Lapsi sairaalaan osastolle - mitä teen?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja neuvoja, kiitos!!!!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Mun poika oli 5-vuotiaana leikkauksessa, eikä sinne sairaalaan olis ees saanut jäädä. Vierailuaikoina saatiin käydä katsomassa, mut hoitsut sanoi, ettei ole toivottavaa tuoda osastolle muita lapsia ( 1 ja 3-vuotiaat sisarukset meidän 5-vuotiaalla).

Aika hurjaa ettei 5-vuotiaan kanssa saisi olla. Meillä esikoinen mursi kyynärpäänsä 4,5-vuotiaana, ja koko ajan oli joko mieheni tai minä hänen luonaan. Mieheni yöt, hän nukkui patjalla sängyn vieressä, ja minä päivät.

Ja tuttavaperheen 2-vuotias joutui infektio-osastolle keuhkokuumeen vuoksi, ja koko ajan oli hänenkin luonaan joku.

Ap:lla on tietenkin hankalampi tilanne. Reippaan 7-vuotiaan jättäisin melko hyvillä mielin yksinkin sairaalaan, mutta aremman kanssa tekisi kyllä ilkeää. Mutta periaatteessa 7v pärjää jo aika hyvin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja fddfdfgd:
Päästäisikö ne todella vanhemman yöksi 7-vuotiaan kanssa? Itse olen ollut 5-viikkoisen kanssa osastolla, ja silloin sanottiin, että imeväisikäiset ovat poikkeus, muuten vanhemmatkaan ei voi yöpyä osastolla. Ei sairaaloissa ole välttämättä edes ylimääräisiä sänkyjä/patjoja vanhemmalle.

Kyllä Tyks ainakin päästää. Tai ei oo kokemusta 7-vuotiaasta, mutta imeväisiän jo reilusti ohittaneesta kyllä. On retkisänkyjä ja nojatuolit jotka saa makuulle.

Minut kyllä lähetettiin kotiin nukkumaan, kun pääsimme 6-viikkoisen vauvani kanssa klo 23.30 osastolle. Hän jäi yöhoitajien kopin eteen vaunuihin tarkkailuun ja mut laitettiin kotiin keräämään voimia ja pyydettiin aamulla palaamaan, että näin! Ja imetyksellä oli vauva, mut kuin oli just syönyt. Antoivat sitten klo 04 korviketta! Itse menin takas osastolle klo 07 ja huoli ja ikävä oli ihan kauheeta. Vieläkin muistan kuinka koko yön itkin ja nuuhkin pikkuisemme yöhaalaria, kun oli niin kauhee ikävä. Sitten vaan pumppailin maitoa talteen aamua varten!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Hei oikeesti 7 vuotiaat käy jo viikon leireillä ihan ilman vanhempia, että kyllä pärjää ja siellä on HOITAJAT siellä sairaalassa =) ei se ressukka siellä yksin ole.

7 v ei vaan ole leirillä todella kipeänä, ilman ystäviä ja apealla mielellä, eli siinä mielessä ymmärrän todella hyvin että vanhempi haluaa olla lapsensa seurana.

:headwall: mutta 7v pärjää vallan mainiosti yön ilman vanhempia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja selma-rouva:
Jos viet vauvan sinne päivällä, niin sama sen on olla sillon siellä yötäkin. Imetys suojaa vauvaa. Jos huoneessa ei ole kaveria (usein niin voidaan järkätä), niin ootte samalla porukalla siellä kuin kotonakin, eli kolmestaan. Minä en jättäis kumpaakaan lasta.

Ja ennenkuin joku ehtii tulla tyrmäämään kantani, niin voinen kertoa, että olen ollut 2-vuotiaan ja vastasyntyneen-4kk vanhan lapsen kanssa useina öitä sairaalassa. Esikoinen on pitkäaikaissairas ja kuopus myös. Joten porukalla aina pikkupikkusissa huoneissa. Seuraavaa osastojaksoa odotellessa...

Voimia ap! Tilanne on liian tuttu, paitsi lapseni on tosi pieniä ja molemmat tarvii minua kovin.

Osasto oli tänään TÄYNNÄ, joten koska tyttö ei vielä "täyttänyt kriteerejä" niin eivät ottaneet häntä osastolle. Sanoivat suoraan, että jos oksentelu jatkuu niin aamulla takaisin.

Enpä siis oikein usko, että meille olis mahdollista järjestää mitään yksityishuonetta vauvan takia, koska osasto tosiaan oli tänään jokaista paikkaa myöten täynnä...

Tays:ssa tosiaan saa olla toinen vanhemmista yötä lapsen kanssa - tosin patjalla lattialla. Mitään ikärajoja siihen ei ole, monesti isommat lapset jäävät yöksi ilman vanhempia. Vauvan kanssa et voi siellä yöpyä, eikä noin pientä sinne muutenkaan kannata viedä tartuntoja saamaan.
Tsempit tytöllesi ja sinulle myös, toivottavasti tyttö paranee pian :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ai:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja fddfdfgd:
Päästäisikö ne todella vanhemman yöksi 7-vuotiaan kanssa? Itse olen ollut 5-viikkoisen kanssa osastolla, ja silloin sanottiin, että imeväisikäiset ovat poikkeus, muuten vanhemmatkaan ei voi yöpyä osastolla. Ei sairaaloissa ole välttämättä edes ylimääräisiä sänkyjä/patjoja vanhemmalle.

Kyllä Tyks ainakin päästää. Tai ei oo kokemusta 7-vuotiaasta, mutta imeväisiän jo reilusti ohittaneesta kyllä. On retkisänkyjä ja nojatuolit jotka saa makuulle.

Minut kyllä lähetettiin kotiin nukkumaan, kun pääsimme 6-viikkoisen vauvani kanssa klo 23.30 osastolle. Hän jäi yöhoitajien kopin eteen vaunuihin tarkkailuun ja mut laitettiin kotiin keräämään voimia ja pyydettiin aamulla palaamaan, että näin! Ja imetyksellä oli vauva, mut kuin oli just syönyt. Antoivat sitten klo 04 korviketta! Itse menin takas osastolle klo 07 ja huoli ja ikävä oli ihan kauheeta. Vieläkin muistan kuinka koko yön itkin ja nuuhkin pikkuisemme yöhaalaria, kun oli niin kauhee ikävä. Sitten vaan pumppailin maitoa talteen aamua varten!
Aijaa, mä oon ollut 3 kk ikäisen imeväisen kanssa useamman vuorokauden Tyksissä, samoin 1 v 3 kk ikäisen ei-imevän kanssa, ja miltei 4-vuotiaankin kanssa olisin saanut jäädä (eli kysyivät, jäänkö yöksi, ja sanoin etten voi koska kotona oli kipeä imeväisikäinen kuopus).
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja selma-rouva:
Jos viet vauvan sinne päivällä, niin sama sen on olla sillon siellä yötäkin. Imetys suojaa vauvaa. Jos huoneessa ei ole kaveria (usein niin voidaan järkätä), niin ootte samalla porukalla siellä kuin kotonakin, eli kolmestaan. Minä en jättäis kumpaakaan lasta.

Ja ennenkuin joku ehtii tulla tyrmäämään kantani, niin voinen kertoa, että olen ollut 2-vuotiaan ja vastasyntyneen-4kk vanhan lapsen kanssa useina öitä sairaalassa. Esikoinen on pitkäaikaissairas ja kuopus myös. Joten porukalla aina pikkupikkusissa huoneissa. Seuraavaa osastojaksoa odotellessa...

Voimia ap! Tilanne on liian tuttu, paitsi lapseni on tosi pieniä ja molemmat tarvii minua kovin.

Ei niihin sairaaloihin oteta koko perhettä =) ja koska on 7v niin miksi ihmeessä edes tarvis lähteä vauvaa altistamaan taudeille.

Jorvissa ja Lastenklinikalla ainakin on saanut olla. Jorvissa sai olla molemmat vanhemmatkin yötä ja Meilahdessa oon kanssa yöpynyt lapsen kanssa. Samoin PKKS:ssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
:headwall: mutta 7v pärjää vallan mainiosti yön ilman vanhempia.

Tottakai pärjää. Kuten 7 viikon ikäinenkin tms. Ei siihen kuole :)
Siltikin se 7 v kipeänä oleva voi olla todella paljon äidin tai iskän tarpeessa. En minä hyvillä mielin pystyisi olemaan sairaasta lapsesta erossa...
 
Eli mieluummin ottaisit sairaalaan mukaan melkein vastasyntyneen joka voisi jopa kuolla tuohon tautiin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja aaa:
Asian vierestä. miksi isompi sairaalaan vasta huomenna, eikä nyt heti?

Osasto täynnä ja lapsi ei "täyttänyt" kriteerejä sille, että olisi pitänyt ottaa sisälle. Oksennusten välillä on kuitenkin reilusti väliä, joten jotain ehtii myös imeytyä. Mm. tänään on oksentanut 7, 14 ja 21.

Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja selma-rouva:
Jos viet vauvan sinne päivällä, niin sama sen on olla sillon siellä yötäkin. Imetys suojaa vauvaa. Jos huoneessa ei ole kaveria (usein niin voidaan järkätä), niin ootte samalla porukalla siellä kuin kotonakin, eli kolmestaan. Minä en jättäis kumpaakaan lasta.

Ja ennenkuin joku ehtii tulla tyrmäämään kantani, niin voinen kertoa, että olen ollut 2-vuotiaan ja vastasyntyneen-4kk vanhan lapsen kanssa useina öitä sairaalassa. Esikoinen on pitkäaikaissairas ja kuopus myös. Joten porukalla aina pikkupikkusissa huoneissa. Seuraavaa osastojaksoa odotellessa...

Voimia ap! Tilanne on liian tuttu, paitsi lapseni on tosi pieniä ja molemmat tarvii minua kovin.

Osasto oli tänään TÄYNNÄ, joten koska tyttö ei vielä "täyttänyt kriteerejä" niin eivät ottaneet häntä osastolle. Sanoivat suoraan, että jos oksentelu jatkuu niin aamulla takaisin.

Enpä siis oikein usko, että meille olis mahdollista järjestää mitään yksityishuonetta vauvan takia, koska osasto tosiaan oli tänään jokaista paikkaa myöten täynnä...

No siinä tapauksessa kysyisin mahdollisuutta ottaa vauva yöksi mukaan. Tai koittaisin hankkia esikoisen kanssa olemaan jonkun, että en veisi vauvaa ollenkaan osastolle. Mutta jos vauva on siellä päivät, on sama olla yötkin.

Eli joko olisin siellä koko ajan molempien kanssa tai sitten en olisi ollenkaan ja koittaisin suojella vauvaa. Mutta osittainen suojelu tuskin auttaa mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jep jep:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
:headwall: mutta 7v pärjää vallan mainiosti yön ilman vanhempia.

Tottakai pärjää. Kuten 7 viikon ikäinenkin tms. Ei siihen kuole :)
Siltikin se 7 v kipeänä oleva voi olla todella paljon äidin tai iskän tarpeessa. En minä hyvillä mielin pystyisi olemaan sairaasta lapsesta erossa...
Eli mieluummin ottaisit sairaalaan mukaan melkein vastasyntyneen joka voisi jopa kuolla tuohon tautiin?

Enhän mä missään sellaista väittänyt.
Kerroin jo aikaisemmin, että oma lapsi oli yksin yötä sairaalassa alle 4-vuotiaana koska kotona oli pienempi lapsi jota imetin - ja se teki hiton tiukkaa minulle, lapsi pärjäsi kyllä....ymmärrän todella hyvin sen ettei ap ihan iloisena ja huoletta pysty jättämään kipeää lastaan yksin sairaalaan, vaan haluaisi olla paikalla jos voisi.
 
olet kai ap antanut ripulijuomaa ja kaikkea mahdollista voimaa antavaa ETTEI tyttösi tarvitsisi mennä osastolle??ihan pieniä määriä juomaa saa hetkesä muksun parempaan kuntoon.panosta nyt siihen,alle puolen tunnin välein tilkka juomaa niin aamulla jo olo parempi ja ei tartte miettiä kuka tytön kanssa on sairaalassa.kirjoituksestasi saa sen olon että olet luovuttanut et antaa olla,huomena pääsee sairaalan hoitoon
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
:headwall: mutta 7v pärjää vallan mainiosti yön ilman vanhempia.

Tottakai pärjää. Kuten 7 viikon ikäinenkin tms. Ei siihen kuole :)
Siltikin se 7 v kipeänä oleva voi olla todella paljon äidin tai iskän tarpeessa. En minä hyvillä mielin pystyisi olemaan sairaasta lapsesta erossa...

Peesi. Isompikin on sairaana "pikkuinen". Tässä tapauksessa kyllä ymmärtää, jos ei sairaalassa olo onnistu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ++:

Höpö höpö! Olen valvonut 3 yötä (ja kohta on neljäs edessä) antaen lapselle jatkuvasti ripulijuomaa, mutta nyt tyttö on vaan lopettanut sen ottamisen. Olen yrittänyt pakottaa, mutta ton ikäistä ei pakoteta enää ottamaan yhtään mitään. Ei ainakaan mun lasta - muista en tiedä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja bdt:
Kerrot tytölle että et voi jäädä ja menet heti aamusta moikkaamaan, jätä vaikka vauva hoitsuille respaan siksi aikaa jos ett tosiaan saa mistään hoitopaikkaa.

Joo ihan totta. Hoitajat ovat ilomielin lapsenpiikana, kun ei muuten ole hommia tarpeeksi
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja ai:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja fddfdfgd:
Päästäisikö ne todella vanhemman yöksi 7-vuotiaan kanssa? Itse olen ollut 5-viikkoisen kanssa osastolla, ja silloin sanottiin, että imeväisikäiset ovat poikkeus, muuten vanhemmatkaan ei voi yöpyä osastolla. Ei sairaaloissa ole välttämättä edes ylimääräisiä sänkyjä/patjoja vanhemmalle.

Kyllä Tyks ainakin päästää. Tai ei oo kokemusta 7-vuotiaasta, mutta imeväisiän jo reilusti ohittaneesta kyllä. On retkisänkyjä ja nojatuolit jotka saa makuulle.

Minut kyllä lähetettiin kotiin nukkumaan, kun pääsimme 6-viikkoisen vauvani kanssa klo 23.30 osastolle. Hän jäi yöhoitajien kopin eteen vaunuihin tarkkailuun ja mut laitettiin kotiin keräämään voimia ja pyydettiin aamulla palaamaan, että näin! Ja imetyksellä oli vauva, mut kuin oli just syönyt. Antoivat sitten klo 04 korviketta! Itse menin takas osastolle klo 07 ja huoli ja ikävä oli ihan kauheeta. Vieläkin muistan kuinka koko yön itkin ja nuuhkin pikkuisemme yöhaalaria, kun oli niin kauhee ikävä. Sitten vaan pumppailin maitoa talteen aamua varten!
Aijaa, mä oon ollut 3 kk ikäisen imeväisen kanssa useamman vuorokauden Tyksissä, samoin 1 v 3 kk ikäisen ei-imevän kanssa, ja miltei 4-vuotiaankin kanssa olisin saanut jäädä (eli kysyivät, jäänkö yöksi, ja sanoin etten voi koska kotona oli kipeä imeväisikäinen kuopus).

No, minut lähetettiin kotiin, koska olin niin väsynyt jauupunut pitkän valvomisen jälkeen ja olisin todella halunnut jäädä. Kello oli jo paljon, kun lapsi oli syönyt ja menin aamulla aikaisin takaisin, heistä oli parempi niin... Ja vauvani oli seuraavana päivänä 13-vuotiaan diabeetikon kanssa samassa huoneessa, kun menin häntä hakemaan. Osasto oli aika täynnä silloin... Ett tiedä sitten... :(
 
Mahdollisuutta olla osastolla vauvankin kanssa kannattaa kysyä. Eihän se kysyminen mitään haittaa, vaikka todennäköisesti ei onnistukaan. Ainakin TAYS:ssa on yksi yhden hengen eristyshuone, joten hyvällä tuurilla voi olla, että ottaisivat sinne, jos ei ole ketään juuri sitä tarvitsevaa sillä hetkellä. Ja vaikka osasto on nyt ihan täysi, tilanteet vaihtelevat nopeasti ja huomenna voikin olla jo tyhjempää.

Infektio-osastolla on kuitenkin aina riski saada vielä lisääkin tauteja, jotka voivat olla pienelle vauvalle vaarallisia, joten sen puolesta voi olla, etteivät uskalla vauvaa sinne päästää. Kysy osastolta mitä mieltä ovat myös vierailuista vauvan kanssa.

Toivottavasti olo lähtee yön aikana paranemaan ja tyttö ei joutuisikaan osastolle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja ++:
olet kai ap antanut ripulijuomaa ja kaikkea mahdollista voimaa antavaa ETTEI tyttösi tarvitsisi mennä osastolle??ihan pieniä määriä juomaa saa hetkesä muksun parempaan kuntoon.panosta nyt siihen,alle puolen tunnin välein tilkka juomaa niin aamulla jo olo parempi ja ei tartte miettiä kuka tytön kanssa on sairaalassa.kirjoituksestasi saa sen olon että olet luovuttanut et antaa olla,huomena pääsee sairaalan hoitoon

Höpö höpö! Olen valvonut 3 yötä (ja kohta on neljäs edessä) antaen lapselle jatkuvasti ripulijuomaa, mutta nyt tyttö on vaan lopettanut sen ottamisen. Olen yrittänyt pakottaa, mutta ton ikäistä ei pakoteta enää ottamaan yhtään mitään. Ei ainakaan mun lasta - muista en tiedä.

eli oot siis luovuttanut.ton ikäinen ymmärtää kuitenkin jo miksi sitä annetaan ja juo kyllä kun pyydetään juomaan.ja kaikkea muutakin annettava,ihan mitä vaan,ei saa pitää pitkiä taukoja.kuitenkaan ei oo mitään vakavaa jatkuvaa oksentelua,kun noita aikoja kirjoitit et selviitte kotihoidolla vielä koska lekurikin oli sitä mieltä.muutama oksennus on helppo korjata nesteellä...
 
Mies kotiin tällaisessa tilanteessa! Jos ei pysty niin joku muu. Jos et mistään saa apua niin MLL. Kyllä pienikin lapsi pystyy olemaan sairaalassa yön ilman seuraa. Mutta entä ilta ja päivä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Uudi:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
:headwall: mutta 7v pärjää vallan mainiosti yön ilman vanhempia.

Tottakai pärjää. Kuten 7 viikon ikäinenkin tms. Ei siihen kuole :)
Siltikin se 7 v kipeänä oleva voi olla todella paljon äidin tai iskän tarpeessa. En minä hyvillä mielin pystyisi olemaan sairaasta lapsesta erossa...

Peesi. Isompikin on sairaana "pikkuinen". Tässä tapauksessa kyllä ymmärtää, jos ei sairaalassa olo onnistu.

Joo on toki itsellä on isoja ja pieniä lapsia, mutta pointti on että se 7v pärjää siellä ihan hyvin. Ja koska on kipee niin tod. näk. nukkuu suurimman osan aikaa ja mitä aikaa ei nuku siellä on yleensä videot ja tv sun muuta, että eihän se mikään kidutuslaitos ole vaan SAIRAALA jossa hoidetaan niin sairaita ihmisiä ettei ne kotona pärjää. Ja jos vaihtoehto on että kuolee ripuliin tai että menee pariksi päiväksi osastolle tiputukseen ilman äitiä niin tuota mun EI tarvi miettiä minkä vaihtoehdon valitsen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ++:
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja ++:
olet kai ap antanut ripulijuomaa ja kaikkea mahdollista voimaa antavaa ETTEI tyttösi tarvitsisi mennä osastolle??ihan pieniä määriä juomaa saa hetkesä muksun parempaan kuntoon.panosta nyt siihen,alle puolen tunnin välein tilkka juomaa niin aamulla jo olo parempi ja ei tartte miettiä kuka tytön kanssa on sairaalassa.kirjoituksestasi saa sen olon että olet luovuttanut et antaa olla,huomena pääsee sairaalan hoitoon

Höpö höpö! Olen valvonut 3 yötä (ja kohta on neljäs edessä) antaen lapselle jatkuvasti ripulijuomaa, mutta nyt tyttö on vaan lopettanut sen ottamisen. Olen yrittänyt pakottaa, mutta ton ikäistä ei pakoteta enää ottamaan yhtään mitään. Ei ainakaan mun lasta - muista en tiedä.

eli oot siis luovuttanut.ton ikäinen ymmärtää kuitenkin jo miksi sitä annetaan ja juo kyllä kun pyydetään juomaan.ja kaikkea muutakin annettava,ihan mitä vaan,ei saa pitää pitkiä taukoja.kuitenkaan ei oo mitään vakavaa jatkuvaa oksentelua,kun noita aikoja kirjoitit et selviitte kotihoidolla vielä koska lekurikin oli sitä mieltä.muutama oksennus on helppo korjata nesteellä...

No ole sinä mitä mieltä olet. Vähät sillä, että minunkin pitäsi nukkua ja hoitaa vastasyntynyttä siinä samalla, kun käyn vähän väliä pakkojuottamassa toista lasta niin arvostelet ja olet niin "varma" mun luovuttamisesta. Whatever.
 
Similar threads

Yhteistyössä