Lapsi uhkaa sanoa koulussa, että lyön häntä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kauhuissaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kauhuissaan

Vieras
En enää tiedä, mitä tehdä... Lapsella hirveä uhma päällä. Riehuu koulussa, kotona vähän vähemmän. Tänään hän tietää joutuvansa miettimään välitunnin eilisiä tekojaan ja siksi uhkaa olla menemättä kouluun. Sanoin, että se on ihan oikein sinulle olla vaikka joka päivä jäähyllä kunnes käytös muuttuu niin poika sanoi, että sitten hän sanoo että äiti koko ajan vaan lyö kotona! Siis mistä poika tuon asian edes keksi, todellakaan en ole koskaan lyönyt lasta! Kantanut olen jäähylle tms, mutta en lyönyt, koulussakin joutuvat joskus kantamaan pois tilanteesta.

Poika on ollut nyt tutkimuksissa ja olen menossa palaveriin opettajien ja psykologin kanssa.

Itse olen kokenut perheväkivaltaa, isäni löi vaikka en olisi tehnyt mitään. Olin aina päättänyt olevani parempi vanhempi omille lapsilleni ja niin olen ollutkin miljoona kertaa parempi kuin alkkisvanhempani ja hullu isäni. Nyt sitten lapsi uhkaa pilata kaiken sanomalla tuollaista. En voinut muuta kuin pillahtaa itkuun. Selitin mitä sellaisesta valheesta voi seurata ja lapsi vakuutti ettei sellaista sano.

Tästä tilanteesta tekee "hauskan" vielä se, että psykologi, joka koululle tulee on minun vanha psykologi, joten hän tietää taustani. Jos poika menisi sanomaan koulussa tuollaista niin ei olisi vaikea hänen sitä uskoa :( Olen kauhuissani jos noin kävisi, rakastan lapsiani yli kaiken, ikänä en heitä satuttaisi, halusin vain olla hyvä äiti, miksi minua aina halutaan rangaista vaikken mitään pahaa olisi tehnyt :((((
 
[QUOTE="henn";28377906]Kyllä ne ammattilaiset tietävät, että lapset keksivät kaikenlaista. Ja lapsihan on jo luvannut, ettei sano sitä, millä uhkaili :)[/QUOTE]

Eikö jo tähän mennessä ole kirkastunut, että lasten puheet pitää ottaa vakavasti ja ainakin tutkia asia - kunnolla!
 
Sano että anna mennä vaan, ja lakkaa olemasta kauhuissasi. Silloin siitä uhkauksesta lähtee teho. Ja vaikka hän sen toteuttaisikin niin saisipa sitten käydä läpi kunnon haastattelut ja selitykset mitä tapahtuu jos otetaan huostaan yms. Eiköhän mieli muutu hyvin nopeasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
Lapsestasi tulee aikuisaena väkivaltainen kriminaali.Näitä on aina ollut ja tulee valitettavasti aina olemaan,mutta pitäähän poliiseilla olla tulevaisuudessakin töitä.Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.Niin se vain menee.
 
[QUOTE="vieras";28377909]Eikö jo tähän mennessä ole kirkastunut, että lasten puheet pitää ottaa vakavasti ja ainakin tutkia asia - kunnolla![/QUOTE]

Ammattilaiset myös tietävät, että tietyt lapset oikeasti puhuvat mitä sattuu. Kokonaisuus ratkaisee.
 
Arvasin ettei täällä ymmärretä, miksi edes vaivauduin.

Oman taustan takia se pelottaa, kun helposti ajatellaan, että jos itseä on lapsena lyöty niin lyö omiaankin. Samoin minun isääni on omansa pahoinpidellyt. Se siinä tosiaan kauhistuttaa, että meitä ei uskottaisi ja lapset otettaisiin pois jos lapsi niin menisi sanomaan. Ajattelen ehkä liian vaikeasti, olen kuullut sen ennenkin, en voi mitään.

Inhottaa tuollaiset epäilyt täälläkin heti, että lasta läimin tms.

Lapsesta tosiaan tulee kriminaali yms, toki sen eskarissa jo näkee. Lapsella on uhmaa ja on sosiaalisissa taidoissa jäljessä ikäisistään, mutta älyllisellä tasolla edellä, ad/hd:n piirteitä, mutta ei siis kuitenkaan se... Tässä se taas näkyy miten kaikki pitäisi tunkea samaan muottiin. Rakastan lastani sellaisena kuin on ja uskon, että oikealla ohjauksella, rajoilla ja rakkaudella hänestä kasvaa kunnon mies vaikka välillä vaikeaa onkin, emme aio luovuttaa!
 
[QUOTE="vieras";28377924]Lapsestasi tulee aikuisaena väkivaltainen kriminaali.Näitä on aina ollut ja tulee valitettavasti aina olemaan,mutta pitäähän poliiseilla olla tulevaisuudessakin töitä.Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.Niin se vain menee.[/QUOTE]
Juuri näin! Rikollisten taustat on pitkälti tuommosia.
 
Voit kertoa, että hänet saatetaan ottaa kiireellisesti huostaan ja sijoittaa laitokseen. Sen jälkeen kuulustellaan ja tutkitaan poliisien taholta ja he luovuttavat tutkinnan tuloksen lastensuojeluun jonka jälkeen asia menee oikeuteen. Jos hän kuvittelee, että se on taivas niin kokeilkoon, jos tutkinnan aikana selviää, että hän on huijannut niin siitä rapahtaa sakot.
 
[QUOTE="vieras";28377924]Lapsestasi tulee aikuisaena väkivaltainen kriminaali.Näitä on aina ollut ja tulee valitettavasti aina olemaan,mutta pitäähän poliiseilla olla tulevaisuudessakin töitä.Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.Niin se vain menee.[/QUOTE]
Totta.
 
Voit kertoa, että hänet saatetaan ottaa kiireellisesti huostaan ja sijoittaa laitokseen. Sen jälkeen kuulustellaan ja tutkitaan poliisien taholta ja he luovuttavat tutkinnan tuloksen lastensuojeluun jonka jälkeen asia menee oikeuteen. Jos hän kuvittelee, että se on taivas niin kokeilkoon, jos tutkinnan aikana selviää, että hän on huijannut niin siitä rapahtaa sakot.

Jotain tuollaista pojalle selitin ja hän heti vakuuttikin ettei aio sanoa sellaista ja ettei halua ikinä äidin luota pois <3 Sanoohan sitä suutuksiasaan kaikkea, mutta ihmetyttää mistä lapsi tuollaista keksii, ehkä on kuullut minun ja miehen puheita minun menneisyydestä tms.
 
No tietysti lapsi uhkailee kun on huomannut, että sinä pillahdat itkuun tms. typerää reagointia. Minä olisin lapselle todennut, että "aha, no soitetaanko heti yhdessä ja varataan sinulle aika, pääset ihan kasvotusten viranomaislle kertomaan huolesi". Ja kertoisinpa muuten siellä palaverissakin, että lapsi on alkanut uhkailemaan tuollaisella asialla.
 
[QUOTE="vieras";28377986]Totta.[/QUOTE]

On se hienoa, että täällä palstalla on kristallipallo josta näette jo lapseni tulevaisuuden! Sama siis työntää jonnekin laitokseen, toivoton tapaus.
 
Oletko sinä se sama äiti, joka menossa lapsen palaveriin ja naama mustelmilla? Oli telonut itsensä läppärillä, mutta pelkäsi että luulevat miehen muksineen häntä...
 
[QUOTE="Aapee";28378015]On se hienoa, että täällä palstalla on kristallipallo josta näette jo lapseni tulevaisuuden! Sama siis työntää jonnekin laitokseen, toivoton tapaus.[/QUOTE]
Kn se nyt vaan menee noin, että harvemmin näistä lapsista mitään menestyjiä tulee. Tuskin ne linnanvenkuloidenkaan äidit sitä uskoi.
 
[QUOTE="vieras";28378010]No tietysti lapsi uhkailee kun on huomannut, että sinä pillahdat itkuun tms. typerää reagointia. Minä olisin lapselle todennut, että "aha, no soitetaanko heti yhdessä ja varataan sinulle aika, pääset ihan kasvotusten viranomaislle kertomaan huolesi". Ja kertoisinpa muuten siellä palaverissakin, että lapsi on alkanut uhkailemaan tuollaisella asialla.[/QUOTE]

Olen herkkis, siksi reagoin noin, tiedän että olisi ollut parempi reagoida toisin, ens kerralla osaan sanoa muuta heti. Sitä vaan järkyttyi. Tuskin kukaan tajuaa.

Ajattelinkin, että sanon vaan tuonkin siellä palaverissa, ettö uhkaa noin sanoa.
 
[QUOTE="vieras";28378025]Kn se nyt vaan menee noin, että harvemmin näistä lapsista mitään menestyjiä tulee. Tuskin ne linnanvenkuloidenkaan äidit sitä uskoi.[/QUOTE]

Kumma etten itse ole jo vankilassa vaikka lapsuuteni oli yhtä helvettiä ja käyttäydyin myös uhmassa ja teininä tosi vaikeasti...
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
 
Minä ymmärrän ap:n tilanteen ja olen samaa mieltä ap:n kanssa. Ehkä poika kuitenkin katuu uhkaustaan eikä enää käytä sitä kun huomasi mikä vaikutus sillä oli äitiin. Toivottavasti pojan tilanne paranee.
 
Minä myös ymmärrän ap:ta.. voisin jopa uskoa että oma erityislapseni uhkailisi samalla tavalla.

Moni on täällä sitä mieltä että taitaa olla jotain pelättävää ja salattavaa, mutta eikö teitä itseänne oikeasti haittaisi tuollaiset syytökset? Ei yhtään pelottaisi millainen sosiaalihenkilö sen lapsenne ilmoituksen saisi? Varsinkin jos perheessä muitakin lapsia tuo voi aiheuttaa pitkänkin prosessin. Keskusteluja, selvittelyjä. palavereja yms.

Ja vaikka lapsi myöhemmin myöntäisi valehdelleensa helposti käännettäisi se niin että lapsi on vanhemmilleen lojaali. Ja ikuiset merkinnät papereihin.

Tsemppiä ap:lle siis täältä, toivottavasti asiat kääntyvät parempaan suuntaan!
 
[QUOTE="Aapee";28378009]Jotain tuollaista pojalle selitin ja hän heti vakuuttikin ettei aio sanoa sellaista ja ettei halua ikinä äidin luota pois <3 Sanoohan sitä suutuksiasaan kaikkea, mutta ihmetyttää mistä lapsi tuollaista keksii, ehkä on kuullut minun ja miehen puheita minun menneisyydestä tms.[/QUOTE]

Nykylapset ja nuoret tietää kyllä, että tuollaisella puheella on seuraukset. He osaavat jotkut käyttää sitä myös hyödyksi kun kuvittelevat sen olevan tie onneen.
 

Yhteistyössä