Ei se rikkaus tuo onnea. Minä olin köyhän yksinhuoltajaperheen lapsi. Vaatteet tulivat käytettyinä ja harrastusvälineet lainattiin tai niissäkin jouduin tyytymään muiden vanhoihin. Harrastukset olivat edullisimmasta päästä, 4h-kerho ja pianotunnit. Joskus pääsin rikkaammasta perheestä olevan kaverin mukana tallille, mutta en voinut ratsastaa, koska siihen ei ollut varaa, kuin harvoin. Ulkomaanmatkat rajoittuivat yhteen Ruotsin risteilyyn.
En silti voi sanoa kärsineeni asiasta kauheasti. Minua ei kiusattu ja muita tyhmempikään en koe olevani sen vuoksi, etten päässyt koskaan ulkomaille. Lapsena luin paljon, kirjasto oli köyhälle hyvä harrastus.
Sen sijaan mietin usein, että oppiiko liian hyvälle tottunut ihminen arvostamaan saavuttamiansa tavoitteita tai materiaa. Pelkään, että lapsilleni tarttuu malli nykyajan kulutusmallista. Omien lasteni ei tarvitse elää köyhyydessä ja heillä on enemmän, kuin minulla koskaan oli. Silti toivoisin, että lapseni ymmärtäisivät, että raha ei kasva puussa ja tavarapaljous/merkkivaatteet eivät tee onnellisemmaksi ketään. Minä olin lapsena ylpeä saavutuksestani ja onnellinen saatuani tavaran, johon olin säästänyt pitkään. Monelle lapselle tavaran saaminen on itsestäänselvyys, joka tulee, kuin Manulle illallinen, sormia napsauttamalla. Lapseni ovat päässeet pari kertaa kiertelemään pohjoismaita, ja minäkin vihdoin tietenkin aikuisikään päästyäni ulkomaille. Kyllä maailmaa on kiva nähdä, mutta ei se ole pakollista.
Uskon, että tähän nykyisenkaltaiseen kulutushysteriaan tulee jotain rajaa taloustilanteen tästä vielä heiketessä.Miten pärjäävät ne, joilla on aina ollut kaikki haluttu saatavilla. Moni jättilainan kanssa kamppaileva saa tehdä töitä entistä pidempiä päiviä ja silti rahaa tulee jäämään vähemmän, koska hinnat kallistuvat. Minä haluaisin tarjota lapsilleni enemmän aikaani ja yhteistä tekemistä, koska uskon, että se tulee ennenpitkää olemaan heille tärkeämpi asia, kuin se että on rahaa millä rällätä.
Aloittajalle: Asenteet ja ennakkoluulot luovat aikuiset. Ei köyhyys tarkoita sitä, että lapsi kärsii. Enemmän kärsii ne, joille rahalla yritetään korvata yhdessäolo ja hyvittää se, että koskaan kukaan ei ole paikalla.
Joo, oikeassa elämässä sitä ilmenee vähemmän, mutta kyllä sitä on. Köyhyyden ihannoija on tosin aika lailla tasan kaksi ryhmää, ituhipit, joiden mielestä on "niin siistii kun ei oo rahaa ja hei eiks maailmakin ois paljo kivempi paikka ilman rahaa kun kaikki vaan tiijätkö auttais toisii silleen ihan vaan niinku hyväntahtosuutaan" ja toinen ryhmä on köyhät, jotka ovat myös katkeria ja kateellisia ja yrittävät sen takia selitellä, että köyhyys on ainoa oikea tapa. Palstalla joulukuu on parasta kyseisen ilmiön bongaamiseen. Jos perheessä saa paljon joululahjoja, ei perheellä ole muita arvoja kuin raha ja koko joulussa on kyse vain materiasta. Jos taas jouluna ei saa kuin yhden tai kaksi lahjaa, on perheessä ihanan lämmin joulu, jossa tärkeintä on yhdessäolo ja rauhoittuminen.