakastan olla kotona.
Siksipä, minusta niin kauan, kun lapset ovat niin pieniä, etteivät osaa itse tehdä tällaista valintaa, on ehkä parempi, että heillä on yksi koti. Yksi paikka, joka on selkeästi heidän kotinsa. Jos he vanhempana toivovat viikko- viikko systeemiä, niin kaikkea voi kokeilla.
Itse taas koen, ettei olisi sekään oikein, että lapset itse joutuvat tekemään tällaisia päätöksiä. Kyllä minusta vanhempien on aikuisina se päätettävä. Voihan se viikko-viikko ollakin raskas, jolloin ehkä kahden viikon jaksotus saattaa toimia paremmin.
Minusta viikon välein kodin vaihtaminen olisi vähemmän kamalaa kuin se, että joku perheenjäsen etääntyisi minusta. Minulla itse asiassa on aina ollut tavallaan kaksi kotia, kun kesäasunto on tuntunut ihan yhtä lailla kodilta - joskus jopa enemmän. Olen kokenut molemmissa paikoissa olevani kotona. Oikeastaan ne ovat tuntuneet saman kodin eri paikkakunnalla sijaitsevilta osilta - ehkä vuoroviikkolasten kohdalla se tuntuisi jotenkin samanlaiselta?
Pienten lasten kohdalla aikuisten on päätettävä. Vähän isompien kohdalla voidaan jo kuunnella lapsen toiveita. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa.Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30685527:
Mutta joo, mikäli minä taas olisin se päätöstä tekevä vanhempi, toivoisin, että lapsillani olisi yksi koti ja se "etävanhempi" mahdollisimman lähellä ja paljon tekemisissä lastensa kanssa. Yökyläilyjäkin voisi olla useammin, kuin joka toinen viikonloppu.
Näin mä asian koen.
Kumpikaan vaihtoehto tuskin jättää elinikäisiä arpia tai traumoja, joista ei pääsisi yli.
Vuoroviikko ei missään nimessä yleisesti ottaen sovi alle kouluikäisille lapsille ja etenkin alle 3-vuotiaille se on tuhoisaa. Niin pieni tarvitsee vielä ensisijaisen hoitajan ja ympäristön ja viikon ero vanhemmasta on ihan liikaa. Tutkimukset tukevat tätä aika kattavasti. Kouluikäiselle voi olla ok ehkä, jos lapsi itse sitä toivoo.
Miksi alle 3-vuotiaalla pitäisi olla ensisijainen hoitaja ja mitä haittaa hänelle koituu siitä, jos näin ei ole? Ja millä perusteella vuoroviikko ei sovi alle kouluikäiselle? Ruotsissahan on kyllä vuoroviikoista ollut hyviä kokemuksia ja siellä ne ovat yleisiä.