lasten kasvatus

[taustalla]

Hei!

Tässä arka aihe, josta on vaikea joskus puhua ystävienkin kesken.

Onko tilanne tosiaan muuttunut vai aina ollut samanlainen? Meillä lapsille on opetettu pienestä pitäen meidän perheessä itsestään selvyyksiä eli:
- toisia lapsia ei lyödä, purra, tönitä yms.
- tavaroita ei viedä käsistä
- vanhemmille ja aikuisille (tai muille lapsillekaan) ei puhuta rumasti: ei kiroilla, ei uhkailla, ei ränkytetä vanhemmille vastaan (liikaa...)
- peruskäytöstavat: kiitos, ole hyvä, anteeksi jne.

Toki arjessa tapahtuu kaikenlaista, mutta periaatteessa näistä pidetään kiinni. Jossain vaiheessa tämä edellyttää lapsen laittamista koville (esim. uhmaikä) ja taistelu on väsyttävääkin. Helpointa olisi joskus antaa periksi... Mutta se kannattaa! Kun lapsi lähtee päiväkotiin, eskariin tai kouluun hän saa ihanaa palautetta aikuisilta ja lapsilta, hänellä on kavereita ja hän pärjää hyvin maailmassa. Nämä perusasioiden opettaminen kuuluu mielestäni ensisijaisesti kotiin, ei päiväkotiin tai kouluun.

MUTTA. Tehtävää vaikeuttaa se, että useat lapset saavat käyttäytyä miten tahansa. Lapset terrorisoivat muita leikkipaikoilla, päiväkodeissa ja kouluissa, satuttavat henkisesti ja fyysisesti. Vanhemmat ovat hiljaa tai naureskelevat. Tässä vaiheessa tuntuu epäreilulta vaatia omalta lapselta edelleen hyvää käytöstä kun kiitokseksi siitä he saavat pahaa mieltä. Nämä toiset lapset kohtaavat viimeistään koulussa ongelmia, mutta ehkä vanhemmat sitten syyttävät koulua ja opettajia ja luokkatovereita ongelmista. Luokassa sitten kaikki "kunnolla" käyttäytyvät lapset ja opettajat kärsivät tilanteesta voimattomina. (Erityislapset ovat tietty oma ryhmänsä, joka taas kaipaa erityistä tukea itselleen.)

Onko todella niin vaikeaa opettaa ja ohjata omaa lastaan? Tämä kuitenkin on loppujen lopuksi lapsen omaksi parhaaksi. Ja mielestäni usein tämä liittyy siihen kuuluisaan "vapaaseen kasvatukseen" ja siihen, että halutaan olla lapselle "kavereita", ei vanhempia. Lapsen mieltä ei saa pahoittaa vaikka mikä olisi...Minäkään en mielelläni huuda lapsilleni, mutta joskus se vain on tehokas keino. Myönnän myös, että lapseni ovat saaneet tukkapöllyä, esim. pienempänä juostessaan autotielle, kun asiasta oli moneen kertaan varoiteltu. Vertailun vuoksi voin kertoa esimerkin, jossa naapurin poika, jolla on hyvinkin vapaa ja hellä kasvatus (mitään ei sanota mistään). Kävellessämme autotien viertä, hän katsoi aikuisia ja juoksi sitten varoittamatta autotien yli (tietenkään autoja edes vilkuilematta, poika oli lähes 6v.). Seurauksena hän sai lievän torumisen, jonka jälkeen tuli paha mieli ja häntä lohduteltiin ja hellittiin. 5min. kuluttua hänen pienempi veljensä yritti myös juosta autotien yli.

Kertokaahan mielipiteenne....Ja onko teillä lähipiirissä perheitä, joiden kasvatusperiaatteet eroavat niin kovasti, että se jo vaikuttaa väleihinne?

 

[Elzu]

Mulla on samat periaatteet kuin sinulla =)

Pari sellaista ihmistä lasten kanssa olen parin tapaamiskerran jälkeen "lempannut", yksinkertasesti sen takia, että lapsilla ei oo ollu mitään käytöstapoja.

Eräskin äiti vaan myhäili ja naureskeli kun 5v ronkki kahvipöydästä pullaa kysymättä+ makasi mahallaan samalla

Minä kyllä olen sitte jopa sanonu topakasti että "noin ei meillä saa tehdä", ilman mitään "vastakaikua".

Ehkä olen kauhee ihminen, mutta en yksikertasesti kestä kattoo sellasta touhua, ettei vanhemmat opasta lapsiaan.
Olkoot sitte "omissa piireissään"

t.pirttihirmu B)

 

[Surina74]

Todella vaikea kysymys...Meidän esikoinen on kiltti ja rauhallinen tempperamentiltaan ja näyttäisi oppivan hyvät käytöstavat luonnostaan ja helposti. Itse olen ollut myös ns. kiltti ja rauhallinen lapsi.

Nyt kuitenkin vanhempana mulle tuottaa päänvaivaa se, että miten opetan tämän kiltin lapseni pitämään puolensa terveellä tavalla. Eli että kun hiekkalaatikolla joku ottaa lapion kädestä, että miten sitten toimitaan tai jos joku tönii, miten toimia jne...Eli kun realiteetti on se, että kaikki lapset ja aikuiset eivät ole aina kilttejä ja mukavia.

 

[Pipsa691]

Kinkkinen aihe.... Hmm, kyllähän sitä joskus tapaa lapsia (vanhempia) joilla ei ole tapoja ja se saattaa useinkin aiheuttaa ongelmia. Toisinaan vanhemmat jotka ei välitä miten lapset touhuaa, katsoo karsaasti vierasta joka uskaltaa komentaa heidän pikkuisiaan.
Tuttavapiirissä onneks onmelko samanlaiset tavat, ei tartte kauheesti nahistella. Mut vieraammille lapsille olen joskus joutunut sanomaan että meillä on tämmöiset säännöt ja täällä ollessa niitä pitää noudattaa. Ei kivaa, mut ei kivaa sekään että vieraiden jälkeen saat noukkia esim aterian loput lattialta tai oman lapsen lelut ovat rikki.
Mä yritin opettaa omalle silleen, että pienempiä ei kuriteta ollenkaan (lyödä), samanikäisiä (-kokoisia) ei ensin ja isompia saa lyödä vaikka ensin JOS EI MUUTEN PÄRJÄÄ. Tuntuu menneen perille, eikä koskaan ole ollut ongelmia.