Lapsi raivoaa ruusta ja imee peukaloa jatkuvasti, äitikin alkaa kohta itkeä

["epätoivoinen"]

Olen aivan epätoivoinen! Haluaisin soittaa MLL:n vanhempainpuhelimeen, mutta ei ole tänään auki... Joten kirjoitan tänne kun jonnekin on pakko kertoa, jos vaikka jonkun vastauksen saisi.

Tyttöni vajaa 2v on ollut pitkään aika huono syömään, päättää vaan yhtäkkiä että tarjottu ruoka ei kelpaa. Kun tarjoan ruokaa, sohii sitä ympäriinsä ja juoksee karkuun itkien. Imee sitten peukaloa kun on nälkä. Stressaan tuosta peukalon imemistä tosi paljon, neuvolassa ja hammashoitolassa sanovat että pitäisi saada tapa loppumaan mutta eivät kuitenkaan oikein osaa neuvoa miten. Väsyneenä, nukkumaan mennessä jne imee. Ja nälkäisenä kun ei suostu syömään. Joskus on päiviä jolloin koko päivänä ei uppoa oikein mikään kunnolla ja vähän väliä on imemässä. Otan aina peukalon pois suusta mutta se menee samointein takaisin ja karjuu naama punasena jos pidän käsiä niin ettei saa peukaloa suuhun.

No, sitten tähän syömisongelmaan. Ei auta, että kokeilen hetken päästä uudestaan. Kaikki tutut sanovat, että kyllä se syö sitten kun sen on nälkä. Ei muuten läheskään aina syö, ainakaan sitä ruokaa mitä olen valmistanut (ihan normaalia hyvää kotiruokaa). Esimerkkinä toissailta. Olen monesti sitten tarjonnut jotain muuta jos ruoka ei kelpaa että söisi edes jotain, mutta nyt päätin että en ala enää antamaan vaihtoehtoja. Tyttö ei sitten syönyt mitään koko iltana ja nukahti nälkäisenä. Nukkui koko yön levottomasti ja valvotti mua, no kai nyt kun oli niin nälkä. Tämmöiseksi mahdottomaksi menee... Nyt taas mun tekemä ruoka ei kelpaa. Itkeskelee, raivoaa, imee peukaloa, koettaa mennä jääkaapille hakemaan maitoa tai piimää. En anna juotavaa (on juonut jo aivan tarpeeksi tänä aamuna), ettei täytä vatsaansa niillä, vaan odotan jospa söisi. Taitaa tulla pitkä päivä. Huoh. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?
Odottaa vaan että syö ja olla välittämättä raivareista ja huudosta? Tuo peukalon imeminen vaan stressaa, tuntuu että jotain syötävää pitäisi keksiä kuitenkin ettei imisi, mutta sitten kyllä sorrun tuohon toisen ruuan tarjoamiseen jos yksi ei kelpaa.. :/

 

["miia"]

Anna syödä sitä mitä syö. Älä ala tappelemaan nyt, menee vaan pahemmaksi.
Ota nyt rennosti, kyllä tuo menee vielä ohi.
Jos teillä on taistelua, oman tahdon taistelua, ei siitä tule mitään.
Väkisin kun ei voi lasta pakottaa syömään.
Jos siis tunnelma on kireä, se vaikuttaa lapseen.

Ja anna sen peukaloasian nyt olla.

 

["epätoivoinen"]

Nostan tätä...

 

["miumau"]

Pidä nyt päätöksestä kiinni. Olet ilmeisesti nimenomaan antanut aina jotain vaihtoehtoista ja siitä ongelmat ovat saaneet alkunsa. Tuo tahtojen taisto saattaa kestää päiviä, joten varaudu olemaan johdonmukainen ja toimi niinkuin nyt olet sanonut, muuten kaivat kuoppaa itsellesi ja lapsellesi ja ongelma vain siirtyy. Älä anna mitään muuta kun mitä olet päättänyt, tarjoa ruoka 2-3 tunnin välein ja kun lapsi ei suostu syömään, kerrot rauhallisesti että ruokaa on seuraavan kerran sit parin tunnin kuluttua. Ja annat tosiaan vasta sitten. Älä anna mitään syömistä välissä, ei välipalaa, ei mitään. Vettä janoon. Tsemppiä!!!!!

 

["epätoivoinen"]

Oho, olikin tullut yksi vastaus.

Yritin nyt tarjota muuta ruuan tilalle (hedelmiä), mutta nyt ei kelpaa nekään... Tarpeeksi kauan kun raivoamista jatkuu niin sitten mikään kaapissa oleva ei enää kelpaa. Joskus oon sortunut tilaamaan ruokaa kotiin kun on aivan mahdottomaksi mennyt. Se on kyllä uponnut hyvällä ruokahalulla. Mutta en nyt jatkuvasti haluaisi tuohonkaan sortua.

Miten voin antaa peukaloasian vain olla, kun tiedän että siitä voi aiheutua purentaongelmia? Itselläni on paha purentavika joka aiheuttaa mm. jatkuvaa niskahartiasärkyä, en tahtoisi samaa lapselle...

 

["vieras"]

Onko lapsella refluksi? Se aiheuttaa mm. syömishäiriötä ja levottomia öitä.

Mun tyttö söi peukkua 8-vuotiaaksi ennenkuin saatiin se tsempattua lopettamaan. Imi sitä iltaisin sängyssä. Kun lopetti, alkoi oksentamaan ennen nukahtamistaan eli oli ilmeisesti sillä peukunimemisen avulla nieleskellyt jatkuvasti niin ettei ruoka noussut ylöspäin, mutta nyt se sit pääsi nousemaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="epätoivoinen";26286646]

Miten voin antaa peukaloasian vain olla, kun tiedän että siitä voi aiheutua purentaongelmia? Itselläni on paha purentavika joka aiheuttaa mm. jatkuvaa niskahartiasärkyä, en tahtoisi samaa lapselle...[/QUOTE]

Mun tytöllä ei tullut purentaongelmia, sanoivat että pääasia että lopettaa siinä vaiheessa kun maitohampaat irtoaa. Johtuuko oma purentaongelmasi poskihampaista, oletko kokeillut yöksi hammaskiskoa?

 

[Nellien]

Juu ainahan sitä joka paikassa jankutetaan että terve lapsi kyllä syö. Mutta joskus on tilanne että terve lapsi ei syö, ei sitten millään,ei sitten juuri mitään. Mulla on isompi lapsista sellainen että ei syö juuri mitään(siis kunnon ruokaa, toki kaikki iltapala sapuskat menee ja kaikki herkut menisi), on ollut 7vuotta huono syömään.

KYllä mä muistan kuinka stressaantunut aikanaan oli, koska eihän lapsi voinu saada kaikkea tarvitsemaansa sillä syömisellä. Neuvolasta ei saatu mitään, olisin halunnut ravitsemus terapeutille kun 5vuotiaana kieltäytyi kokonaan kaikesta lihasta. ei päästy. Aina joka lääkäri käynnillä oli syy sit vaikak korvatulehdus otin esiin tämän syömisongelman, ei kyllä terve lapsi syö, joo ja kasvaa omalla käyrällään.

Nyt kun hän on isompi ja ollaan neurologilla käyty yms. ymmärrän että tämä liittyy aistiyliherkkyyteen, esim hampurilainen kelpaa jos on felix ketsuppia, mutta jos jostain syystä joku on ostanut jotain muuta esim. pirkan ketsuppia niin se on pahaa,eikä syö yhtään. itse en edes huomaa eroa, mutta lapsi huomaa sen mausta. Tämä on varmaan amtkan varrella hankaloittanut hirveästi syömistä.

Toinen on se mikä on oma virheeni että muutaman kk huonsoti syömisen jälkeen aloin stressaa syömistä ja siis reagoin syömättömyyteen->valtataistelu. Mitä pitäisi välttää viimeiseen asti.

Ja lisäksi meill ävaikutti taustalla hoitamaton refluksi(enhän m ätiennyt ko. ongelmasta mitään ennenku esikko oli 5v), neuvolassa sanoivat vaan että ei syö koska imetän.

KAttia kanssa ei syönyt koska se aiheutti epämukavan tunteen. Voi kun olisi ollut silloin kaikki tämä nykyinen tieto.

Mutta mä lohdutan sua nyt sillä että mun lapsi on kohta 8vuotias voi hyvin, on iloinen,reipas,pirteä, menevä.. vaikka ei ole syönyt kunnolla. (Tai siis eilen yllätti ja pitkästä aikaan söi lautasellisen ruokaa ja otti lisääkin) yleensä syö lämmintä ruokaa 1-2tl/rkl. Vuosia nuorempi sisko syö kymmenkertaisia määriä, joskus jopa enemmän.

KYllä se sun lapsi hengissä pysyy. Haet monivitaamiinia+ kalaöljykapseleit. Lopetat stressaamisen. Meidän nirson lapsen herkkuruokaa on makaroni+jauheliha ja felix ketsuppia päälle. jos lapsi raivoo anna raivoo, voit lohduttaa jos hän antaa, jos ei sanoitat hänen tunteita, ja sanot että saa tulla syliin sitten kun siltä tuntuu.

Peukalon imeminen, no aika pikku juttu, kyllä se mene ohi(miehen sisko söi peukkua 5vuoden ikään asti,mutta hän on lievästi kehitysvammainen että en tiiä vaikuttaako se).

Miksi sä hyvä ihminen stressaat peukalon imemisestä? ei se lapsi siihen kuole, mä sanoisin että älä kiinnitä asiaan mitään huomiota, annat vaan olla. Toki voit leikkiä/muovailla/maalaa/piirtää lapsen kanssa, yms että hänen on pakko käyttää käsiään muuhun kuin imemiseen.

Pidät ruoka-ajat, mutta jos lapsesi on niinku meidän esikoinen niin hän on vaikka koko päivän syömättä jos ruoka ei miellytä. jos ruoka-ajoista kiinni pitäminen ja se että äiti päättää mitä tarjotaan ei selkeestä tuota tulosta muutamassa viikossa, niin silloin minusta voi tehdä niin että lapselle tarjoaa sitä mitä hän haluaa syödä(olettaen että kyse on ruuasta,ei karkeista).

Tai sitten sä vaan tarjoot lapselle sitä ruokaa mitä hän syö, ja siihen rinnalle katat toista ruokaa(sitä mitä sinä syöt, koska et varmaankaan jaksa alkaa syömään 1ruokaa päivätolkulla), laitat pikkukippoon parsakaalia,porkkanaa yms et tuputa mitään vaan annat lapsen itse ottaa.

Voit kokeilla valkosipulikermaviilidippiä+ porkkanaa(raakaa) ja kurkkua siivuina, sit dippaatte niitä dippiin.

Mutta älä TUPUTA mitään. pistät pikku annoksia. kyllä mä uskon että se mielenkiinto ruokaan herää hänelläkin. Mutta jos sä tuputat sitä ruokaa veikkaan että uhmaikäinen ei taatusti syö.

 

["Susu"]

[QUOTE="miumau";26286642]Pidä nyt päätöksestä kiinni. Olet ilmeisesti nimenomaan antanut aina jotain vaihtoehtoista ja siitä ongelmat ovat saaneet alkunsa. Tuo tahtojen taisto saattaa kestää päiviä, joten varaudu olemaan johdonmukainen ja toimi niinkuin nyt olet sanonut, muuten kaivat kuoppaa itsellesi ja lapsellesi ja ongelma vain siirtyy. Älä anna mitään muuta kun mitä olet päättänyt, tarjoa ruoka 2-3 tunnin välein ja kun lapsi ei suostu syömään, kerrot rauhallisesti että ruokaa on seuraavan kerran sit parin tunnin kuluttua. Ja annat tosiaan vasta sitten. Älä anna mitään syömistä välissä, ei välipalaa, ei mitään. Vettä janoon. Tsemppiä!!!!![/QUOTE]

Juurikin näin. Teillä kuulostaa olevan lapsi kuka on tottunut teidän hypyttämiseen. Hän raivoaa ja imee peukkua ja saa teidät sitten hyppimään oman pillinsä mukaan ja tarjoilemaan eri ruokia. Lapset on fiksuja. Kun ne huomaa et kiukulla ja syömättömyydellä äiti tekee/tarjoo/hankkii just sitä ruokaa ja juomaa mitä lapsi haluaa niin tottakai ne raivoo niin kauan et saa oman tahdon läpi. Ole aikuinen ja toimi johdonmukaisesti. Kamalaa lapselle et joutuu kiukkuumaan kokoajan kun ei tiedä mis rajat menee.

 

[nellien]

[QUOTE="Susu";26286735]Juurikin näin. Teillä kuulostaa olevan lapsi kuka on tottunut teidän hypyttämiseen. Hän raivoaa ja imee peukkua ja saa teidät sitten hyppimään oman pillinsä mukaan ja tarjoilemaan eri ruokia. Lapset on fiksuja. Kun ne huomaa et kiukulla ja syömättömyydellä äiti tekee/tarjoo/hankkii just sitä ruokaa ja juomaa mitä lapsi haluaa niin tottakai ne raivoo niin kauan et saa oman tahdon läpi. Ole aikuinen ja toimi johdonmukaisesti. Kamalaa lapselle et joutuu kiukkuumaan kokoajan kun ei tiedä mis rajat menee.[/QUOTE]

Joo saatat olla oikeessa, tai sitten väärässä.

Mun lapseni (siis esikoinen) kiukkusi aikanaa hirveestä vaikka oli kuinka johdonmukainen,vaikka oli kuinka rajat ja päiväjärjestys ok. aloitti 1v. 4kk iässä. ja aina kun sai vastauksen ei sitä ei voi ottaa leikkiin(halusi posliinikoristeita) alkoi 30min huuto. ja sitä saattoi olal useamman kerran päivässä. aika pitkään jatkui(ja huomion kiinnittäminen muualle ei auttanut).

Aina vaikka kuinka ennakoi , niin kauppareissut oli yhtä huutoa ja sittemmin rajojen kokeilua, hölmöilyä ja huutoa... niin eka kauppareissu onnistui 5vuotiaana, haettiin 2maitoa, mä olin ennakoinut kaikki ne kohdat jotka on hankalia,kuten em. kassajonossa olo, suunnitteluun käytin aikaa paljon enemmän kuin siihen kaupassa käyntiin. ja kaupassa käynnit on vieläkin hankalia, etenkin kassajonossa olo, mä pidän häntä aina kädestä kiinni, ja koko ajan niin että näen hänet,jos en pidä kädestä kiinni.

HÄnellä on adhd(aistiyliherkkyyksiä yms "kivaa") ei oikein siis toimi niinkuin suurinosa lapsista. nuorempi sisarus on niin paljon helpompi ja malttaa olla lyhyessä kassajonossakin nätisti ja kauppakiukkuja on ollut tosi harvoin... kun vrt siihen että esikoisella oli näitä kauppakiukkuja joka ikinen kauppakerta tässä iässä.

Kyl normilapsi on niin paljon helompi.

 

[nimb]

Meillä on huonosti syövä 2-vuotias, eikä siinä tosiaan auta jos häntä pitää nälässä, kun siinä voi mennä vaikka 8 h, ennen kuin suostuu syömään. Poika pyytää monesti maitoa, eikä suostu syömään ruoka-aikana. Hoidossa kyllä syö tosi hyvin kuulemma. Syömään ei pysty pakottamaan, eikä siitä hommasta tulee mitään, jos se menee raivoamiseksi. Minä annan monesti mukiin 1 cm maitoa ja sitten odotellaan 10-15 min. ja ehdotan syömistä uudelleen. Koitan keksiä jotakin mikä vie pojan ajatukset pois siitä syömisestä -katsotaan vaikka ikkunasta näkyisikö oravia tai juttelen jotain jänniä juttuja. Joskus syöminen onnistuu, joskus ei. Yleensä saan kotipäivinä hänet syömään yhden lämpimän aterian, vaikka kaksi kertaa olisi tarkoitus. Joinain päivinä nälkää on kertynyt niin, että syö jopa kaksi kertaa ja kummallakin kerralla hyvin. Joskus syö vain pari lusikallista, mikä ei mitenkään riitä, mutta minkäs teet. Tuo on jatkuvan stressin aihe meilläkin ja varsinkin se harmittaa, kun koskaan ei tiedä onko laittanut ruuan ihan turhaan eli kannattaako sitä edes ottaa esille ja meneekö soosit roskikseen. Tämä saattaa kyllä olla osin itse aiheutettua, kun mieheni on paljon pojan kanssa silloin kun minä olen ilta- tai viikonlopputöissä ja hän ei pidä rytmeistä kiinni ja antaa herkkujakin pojalle. Samoin maitoa hän saattaa antaa täyden mukillisen juuri ennen ruokailua, kun lapsi pyytää ja siinähän ei ole mitään järkeä:O

 

["Susu"]

Joo saatat olla oikeessa, tai sitten väärässä.

Mun lapseni (siis esikoinen) kiukkusi aikanaa hirveestä vaikka oli kuinka johdonmukainen,vaikka oli kuinka rajat ja päiväjärjestys ok. aloitti 1v. 4kk iässä. ja aina kun sai vastauksen ei sitä ei voi ottaa leikkiin(halusi posliinikoristeita) alkoi 30min huuto. ja sitä saattoi olal useamman kerran päivässä. aika pitkään jatkui(ja huomion kiinnittäminen muualle ei auttanut).

Aina vaikka kuinka ennakoi , niin kauppareissut oli yhtä huutoa ja sittemmin rajojen kokeilua, hölmöilyä ja huutoa... niin eka kauppareissu onnistui 5vuotiaana, haettiin 2maitoa, mä olin ennakoinut kaikki ne kohdat jotka on hankalia,kuten em. kassajonossa olo, suunnitteluun käytin aikaa paljon enemmän kuin siihen kaupassa käyntiin. ja kaupassa käynnit on vieläkin hankalia, etenkin kassajonossa olo, mä pidän häntä aina kädestä kiinni, ja koko ajan niin että näen hänet,jos en pidä kädestä kiinni.

HÄnellä on adhd(aistiyliherkkyyksiä yms "kivaa") ei oikein siis toimi niinkuin suurinosa lapsista. nuorempi sisarus on niin paljon helpompi ja malttaa olla lyhyessä kassajonossakin nätisti ja kauppakiukkuja on ollut tosi harvoin... kun vrt siihen että esikoisella oli näitä kauppakiukkuja joka ikinen kauppakerta tässä iässä.

Kyl normilapsi on niin paljon helompi.

Aloittaja puhui ruokailuista ja peukun imemisestä, enkä mistään ole ymmärtänyt että kyse olisi adhd:sta tms. Se on kuitenkin fakta, että jokainen lapsi syö AINOASTAAN lempiruokiaan yms jos se esim kiukuttelulla on mahdollista.

 

[nellien]

[QUOTE="Susu";26286886]Aloittaja puhui ruokailuista ja peukun imemisestä, enkä mistään ole ymmärtänyt että kyse olisi adhd:sta tms. Se on kuitenkin fakta, että jokainen lapsi syö AINOASTAAN lempiruokiaan yms jos se esim kiukuttelulla on mahdollista.[/QUOTE]

Joo no mä tunnen oman lapseni ja tiedän että se on vaikka kuukausia syömättä ruokaa, eikä se mitään kiukuttele, jättää vaan syömättä.

Millä sä tiedät että kärsiikö aloittajan lapsi tarkkaavaisuuden ongelmista? millä sä tiedät onko hänen lapsellaan aistiyliherkkyyksiä? mistä sä tiedät onko hänen lapsella refluksi?

Ei meilläkään ollut diagnooseja kuin vasta 6vuoden iässä.

 

[Nellien]

Lisäksi meillä on kyllä toinenkin lapsi, hän syö ihan mitä vaan ruokaa hyvällä ruokahalulla, jopa tulista katkarapupastaa.

 

[nimb]

Ehdottomasti tuo erilaisten ruokien tarjoaminen pois! Tarjoat sitä ruokaa mitä on tarkoitus syödä ja jos ei kelpaa, vähän ajan päästä uudestaan. Minä annan vaihtoehtoisen ruuan vasta sitten kun on seuraavan ruuan aika (esim. välipalan). Näin homman ei pitäisi mennä ihan pelleilyksi.

Koita löytää netistä tai jostain vanhempainpuhelimesta neuvoja tuohon peukalon syömiseen. Se on varmaan tosi paha ongelma. Meillä syödään vieläkin tuttia, mutta siihen on helpompi vaikuttaa, kun sen tutin voi napata aina pois. Pojalla on kuitenkin selvästi erilaisia vaiheita, joskus hän on kovasti äitinen, istuu paljon sylissä ja vaatii tuttia päivisinkin. Uskon että hänellä on syynsä siihen ja annan syödä tuttia, kun on kuitenkin suurimman osan päivästä ilman sitä ja sitten kun alkaa taas touhuta, minä nappaan tutin pois. Onko ap sinun lapsesi syönyt tuttia ja se on otettu häneltä pois?

 

["susu"]

Joo no mä tunnen oman lapseni ja tiedän että se on vaikka kuukausia syömättä ruokaa, eikä se mitään kiukuttele, jättää vaan syömättä.

Millä sä tiedät että kärsiikö aloittajan lapsi tarkkaavaisuuden ongelmista? millä sä tiedät onko hänen lapsellaan aistiyliherkkyyksiä? mistä sä tiedät onko hänen lapsella refluksi?

Ei meilläkään ollut diagnooseja kuin vasta 6vuoden iässä.

Sulla on ilmeisesti ainakin luetunymmärtämisessä ongelmaa.

 

["elmeri"]

Esikoiseni on ollut aina huono syömään. Syömisrumba alkoi jo laitoksella, jossa lasta syötettiin väkisin keltaisuuden takia. Kotiuduttuamme alkoi lapsen painon tarkkailu neuvolan toimesta ja tähänkin liittyi painostusta lapsen syömiseen ja minun kykyäni lapsen ruokkijana kyseenalaistettiin. tilannetta ei helpottanut yhtään yleinen mielipide, että lapsi syö kun on nälkä ja kaikki kyllä uppoaa, kun ei vanhempi anna periksi.
Vieläkin, yli 10 vuoden jälkeen tätä kirjoittaessani tunnen ihan hirveetä oloa, koska ruokailu hetket olivat ihan hirveitä. Lapsi huutaa ihan selvästi nälissään, ruoka ei kelpaa ja kanssa ihmiset päivittelevät, että miksi et saa tuota lasta syömään. Lopulta tilanne oli sellainen, että lapsi eli leivällä ja jugurtilla pari vuotta. Joskus otti lusikallisen perunaa voin kera, mutta ei vahingossakaan esim. kastiketta. Mistään ei saatu apua vaikka asiasta puhuttiin neuvolassa.
Lopulta saatiin muidenkin oireiden takia lähete lasten neurogille, joka aloitti tutkimukset lapsen ollessa vajaa 3-vuotias. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin pystyn sanomaan miksi lapsi ei syönyt ja jälkiviisaana soimaan itseäni, että miksi en toiminut toisin.
Vieläkään tämä 13-vuotias nuori ei syö mitään mikä on sekaisin (kastike perunan päällä), mitään mikä on piilossa (täytetty lihamureke tai hampurilainen), pitsaa, grilliruokaa, makkaraa kuorineen, salaatteja, vihanneksia, mitään mikä on oudon näköistä tai tuoksuu voimakkaasti. Hän ei myöskään tule ko. ruokien kanssa samaan huoneeseen.
Meillä huono ruokailu oli yksi oire lapsen neurologista vaivoista, joita saatiin diagnosoitua vasta lähempänä kouluikää ja tutkimukset jatkuvat edelleen. Kun tiedostan nämä lapsen asettamat vaatimukset ruualle ja ruokailutilanteille, niin meillä nykyään syödään lähes normaalisti.

Halusin vain tällä sekavalla sepustuksella tuoda esiin yhden näkökulman. Minun olisi pitänyt silloin aikoinaan vielä enemmän kuunnella omia tuntemuksiani ja toimia niiden mukaan, mutta muiden asettamat paineet ja ohjeet jyräsivät minun äidinvaistoni tässä asiassa.

 

["susu"]

[QUOTE="elmeri";26287059]Esikoiseni on ollut aina huono syömään. Syömisrumba alkoi jo laitoksella, jossa lasta syötettiin väkisin keltaisuuden takia. Kotiuduttuamme alkoi lapsen painon tarkkailu neuvolan toimesta ja tähänkin liittyi painostusta lapsen syömiseen ja minun kykyäni lapsen ruokkijana kyseenalaistettiin. tilannetta ei helpottanut yhtään yleinen mielipide, että lapsi syö kun on nälkä ja kaikki kyllä uppoaa, kun ei vanhempi anna periksi.
Vieläkin, yli 10 vuoden jälkeen tätä kirjoittaessani tunnen ihan hirveetä oloa, koska ruokailu hetket olivat ihan hirveitä. Lapsi huutaa ihan selvästi nälissään, ruoka ei kelpaa ja kanssa ihmiset päivittelevät, että miksi et saa tuota lasta syömään. Lopulta tilanne oli sellainen, että lapsi eli leivällä ja jugurtilla pari vuotta. Joskus otti lusikallisen perunaa voin kera, mutta ei vahingossakaan esim. kastiketta. Mistään ei saatu apua vaikka asiasta puhuttiin neuvolassa.
Lopulta saatiin muidenkin oireiden takia lähete lasten neurogille, joka aloitti tutkimukset lapsen ollessa vajaa 3-vuotias. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin pystyn sanomaan miksi lapsi ei syönyt ja jälkiviisaana soimaan itseäni, että miksi en toiminut toisin.

Vieläkään tämä 13-vuotias nuori ei syö mitään mikä on sekaisin (kastike perunan päällä), mitään mikä on piilossa (täytetty lihamureke tai hampurilainen), pitsaa, grilliruokaa, makkaraa kuorineen, salaatteja, vihanneksia, mitään mikä on oudon näköistä tai tuoksuu voimakkaasti. Hän ei myöskään tule ko. ruokien kanssa samaan huoneeseen.
Meillä huono ruokailu oli yksi oire lapsen neurologista vaivoista, joita saatiin diagnosoitua vasta lähempänä kouluikää ja tutkimukset jatkuvat edelleen. Kun tiedostan nämä lapsen asettamat vaatimukset ruualle ja ruokailutilanteille, niin meillä nykyään syödään lähes normaalisti.

Halusin vain tällä sekavalla sepustuksella tuoda esiin yhden näkökulman. Minun olisi pitänyt silloin aikoinaan vielä enemmän kuunnella omia tuntemuksiani ja toimia niiden mukaan, mutta muiden asettamat paineet ja ohjeet jyräsivät minun äidinvaistoni tässä asiassa. [/QUOTE]

Uskon että ns terve lapsi rupeaa syömään jos vanhemmat ovat johdonmukaisia eivätkä tarjoile kaikkea mahdollista jotta saavat lapsen syömään edes jotain. Tähän voi mennä muutamia viikkoja. Mielenkiinnosta kysyisin että mitä pojallasi sitten diagnosoitiin?

 

["elmeri"]

[QUOTE="susu";26287107]Uskon että ns terve lapsi rupeaa syömään jos vanhemmat ovat johdonmukaisia eivätkä tarjoile kaikkea mahdollista jotta saavat lapsen syömään edes jotain. Tähän voi mennä muutamia viikkoja. Mielenkiinnosta kysyisin että mitä pojallasi sitten diagnosoitiin?[/QUOTE]

Lapseni oli ns. terve lapsi. Kaikki lapsethan on terveitä, ennenkuin tutkitaan. Jos lapsella olisi ollut syntyessään mukanaan tieto tulevasta diagnoosista, johon liittyvät nämä aistihäiriöt, jotka meillä näkyvät mm. suhteessa ruokaan, niin ei olisi tarvinnut käydä läpi sitä helvettiä. Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että ruokailu ongelmat olivat ensioire tulevasta, johon olisi pitänyt reagoida ihan toisella tavalla kuin aikoinaan reagoitiin.
Mutta lapsellani on edustettuna lähes koko neurologian kirjo lukuun ottamatta epilepsiaa.

 

["susu"]

[QUOTE="elmeri";26287147]Lapseni oli ns. terve lapsi. Kaikki lapsethan on terveitä, ennenkuin tutkitaan. Jos lapsella olisi ollut syntyessään mukanaan tieto tulevasta diagnoosista, johon liittyvät nämä aistihäiriöt, jotka meillä näkyvät mm. suhteessa ruokaan, niin ei olisi tarvinnut käydä läpi sitä helvettiä. Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että ruokailu ongelmat olivat ensioire tulevasta, johon olisi pitänyt reagoida ihan toisella tavalla kuin aikoinaan reagoitiin.
Mutta lapsellani on edustettuna lähes koko neurologian kirjo lukuun ottamatta epilepsiaa.[/QUOTE]

Tuntuu että joko kirjoitettua ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää. Kirjoitin että jos ns terve lapsi niin syömisongelma poistuu vanhempien johdonmukaisella toiminnalla. Eli tekstin viesti oli että jos ei homma etene selvästi parissa viikossa, kyse voi olla jostain muusta. Olis aika terveellistä kaikille että heti ensimmäiseks ei lähdetä ajatuksesta että lapsella on on esim neurologisia ongelmia eikä siksi syö... Täytyy sanoa että on hyvin erikoista ettei mitään lapsellasi aiemmin huomattu jos hänellä tosiaan on iso osa neurologisista sairauksista. Mutta hyvä että nyt tiedätte, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

 

["miumau"]

[QUOTE="susu";26287204]Tuntuu että joko kirjoitettua ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää.



Näitä erikoisia tyyppejä on tääl aina...

 

[peukalonimijä]

Itse olen äitini mukaan imenyt peukaloa. Hammaslääkäri oli kehoittanut menemään lelukauppaan ja valitsemaan mieleisen pehmoeläimen. "Sopimukseen" kuului, että sormet eivät enää mene suuhun mutta pehmolelua saa imeä jos haluaa. Tämä oli kuulemma tehonut kohdallani, pari kertaa olin työntänyt pehmokoiran hännän suuhun ja se siitä...

Tsemppiä, inhottavinta on, kun asiantuntijat käskevät tekemään sitä tai tätä, mutta eivät osaa ohjeistaa miten sen saisi käytännössä toteutettua =(

 

["susax"]

Kyllä mä lähtisin tohon 'nellien'in ehdottamalle linjalle. Älä stressaa... Näin tosi huonosti syövän lapsen vanhempana sanoisin jälkiviisaana :/. Esikoinen söi pienenä mitä tahansa ja paljon. Sitten noin 5-vuotiaana tuli täysstoppi, ei syönyt kuin yhtä ainoaa ruokalajia. Ja silloin me tuputettiin ja syötettiin melkein mitä tahansa, jotta söisi jotain (no ei mitään keksiä tai sipsiä tms, mutta siis herkkuruokia, rasvaisempia ). Tänä päivänä meillä on esikoinen, joka voisi olla vähemmän painava, ei hän oikein ylipainoinen ole mutta pyöreähkö.
Ja meillä on keskimmäinen, joka ei ole koskaan syönyt! Kun kiinteät aloitettiin, alkoi painokäyrän lasku. Joka ainoa ruokailu aloitetaan sanoilla 'paljonko voin jättää?' . Ihan sama, onko ruokaa vadillinen vai teelusikallinen, lapsi ei halua syödä kaikkea. Olen yrittänyt tuoda huoltani julki useammallekin lääkärille mutta olankohautus 'hän kasvaa kuitenkin'. Lapsi puhuu laihduttamisesta, eikä halua olla 'läski' (no, tästä arvaatte sukupuolenkin...) ja mä pelkään ongelmia tulevaisuudessa!!!

Itse olen stressannut kummankin ruokailuja ja ongelma varmasti on siitä pahentunut entisestään. Tuota keskimmäistä murehdin edelleen, vaikka yritänkin muuta.

 

[kaffetauko]

Heippa

Kuullostat tosi huolestuneelta & stressaantuneelta tuosta peukkujutusta, ja siksipä mieleeni tulee, että voisiko kyse olla siinä asiassa enempikin uhmasta?

Meillä ainakin laps tekee juuri sitä, mistä huomaa äitin ottavan eniten stressiä. Ihan vaan uhmallaan.. Kait tahtoo tarkistaa, että mitä tästä oikeen tapahtuikaan, mikä hassunjännä reaktio äitiltä tulee.

Eli kehottaisin, niinkuin osa tässä ketjussa jo, jättämään tuon peukkuasian ihan huomiotta ja vaikka ruokahommatkin. Jos ei syö niin ei syö jne. Voihan sitä tehdä vaikka jo alunperin sellaisia ruokia joista tietää lapsen tykkäävän, jos sillä saisi tuon homman kääntymään. Että tuosta ruokaraivotavasta pääsisi vähän pois.

Tätä siis semmosessa testihengessä joku ennaltamääritelty aika, vaikka kolme päivää? Sellainen aika, että pystyt siihen ja voit luottaa ja itsesi vakuuttaa, että laps ei nälkään kuole sinä aikana tai hampaitaan pilaa (sillä tosiaan, tuskin se kolme päivää tai vaikka viisi tässä vaiheessa enää mitään suurta katastrofia aiheuttaa vaikka itsestäsi tuntuukin nyt omassa päässä siltä?)

Sitten pidät siitä kiinni, mitä olet päättänyt. Laitat vaikka lapulle itsellesi säännöt. Mitä seuraa mistäkin jne. niin olet johdonmukainen etkä mene tunteella laidasta laitaan.

Ja toki voi olla, että syynä on jotain muuta. Jotain neurologista, fysiologista jne. Ja jos tuntuu että tilanne ei muutu, niin lähdet niitä selvittelemään vaikka asiantuntijoiden kanssa.

Mutta tosiasiahan on, että jos tällä ruokailulla mietit, että 'mitä jos se on refluksi, nyt teenkin näin' seuraavalla ruokailulla mietit että ei toiminut, 'mitä jos se onkin uhmaa, nyt tarrat kehiin' sitten huomaat että ei toiminut, seuraavalla taas joku muu "rutiini", sitten oletkin jo niin ärtynyt ja huolissaan ja laps jo ihan sekaisin ja raivoissaan, että seuraavat ruokailukerrat menee molemmilta kiukkuamiseksi.
Niin tällä systeemillä ei varmasti selviä missä vika oikeastaan on. Voi käydä kohta niinkin, että 'vikaa' pitää yllä enempi äiti kuin lapsi. Sillä lapsihan reagoi myös sinuun, niinkuin sinäkin nyt häneen ja kierre on valmis.

 

[sintt1]

Meillä on 2-vuotiaan kanssa alkanut ilmenemään ongelmia syömisessä. Lapsi ei halua edes maistaa tai saatikka tulla pöytään. Toki aiemminkin on ollut kausia, jolloin syö huonosti ja kausia jolloin syö hyvin. Nyt on kuitenkin tullut kuvioon se, että mitään uutta tai outoa ei haluta edes maistaa.

Minä olen ottanut tiukan linjan syömisen kanssa. Ruokaa on tarjolla ainoastaan ruoka-aikana. Ruokaa ei ole pakko syödä, mutta pöytään on tultava ja maistettava edes pieni palanen. Tämän jälkeen voi poistua pöydästä (ja pysyäkin sitten poissa). Eli ei mitään tuputusta eikä vaihtoehtoruokia. Pari päivää tuli hirveät huudot ruokapöydässä, mutta nyt tulee jo kiltisti pöytään ja maistaa ruokaa. Välillä sitten intoutuu syömäänkin enemmän. Usein myös annan lisää lapsen haluamaa (esim. liha, tomaatti yms.), jos maistaa pienen palan ei haluttua lautaselta. Esimerkkinä lautasella kanaa, perunoita, keitettyjä porkkanoita, tomaattia ja kurkkua. Lapsi syö kanat, tomaatit ja kurkut heti ja pyytää niitä lisää. Lapsi saa lisää kunhan maistaa edes pienen palan perunaa. Hyvin on mennyt 2-vuotiaalle säännöt jakeluun vaikka välillä yrittääkin kapinoida. Jos saisi itse päättää niin eläisi leivällä ja makaronilaatikolla. Herkkuja on suhteellisen harvoin tarjolla. Joskus saa ruuan jälkeen (jos on syönyt hyvin) jonkun pienen herkun (esim rusinoita tai viinirypäleitä).