Laskettuaika 2022

Mitä vitamiineja syötte? Muistelen että foolihappoa suositeltiin rv 12 saakka, olikohan näin? Se ja d on ollut ainut mitä on voinut ottaa silloin tällöin jos pysyy sisällä, harvemmin kyl pysyy, muita mulla ei oo. Yritysaikana kuitenkin söin foolihapot, raskausvitamiinit niin toivon et jotain hyötyä ois ollu kun nyt ei oo pystyn ottaa oikee mitään.
Neuvolassa ei kyl oikee suositeltukaan, eniten painotti kalsiumin tarpeeseen. Sitä ostinkin sellaisena jauheena jonka voi sekottaa vaikka mehuun jospa sen saisi edes pysymään sisällä :D
Outoa, jos neuvolassa ei suositeltu foolihappoa (jos siis tämä oli aiemmilla viikoilla), kun itsellä on kolme lääkäriä varmistunut että syön sitä - ensimmäinen jo tammikuussa kun aloitettiin yritys ja torstaina varhaisultran jälkeen gyne juoksi perään koska unohti kysyä :eek:
Itse syön mamavitaa ja rv 13 siirryn mamavitaa seuraavaan versioon, josta kai juurikin puuttuu foolihappo ja on jotain muitakin eroja.

ON: oltiin eilen kavereiden häissä ja siellä kerrottiin yhdelle miehen kaverille, joka sai vuosi sitten vauvan. Oli kyllä ihanaa jutella jonkun kanssa joka on käynyt kaiken tämän läpi ja vieläpä samassa maassa. Tuli myös vähän tanssattua ja nyt on vähän alavatsa tuntemuksia, joten taidan ottaa tämän päivän aika rauhassa. :D
 
@possu. Mä tein semmosen kyselylomakkeen jossa kysyttiin tätä foolihappoa et kauan oon syönyt, laitoin et oon jo popsinut yli 2vuotta ehkä siinä syy :D ja neuvola mulla oli vasta rv 10 :D
Mut nythän sitä ei ees tarvitse mun tapauksessa kun viikot 12+
Me kerrottiin perheille, olivat onnellisia ja kaikki toivoo että vihdoin päästäisiin maaliin. Helpottaa kyllä kun sai kertoa :D
@Piipaa93 Mä ehdin saada infuusion juuri ennen raskautta niin rautaa en saa syödä ollenkaan nyt mutta kannattaa siitä pitää huoli et on hyvässä tasossa kun raskaus itsessään kuluttaa varastoja niin paljon ettei ainakaan pääse tyhjenemään :)
 
@Alinna86 muistaakseni sitä foolihappoa suositellaan läpi raskauden ja imetyksen. Erityisen tärkeää se on ekat 12 viikkoa, jolloin tukee sikiön kehitystä. Mulla on se raskaus/imetysvitamiini käytössä, joka sisältää kaikki tarvittavan, niin ei tarvi ku yksi pilleri muistaa päivässä.
Okei täytyy selvittää miten on. Mullaki on toi raskaus vitamiini missä olis kaikki mut siinäkun on se rauta ni en saa syödä.
 
  • Tykkää
Reactions: Puhalluskukka
@possu. Mä tein semmosen kyselylomakkeen jossa kysyttiin tätä foolihappoa et kauan oon syönyt, laitoin et oon jo popsinut yli 2vuotta ehkä siinä syy ja neuvola mulla oli vasta rv 10
Mut nythän sitä ei ees tarvitse mun tapauksessa kun viikot 12+
Me kerrottiin perheille, olivat onnellisia ja kaikki toivoo että vihdoin päästäisiin maaliin. Helpottaa kyllä kun sai kertoa
@Piipaa93 Mä ehdin saada infuusion juuri ennen raskautta niin rautaa en saa syödä ollenkaan nyt mutta kannattaa siitä pitää huoli et on hyvässä tasossa kun raskaus itsessään kuluttaa varastoja niin paljon ettei ainakaan pääse tyhjenemään
Miulla oli about vuos sitten ferritiini 116 niin sen takia kiellettiin raudan käyttö. Pitäs ehkä uudestaan tarkistuttaa
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
Minä käytän tällä hetkellä minisun mama monivitamiinia. En tiedä tuleeko vielä rautalisä, koska vointi, hemoglobiini, ferritiini ja perusverenkuvan tuloksista tietyt arvot viittaavat raudanpuuteanemiaan. Ensi viikolla on neuvola.

Piti muokata tätä viestiä, kun tajusin käärmeisen viestistä, että olin kirjoittanut väärän vitamiinimerkin tähän viestiin xD
 
Viimeksi muokattu:
Minä syön foolihappoa, d-vitamiinia, magnesiumia ja rautaa. Ferritiini oli alkuraskaudessa vaan 29 ja hb pysynyt nyt koko ajan 120 kieppeillä. Olis varmaan laskenut reippaastikin ilman rautaa. Mitään monivitamiinia en oo uskaltanut ottaa kun viime raskaudessa useampaa koitin ja kaikki aiheutti pahoinvointia.
 
Minulla on käytössä myöskin minisun mama -monivitamiini. Rautalisää jouduin ekassa raskaudessa syömään, luulen että tässäkin tulee vielä eteen.

Liitoskivut on täällä alkaneet. Öisin vallankin särkee häpyliitosta ja aina vihloo kun asentoa vaihtaa. Toivon niin kovin, että pystyisin olemaan tällä kertaa äitiyslomaan asti töissä, alle 2 kuukautta olisi siihen jäljellä.. Päivisin on toistaiseksi pärjännyt suht hyvin.

Muuten menee kivasti, masu on jo melko kookas ja vauva potkii. Etuseinän istukka kyllä blokkaa joitain suoria potkuja, mutta alavatsalla ja ihan kylkiluiden alla tuntuu selkeästi :)

Skyela ja vauva 26+5
 
Uskaltaiskohan sitä jo tänne. Kaksi selkeästi positiivista pc:tä tehnyt, eilen päivällä eka ja tänään aamulla toka. Mutta tietty kauhee stressi, kun aamun testi ei ollut paljoa tummentunut ja ei ollut läheskään niin huono olo, kun eilen aamulla :D Josko huomenna digillä hankkis mielenrauhaa.

SannuB 4+2 LA 10.6. (epäilen, et viikot olis nyt vasta 4+0, jos ovisoireita kyttää).
 
Ei kait näillä viikoilla (rv 13) voi olla jo supistuksia? :oops:
Muistelen kyllä tietäväni miltä ne tuntuu.
Vatsa kovettuu ja tekee vähän kipeää ei kuitenkaan nyt vielä mitenkään pahasti mutta minusta jotenkin outoa että tässä vaiheessa.
Vai oisko tää joku uudelleen synnyttäjien juttu:unsure:
 
  • Surullinen
Reactions: KirJoh89
Ei kait näillä viikoilla (rv 13) voi olla jo supistuksia?
Muistelen kyllä tietäväni miltä ne tuntuu.
Vatsa kovettuu ja tekee vähän kipeää ei kuitenkaan nyt vielä mitenkään pahasti mutta minusta jotenkin outoa että tässä vaiheessa.
Vai oisko tää joku uudelleen synnyttäjien juttu
Mulla supistaa tosi herkästi ja tekee kipeetä. Uudelleen synnyttäjillä varmaan tekee herkemmin. Ja ehkä tunnistaa sen paremmin. Toki pitää käydä tarkistuttamassa paikat, jos kovasti supistelee. Pysyykö sulla nestettä sisällä?Nestehukka pistää supistamaan, joten juo paljon.
 
Totesinpa tuossa viikonloppuna että lähes kaikki liivit ovat jo tässä vaiheessa jääneet pieneksi...Mietinkin, pitäisikö jo hankkia valmiiksi imetysliivit niin olisi valmiina, kun tavallisten ostaminen tässä kohtaa tuntuu vähän turhalta. Mutta toisaalta jos nekin sitten ehtii jo jäädä pieneksi ennen. Eli onko vinkkejä, miten toimia? Myös liivimerkkivinkkejä otetaan vastaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Mulla supistaa tosi herkästi ja tekee kipeetä. Uudelleen synnyttäjillä varmaan tekee herkemmin. Ja ehkä tunnistaa sen paremmin. Toki pitää käydä tarkistuttamassa paikat, jos kovasti supistelee. Pysyykö sulla nestettä sisällä?Nestehukka pistää supistamaan, joten juo paljon.
Mä oon tänää kyl ollu ehkä normaalia aktiivisempi ja kyykkiny jne. Et johtuiskohan siitä :unsure:
Yleensähän en pysty muuta tekee ku oksentaa ja makaa.
Luin myös jostain että kohtu kun kasvaa näillä viikoilla saattaa jotain kipuja tulla.
Vettä saan kyllä huonosti alas koska se alkaa oksettaa ja maistuu kamalalta, mutta juon kyllä muuten vichyy, mehuu jne. Nestetasapaino multa katottiin ja se oli ok.
 
Ei kait näillä viikoilla (rv 13) voi olla jo supistuksia?
Muistelen kyllä tietäväni miltä ne tuntuu.
Vatsa kovettuu ja tekee vähän kipeää ei kuitenkaan nyt vielä mitenkään pahasti mutta minusta jotenkin outoa että tässä vaiheessa.
Vai oisko tää joku uudelleen synnyttäjien juttu
Mulla on ollut parisen viikkoa aina välillä harjoitussupistuksia. Vatsa kovettuu ja kiristää. Ei satu mutta tuntuu epämiellyttävältä. Taitaa olla ihan normaalia uudelleen synnyttäjillä, toki jos supistuksia tulee usein ja ne on kipeitä niin kannattaa käydä näytillä.
 
Totesinpa tuossa viikonloppuna että lähes kaikki liivit ovat jo tässä vaiheessa jääneet pieneksi...Mietinkin, pitäisikö jo hankkia valmiiksi imetysliivit niin olisi valmiina, kun tavallisten ostaminen tässä kohtaa tuntuu vähän turhalta. Mutta toisaalta jos nekin sitten ehtii jo jäädä pieneksi ennen. Eli onko vinkkejä, miten toimia? Myös liivimerkkivinkkejä otetaan vastaan
Sama täällä, ei mahu normi liivit...olen käyttänyt nyt urheiluliivejä ennenkun pääsen ostaa uusia. Varmaan hankala ostaa suoraan imetysliivit koska mulla oli synnytyksen jälkeen ainakin ihan jäätävät tissit kun maito nousi :D
Mies tosin totesi jo eilen saunassa et oho, onpas sulla isot tissit, tokasin vaan et eipä nämä vielä mitään:LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Ostin kokoa isommat liivit pari viikkoa plussaamisen jälkeen. Ne ovat olleet nyt pitkään sopivat. Lisäksi käytän urheilutoppeja.

Harjoitussupistuksista puhuimme tänään neuvolassa. Minulla niitä tullut, toki viikkoja on jo enemmän ja kuuluukin asiaan. Hoitaja sanoi, että herkemmin tulee jos ei ole muistanut juoda tai on rehkinyt tavallista enemmän. Jos tulee päivittäin, kestää useita tunteja, päiviä, viikkoja, ei mene levolla ohi, niin näytille lääkäriin, tarkistaa kohdunkaulan. En tiedä onko tästä mitään apua, mutta ajattelisin että jos kestää kauan ja ei mene ohi, soittaisin jo seuraavana päivänä neuvolaan ja kysyisin.
 
vierailija
Ei kait näillä viikoilla (rv 13) voi olla jo supistuksia?
Muistelen kyllä tietäväni miltä ne tuntuu.
Vatsa kovettuu ja tekee vähän kipeää ei kuitenkaan nyt vielä mitenkään pahasti mutta minusta jotenkin outoa että tässä vaiheessa.
Vai oisko tää joku uudelleen synnyttäjien juttu
Minulla alkoi harjoitussupparit (ikävän tuntuisia oikein) jo viikolla 12. Ja viikkojen 22 jälkeen ne olikin sit ihan hirveitä loppuun asti :( Paikoille ne ei kuitenkaan mitään tehnyt.
 
Ei kait näillä viikoilla (rv 13) voi olla jo supistuksia? :oops:
Muistelen kyllä tietäväni miltä ne tuntuu.
Vatsa kovettuu ja tekee vähän kipeää ei kuitenkaan nyt vielä mitenkään pahasti mutta minusta jotenkin outoa että tässä vaiheessa.
Vai oisko tää joku uudelleen synnyttäjien juttu:unsure:
Oi kyllä vaan voi! Mulla alkoi kans noilla viikoilla ja jäin rv18 niiden vuoksi sitten kotiin ja täällä ollaan edelleen. Kuopusta odottaessa muistan kun nt-ultrassa kohtu oli aivan kovana ja ultraaja ihmetteli miten jo niin aikaisin näin napakoita supistuksia.

Milloin teillä muutes nt-ultra Alinna?
 
Käärmeinen
Aikalailla samalla tavalla olen ajatellut supistuksista kuin minttuni. Ja toivon ettei täällä alkaisi myöskään.. rv 14+ yhtenä iltana tuntui oudolle ja mietin, että supisteleeko mutta maha oli silloin muutenkin aivan sekaisin.

Liivejä on myös keritty hankkimaan uusia täälläkin :)

Hieno päivä. Lapsi keretty käyttämään lääkärintarkastuksessa ja lapsen pyörä korjaamolla työpäivän ohella. Auton kolautin roskakatoksen seinään, pysäköintilapun hukkasin lääkärireissulla ja pysäköinti maksoikin sitten vähän extraa.. kotona lapsonen odotti nyt illalla et kaverilla häneen sattui niskoihin. Eli tässä nyt varmuudeksi olen jonotellut puhelimella päivystykseen. Sen verran väsymystä kyllä on että tekisi mieli jäädä sairaslomalle huomiseksi jos nyt iltapuoli menee kokonaisuudessaan päivystysreissuun.. ahdistaa valmiiksi tuo valvominen ja aamuherätys, kun en viikonloppunakaan jaksa valvoa kuin maksimissaan joskus harvoin kymmeneen, yleensä nukahdan jo heti yhdeksältä.
 
Okei, eli aattelen et vois olla normaalia. Voishan tästä toki kysyä seuraavassa ultrassa, mikä on siis ma.
Jännitän jo sitäkin valmiiksi.
 
Tulikohan teillä päivystysreissu, tsemppiä sinne joka tapauksessa!
 
Okei, eli aattelen et vois olla normaalia. Voishan tästä toki kysyä seuraavassa ultrassa, mikä on siis ma.
Jännitän jo sitäkin valmiiksi.
Tsemppiä ultran odotteluun! :)

Oliko muilla ultria tulossa?

Ja uusille onnea ja tervetuloa :) täällä jollain sivulla lista, mihin vastaamalla ja [ quote ] poistamalla voi lisätä oman lasketun ajan :)
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89

Yhteistyössä