Meillä lapsilla on eroa 2v2kk. Esikoinen on hurjan vilkas ja temperamenttinen, vauvan syntyessä ei osannut vielä puhua kovin hyvin. Sanoja siis tuli paljon, mutta ei osannut selvästi ilmaista halujaan ja tarpeitaan, vastata kysymyksiin ym. ja kommunikointi oli usein huitomista ja kirkumista, kun lapsella meni hermo siihen ettei tullut ymmärretyksi... ja äitinä en aina tiennyt, menikö mun sanomiset perille, että miten hyvin se ymmärsi. Vauva on ollut hurjan "helppoa" ja tyytyväinen. Herää kerran yössä joskus. En koe että vauva teettäisi mulle paljon lisätyötä, vaan mene eikäänkuin sivussa. Kannan paljon liinassa vauvaa, jolloin pystyn tekemään kotitöitä ja nostelemaan esikoista kun on tottunut toimimaan niin että vauva on liinassa.
Vauva on siis nyt 4kk ja esikoinen 2,5-vuotta. Viimeisen parin kuukauden aikana esikoisenkin kanssa on helpottanut hurjasti, kun hän on alkanut puhua paremmin, on oppinut odottamaan ja asioista voidaan jo keskustella. Lapsi osaa nyt jo tehdä asiota huomattavasti omatoimisemmin kuin puoli vuotta sitten. Missään vaiheessa ei ole ollut havaittavissa kunnolla mustasukkaisuutta, eikä lapsi koittanut satuttaa vauvaa - tahallaan - mutta aluksi siitä tuli huutoa, kun ei saanut ottaa syliin tai kantaa vauvaa itse jne. eli ei oikein ymmärtänyt, miksei saa hoitaa niin paljon kuin haluaisi
Mun mielestä me ollaan pärjätty tosi hyvin, mutta suosittelisin silti muille vähintään 2,5 vuoden ikäeroa - pääsee vähän helpommalla. Jos vauva sattuu olemaan itkuinen, tulee varmasti olemaan paljon vaikeampaa - toisaalta tilannetta voi vähän tasapainottaa, jos esikoinen ei ole niin vilkas.
Lähipiirissä on lapsia alle 2 vuoden ikäerolla, ja ne vanhemmat ovat olleet aika puhki. Nyt niissäkin perheissä alkaa helpottaa, kun lapset on 4-6-vuotiaita, ja varmaan tuossa vaiheessa pienestä ikäerosta on ihan hyötyäkin

Mä haluaisin kolmannen lapsen lähitulevaisuudessa, mutta en missään nimessä halua alle 2 vuoden ikäeroa, todennäköisesti lähemmäs kolmen vuoden ikäero on sellainen mihin voisi tähdätä, jos meille edes lapsia enää suodaan. Ei voi ennustaa, mitä lasten tai vauvan kanssa tulee eteen, ja elämästä voi tulla hyvinkin haastavaa vaikka ikäeroa olisi 10 vuotta, mutta sit on vaan selvittävä, kamalan pieni ikäero tuntuisi sellaiselta "tahalliselta riskin ottamiselta", noin niin kuin oman jaksamisen kannalta.