Laskettuaika 2022

Täällä tänään käyty nt-ultrassa ja pikkuinen olikin hieman isompi. Mentiin 12+6 ja lähdettiin 13+2. Eroa kuitenkin niin vähän, että laskettuaika pysyy 5.6. Siellä hän hyöri ja pyöri niin kovasti, ettei saatu kunnon kuviakaan oikein otettua! Niskaturvotusta vain 1mm ja riskit minimaaliset. Tammikuun lopulla rakenneultraan

 

Täällä tänään käyty nt-ultrassa ja pikkuinen olikin hieman isompi. Mentiin 12+6 ja lähdettiin 13+2. Eroa kuitenkin niin vähän, että laskettuaika pysyy 5.6. Siellä hän hyöri ja pyöri niin kovasti, ettei saatu kunnon kuviakaan oikein otettua! Niskaturvotusta vain 1mm ja riskit minimaaliset. Tammikuun lopulla rakenneultraan

Ihania ultrakuulumisia

 

Millaisista asioista tarkoitus puhua pelkopolilla? En muista, oletko kertonut aiemmin, yritin selata mutta ei osunut silmään. Toivottavasti saat siirrettyä aikaa, stressaavaa voi olla juosta paikasta toiseen kiireellä.

Tänään en ole vielä kertaakaan itkenyt, mutta onhan tässä päivää aikaa. Tai sitten parempi päivä mielialan osalta tänään En ole huolissani itsestäni tai vauvasta, mutta jotenkin on sellainen alakuloinen mieli. En tunnista, mistä johtuu, ja mitä ajatuksia tulee mieleen. Itku voi tulla melkein mistä vain. Toki valtaosan ajasta mieliala on hyvä.

Hei, minulla menossa vasta 11+6, mutta sekä tässä että ensimmäisessä raskaudessa olen kärsinyt voimakkaasta alakulosta koko raskauden ajan. En keksi tälle muuta syytä kuin hormonaalisen, koska todella minulla ei ennen raskautta ole ollut huolen häivää ja lapsikin on ollut molemmilla kerroilla toivottu. Vertaistukena siis haluan sanoa, että et ole yksin ja että tuntemukset voivat hyvinkin muuttua synnytyksen jälkeen.

Tosiaan en ole koskaan ollut masentunut tai kokenut suruja muuten kuin normaalielämässä nyt kaikki varmasti kokevat, mutta oma olotila tällä hetkellä auttaa jollain tavalla ymmärtämään, millaista masennus voisi olla. En jotenkin tunne iloa mistään.

 

Minttuni, kauhean vaikea selittää, suurin osa pelosta varmasti liittynee esikoiseni isän ja ex-miehen toilailuihin esikoisen synnytyksessä. Mm. olin ison osan ajasta yksinäni, koska hän "ei jaksanut vielä nousta ylös ja lähteä sairaalaan", käynnistetty synnytys oli suht vauhdikasta ja kivuliastakin menoa kunnes lähes kokonaan auki ollessani vauvan sydänäänet romahtivat ja minut kärrättiin hätäsektioon. Vähän aiemmin paikalle tullut ex-mies otti omin luvin tällä välin lompakosta kaikki käteiseni, odotti sen aikaa että minut siirrettiin heräämöstä osastolle, kävi hehkuttamassa kätilöille että "hienoa että tavara säästyi" ja lähti menemään. Siinä sitten olin liikuntakyvyttömänä sängyssä ja ihmettelin vauvaa yön yksinäni, kätilöt toki nostivat vauvan viereen ja vaihtoivat vaipan tarvittaessa. Vajaa 4vrk meni sairaalassa, miehellä juhlaputki ja sieltä sitten kotiin puolikuntoisena siivoamaan paikkoja kasaan.. jos olisi ollut voimia enemmän, olisin ottanut eron heti. Ystävät järjestelivät minulle ja vauvalle jo hätämajoitusta tarvittaessa. Siinä kohtaa kaikki voimat menivät kuitenkin siihen, että kotiin sai ruokaa kaupasta, etenkin kun sektiohaavan kanssa ei olisi saanut kantaa kuin 3-4kg kerralla. Noh järjestyihän se ero sitten muutamaa kuukautta myöhemmin, onneksi.

Nykyinen mies on niin hellä, kiltti ja rakastava, että en aina ihan tiedä miten edes ansaitsen hänet nyt toivon että pystyn synnyttämään alakautta, se jäi viimeeksi vähän harmittamaan. Ja mielellään nähdä vauvan heti syntymän jälkeen.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Charrypie - 86 !

 

@Bluebelle kiitos, hyvä kun täältä löytyy vertaistukea. Minulla vuosia ollut jo hyvä tilanne, mutta olen aiemmin sairastanut masennuksen. Joka kerta neuvolassa kysyvät ja herkästi tarjoavat apua, ei ole siis itsellä huolta että tarvittaessa ei pääsisi juttelemaan asioista. Hormonit varmasti vaikuttavat nyt todella paljon!

Käärmeinen, kuulostaa tutulta tuo ketomus ex-miehestä, ehkä on siitä ollut jo aiemmin puhetta. Onneksi sinulla on nyt ihana mies Mutta aiemmat kokemukset ovat olleet karuja. Hyvä ottaa apu vastaan ja käsitellä asioita ulkopuolisen, ammattilaisen kanssa.

 

@Bluebelle otti puheeksi alakulon ja surumieliset ajatukset. Mulla kans yllättävän paljon niitä ollut nyt tässä raskaudessa. Aloitekyvyttömyyttä myös, ettei oikein saa asioita aikaiseksi. Ajatellut että lievä masennus varmaan tuntuu jotakuinkin tältä. Itsellä ei koskaan masennusta ole ollut ja tämä alakuloisuus ja surumielisyyskin vaihdellen on ihan uutta mulle.

 

Minttuni, täällä esiintyy kanssa ajoittain tuota surumielisyyttä. Pääosin olen iloinen, mutta tunteet vaihtelevat.

Kutsu pelkopolille tuli, joskin täytyy varmaan soittaa sinne ja yrittää vaihtaa aikaa, kun samalle päivälle on jo miljoona muutakin sovittua juttua eikä jaksaisi rimpuilla kauheassa kiireessä.

Itseasiassa tällä hetkellä tunne synnytyksestä ei ole ollenkaan pelokas. Tällä hetkellä sitä vaan jännittää että koska pääsee "turvallisille viikoille" jos vauva päättäisi syntyä ennenaikaisesti. Päivä kerrallaan, nyt ei ole muutamaan päivään supistellut juuri ollenkaan. Lauantainen, poikkeuksellinen 12h istumatyöpäivä kyllä pisti kropan lujille, selkä on ollut hirveän kipeä. Onneksi ei normaalisti ole noin pitkiä päiviä eikä istumistakaan paljon.

Mites muut rv 20+, alatteko te jo luottaa vauvan tuloon?

Mulla nyt suunnilleen 21 viikkoa kasassa. Luottavaisuus vaihtelee voinnin mukaan, jos kipuja, niin huolestuttaa, mutta toisaalta liikkeitä on nyt tuntunut aika hyvin. Itsellä yleensä päivät niin täynnä toimintaa, ettei tavallaan ennätä murehtimaan, öisin ja iltaisin joskus iskee pelot kuten entä jos musta ei ole äidiksi ollenkaan (yleisemmän keskenmenon pelkäämisen lisäksi). Täällä kun muuten mielialoista puhetta, oon itse huomannut, että saattaa alkaa ihan kesken jonkun päivittäisen puuhan itkettämään, iskee sellainen liikutus. Tyyliin jos ajattelee jonkun laulun sanoja tai ihan mitä vaan, minkä kokee jotenkin koskettavana. Jonkun kerran oon ollut niin väsynyt tai muuten ylivirittyneessä tilassa, että ollut aika kärttyinen ja saattanut turhaan ärähtää miesparalle (mikä ei tyypillistä ja mun suureksi onnekseni tää mies siis on aivan ihana, suloinen ja kärsivällinen). Ärähtelyn jälkeen alkoikin itkettämään ja menin päikkäreille. Mulla pääosin ollut vointi ja mieliala hyvät kyllä!

 

Moikka, itsellä alkaa olla jo luottavaisempi tunne vauvan tuloon, kun rakenneultrassa käydessä kaikki näytti olevan niin kuin pitääkin. Alkuun jännitin paljon, onhan kaikki varmasti hyvin ja pelko menettämisestä oli läsnä usein. Nyt menossa 22+3 ja veikattiin tytön tulevan nimi mietintää on jo aika paljon ja tuntuu että haastavaksi tulee

 

Mä en rehellisesti sanottuna oo ainakaan tällä hetkellä kovin stressaantunut tai peloissani siitä, meneekö tää raskaus loppuun asti. Kun nt-ultrassa oli kaikki hyvin ja vointi on ollut koko ajan hyvä, niin ollaan sit ajateltu et jos jotain käy, niin se on sit huonoa tuuria mihin ei voi varautua tai mitä ei voi estää. Ostettiin nyt jo vaunutkin odottamaan kun osui käytettynä hyvät kohdalle vaikka nyt "vasta" viikko 17. Mut maha tuntuu jo vähän kasvaneen ja toivon mukaan piakkoin tuntuu liikkeetkin. Eikä seuraavaan ultraankaan ole enää pitkä.

Mutta ymmärrän hyvin, että helppo on tässä itse veistellä kun eka raskaus eikä kokemusta keskenmenosta tai muista vaikeista asioista. Mutta en halua tosiaan itseäni liikaakaan pelotella kun tämän hetkisen tiedon mukaan kaikki on kuitenkin vauvalla kunnossa

 

Mulla viikkoja 22+5 ja pelottaa kyllä saadaanko tää vauva syliin asti. Vähän helpotti kun rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja vauva on tosi aktiivinen, joten liikkeitä tuntuu paljon. Mutta näin keskenmenotaustaisena (neljä keskenmenoa, yksi kohdunulkoinen) ei varmaan missään vaiheessa raskautta uskalla olla pelkäämättä. Sainkin just neuvolasta lähetteen neuvolapsykologille aiempien keskemenojen ja pelkojen takia.

 

Mulla viikkoja 22+5 ja pelottaa kyllä saadaanko tää vauva syliin asti. Vähän helpotti kun rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja vauva on tosi aktiivinen, joten liikkeitä tuntuu paljon. Mutta näin keskenmenotaustaisena (neljä keskenmenoa, yksi kohdunulkoinen) ei varmaan missään vaiheessa raskautta uskalla olla pelkäämättä. Sainkin just neuvolasta lähetteen neuvolapsykologille aiempien keskemenojen ja pelkojen takia.

Täällä viikkoja 20, yksi km taustalla, myös pelottaa, mutta nyt kun liikkeet tuntuu, en ole enää niin stressaantunut kuin alussa.
Tämä on mielestäni just luonnollista, että enemmän pelottaa, jos on km-taustaa. En itsekään pelännyt (toki riskin tiedosti) aiemmissa raskauksissa, ennen kuin se km sitten sattui omalle kohdalle. Eikä kannatakaan murehtia etukäteen, sitten kyllä ehtii jos se tulee omalle kohdalle, ja todennököistä on kuitenkin, että kaikki menee hyvin, mitä pidemmälle raskaus etenee!
Onneksi neuvolasta saa tukea ja liikkeet kun tuntuu niin helpottaa. Mulla rakenneultra viikon päästä ja jos siellä kaikki ok, niin varmasti taas pelot vähän helpottaa lisää. Mua myös jännittää riskit vammoihin ym., mulla ikää jo 42v niin sitenkin riskit jo isommat. Mutta toistaiseksi kaikki hyvin, ja todennäköisyydet kaiken hyvin menemiseen kasvavat viikko viikolta! Ajattelen välillä sitäkin, että joidenkin viikkojen päästä vauvalla ois jo tehohoidon turvin ehkä mahikset selvitä hengissä, jos vaikka sattuisi lähteä tulemaan ennenaikaisesti...
Tsemppiä, rohkeutta ja hyvää vointia kaikille nykyisille ja tuleville äideille!

 

Mustakin on luonnollista, että koettu keskenmeno lisää pelkoja. Ja myös se, että jokainen kokee asiat siten kuin kokee, tuskinpa on oikeaa ja väärää tapaa tässä asiassa! Jos välttyy stressiltä, tuskin on huono asia. Itsellä taas kun pelkoja jonkin verran myös osin aiempiin kokemuksiin liittyvästi ollut, niin tuntuu jotenkin helpottavalta niistä avautuakin.

Mulla muuten tänään oli rakenneultra, ja hyvin meni, kaikki oli paikallaan Jälkikasvu kökötti visusti pää navan kohdalla ja ultraajalla kesti nähdä joitain aivojen osia Ei tällä kertaa hirveesti harrastanut liikuntaa, kättä tosin laittoi suuhun yhdessä vaiheessa ja jonkun potkun olin tuntevinani samalla, kun näin että jalka heiluu

 

Moi. Täällä kaipaisi yksi odottaja jotakin, niin yksinäinen. Yksinäinen ollut jo vuosia, parisuhde ollut ainoa ihmissuhde ja sekin todella aaltoileva ollut suht aina aika ajoin. Reilu 10 vuotta takana yhdessä oloa ja paljon vaikeuksia ollut. Raskautuminen oli itselle ihana asia, asiat miehen kanssa tuntuvat aina vaikeilta. Nyt alkanut mietityttää vielä enemmän mitä pitäisi tehdä, kun vauvakin tulossa. Mies aika ajoin huolehtiva, tekevä reilu kumppani. Ajoittain taas todella laiska eikä välttämättä mitään saa aikaan, työttömänä useita vuosia oli. Nyt sai uuden työn mutta pelko jatkuvasti hoitaako asiat yhtä huonosti kun aina aiemmin, että yhtäkkiä kyllästyy ja saikuttaminen alkaa, ja sit onkin taas työttömänä. Päihteet ollut myös iso ongelma, ajoittain rajoitti mutta sekin pelottaa paljon, mitä jos vielä palaa vanhaan paskaan. On nii paljon asioita, tuntuu ettei enää tiedä edes mitä pitäisi itse tehdä, itse olen todennut jo useita kertoja etten katso enää samaa vanhaa, koska itselle tämä tuleva lapsi on kaikki kaikessa. Taisi tulla todella vaikea teksti.. Pahoittelut siitä,taitaa kertoa tämä myös hieman omasta väsymyksestä kaikkeen.. Jatkuva iso kysymys 'mitä tehdä'

 

Tsemppiä vierailija! Ei kuulosta kivalle sinun tilanne kaikki ajatukset on kuitenkin sallittuja. Ole itsellesi armollinen, ja anna aikaa itsellesi tehdä päätöksiä jos haluat niitä tehdä. Koita nauttia niistä asioista mitkä tuottavat iloa.. missä vaiheessa raskautesi oli ja onko sinulla muita läheisiä tukenasi? Vai onko parisuhde todella ainoa ihmissuhde. Jos jaksaa ja pystyy niin neuvolassahan voi ottaa asian puheeksi?

Onnea Sohvapeitto hyvistä ultrakuulumisista!

Aneliina, minulla on "vain" 2 keskenmenoa taustalla (3/2021 ja 6/2021) mutta silti luulen hyvin ymmärtäväni mitä tarkoitat. Vaikka mieliala onkin omalla kohdalla suht valoisa, niin pieni huoli aina mukana.

Tämä vertaistukiryhmä on ollut kyllä tosi kiva, kiitos että olette kaikki kirjoitelleet.

 

Ja omaa napaa vielä sen verran että rv 25 käynnissä. Ihmeen pitkälle on päästy.. liitoskipuihin lueskelin äitiysfyssarin neuvoja ja vartalotyyny öisin auttaa paljon. Supistustuntemukset ovat jopa vähentyneet. Ajoittaista närästystä ja vasen pohje kamppailee toisinaan mutta normaali lenkkeily, ulkotyöt ja töissäkäynti onneksi sujuu edelleen ihan hyvin.

 

Hei vierailija, tervetuloa juttelemaan. Täällä on tilaa kaikenlaisille ajatuksille ja pohdinnoille. Tsemppiä sinulle tilanteeseen. Minä myös kannustaisin keskustelemaan neuvolassa tilanteesta.

Tämä itselle ensimmäinen raskaus. Aluksi mietin, voiko olla niin hyvä tuuri, että vauva tästä tulisi. On siis hoitojen tulos tämä raskaus. Luomuna ei yhtään plussaa, syytäkään ei lapsettomuudelle koskaan löytynyt. Luottavainen mieli on kuitenkin ollut jo pitkään. Olen yrittänyt ajatella, että en voi itse sille mitään, jos huonosti käykin. Mutta aina ajatukset ei "tottele" vaan kaikenlaista tulee mieleen.

 

Tsemppiä kaikille pelkojen kanssa taistelijoille. Minusta on normaalia käydä läpi erilaisia tuntemuksia pelosta iloon eikä toisaalta ole väärin olla pelkäämättäkään. Keskenmenoja kokeneille toivon onnistunutta raskautta loppuun asti.

Täällä tänään rv 35+4, tasan kuukausi laskettuun aikaan. Vähiin käy ennen kun loppuu. Synnytystapa-arvioon sain kutsun ensi viikon perjantaille, silloin 36+3. Painoarvioon lähinnä mennään esikoisen imukuppisynnytyksen takia. Tarkoitus olisi että ei ainakaan isompaa vauvaa tarvitsis synnyttää. Tuntuu kyllä hurjalta et reilun viikon päästä raskaus on täysiaikainen ja vauva voisi syntyä milloin vaan. Esikoinen syntyi käynnistettynä 41+3, odotan kyllä tämänkin menevän yliajalle.

 

Tsemppiä kaikille pelkojen kanssa taistelijoille. Minusta on normaalia käydä läpi erilaisia tuntemuksia pelosta iloon eikä toisaalta ole väärin olla pelkäämättäkään. Keskenmenoja kokeneille toivon onnistunutta raskautta loppuun asti.

Täällä tänään rv 35+4, tasan kuukausi laskettuun aikaan. Vähiin käy ennen kun loppuu. Synnytystapa-arvioon sain kutsun ensi viikon perjantaille, silloin 36+3. Painoarvioon lähinnä mennään esikoisen imukuppisynnytyksen takia. Tarkoitus olisi että ei ainakaan isompaa vauvaa tarvitsis synnyttää. Tuntuu kyllä hurjalta et reilun viikon päästä raskaus on täysiaikainen ja vauva voisi syntyä milloin vaan. Esikoinen syntyi käynnistettynä 41+3, odotan kyllä tämänkin menevän yliajalle.

Aika tuntuu menevän todella nopeasti! Oliko esikoinen minkä kokoinen syntyessään?

Milloinhan kannattaa pakata laukku synnärille matkaan? Joko kohta Synnytykseen liittyviä toiveita voisi kirjata myös ylös. Toisaalta ei minulla ole oikein mitään ajatuksia ja toiveita vielä. Ehkä pitäisi alkaa miettiä. Onko teillä aiemmissa raskauksissa tai nykyisen aikana ollut jotain toiveita? Oletteko kirjanneet paperille, käsin/koneella?

 

Aika tuntuu menevän todella nopeasti! Oliko esikoinen minkä kokoinen syntyessään?

Milloinhan kannattaa pakata laukku synnärille matkaan? Joko kohta Synnytykseen liittyviä toiveita voisi kirjata myös ylös. Toisaalta ei minulla ole oikein mitään ajatuksia ja toiveita vielä. Ehkä pitäisi alkaa miettiä. Onko teillä aiemmissa raskauksissa tai nykyisen aikana ollut jotain toiveita? Oletteko kirjanneet paperille, käsin/koneella?

Menee kyllä hurjaa vauhtia nää viikot. En malta odottaa et pääsee näistä vaivoista, se tunne on vielä kirkkaana mielessä ton ekan jälkeen kun nouset sängystä eikä mihinkään satu. Sitä odotellessa

Esikoinen oli 3740g ja 51cm. Mulle laitettiin oksitosiinitippa vähän nopeuttamaan avautumista ja se teki kyllä kovat supistukset mutta ne kesti tosi vähän aikaa. Sen takia en saanut ponnistettua kunnolla ja tarvittiin imukuppi avuksi. Toivon mukaan tää toinen tulis helpommin. Siitä oon kyllä puhunut neuvolassa ja aion sanoa tuolla arviokäynnillä että oksitosiinia en halua jos ei oo ihan välttämätön pakko.

Mä muistaakseni ekasta pakkasin tosi ajoissa sairaalakassin mutta nyt en oo vielä tehny sen asian eteen mitään. Tällä viikolla sain pestyä vauvan vaatteet, tuttipullot ja rintapumput pitäis kaivaa kaapeista ja pestä valmiiksi.

Mä kirjasin esikoisesta ipana-järjestelmään toiveita synnytyksestä mut rehellisesti sanottuna kaikki ajatellut toiveet hävisi siinä tilanteessa kun synnytys oli käynnissä.

 

Meillä sai synnytyssuunnitelman tehdä omahyviksessä valmiiksi. Ilmoitin etten halua sektiota, oksitosiinia enkä selkäydinpuudutetta ellei ole pakko

Oksitosiini teki jäätävät kahden minuutin supistukset muutaman sekunnin tauoilla ja siinä meinasi voimat kyllä loppua.

Esikoisen synnytys oli henkisesti haastava, ja kirjasin ylös esimerkiksi etten koe esim miesharjoittelijan mukanaoloa mukavaksi. Esikoisen synnytyksessä miesharjoittelija talutti minut vessaan kun jalat eivät enää pitäneet, kokemuksena jotenkin nöyryyttävä. Ensi kerralla pyydän katetrointia vastaavassa tilanteessa.

En tiedä miten toteutuu, ajattelin äitiysloman (35+0) alkaessa olla laittanut kaiken valmiiksi sairaalakassi mukaanlukien ja vähän huilata sitten ennen vauvan syntymää.. esikoisesta olen kirjoittanut ylös että epäsäännölliset mutta kovin kivuliaat ja napakat supistukset alkoivat rv 36+2, ja olo meni kaikinpuolin vaikeaksi kunnes hän syntyi 39+2.

 

Aika tuntuu menevän todella nopeasti! Oliko esikoinen minkä kokoinen syntyessään?

Milloinhan kannattaa pakata laukku synnärille matkaan? Joko kohta Synnytykseen liittyviä toiveita voisi kirjata myös ylös. Toisaalta ei minulla ole oikein mitään ajatuksia ja toiveita vielä. Ehkä pitäisi alkaa miettiä. Onko teillä aiemmissa raskauksissa tai nykyisen aikana ollut jotain toiveita? Oletteko kirjanneet paperille, käsin/koneella?

Minullekkin ensimmäinen synnytys toivon mukaan sitten kesäkuussa ja itse ajattelin toivoa vesisynnytystä. Pääsen täysin uuteen Tyksin synnärille ja netistä jo kurkkinut mahtavia tiluksia! Muista toiveista ei sitten olekkaan hajua.

Vähän jännittää myös periytyykö vauvalle minun kokoni. Itse synnyin lähemmäs 5kg ja 56cm pötkylänä... Apua!
Huomenna starttaa 14+0.

 

Minullekkin ensimmäinen synnytys toivon mukaan sitten kesäkuussa ja itse ajattelin toivoa vesisynnytystä. Pääsen täysin uuteen Tyksin synnärille ja netistä jo kurkkinut mahtavia tiluksia! Muista toiveista ei sitten olekkaan hajua.

Vähän jännittää myös periytyykö vauvalle minun kokoni. Itse synnyin lähemmäs 5kg ja 56cm pötkylänä... Apua!
Huomenna starttaa 14+0.

Minullakin eka synnytys edessä sitten keväällä ja olen tietysti vähän miettinyt jo toiveita jopa ennen raskautta. Tahtoisin kanssa tuota vesisynnytystä kokeilla, mutten tiedä, onko se edes mahdollista omassa sairaalassa... Muuten toiveet on lukemisten ja kuulemisten perusteella sellaiset että ei oksitosiinia eikä epiduraalia tai spinaalia muuten kuin pakon edessä, tai jos itse erikseen niitä vaadin. Siinä mielessä menen kuitenkin täysin avoimin mielin, että mitään kokemusta ei ole.. Niin ja ykköstoive on se, että saisin synnyttää siinä asennossa joka itselle tuntuu tilanteessa hyvältä, eikä pakotettaisi esim. siihen puoli-istuvaan asentoon, jossei sille ole tarvetta.

Käärmeinen, hyvä kun mainitsit mies henkilökunnasta! Ja myös pahoittelut tuosta kokemuskesta En edes ajatellut että tuollaisesta voi tehdä toiveita, mutta mieluusti tahtoisin naishoitajia ja lääkäreitä ympärille. Onneksi itsellä mies tuntee ajatuksen toisesta miehestä ronkkimassa mua jopa enemmän epämiellyttävänä kuin minä itse, joten ainakin tämän suhteen meitä on sitten kaksi valittamassa jos tarve vaatii itsellä ei varsinaisesti ole huonoja kokemuksia, mutta mun eka gynekäynti oli mieslääkärillä joskus teininä ja siitä jäi vähän epämiellyttävä olo siksi että lääkäri puhui minulle kuin viisivuotiaalle. Todella helläkätinen kylläkin ja asiallinen muuten..

 

Kiitos vastauksista noihin synnytyspohdintoihin, kirjoitelkaa muutkin lisää! Huomasin viestejänne lukiessa, että monta asiaa, mitä en ole vielä miettinyt. Emmekä ole hankkineet esimerkiksi vaippoja, tutteja, tuttipulloja.. rintapumppu olisiki hyvä, imetysliivejä ei ole. Tuleeko kiire kohta?

 

Kiitos vastauksista noihin synnytyspohdintoihin, kirjoitelkaa muutkin lisää! Huomasin viestejänne lukiessa, että monta asiaa, mitä en ole vielä miettinyt. Emmekä ole hankkineet esimerkiksi vaippoja, tutteja, tuttipulloja.. rintapumppu olisiki hyvä, imetysliivejä ei ole. Tuleeko kiire kohta?

Mä tajusin, että tarviis varmaan käydä sideostoksilla, niitä en oo muistanu ajatella ollenkaan. Suosittelen lämpimästi ottamaan muutaman jättiläissiteen sairaalasta kotiin mukaan, ne pelasti mun jälkivuotokokemuksen

 

Siteistä tuli mieleen, että nännirasva kannattaa hankkia! Auts niitä ekoja imetysviikkoja kun rinnat joutuu yhtä äkkiä jatkuvan imun kohteeksi