Lapsi sai megaraivarit huvipuistossa ja kyllä sitä tuijotettiin :(

Tuntui, että kaikki tuijotti ja kamalan syyllistävän oloisesti, kun lapsi 1,5v. huusi ja kiemurteli. Lapsi sai raivarit, kun käytiin autokarusellissa ja tultiin sieltä pois. Olisi halunnut sinne uudestaan heti, no vanhempi lapsista kävi sitten toisessa laitteessa ja me käytiin uudestaan nuoremman kanssa tuossa karusellissa, kun mulla oli 1 lippu jäljellä ja sitten lähdettiin kotiin. Lapsi huusi koko matkan autolle ja vielä koko matkan kotiinkin, hieman oli vaikeuksia saada istuimeen tuota ankeriasta.
Noi oli meillä ensimmäinen kunnon raivari, tosin olen osannut tuota jollain tasolla odottaa.

 

Varmaan tuijotettiin, mutta tuskin siihen liittyi mitään syyllistämistä.

 

:hug: meillä toi 3-v tänään kun kaupasta tultiin ja käveltiin parkkipaikalta kotiin vetäsi raivarit:"Älä pidä kiinni, älä pidä!" (pidin kädestä kiinni, kuten meillä on tapana parkkipaikalla), no kun parkkikselta päästiin, päästin kädestä sit irti, alkoi huutaa: "Älä menen, älä meneee..." Kurkku suorana, ihan varmaan koko taloyhtiö kuuli.

Mut heti kun päästiin kotiin, lopetti- onneksi.

 

mie en kyllä sitä tuijottamistakaan ymmärrä, ainakaan lapsellisilta. en itse jää kyllä vahtaamaan kenenkään raivareita.

 

Siitä se lähtee. Siis ne julkiset megaraivarit. Yritä olla välittämättä tuijottelijoista yms. Kyl mäkin saatan vilasta jotain pikku raivoojaa, mut silleen ymmärtäväisesti kun itse kokenut samaa. Yleensä ne kattelijat on niitä joilla ei kokemusta tai omien lapsien uhma-ajoista niin pitkä aika ettei ne muista. Tuskin ne pahaa tarkottaa ja vaikka paheksuisikin ni mitä väliä. Tiedän kyllä niin tunteen. Nykyään enää jaksa niin kiinnostaa. Ne on kuitenkin vieraita, tuikituntemattomia ihmisiä.

 

Joo en minä siitä niin välitäkään, tuli vaan jotenkin huomioitua, kun toinen kiemurteli ja itki. Erityisesti huomioin, että vanhemmat ihmiset tuijotti syyllistävämmin, ei niinkään toiset vanhemmat ja ne isovanhemmat. Meillä kun tuo nuorempi ei vielä osaa puhua, niin se on pelkkää itkemistä se raivari.

Esikoinen ei ole koskaan tuollaisia raivareita saanut, se on ihan toisenlainen kun suuttuu, silloin lentelee tavarat, mutta mitään itkupotkuraivaireita ei saa, kun taas tää nuorempi heittäytyy lattialle mahalleen.

 

:hug: meillä toi 3-v tänään kun kaupasta tultiin ja käveltiin parkkipaikalta kotiin vetäsi raivarit:"Älä pidä kiinni, älä pidä!" (pidin kädestä kiinni, kuten meillä on tapana parkkipaikalla), no kun parkkikselta päästiin, päästin kädestä sit irti, alkoi huutaa: "Älä menen, älä meneee..." Kurkku suorana, ihan varmaan koko taloyhtiö kuuli.

Mut heti kun päästiin kotiin, lopetti- onneksi.

Yllätys? Sun mukulasihan on "vaativa" lapsi ja pahemmaksi menee.

 

[QUOTE="vieras";26804279]Yllätys? Sun mukulasihan on "vaativa" lapsi ja pahemmaksi menee.[/QUOTE]

sun lapsi on ilmeisesti erittäin helppo, eikä oo koskaan saanut uhmakohtausta? Ainiin, mut uhmahan on ihan höpönlöpöä

 

ihan normaaliahan se on.Tottakia jengi tuijottaa aina sitä mistä ääntä lähtee, mutta ei tuijotusta tarvii ottaa aina pahalla.Kunhan katsovat.
Oon itsekkin irrottanut huutavan lapsen karusellista.Siinä se oli ponin ohjaksissa kiinni vaakaasennossa ja huusi.Taitaa olla jokapäiväinen näky huvipuistossa.

 

Mäkin raahasin just oman 1,5 vuotiaan uimarannalta autoon kirkuvana ja potkivana. Ja oli just sellainen tunne että KAIKKI tuijotti mut voiskohan se olla niinkin, että itsestä vaan tuntuu siltä kun hävettää koko tilanne?

 

ihan normaaliahan se on.Tottakia jengi tuijottaa aina sitä mistä ääntä lähtee, mutta ei tuijotusta tarvii ottaa aina pahalla.Kunhan katsovat.
Oon itsekkin irrottanut huutavan lapsen karusellista.Siinä se oli ponin ohjaksissa kiinni vaakaasennossa ja huusi.Taitaa olla jokapäiväinen näky huvipuistossa.

Peesi. Voinemme lohduttautua sillä että ei meidän kakaroiden uhmat todellakaan ole niin kiinnostavia, että vois kuvitella KAIKKIEN tuijottavan ja paheksuvan juuri meitä.

 

En myönnä tuijottavani mutta sivusilmällä saatan seurailla, ihan sillä ajatuksella, että jos jollakin on jokin loistava konsti käsitellä raivoavaa lasta mitä en ole vielä itse keksinyt.

Tuijottaminen/paheksunta tuossa tilanteessa osoittaa vain kokemuksen, älyn tai tilannetajun puutetta, joten älä välitä.

Kyllä tänään Puuhamaassakin tuli erinäisiä raivareita nähtyä... myös noilta omilta tenavoilta.

 

Mä on vetänyt tän karavaanin (2-v., 5-v., 9-v.) uimarannalta kotiin huutavana ja tappelevana jonona. Tai kaks nuorinta huusi ja riehui, isoin mäkätti niille. Voin kertoa että ihan joka ikinen ohikulkija katto suu auki sitä menoa

 

Tuli itselläkin vilkaistua tänään, kun vaatekaupassa joku reilu vuoden ikäinen veti kauheat kilarit ties mistä. Se meteli oli niin uskomaton, että väkisinkin tuli vilkaistua, että onko nyt jotain sattunut. Mutta ei, kunhan tuittupää suuttui.

Ja oman taaperon kans kokee sen tuijottelun melkein päivittäin. Onneksi hällä useimmat huudot menee ohi yhtä nopeasti ku alkavatkin, mutta kun hän on muutenkin äänekäs tapaus joka kiljuu ja huutaa riemusta ihan pienimmästäkin asiasta. Ja siinä sitten mulkoilevat ympärillä useimmiten teinit ja keski-ikäiset ukot - siis sellaiset, joilla tod.näk. ei niitä lapsia ole tai eivät ainakaan niitä ole hoitaneet.

Enpä tiedä, tottuuko siihen tuijotteluun. Mutta se on mukavaa kun saa niitä kannustavia katseita ja kommentteja, tyyliin "Se menee ohi kyllä aikanaan" tai "Tuo on niin tuttua" tai "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu!"

 

Itse saatan katsoa, myönnän sen. Luon mielessäni sympatia-ajatuksia vanhempaa kohtaan ja tunnen pientä helpotusta, että muillakin on samanlaista kuin meillä

 

Myönnän että tuijotin paheksuvasti... ennen kuin oma muksu tuli uhmaikään. Helppo lapsi meillä on, mutta raivareita tulee - ja kun niitä tulee, hohhoja! Viimeinen oli eilen kaupassa, kun poika päätti, ettei halua mennä ostoskääryihin istumaan, vaan juoksi kauppaan ja rupes poimimaan kaikenlaista hyllyistä. No, ei muuta kun kärryjen kanssa perään, väkisin sinne istumaan ja kurkku käsiin...

 

Juuu sama homma meinas käydä taas tänään ku oli aika lähteä leikkipuistosta. Tyttö 1,5v vetäs itsensä melkosiin asentoihin ja huusi kun ei olis halunnut lähteä/rattaiten kyytiin ja kotiin. Mulle ihan yks hailee jos joku kyttää tai muuta vastaavaa. Yleensä raivarit loppuu melkeen heti. Sanon tytölle jotkut taikasanat Esim. mennään kotia isin luokse halimaan, saat namia kun päästään kotiin (vesimelonia,naksuja tms) tai sanon vaan että tullaan illalla uudestaan.

 

Mä katson vastaavassa tapauksessa myötätuntoisesti äitiä ymmärtäen ja ajattelen, että tuokin aika menee ohi. Odotahan, kun tulee lapsen murrosikä...

 

No en kyllä usko että kukaan kovin paheksuvasti tuijottaa, ehkä enemmän just sitä myötätuntoa ja sitten ihan vaan ehkä uteliaisuudesta jotkut miettien että mitähän siellä tapahtuu. Ja hei te olitte huvipuistossa, siellä missä on lapsia on myös lasten raivareita, että tuskin tuo nyt mitenkään outoa tai erikoista on!

Oma nuorimmaiseni on varsinainen tuittupää, ja meillä myös on noita tilanteita ollut aika paljon. Ekan kerran muistan että jotenkin "hävetti", kun poika sai 8kk neuvolassa raivokohtauksen. Meidät kutsuttiin lääkärintarkastukseen juuri kun lapsi oli innostunut konttailemaan odotushuoneessa pallon perässä ja touhu piti tietysti jättää kesken ja siitäkös seurasi raivarit. Lääkärin oli vaikea tutkia ja meidän oli vaikea jutella ja mukana ollut harjoittelija kysyi hyvin huolestuneen oloisena että koskeekohan lasta kovasti johonkin kun noin kovaa ja kimeästi huutaa. Tuli hetkeksi jotenkin huono äiti olo ja jäin miettimään että niin, koskeeko, vaikka ihan normaaleja tuollaiset raivarit oli meillä jo silloin.

Sit meillä aina on ihan älytöntä temppuilua kaikki kauppareissut, muksu vaan nousee ostoskärrin istuinosassa seisomaan ja huutaa ja osoittelee kaikkea mitä haluaisi juosta tutkimaan. Sit se on pakko ottaa syliin ettei tipahda kärreistä, ja huuto ja mieletön rimpuilu vaan jatkuu sylissä. Lattialle jos päästää niin lapsi on salamana jossain hyllynvälissä mättämässä nauraen tavaraa lattialle, joten se ei ole oikein vaihtoehto. No sitten vaan kannellaan huutavaa muksua kainalossa ja kerätään ostokset pikaisesti kärriin toisella kädellä ja unohdetaan yleensä kiireessä puolet sinne kauppaan, ja toivotaan että joku päivä ne kauppareissut taas sujuisivat...

Leikkipuistosta lähdetään useimmiten itkien pois ja siellä ollessakin lapsi kiukkuaa jotain vähän väliä, yleensä kun ei pääse isojen kiipeilytelineisiin. Heittäytyy selälleen maahan ja kiukkuaa. Ihan mielenkiinnolla odotan, että minkälainen pojasta mahtaa tulla sitten varsinaisessa uhmaiässä, nyt on ikää tosiaan vasta 1v 4kk.

Ja vaikka muksu on pitänyt meillä paljon melua itsestään ihan vastasyntyneestä asti, niin siltikään en ole pahemmin huomannut että ihmiset tuijottaisivat, ainakaan mitenkään pahalla...

 

Minä tuijotan huutavia lapsia niin kauan kuin ehdin ja mietin, mitä voisin mennä sanomaan. Nautin siitä tunteesta, että tällä kertaa huutaja ei ole minun lapseni. Muistelen niitä kuolemattomia lausahduksia joita olen sanut vuosien varrella kuulla. Laittaisinko vahingon kiertämään? "lapsi on väsynyt, siksi se itkee" , lentoasemalla klo 00.06

 

Saattaa herättää huomiota mutta tuskin kukaan katsoo paheksuvasti, tai jos katsoo niin....omapa on häpeensä.
Tossa tilanteessa saattaa tuntua että ihmiset tuijottelis syyllistävämmin kuin oikeasti tuijottavat.

 

[QUOTE="Vieras";26805282]Minä tuijotan huutavia lapsia niin kauan kuin ehdin ja mietin, mitä voisin mennä sanomaan. Nautin siitä tunteesta, että tällä kertaa huutaja ei ole minun lapseni. Muistelen niitä kuolemattomia lausahduksia joita olen sanut vuosien varrella kuulla. Laittaisinko vahingon kiertämään? "lapsi on väsynyt, siksi se itkee" , lentoasemalla klo 00.06[/QUOTE]

Oman turvallisuuden kannalta en suosittele. Uskoisin että äiti on tuossa tilanteessa todella hilkulla menettää hermonsa ellei jo menettänyt. :xmas:

 

Meillä nyt 3 v. temperamenttinen poika on saanut noin 3-4 megaraivarit julkisella paikalla, viimeksi huhtikuun alussa Virossa, marketissa, kun ei saanut kallista leluautoa. Yritin olla katselematta ympärilleni, mutta huomasin pakosti että suhtautuminen oli paljon negatiivisempaa kuin suomessa. Kaksi ihmistä mm. katsoi ensin lasta ja sitten minua ja pyöritti päätään, toinen kaupan lihatiskin myyjä. Ja muutama muu tuijotti kauhuissaan suu auki. Ja tuo huuto kesti valehtelematta noin minuutin!!! Sen jälkeen se loppui, koska sain lapsen huomion suunnattua akvaarioon, kalat olivat niin jänniä että huutaminen unohtui.

Mutta noita reaktioita en oikein tajua vieläkään, ei Suomessa ole tullut koskaan noin avointa paheksuntaa vastaan. Suomessa ehkä pari ihmistä on vilkaissut ohimennen ja siinä se, vaikka kohtaus olisi kestänyt kauemminkin kuin sen vaivaisen minuutin. Nyt poika on onneksi jo rauhoittunut ihan huimasti sen huhtikuun jälkeen.

 

Meillä poika ei muistaakseni ole julkisella paikalla saanut kovia raivareita (vielä tai sitten olen unohtanut ) mutta hänellä onkin tapana joskus ihan tahallaan ärsyttää meitä juoksemalla jatkuvasti esim lasitarjottimen luokse jota joudumme tietysti ravintolassa varjelemaan tuholta ja kiellämme, kiellämme ja kiellämme selityksien kera vaan kun ei tehoa. Syömisestä ei tule mitään ja sirkus on valloillaan. Oikein silmiä siristää ja tekee ilkeyttään piru vie se pikku.....! Mä voisin kyllä heittäytyä lattialle siinä tilanteessa parkumaan. Katottaiskohan paheksuvasti?

Apua toivottavasti me selvitään yli noista megaraivareista joita joskus näkee kun lapsi heittäytyy meritähdeksi parkumaan täysillä lattialle eikä loppua karjumiselle tule. :O Tunnen kyllä myötätuntoa äitiä/isää kohtaan, varmasti ahdistava tilanne kun mut riittää ahdistamaan ihan pienikin kiukuttelu jossain julkisella paikalla.

 

Mulle tää on sinänsä uutta kun esikoinen ei tuolleen uhmaile, mutta on se aikamoista taiteilua, kun toinen raivarin saadessaan valahtaa ihan veteläksi ja kiemurtelee, yritä sitten sellaista pitää sylissä tai laittaa rattaisiin istumaan, kun ei tahdo valjaita saada kiinni.