K
kunhan lässytän
Vieras
Tätä mä en ole koskaan ymmärtänyt. Vauva-aika kestää vuoden. Lapsesta saa nauttia, jos kaikki menee hyvin, siihen päivään asti kunnes kuolet. Eli yhden rankan vuoden takia ei saisi tehdä sitä lasta josta kuitenkin nauttii ja pitää huolta seuraavat... mitä... 60 vuotta?
Mulla molempien lasten eka vuosi on ollut ihan yhtä helvettiä. Molempia olen imettänyt ympärivuorokauden 2 tunnin välein. Molemmille tuli hirveet allergiaoireet 2kk ikäisinä jonka vuoksi olen joutunut pitämään tiukkaa imetysdiettiä aina sinne 6kk ikään asti. Olen ollut väsynyt, turhautunut, huolissani ja välillä jopa vihanen. Mutta sitä on kestänyt aina vaan ensimmäisen vuoden.
Esikoinen oli 4v kun nuorimmainen syntyi. Venytettiin ikäeroa niin paljon kun pystyttiin koska tiedettiin että varmasti on rankkaa. Esikoinen oli tarhassa, 15 päivää/kk, vaikka olin vauvan kanssa kotona. Esikoinen oli usein mummolla hoidossa. Onneksi, osasi jo itse sinne usein pyytää ja oli todella onnellinen kun hän SAI sinne mennä. Vauvakin oli ensimmäisen vuoden aikana muutamia kertoja yökylässä. Ja aivan varmasti olen valittanut siitä ajasta. Harmittaa näin jälkikäteen mutta olen myös tiuskinut lapsille turhasta. Mieheni kanssa ollaan riidelty turhasta. Mutta sitä on kestänyt aina vain ensimmäisen vuoden.
Näitä ongelmia ei enää ole eikä elämä ole enää missään muodossa rankkaa
Mutta ihan tosissaanko ne lapset pitäisi jättää tekemättä vain tuon takia?