Lapsia vs. ei lapsia

[Auringonkukkapien]

Diibadaabadiiba, vaikka nikkisi paljastaakin ettet voi olla tosisasi tai sinulla olla perusteltuja mielipiteitä, ainoastaan diibadaabaa, niin haluaisin huomauttaa, että parisuhteissa riidellään eniten PIENISTÄ asioista.

Ja erotaan myös niiden pienistä asioista syntyvien riitojen takia.

Tälläkään palstalla ei ole kuin pari päivää siitä, kun yksi vaimo valitti tulevana hulluksi, koska mies ei kotisaunassa VIIKANNUT laudeliinaa.

Väitän edelleen, että isoista asioista ihmiset yleensä pystyvät sopimaan, pienistä eivät. Niin järjetöntä kuin se onkin.

Ja loppuun ihqu positiivisuustuulahdus kaikille teille

 

[sohfvffis]

Auringonkukkajuttu puhuu asiaa.Usein kärpäsestä tehdään härkänen.Olen kokenut eka vaimoni kanssa sen.Jälkeenpäin olemme miettineet,miks oltiin sellasia tolloja.Ollaan todettu että tollot mitkä tollot.Sitten halattiin.Erostamme kolmekymmentä vuotta.Olemme todella läheisiä ystäviä.

 

[diibadaabadiiba]

Otitpa nyt itseesi pienen kommentin, aurinkoinenpien Viittasin tuohon myrkylliseen nickiisi siinä mielessä, kun olet toistuvasti väittänyt että ap:n suhteessa ei ole rakkautta, vain sillä perusteella että tässä YHDESSÄ asiassa on vastakkaiset näkemykset. Vaikka eka viesti alkaa näillä sanoilla:
"Meillä on erittäin hyvä parisuhde: rakkautta ja naurua riittää."

On olemassa myös parisuhteita, joissa pikkuasioista ei riidellä, tiedän tämän omasta kokemuksesta. Mutta yhtä mieltä olemme edelleen siitä, että näin suuri näkemysero kuin ap:lla on todellakin hyvä perustelu erolle. Edes rakkauden nimessä on kohtuutonta vaatia tekemään/olemaan tekemättä lapsia, jos se on vastoin sitä mitä aidosti sisimmässään elämältä haluaa. Sekin on rakkautta, että päästää toisen unelmiaan toteuttamaan.

 

[myrkkysumakki]

Otitpa nyt itseesi pienen kommentin, aurinkoinenpien Viittasin tuohon myrkylliseen nickiisi siinä mielessä, kun olet toistuvasti väittänyt että ap:n suhteessa ei ole rakkautta, vain sillä perusteella että tässä YHDESSÄ asiassa on vastakkaiset näkemykset. Vaikka eka viesti alkaa näillä sanoilla:
"Meillä on erittäin hyvä parisuhde: rakkautta ja naurua riittää."

On olemassa myös parisuhteita, joissa pikkuasioista ei riidellä, tiedän tämän omasta kokemuksesta. Mutta yhtä mieltä olemme edelleen siitä, että näin suuri näkemysero kuin ap:lla on todellakin hyvä perustelu erolle. Edes rakkauden nimessä on kohtuutonta vaatia tekemään/olemaan tekemättä lapsia, jos se on vastoin sitä mitä aidosti sisimmässään elämältä haluaa. Sekin on rakkautta, että päästää toisen unelmiaan toteuttamaan.

Huoh. Se NIMENOMAAN on rakkautta, että päästää toisen menemään, jos ei voi tehdä häntä onnelliseksi.

Rakkaus ei ole liikesopimus, vaihtokauppa tai kulutustapahtuma jossa kaksi toisilleen markkina-arvoltaan sopivaa hyödykettä hieroo itseään toisiaan vasten kun siltä tuntuu (paitsi silloin kun hierovat sala"rakkaitaan").

Minusta hyvin harva ihminen tuntee rakkauden. paitsi sen itse-sellaisen.

[viestiä moderoitu]

 

[velatar]

Itse en naisena missään tapauksessa tekisi lasta vain miehen mieliksi, jos en myös itse sitä haluaisi. Miehenä voisin toki ajatella toisin, mieshän pääsee lastenhankinnassa aina helpommalla.

 

[Nimiehdotus]

[viesti moderoitu]

 

[Yhden lapsen äiti]

Minä ehdottaisin aikalisän ottamista, siis lapsi-asian unohtamista muutamaksi kuukaudeksi/vuodeksi, sillä ainahan on mahdollista, että ap ei vielä ole valmis äidiksi. Toisaalta miehen painostus ei ainakaan asiaa paranna vaan asiallinen keskustelu ja jonkinlainen ratkaisu (ainakin väliaikainen) antaisi varmasti uutta näkökulmaa tilanteeseen. Mielestäni on julmaa painostaa toista hankkimaan lasta, toisaalta aivan yhtä julmaa on kieltää toiselta lapsi. Näistä asioista pitäisi mielestäni keskustella jo aiemmin, ei silloin kun yhteinen elämä on jo pitkällä ja vakiintunutta. Jos toisen mielipide lapsiasiaan on selvillä jo suhteen alusta ei toisella ole mielestäni oikeutta alkaa painostamaan toista myöhemminkään.

 

[Velautunut]

Onko teillä ystäviä/tuttavia, joilla on pieniä lapsia ja joiden luona voisitte käydä? Meidän suhteessamme orastanut vauvakuume loppui, kun olimme tuttavaparikunnallamme kylässä. ADHD-poika 5v., pikkusisko 2v. ja kolmas tulossa, oli kyllä sellaista sirkusta niinkin yksinkertainen asia kun leivän syönti.. Kotiin päästyämme olimme iloisia ja onnellisia kotimme rauhasta.

 

[Yhden lapsen äiti]

Onko teillä ystäviä/tuttavia, joilla on pieniä lapsia ja joiden luona voisitte käydä? Meidän suhteessamme orastanut vauvakuume loppui, kun olimme tuttavaparikunnallamme kylässä. ADHD-poika 5v., pikkusisko 2v. ja kolmas tulossa, oli kyllä sellaista sirkusta niinkin yksinkertainen asia kun leivän syönti.. Kotiin päästyämme olimme iloisia ja onnellisia kotimme rauhasta.

Mainitsemasi keino sopii varmaan joillekin, itse en kyllä allekirjoita tätä, sillä perheet ovat niin erilaisia. Jos tuo toimisi en ikinä haluaisi lisää lapsia vierailtuani siskoni luona, jonka perhe on kuvaamasi kaltainen katastrofi. Maalaisjärjellä sitä kuitenkin tiedostaa, että myös siihen perhe-elämän laatuun voi vaikuttaa itse. Muutenkin oma lapsi on aina aivan eri asia kuin muiden lapset. Toisaalta kaikkeahan voi koittaa...lapsen haluaminen tai haluamattomuus ovat vain usein niin suuria tunteita, ettei pää käänny ihan hetkessä toiseen suuntaan.

 

[Supikoiranpentu]

Muutenkin oma lapsi on aina aivan eri asia kuin muiden lapset. Toisaalta kaikkeahan voi koittaa...lapsen haluaminen tai haluamattomuus ovat vain usein niin suuria tunteita, ettei pää käänny ihan hetkessä toiseen suuntaan.

Sitä on myös monen todella vaikea ymmärtää, että jonkun mielestä parhaita on muiden lapset. Ainakin mun mielestä lapset on kivoja niin kauan kuin ne ei ole omia. Ei ole huolta ja vastuuta 24/7 forever. Ei se siihen lopu kun ne täyttää 18v vaikka jotkut tuntuu niin kuvittelevan. Mun kaverit ei voi tajuta, etten halua omia lapsia vaikka hoidan heidän lapsia mieluusti ja osaan olla lasten kanssa. Omat lapset ei vaan kuulu mun elämääni ja se on asia, jonka olen tiennyt jo 15-vuotiaasta asti eli viimeiset 20v.

 

[sohfvffvfis]

Omat lapset aivan fantastisia.Joskus istun ja katselen valokuvia.Lämpöisiä muistoja tulvii mieleen omista lapsista.Yhdessä koettu niitä näitä ja edelleen koetaan.Saa nähdä saanko kokea isovanhemmuuden.Tällä haavaa ei siltä näytä.En kysele heiltä,itse päättävät asiansa.

 

[gerda]

AP:n kannattaisi tulla tuonne vapaaehtoisesti lapsettomien palstalle. Täällä kun näyttää olevan niin paljon näitä "KYLLÄ SE OMA LAPSI ON VAAN NIIN ERI JUTTU" - ihmisiä, jotka eivät pysty käsittämään että toisille se lapsen teko ei kerta kaikkiaan ole mikään vaihtoehto.

Yksi hyvä keino on pistää mies joskus yksin jonkun 1,5- 5 v lapsen vahdiksi. Miehillä ei usein ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista lasten kanssa on olla. Vauvakuume katoaa tehokkaasti kun siivoaa kolmet oksennukset illassa päältään, sohvasta ja lattialta, kuten minäkin olen joskus tehnyt.

 

[Yhden lapsen äiti]

Muutenkin oma lapsi on aina aivan eri asia kuin muiden lapset. Toisaalta kaikkeahan voi koittaa...lapsen haluaminen tai haluamattomuus ovat vain usein niin suuria tunteita, ettei pää käänny ihan hetkessä toiseen suuntaan.

Sitä on myös monen todella vaikea ymmärtää, että jonkun mielestä parhaita on muiden lapset. Ainakin mun mielestä lapset on kivoja niin kauan kuin ne ei ole omia. Ei ole huolta ja vastuuta 24/7 forever. Ei se siihen lopu kun ne täyttää 18v vaikka jotkut tuntuu niin kuvittelevan. Mun kaverit ei voi tajuta, etten halua omia lapsia vaikka hoidan heidän lapsia mieluusti ja osaan olla lasten kanssa. Omat lapset ei vaan kuulu mun elämääni ja se on asia, jonka olen tiennyt jo 15-vuotiaasta asti eli viimeiset 20v.

En varsinaisesti tarkoittanut, etteikö voisi pitää vaikka enemmän muiden lapsista. Minäkin pidän kovasti sekä omastani että monista muistakin lapsista. Ehkä tarkoitin ennemminkin sitä, että toisen perhe-elämää ei voi suoraan vertailla omaan tyyliin: noiden perhe on kaaos ja en halua omaa samanlaista. Jos näin olisi, voisihan sitä mennä tutun pariskunnan luo tutustumaan parisuhteeseen ja todeta tältä pohjalta haluaako omaa parisuhdetta vaiko ei. Muuten huomauttaisin vielä, että jo 9-vuotiaan lapsen kanssa eläminen antaa ainakin omassa tilanteessani aika paljon vapauksia myös vanhemmille. Ei tarvita aina lastenhoitajaa jumpan ajaksi vaan perheelliselläkin voi olla myös sitä omaa aikaa. Tosin en kirjoittanut tänne puolustellakseni perhe-elämän ihanuutta tai lasten hankkimisen plussapuolia vaan lähinnä halusin pohtia tuota ap:n vaikeaa tilannetta.

 

[Pattitilanneko (ap)]

Mietin tämän viestin paikkaa alunperinkin ja päädyin laittamaan aloituksen juuri tälle parisuhteessa-palstalle, kun ajattelin tämän olevan "puolueettominta" maastoa. Olisin voinut toki laittaa tämän yhtä hyvin vapaaehtoisesti lapsettomiin kuin vauvahaaveisiinkin ja saada joko turpiin tai tukea palstasta riippuen. Mitä hyötyä on "keskustelusta", jos sillä vain haetaan tukea omalle järkkymättömälle mielipiteelle? Itse asiassa olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt täällä saamistani vastauksista, jotka ovat pääosin olleet erittäin perusteltuja ja ymmärtäviä, vaikka selvästi olen se osapuoli, joka tässä asiassa on enemmistön mielestä väärässä.

Itse en ole ollut paljonkaan (lue: yhtään) lasten kanssa tekemisissä, mutta eipä ole ollut vauvahaaveinen osapuolikaan, joten meillä kummallakaan ei ole todellista kokemusta mistään vauva-arjen ihanuudesta/hirveydestä. En oikein usko, että shokkihoito adhd-perheessä karkoittaisi lapsitoiveita ja toisaalta itse en siedätyshoidollakaan taida saada biologista kelloa tikittämään.

 

[exxon]

Yksi hyvä keino on pistää mies joskus yksin jonkun 1,5- 5 v lapsen vahdiksi.
Sanoisin, ettei ole. Oma lapsi on ihan eri juttu kuin "joku puolitoistavuotias", sillä tenavat ovat yhtälailla erilaisia kuin vanhemmatkin. Oman lapsensa yleensä tuntee, vierasta ei.

 

[juuuupajuu]

huomauttaisin vielä, että jo 9-vuotiaan lapsen kanssa eläminen antaa ainakin omassa tilanteessani aika paljon vapauksia myös vanhemmille.

Oih, lähes alle kymmenessä vuodessa voi alkaa saamaan omaakin aikaa! Ei taida ihan vakuuttaa ihmistä, joka lähtökohtaisesti ei halua lapsia

Yksi hyvä keino on pistää mies joskus yksin jonkun 1,5- 5 v lapsen vahdiksi.
Sanoisin, ettei ole. Oma lapsi on ihan eri juttu kuin "joku puolitoistavuotias", sillä tenavat ovat yhtälailla erilaisia kuin vanhemmatkin. Oman lapsensa yleensä tuntee, vierasta ei.

Ainakin jos vauvaikäistä menee hoitamaan, eiköhän ne ole _käytännön_ tasolla melko lailla samanlaisia - kakkivat vaippaan, itkevät (tai kirkuvat), ähisevät ja möllöttävät. Vähän isommat uhmaa, huutaa kaikkeen EI EI EI EI!!!! ja saa kiukkuraivareita (ja kakkii ehkä yhä vaippoihin).

Totta kai siinä Omassaan näkee niitä aivan ihmeellisiä piirteitä mutta puhutaan nyt siis siitä konkreettisesta työstä ja vastuusta mikä lapsesta koituu.

 

[myrkkysumakki]

En kyllä ihan ymmärä, miksi joillekin on niin tärkeää, että KAIKKI hankkisivat lapsia.

Lasten kanssa eläminen on tyystin erilaista kuin ilman lapsia. Käytännössä vanhemman tarpeet pitää asettaa toissijaisiksi, jotta lapsi saa tarvitsemansa hoivan.

Tämä on monelle iso vaatimus. On suurta viisautta oivaltaa, jos itsestä ei siihen ole. Nostan hattua kaikille, jotka ovat niin viisaita.

Itselleni lasten kanssa eläminen on aina ollut ainoa vaihtoehto. Jos en olisi saanut omia lapsia, olisin adoptoinut ja/tai ruvennut sijaisvanhemmaksi. Tätä vakaumusta on sekä kysytty että tarvittu monasti - niin paljon luopumista ja kasvamista on äitiyteen liittynyt.

En ymmärrä, miksi on niin vaikeaa antaa ihmisten tehdä omat päätöksensä. Miksi on tarve tyrkyttää omia valintoja myös muille?

 

[ilkeälle ihmiselle]

Luoja myrkkymuijan lapsia varjelkoot, jos "opetat" heitä samoin metodein kuin täällä Ellejä!!! Olet ilkeä ja pahansuopa nainen(

 

[sohfvfvfiss]

Kyllä isät ovat yhtä hyviä hoitamaan lapsia siinä missä äiditkin.Ihmetyttää tollanen äitipainotteisuus.Omia lapsiani hoidin siinä missä vaimokin ja lapsilla oli hyvä olla.Samantekevää kumman pään tuotteita siivosit.Homma hoitui.Ruoan tein ihan isse kun silloinen lasteni äiti oli töissä.Hengissä näkyvät lapseni olevan siltikin.

 

[Sakari6]

"myrkkysumakki"
Kuules, Sumakki, minähän olen kanssasi täysin samaa mieltä! Tiedän saavani tällä kommentilla koko elli-lauman ikuisiksi vihamiehikseni, mutta yritän kestää... kuin mies)!

 

[sohfvffvfis]

"myrkkysumakki"
Kuules, Sumakki, minähän olen kanssasi täysin samaa mieltä! Tiedän saavani tällä kommentilla koko elli-lauman ikuisiksi vihamiehikseni, mutta yritän kestää... kuin mies)!

Olisit sanonut,kestän tämän kuin mies.Yrittää kestää ja kestäminen hiukan eri asia.

 

[mie?]

? Itse asiassa olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt täällä saamistani vastauksista, jotka ovat pääosin olleet erittäin perusteltuja ja ymmärtäviä, vaikka selvästi olen se osapuoli, joka tässä asiassa on enemmistön mielestä väärässä.

Teistä ei kumpikaan ole oikeassa tai väärässä. Olette kenties kumpikin väärässä liitossa väärän ihmisen kanssa, jos noin suuressa asiassa ei vallitse yhteisymmärrys. Siksi voisit osoittaa todellista rakkautta ja päästää miehesi vapaaksi lisääntymään jonkun toisen kanssa.

Jos tiedät varmuudella, että et lasta halua, mitä siihen odottaminen auttaa? Aikaa vain kuluu hukkaan, kun tämänkin ajan miehesi voisi etsiä lastensa äitiä ja elää sitä elämää jota haluaa. Kuten sinä itsekin. Lapsia haluamattomia miehiäkin löytyy. Toivottavasti olet viisastunut vahingosta ja teet selväksi tämän asian heti kättelyssä.

 

[Yhden lapsen äiti]

Ihmettelen tuota eron esittämistä ainoana vaihtoehtona. Ihan kuin ero olisi aina ratkaisu kaikkeen, hullua se on erota hyvästä suhteesta vaikka maailmakuvat eivät aina kohtaakaan. En kiellä, etteikö tuo lapsiasia olisi erittäin suuri ongelma. Silti en ymmärrä, mikä ratkaisu on heti erota ilman yritystä ratkaista ongelmaa. Oikea ratkaisua ei aina välttämättä ole suoraan nenän edessä vaan voi vaatia aikaa ja keskustelua. Mielipide-erot eivät välttämättä ole edes noin selkeät kun asiaa pohditaan yhdessä, eihän sitä tiedä haluaako mies lasta tosissaan vaiko hetken mielijohteesta tai muuttuuko ap:n mieli tulevaisuudessa.

Toisaalta jos ap ja hänen miehensä pysyvät kannoissaan tuleehan se ero, todennäköisesti piankin. Silloin voi ainakin sanoa itselleen, että yritin, mutta asialle ei voinut mitään, emme sopineet yhteen. Mielestäni niinkin suurta ratkaisua kuin ero ei kannata tehdä hätäisesti vaan tulisi olla varma siitä, ettei päätöstään tule katumaan myöhemmin.

Ja aiempaan: faktahan on se, että vain lapsen saanut voi tietää millaista on olla äiti ja millaista on elää lapsen kanssa, sitä ei lapseton tiedä eikä tule koskaan tietämään. Tällä en kuitenkaan tarkoita, etteikö lapsettomuus olisi oikea ratkaisu sitä haluaville vaan ymmärrän hyvin sen, miksi kaikki eivät halua omia lapsia.

 

[NImimerkeistä]

Menee nyt totaalisesti off-topic, mutta herätti mielenkiintoni tuo pointti, kun joku sanoi että eiköhän nimimerkki aina kuvaa kirjoittajaa mahdollisimman hyvin. No ei todellakaan!

Itse ainakin periaatteessa laitan jonkun ihan randomin sanan mikä mieleen tulee tai vaikka vastakkaisen sukupuolen nimen tai nimi-numero-yhdistelmän, jossa nro ei todellakaan ole ikä tai syntymävuosi. Minusta on ihan hassua että joku tekisi nettikirjoittajasta jotain päätelmiä tämän valitseman nimimerkin mukaan.

Terveisin: Darkangel91

 

[Jussi2u]

Onko itsekkäämpää vaatia rakkauden säilyttämiseksi lapset niitä haluavalta vai pakottaa lapsia haluamaton vastentahtoiseen vanhemmuuteen?

Onko niin että sinua pakotetaan ja silti kuvittelet olevasi parisuhteessa? Sellainen suhde jossa pakotetaan mielestäni ei ole parisuhde.

Jussi