Terve,
Taidan olla poikkeus kun harva mies tänne näkyy kirjoittelevan.
Asiani koskee siis tätä uusperhe hommaa. Oon ollut yhdessä nykyisen avopuolisoni kanssa reilun vuoden. Minulla on kaksi lasta, 7 ja 5v., edellisestä liitostani. Avopuolisollani ei lapsia ole.
Lapset on ollu aika kova paikka naiselleni heti alusta alkaen. Sopeutuminen on ollut vaikeaa. Uuttahan tämä on ollut kaikille, eniten tietenkin hänelle kun ei tälläiseen elämään ole tottunut. Edelleen asia hiertää meidän välejä. Kyllä hän lapsista välittää mutta ei sitten paljoa muuta. Lapset tykkäävät hänestä kovasti. Hän tekee pitkiä päiviä töissä joten iltaisin olen lähes yh-isä. Haen hoidosta, teen ruoan yms. Eli suunnittelen menoni sen mukaan koska lapset on meillä koska tiedän että häneen ei tässä asiassa voi luottaa.
Väillä hän pohtiikin että onko tässä mitään järkeä koska tuntee näin. Tiedän että hän rakastaa minua paljon. Ja minä häntä. Siksi tässä varmaan vielä yhdessä ollaankin.
Heti ensitapaamisella kerroin hänelle että minulla on lapsia mutta siitä huolimatta hän halusi jatkaa. Molemmat tiesimme että ei tämä tule olemaan helppoa ja ajattelimme että ajan myötä tämä helpottaa. Vielä se aika ei ole tullut täyteen. Mietinkin nyt että tuleeko se koskaan. Vai onko vielä "toivoa". Eli kysynkin nyt teiltä naiset ketkä ovat samassa tilanteessa että kuinka te miehenne lapsista ajattelette ja onko tilanne ajan myötä parantunut.
Taidan olla poikkeus kun harva mies tänne näkyy kirjoittelevan.
Asiani koskee siis tätä uusperhe hommaa. Oon ollut yhdessä nykyisen avopuolisoni kanssa reilun vuoden. Minulla on kaksi lasta, 7 ja 5v., edellisestä liitostani. Avopuolisollani ei lapsia ole.
Lapset on ollu aika kova paikka naiselleni heti alusta alkaen. Sopeutuminen on ollut vaikeaa. Uuttahan tämä on ollut kaikille, eniten tietenkin hänelle kun ei tälläiseen elämään ole tottunut. Edelleen asia hiertää meidän välejä. Kyllä hän lapsista välittää mutta ei sitten paljoa muuta. Lapset tykkäävät hänestä kovasti. Hän tekee pitkiä päiviä töissä joten iltaisin olen lähes yh-isä. Haen hoidosta, teen ruoan yms. Eli suunnittelen menoni sen mukaan koska lapset on meillä koska tiedän että häneen ei tässä asiassa voi luottaa.
Väillä hän pohtiikin että onko tässä mitään järkeä koska tuntee näin. Tiedän että hän rakastaa minua paljon. Ja minä häntä. Siksi tässä varmaan vielä yhdessä ollaankin.
Heti ensitapaamisella kerroin hänelle että minulla on lapsia mutta siitä huolimatta hän halusi jatkaa. Molemmat tiesimme että ei tämä tule olemaan helppoa ja ajattelimme että ajan myötä tämä helpottaa. Vielä se aika ei ole tullut täyteen. Mietinkin nyt että tuleeko se koskaan. Vai onko vielä "toivoa". Eli kysynkin nyt teiltä naiset ketkä ovat samassa tilanteessa että kuinka te miehenne lapsista ajattelette ja onko tilanne ajan myötä parantunut.