Erilaiset kasvatus-periaatteet

Mulla alkaa taas kohta keittämään yli..Mieheni lapset meillä koko kesän ja kasvatus-tyylimme ovat kovin erilaisia!Tai oikeastaan mieheni ei aseta lapsilleen mitään rajoja..Lapset saavat valvoa (9 ja 5-v) niin kauan kuin haluavat, koska isä ei jaksa "taistella"nukkumaan menemisestä ym.ym...Minä koitan "pitää"rajoja ja siinäpä saankin äitipuolena kaikki vihat niskaani!!
Heidän vanhemmillaan oli ja on tulehtuneet välit ja molemmat yrittävät ilmeisesti kasvattaa lapsiaan lepsusti ja olemalla liiankin mukavia!Lapset käyttävät tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen ja ovatkin jo ajoittain melkoisia "riiviöitä"!
Olen jutellut lasten isovanhempien kanssa asioista ja heidänkin mielestä lapset saavat liian paljon periksi..Olen koittanut sanoa miehelleni ettei elämän tarvitse aina olla huvipuistoa ym...mutta turhaan!Lasten vanhemmilla on ilmeisesti jonkinlainen kilpailu siitä kumpi lahjoo enemmän lapsiaan..
Olen aikani yrittänyt kasvattaa lapsista fiksusti käyttäytyviä, mutta nyt alkaa pinna kiristymään..Olen keskustellut asiasta miehenikin kanssa, mutta hän ilmeisesti on vaan liian laiska "kasvattaakseen"..On niin paljon helpompaa antaa lasten päättää mitä tehdään ym!
Meillä myös yhteinen lapsi ja en haluaisi hänenkään näkevän tuollaista mallia muilta lapsilta.Kiristyykö muilla välit erilaisten kasvatus-periaatteiden vuoksi?Ja mitä neuvoja minulle...Annanko muksujen tyrannisoida koko perhettä vai olenko aina vaan se "ilkeä"äitipuoli joka joutuu kasvattajaksi kun omista vanhemmista siihen ei "ruutia"löydy?Muuten kyllä tykkään muksuista ja hekin minusta..Lähinnä tosiaan tökkii isännän piittaamattomuus!!!

 

Kunpa olisikin joku neuvo annettavana,ei mikään herkku tilanne sulla!Musta on törkeää ettei miehes ole kiinnostunut sun tilanteestas ja tunteista kun yritätä lasten kanssa selvitä.Kesä on kuitenkin pitkä aika,ei ole kyse mistään viikonlopusta eli toimeen teidän jotenki olisi tultava.Puhuminenhan nyt on ainoa mitä voitte tehdä,mut kuinka haluton/innokas miehes on sitä tekemään ko.aiheesta?Tietääkö hän kuinka rankkaa tilanne sulle on?siis tietääkö ihan OIKEASTI?Tee se nyt ainakin hänelle selväksi.Kaikilla teillähän on mukavampaa jos on yhteiset pelisäännöt,erivapaus jollekin vaikuttaa ihan kaikkiin.

 

Kiitos sinulle Anne kannaotostasi... :hug:
Muita ei ilmeisesti tämä aihe koskettanut!
Olen kyllä asioista isännän kanssa vakavasti keskustellut, mutta ei näytä muutosta tulevan..
Ei ole kivaa olla aina se "tylsä"tyyppi joka asettaa rajat ja säännöt...Lapsethan tunnetusti tykkää enemmän tyypeistä jotka ei komentele ja aseta rajoja!
Miten muuten teillä muilla uusperheellisillä on mennyt murrosikäisten kanssa?Kokemuksia tänne jos millään jaksatte kirjotella!Itseäni kauhistuttaa jo etukäteen...

 

Itse olen se todella paha äitipuoli. Kun menimme mieheni kanssa kimppaan, tuli lapsille säännöt ja kuri. Onneksi mies ei pistä vastaan, vaan on pääsääntöisesti samoilla linjoilla. Kaikki lapset asuvat meillä.
Vanhempien vastuulla on asettaa lapselle rajat ja myös tuottaa niitä pettymyksiä. Jos lapset ei kotoa opi, että elämässä tulee pettymyksiä, on sitä takuulla vaikea aikuisena kestää.

Toiseen ketjuun vastasinkin sitten aiheesta ongelmia murkkujen kanssa, joten varaudu myös vaikeisiin tilanteisiin jos päätät toimia oikein.

Erityisen tärkeänä pidän myös esille ottamaasia asiaa: malli omille lapsille. Pidän nimittäin todellä tärkeänä, että säännöt on samanlaiset ja yhtä tiukat kaikille lapsille. En myöskään missään tapauksessa halua omille lapsilleni liian lepsua (= välinpitämätöntä) kuria.

Koeta jaksaa taistella... itselläni alkaa tällä hetkellä olla vati aika täynnä

 

Minulla on sen verran kokemusta uusperheestä ja murkkuikäisistä, että eskoiseni murkkuikä oli verraten kammottava -muutenkin vahvatahtoinen lapsi- ja isäpuoli, ex-mieheni siis, ei sitä kestänyt. Hän ei sietänyt, hän alkoi inhoamaan entisä enemmän vahvatahtoista, joka päivä oikuttelevaa ja kiukuttelevaa ja temppuilevaa murkkua, ja meidän jatkuvaa taistelua. Riidat olivat aika kammottavia.

Ilmeisesti hänellä oli myös vaikeuksia sen suhteen, että taloudessa oli naiseksi kehittyvä/kehittynyt kaunis nuori nainen, ja hänellä oli ongelmia oman seksuaalisuutensa suhteen ja ilmeisesti oli vaikeuksia kohdata tyttö.. kun kyseessä ei ole oma lapsi.

Miehen viikonloppulapset eivät vielä ole murrosiässä. Olen sanonut, että irtautumiseen ja itsenäistymiseen liittyvän uhman kohde en tule olemaan minä. Minä otan vastaan sen vasta sitten, kun se on ENSIN kohdennettu biologiseen äitiin, lähihuoltajaan. Pelkään kuitenkin, että se ensimmäinen kohde olen minä: äitiä kun eivät ihan heti uskalla uhmata, isää ei voi, kun isää tavataa niin vähän, minä olen siis hyvä kohde, menettämisen pelkoakaan ei ole: jos minut menettää, ei menetä mitään - tärkeää ainakaan.

Koska teillä on kasvamassa myös yhteinen lapsi, pitäisi kodin olla sellainen että kaikilla lapsilla on samanlaiset säännöt. Ei voi toimia niin, että yhteisellä on rajat ja säännöt, ja viikonloppuisin ja tapaamiselle tulee lapsia, jotka saavat mellastaa miten huvittaa!

Teillä olisi edessä nyt kunnollisen keskustelun paikka.

 

siinä se, ei tosiaankaan muita keinoja ole kuin yrittää keskustella. Kauheasti en huolestuisi, siitä että on se ilkeä tyyppi, joka asettaa rajoja. Nyt aikuisena ainakin arvostaa niitä ihmisiä, jotka asettivat rajoja itselle silloin kun oli lapsi. Mutta kunhan vain muistaa niiden rajojen asettamisen ja pitämisen lisäksi näyttää rakkauttaankin. Musta tuntuu, että viikonloppulasten kanssa monesti asiat jäävät kesken. Siinä parin päivän aikana pitäisi ehtiä elää normaalia arkea sääntöineen ja kieltämisineen ja ehtiä riidellä ja ennenkaikkea selvittääkin vielä erimielisyydet ja tehdä jotain mukavaa yhteistäkin. Välillä se tuntuu ihan mahdottomalta yhtälöltä.
Jotenkin se sinun ukkosi pitäisi saada ymmärtämään, että yhtäköyttä tässä on lasten kasvatuksessakin vedettävä. siinä on se ikävä tosiasia, että paljon helpompaahan on olla se mukava ja kiva - ainakin hetken aikaa.
Meillä lapsilla on sovittuja kotitöitä - esim. tiskivuorot ja sellaiset ja niiden valvomisesta mies useammin meinaa lipsua. Toisinaan soruu siivoamaan pojan huoneenkin!!! Nyt etenkin on tullut sellainen kausi, että minusta tuntuu siltä, että miehen lapsilla ei jotenkin saisi teetättää kotitöitä. En vielä ole saanut selville, mistä tuollainen juttu on tullut - ei kuitenkaan ole vain mun korvien välissä.

Musta peruste niille kotitöille ja yhteisille säännöille on se, että silloin kaikki tuntisivat kuuluvansa samaan perheeseen, kun on myös vastuussa jostakin yhteisen hyvän ylläpitämisestä. Sillä mä sitä enemmän perustelen, ja kyllähän siitä seuraa myös se, että meillä kaikilla on enemmän yhteistä aikaa kun ei äiskä tai isä puurra koko ajan keittiössä tai pihatöissä yksin.

Toivottavasti teillä löytyisi jokin rakentava ratkaisu, jotta kaikki voitte nauttia yhteisestä kesästä! =)