Mitä teen lapseni isä hengailee alaikäisen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kizzzz
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jep, täysin totta. Lapsella taasen on.

Ikävä vaan, että joillain naisilla on tapana aivopestä lapsi sitä isäänsä vastaan, kun isä ei ole elänyt varsinaisesti lapsen kanssa samassa taloudessa missään välissä.

Se, että äijä on idiootti mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen, ei tarkoita että ko. heppu on huono isä.

Toivottavasti saa mahdollisuuden ja haluaa kantaa myös läsnäolo vastuunsa eikä vaan taloudellista vastuuta.

Totta, vaikka muuten olen Lunaticin kanssa täysin samaa mieltä. Ei ole reilua vetää yhden ihmissuhteen ja ylipäätään yhden heikkouden takia lopulliset johtopäätelmät, ettei miehestä ole isäksi enää koskaan. Ihminen voi ehdottomasti ottaa opikseen ja ryhtyä kantamaan vastuuta, jotkuthan sanoo että ensin pitää kokea kriisi että muutos tapahtuu. Ehkä miehellä on nyt mahdollisuus siihen? Olisi kurjaa lapsen kannalta viedä kokonaan toinen vanhempi pois elämästä, koska tämän isyys ole välttämättä epätasapainoista, väkivaltaista yms… Mutta heti JOS on, niin viranomaiset eivät voi ottaa riskiä siitä, että lasta kidutetaan tai kaltoinkohdellaan. Ne traumat ei ole minkään kokeilun arvoisia enää sitten.
 
En minä ole tässä mitään mielipiteitäni ladellut, vaan sitä miten homma menee yh:n kohdalla.
Kepsis alkoi miettiä miesten isäoikeuksia, minua ei ne kiinnosta.
 
En minä ole tässä mitään mielipiteitäni ladellut, vaan sitä miten homma menee yh:n kohdalla.
Kepsis alkoi miettiä miesten isäoikeuksia, minua ei ne kiinnosta.

Joo, ei minuakaan mitä tulee kokonaisjuttuun. Lapsen etu ei ole riskit, jotka saattavat kustantaa noinkin pienestä (!!) kun on kyse niin loppuelämän. Pieni lapsi on täysin riippuvainen hoitajastaan ja keskushermosto ja kaikki ovat kehittymättä. Jos on liian lyhytjännitteinen ja epäsosiaalinen (ei pysty ratkomaan ongelmia ilman väkivaltaa) niin aika huonot edellytykset on vanhemmuudelle. Toivotaan ettei aapeen tarvitse pelätä enää lapsensa puolesta<3
 
Ei tarvitse, ei kukaan vie vauvaa asunnottomalle pilvenpolttajalle, jolla ei ole edes huoltajuutta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaiku menneisyydestä;29809301:
Kepsis ja Lunatic, oliko teillä ennenkin tapana jankata loputtomiin? Taisi olla.

My bad, yritän saada umpiluuhun läpi edes sen mitä sanon. Ei se kyllä ennenkään oikein hyvin onnistunut, lunatic kuulee sen mitä haluaa kuulla, ei sen mitä sanotaan.
 
Silloin, jos isä ei ole (omassa tapauksessani) omasta aloitteestaan tehnyt asioiden eteenpäin viemiseksi mitään itse, vaan ed.tapaamisesta mennyt vuosia, niin tapaamiset aloitetaan todella pikku hiljaa, vaikka minä pullisoisinkin vastaan ja minulla olisi vaikka mitä prösyyriä, ja vaikka olisi tehnyt lapsille pahaa.
Vasta lasten TAPAAMISTEN aikana toteen näytettävä oirehtiminen johtuen tapaamisista(siis näin ollen myöskin tapaamisten jälkeen tapaamisten alettua) LOPETTAA tapaamiset.

Ei ne lapset oirehdi tai uskalla näyttää oirehdintaa heti. Vasta teini-iässä tilanne usein repeää sietämättömäksi. Tällöin lapsi leimataan laiskaksi ja hankalaksi.
 
Ei ne lapset oirehdi tai uskalla näyttää oirehdintaa heti. Vasta teini-iässä tilanne usein repeää sietämättömäksi. Tällöin lapsi leimataan laiskaksi ja hankalaksi.

Tilannetta seurataan tiiviisti kaikenaikaa, myös terapiassa.
Lapset eivät aiemmin uskaltaneet puhua, nyt onneksi kertovat kaiken ja oirehdinta näkyy samointein, sillä meillä on tiukat rytmit.
 
Minä en takerru siihen onko nainen tyhmä vai ei, yritän tässä tuoda esiin että kukaan ei tule YKSINhuoltajan lasta raahaamaan yhtään minnekään, ilman yksinhuoltajan suostumusta. Piste. Aapeen on hyvä tietää tämä ja huokaista siltäosin helpotuksesta.

Ne keissit on sitten erikseen jos on oikein oikeudessa asti tapeltu ja päätetty jotain, mutta ne nyt on yhtä harvinaisia tapauksia kuin lentävät kykloopit Helsingin metrossa, lähinnä tv-sarjoista tuttuja kohtauksia ja osapuolina aina (rikkaat) ihmiset jotka olleet naimisissa.
Ei liity tähän mitenkään.

Siis missä helvetin vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa sä elät?
Vai että on oikein harvassa oikeudenkäynnit lasten tapaamisista?
Kyllä on sitten helsingin metron ilmatilassa helvetillinen ruuhka pelkästään jo kyklooppien takia!
Voin kertoa että nuo oikeudenkäynnit on ihan totista totta, itsekin niissä monta vuotta jouduin käymään.
Yh ei voi itsekseen päättää ja estää tapaamisia
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
[QUOTE="joo";29809755]Siis missä helvetin vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa sä elät?
Vai että on oikein harvassa oikeudenkäynnit lasten tapaamisista?
Kyllä on sitten helsingin metron ilmatilassa helvetillinen ruuhka pelkästään jo kyklooppien takia!
Voin kertoa että nuo oikeudenkäynnit on ihan totista totta, itsekin niissä monta vuotta jouduin käymään.
Yh ei voi itsekseen päättää ja estää tapaamisia[/QUOTE]

Kyllä voi, jos ei ole allekirjoittanut tapaamissopimusta.
Sitä en kiellä etteikö maailmassa voi tapahtua yhtä ja toista, mutta kenellä on aikaa ja rahaa istua vuosia oikeussalissa, no porhoilla ehkä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kyllä voi, jos ei ole allekirjoittanut tapaamissopimusta.
Sitä en kiellä etteikö maailmassa voi tapahtua yhtä ja toista, mutta kenellä on aikaa ja rahaa istua vuosia oikeussalissa, no porhoilla ehkä.

No joo, nyt kun luin ketjun loppuun asti niin eiköhän asia olekin noin (myönnän). Ainakin venyttää niin kauan ennenkuin oikeudenpäätös on annettu.
Oon myös nähnyt tapauksia, joissa on jätetty hakemus oikeuteen ja anottu pikaista päätöstä tapaamisiin, siihen asti, kunnes istunto järjestetään.
 
Kyllä voi, jos ei ole allekirjoittanut tapaamissopimusta.
Sitä en kiellä etteikö maailmassa voi tapahtua yhtä ja toista, mutta kenellä on aikaa ja rahaa istua vuosia oikeussalissa, no porhoilla ehkä.

Ihan kaikista yhteiskuntaluokista olevat ihmiset voivat käydä vuosien oikeustaistot.
Otahan nyt selvää tuostakin:headwall:
Itsestään selviä asioita ...
 
No huh huh!
Kysyin sen takia että voiko jotenki vaikuttaa tapaamisiin koska en halua että lapseni lähellä on joku "pedofiili". En siis väitä että lapseni isä olisi huono isä..

Päätin kumminki ottaa yhteyttä tämän alaikäisen äitiin joka olin erittäin shokeerattu tiedosta ja lupasi puhua tytön kanssa.
Ja rupee pikkuhiljaa tuntumaan että rupee tämä ukkoki tajuamaan mitä on mennyt tekemään ja menettänyt. Muuten hyvä mutta liian myöhään.. En voi estää häntä tapaamasta lasta niin käyköön sitten katsomassa jos haluaa mutta hänen kanssa en enään perhettä ala leikkimään.

Ap
 
Yksinhuoltajuus ei poista tapaamisoikeutta. Mutta yleensä eronneet vanhemmat tekevät tapaamissopimuksen. Ja se voi olla sitte ihan mitä vaan, väliltä tavataan milloin vaan - ei tavata ikinä. Etävanhempi saa luistaa tuosta sopimuksesta miten vaan, lähivanhempi joutuu orjallisesti sitä noudattamaan, jos ei halua sakkoja maksaa. Näin siis teoriassa.

Jos ap ei ole tehnyt tapaamissopimusta, niin isälle ei lasta tarvitse antaa. Mutta isä voi vaatia tapaamissopimusen, ja jonkinlaisen saa. Vaikka sen valvotun. Näin teoriassa ainakin menis, ja luultavasti käytännössäkin.
 
Vääntäkää tuosta tinkaamista... onnistuu teillä kaikilta ihan helposti kun lukee teidän kirjoituksia... Mutua mutua mutua...

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1983/19830361
 
Uusimmat

Yhteistyössä