Lapsi lähti pois kotoa

[Tuttu]

siis opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Ilmoitti jo muutamia vuosia sitten, että haluaa lähteä Helsinkiin lukioon. Siitä puhuttiin kauan ja olin siihen suostuvainen, tuntuihan se niin kaukaiselta, ennen ku se ois totta.

Mä tyhmä tosiaan kuvittelin, että koska oon saanu valmistautua asiaan niin kauan, niin se olisi jotenkin helppoa.

Mutta tänään "mun pikkunen" sit lähti Hesaan ja mä oon ihan byääääh.

Kyllähän tästä selviää, eihän tässä kukaan sentään ihan kokonaan poissa ole. Mutta silti olo on niin kumma

Mites te olette kokeneet lapsen lähdön? Onko kenelläkään ylipäänsä noin nuori (16v) muuttanut pois kotoa?

Tosin mä en vielä koe, että ois kokonaan pois muuttanut, ajattelen, että opiskelemaanhan se vaan lähti. Jotain lohtua ittelle tässä pitää yrittää kuvitella =)

Ois tässä vaikka kuinka paljon kirjotettavaa, mut ei sitä kukaan jaksais lukee, että en mä viitti turhaan näpytellä =)

 

[pehmomutsi]

Oliko "pienokainen" ainokainen? Lapsen itsenäistyminen on aina äidin sydämelle sekä iloinen että murheellinen asia. Omani ovat vielä sen verran pieniä ja nuoria, ettei kukaan ole muualle lähtenyt, mutta sydämen syrjässä ovat jo ensimmäiset tyttöystävät ja reissut ilman äitiä kolottaneet. Mutta se ilo, kun lapsi pärjää, voittaa onneksi pienen tuskan. :hug: Elämä on luopumisen iloa ja tuskaa. :hug:

 

[on muuttanut]

Esikoinen muutti kotoa pois 16-vuotiaana, lukiossa oli. Eikä muuttanut opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle, kun opiskelupaikka oli kodin vieressä, vaan mm. siksi, että meillä oli niin napit vastakkain ja esikolla oli vaikeuksia huomioida meitä muita siellä kotona...

Nuorempi muutti niinikään alle 18-vuotiaana, opiskeli, asunto löytyi läheltä kotia.
Syynä muuttoon oli hänen kova hinkunsa muuttaa ja itsenäistyä.

Olen saanut kauhistelevia kommentteja, etenkin esikoisen kohdalla, mm. lukion opet kehoittivat palaamaan takaisin kotiin.. esikoinen oli sitä mieltä että hei haloo, en varmana muuta ja ennenkaikkea ratkaisu kuitenkin sopi meille molemmille.

Mutta en ole ikinä tajunnut sanoa kellekään: enhän minä ole lapsiani hylännyt! He vain ovat muuttaneet kotoa pois, omilleen, itsenäistyvät! Me olemme tekemisissä edelleenkin, käymme kylässä puolin ja toisin. Lapseni voivat edelleekin tulla kotiin esim. yöksi, ja jos maailma kolhii, muuttaa takaisinkin - siksi ajaksi kunnes hankitaan uusi oma asunto! Näin esikoisen kohdalla kävikin, kommuunissa meni sukset ristiin, hän palasi kotiin ja alle kuukaudessa sain hänelle hommattua opiskelija-asunnon. Huh.
Joulut olemme viettäneet tähän asti kotona, siis meillä, aikuset lapset ovat tulleet siis minun luo..

Eli ei yhteydenpito katkea eikä kaikki lopu tähän, vaikka lapsi asuukin eri osoitteessa.

Tulet huomaamaan, lapsesi tulee huomaamaan, että äitiä vielä tarvitaan monta kertaa, äidin neuvoja kysytään. Niin meilläkin, etenkin tämän esikoisen kohdalla.

Nuoremman kohdalla hänen muuttonsa teki "tiukkaa", oli "isompi pala" ja tuntui pahemmalta, koska ei meillä niin huonot välit ollut. Paitsi että nuori itse oli irtautunut, innokas itsenäistymään, minulla irti päästämiseen meni enemmän aikaa..


Nyt molemmat ovat täysi-ikäisiä, se nuorempikin jo.
Tähän on tottunut. Minulla tosin koti ei ole tyhjä, kun siellä on nuorimmainen vielä, leikki-ikäinen asumassa. .. joten puuhaa on.

Onko lapsesi tyttö vai poika? Ainakin minulla pojan muutto siis oli se kovempi pala, vaikeampi. Äidin suhde poikaan on erilainen kuin tyttäreen?

Mistä hän muutti?
Me asumme itse pääkaupunkiseudulla, ei helsingissä ihan mutta siinä kupeella, ei tämä niin kamala paikka ole kuin äkkiseltään luulisi ja näitä "junan tuomia" täällä piisaa. ja alkuperäiset, aidot stadilaiset ovat just niitä, jotka auttaa, neuvoo, opastaa, (joskin pitävät etäiset välit eli jokaisen vastaantulijan kanssa ei olla tutustumassa ja henk.koht. kuulumisia vaihtamassa jne) junan tuomat eivät ole samalla tavalla auttavaisia, toisilla kun nousee hattuun että "mä oon tatilainen"

 

[Tuttu]

\

Oliko "pienokainen" ainokainen? Lapsen itsenäistyminen on aina äidin sydämelle sekä iloinen että murheellinen asia. Omani ovat vielä sen verran pieniä ja nuoria, ettei kukaan ole muualle lähtenyt, mutta sydämen syrjässä ovat jo ensimmäiset tyttöystävät ja reissut ilman äitiä kolottaneet. Mutta se ilo, kun lapsi pärjää, voittaa onneksi pienen tuskan. :hug: Elämä on luopumisen iloa ja tuskaa. :hug:

Näinhän se on. Ja kiitos muutenkin rohkaisevista sanoista =)

Niin ja mulla on neljä tyttöä, joten siis "pikkuiseni" =) ole ainokainen.

 

[Tuttu]

\

Esikoinen muutti kotoa pois 16-vuotiaana, lukiossa oli. Eikä muuttanut opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle, kun opiskelupaikka oli kodin vieressä, vaan mm. siksi, että meillä oli niin napit vastakkain ja esikolla oli vaikeuksia huomioida meitä muita siellä kotona...

Nuorempi muutti niinikään alle 18-vuotiaana, opiskeli, asunto löytyi läheltä kotia.
Syynä muuttoon oli hänen kova hinkunsa muuttaa ja itsenäistyä.

Olen saanut kauhistelevia kommentteja, etenkin esikoisen kohdalla, mm. lukion opet kehoittivat palaamaan takaisin kotiin.. esikoinen oli sitä mieltä että hei haloo, en varmana muuta ja ennenkaikkea ratkaisu kuitenkin sopi meille molemmille.

Mutta en ole ikinä tajunnut sanoa kellekään: enhän minä ole lapsiani hylännyt! He vain ovat muuttaneet kotoa pois, omilleen, itsenäistyvät! Me olemme tekemisissä edelleenkin, käymme kylässä puolin ja toisin. Lapseni voivat edelleekin tulla kotiin esim. yöksi, ja jos maailma kolhii, muuttaa takaisinkin - siksi ajaksi kunnes hankitaan uusi oma asunto! Näin esikoisen kohdalla kävikin, kommuunissa meni sukset ristiin, hän palasi kotiin ja alle kuukaudessa sain hänelle hommattua opiskelija-asunnon. Huh.
Joulut olemme viettäneet tähän asti kotona, siis meillä, aikuset lapset ovat tulleet siis minun luo..

Eli ei yhteydenpito katkea eikä kaikki lopu tähän, vaikka lapsi asuukin eri osoitteessa.

Tulet huomaamaan, lapsesi tulee huomaamaan, että äitiä vielä tarvitaan monta kertaa, äidin neuvoja kysytään. Niin meilläkin, etenkin tämän esikoisen kohdalla.

Nuoremman kohdalla hänen muuttonsa teki "tiukkaa", oli "isompi pala" ja tuntui pahemmalta, koska ei meillä niin huonot välit ollut. Paitsi että nuori itse oli irtautunut, innokas itsenäistymään, minulla irti päästämiseen meni enemmän aikaa..


Nyt molemmat ovat täysi-ikäisiä, se nuorempikin jo.
Tähän on tottunut. Minulla tosin koti ei ole tyhjä, kun siellä on nuorimmainen vielä, leikki-ikäinen asumassa. .. joten puuhaa on.

Onko lapsesi tyttö vai poika? Ainakin minulla pojan muutto siis oli se kovempi pala, vaikeampi. Äidin suhde poikaan on erilainen kuin tyttäreen?

Mistä hän muutti?
Me asumme itse pääkaupunkiseudulla, ei helsingissä ihan mutta siinä kupeella, ei tämä niin kamala paikka ole kuin äkkiseltään luulisi ja näitä "junan tuomia" täällä piisaa. ja alkuperäiset, aidot stadilaiset ovat just niitä, jotka auttaa, neuvoo, opastaa, (joskin pitävät etäiset välit eli jokaisen vastaantulijan kanssa ei olla tutustumassa ja henk.koht. kuulumisia vaihtamassa jne) junan tuomat eivät ole samalla tavalla auttavaisia, toisilla kun nousee hattuun että "mä oon tatilainen"

Minulle myös jotkut kauhistelleet, että miten päästän noin nuoren.
Mieluusti hänet oisin kyllä vielä kotona pitänyt, mutta taitaa hällä olla myös kova itsenäistymisen tarve. Se hänelle suotakoon...
Ja tosiaan, enhän minäkään tarpeettomaksi tullut, vaikka eri osoitteessa nyt ollaan. Että eihän tässä kaiken lopusta ole kyse =) Se vaan näin alkuun tuntuu kovin oudolta...

Ja ei jäänyt minullekkaan tyhjää kotia, on yksi teini ja kaks pikkusta vielä täällä =)

 

[äiti 40plusplus]

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

 

[äiti 40plusplus]

anteeksi uteliaisuuteni ap mutta minkäkokoiselta paikkakunnalta lähti helsinkiin lukioon ja tunteeko oikeasti miten elämää siellä?

 

[Tuttu]

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Ei varmaan monikaan, mutta ei moni myös silloinkaan, kun on sen täysi-ikäisyyden saavuttanut...

No joo, mutta tuohon sun seuraavaan viestiin. Niin, ei haittaa uteliaisuus =) Tyttö lähti tämmösestä n. 50 000 asukkaan kaupungista ja Helsinki on ennestään joten kuten tuttu, on sukuloinut siellä usein. Tietty sukuloiminen ja asuminen on eri asia, mutta ei kuitenkaan ihan uppo-outoon paikkaan mennyt... Ja musta on kiva, että siskoni asuu siinä lähellä =)

 

[äiti 40plusplus]

\

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Ei varmaan monikaan, mutta ei moni myös silloinkaan, kun on sen täysi-ikäisyyden saavuttanut...

No joo, mutta tuohon sun seuraavaan viestiin. Niin, ei haittaa uteliaisuus =) Tyttö lähti tämmösestä n. 50 000 asukkaan kaupungista ja Helsinki on ennestään joten kuten tuttu, on sukuloinut siellä usein. Tietty sukuloiminen ja asuminen on eri asia, mutta ei kuitenkaan ihan uppo-outoon paikkaan mennyt... Ja musta on kiva, että siskoni asuu siinä lähellä =)

no hyvä jos siskosi asuu lähellä ja voi vähän peräänkatsoa. Asuuko lapsesi asuntolassa vai missä?
Itse olen asunut kahdessakin yli sadantuhannen asukkaan kaupungissa melkein puolet elämästäni ihan aikuisikäisenä ja Helsingissä olen käynyt "aika monta kertaa" mutta kyllä se silti tuntuisi aika isolta paikalta.
toivottavasti sinun lapsesi on järkevä ja myös tietää isomman kaupungin "vaarat" eikä usko kaikkeen mitä näkee ja kuulee. Mutta toisaalta eihän suomessa taida olla niin pientä ja syrjäistä paikkaa minne ei huumeet, alaikäisten hyväksikäyttö ja muut maailman pahuudet ole löytäneet tietään.

 

[Tuttu]

\

\

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Ei varmaan monikaan, mutta ei moni myös silloinkaan, kun on sen täysi-ikäisyyden saavuttanut...

No joo, mutta tuohon sun seuraavaan viestiin. Niin, ei haittaa uteliaisuus =) Tyttö lähti tämmösestä n. 50 000 asukkaan kaupungista ja Helsinki on ennestään joten kuten tuttu, on sukuloinut siellä usein. Tietty sukuloiminen ja asuminen on eri asia, mutta ei kuitenkaan ihan uppo-outoon paikkaan mennyt... Ja musta on kiva, että siskoni asuu siinä lähellä =)

no hyvä jos siskosi asuu lähellä ja voi vähän peräänkatsoa. Asuuko lapsesi asuntolassa vai missä?
Itse olen asunut kahdessakin yli sadantuhannen asukkaan kaupungissa melkein puolet elämästäni ihan aikuisikäisenä ja Helsingissä olen käynyt "aika monta kertaa" mutta kyllä se silti tuntuisi aika isolta paikalta.
toivottavasti sinun lapsesi on järkevä ja myös tietää isomman kaupungin "vaarat" eikä usko kaikkeen mitä näkee ja kuulee. Mutta toisaalta eihän suomessa taida olla niin pientä ja syrjäistä paikkaa minne ei huumeet, alaikäisten hyväksikäyttö ja muut maailman pahuudet ole löytäneet tietään.

Näinhän se ikävä kyllä on. Mutta useimmiten kuitenkin pahuudet tapahtuu ns. "alamaailmassa", jota on joka puolella. Luotan kuitenkin tyttööni, että järki pysyy päässä. Kyllä näistä asioista on moneen kertaan juteltu. Jos hän olisi eksyäkseen "väärään porukkaan", se voisi käydä yhtä hyvin täällä kotona asuessaki.

Niin ja tuosta asumisesta, tyttö asuu kolmen hengen solukämpässä.

 

[on muuttanut]

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Tämän tyyppisiä syyllistäviä ja paheksuvia ja kauhistelevia kommentteja olen saanut, jos olen erehtynyt kertomaan, miten kamalan aikaisin lapseni muuttivat kotoa pois, itsenäistyivät. Tulee olo, että toisen mielestä olen kamalan huono äiti, hylännyt lapseni, lähettänyt hänet heitteille, nakannut ulos kotoa lapsen joka vielä äidin hoivaa tarvitsisi ja että ne muut, toiset, jotka pitävät lapsiaan kotona mahd. pitkään ovat parempia ja vastuuntuntoisempia jne :headwall:

En tarkoita että edellinen syyllistäisi, vaan ne, jotka ovat ihan nokatusten asiasta kuulleet, ovat olleet lähes järkyttyneitä.

Lasteni itsenäisymisen vimmasta kertoo kait seuraava:

Alaikäisen lapsen raha-asioiden vastuu on vielä lain mukaan vanhemmilla, ja esikoisen rahankäyttö on AINA ollut kohtuullisen holtitonta. Minun mielestä. Esim. en antanut hänelle "luottokorttia" opiskelija-asuntolan pesutupaan, ja koska hänellä ei omaa pyykkikonetta ollut, minä pesin hänen pyykkinsä. Siis hain likaiset ja toin tilalle puhtaat, silitetyt. Asuin kävelymatkan päässä. Nuori kapinoi, kiukutteli, olisi halunnut tämänkin itse hoitaa.

Nyt, kun hän on täysi-ikäinen ja saa ihan itse tehdä mitä haluaa rahoillaan, eikä ne enää kulje minun käsien kautta, on .. no, kaikenlaiseen turhaan ovat kadonneet. Eikä tunnu edes ottavan opikseen virheistään ja tyhmäilyistään.

Opiskelujen ohessa hän kävi töissä, olisi joutunut käymään töissä vaikka olisi kotonakin asunut, tuohon aikaan taloudell. tilanteeni oli mielettömän tiukka enkä saanut asumistukea, työssä kun kävin. Jo 16-vuotiaana siis.

Sama oli tilanne nuoremman kohdalla; en tällä palkalla pysty maksamaan edes kummosta kuukausirahaa, saati opiskeluista tulevia kuluja.

Nuoremman kohdalla onneksi raha-asioiden hoito on AINA ollut fiksumpaa, ja niin, töissä hänkin on ollut, yläasteikäisestä lähtien; aloitti ilmaisjakelulehtien jakamisella 8.luokalla. Opiskeluja aloittaessaan minä olin hoitovapaalla eikä minulla ollut mahdollisuutta rahallisesti avustaa, eihän se riittänyt edes ruokaan, 3-400 e/kk netto. :\| Joten töissä hän oli jo ennen kuin kotoa pois muutti, opintojensa ohessa siis.

En itse osaa pitää noin nuorena, 16-17 v , itsenäistymistä varhaisena, etenkin jos ja kun nuori itse sitä haluaa ja on itse siihen valmis. !!! :attn:

Ainakin minun lapsillani on ollut minun tuki ja apu mukana, eli ei heitä ole oman onnensa nojaan jätetty.
Olen lähtöisin alueelta, jossa työn ja opiskelujen takia on ollut yleistä että muutetaan heti peruskoulun jälkeen kotoa pois.

Olen itse joutunut itsenäistymään hieman alle 16-vuotiaana, kun äiti kuoli, eikä sitä kukaan pitänyt kamalana: asuinhan kotona (????!!!) enkä ulospäin näyttänyt enkä kellekään kertonut sen enempää surua kuin sitäkään miten iso tyhjä aukko on elämässä. Eikä ollut tukea, ei ketään keltä kysyä neuvoa. Siinä sitä sitten ihmetteli miten veroilmoitus täytetään , miten lihastike tai marjakiisseli tehdään ja niin edelleen....


Aamukamman kanssa laskin vuosia, että milloin olen 18 v että pääsen omilleni, kotoa pois. Houduin odottamaan 18,5 vuotiaaksi ennenkuin onnistui! Ja huom: en saanut tukea kotoa, itse oli pärjättävä. Ei isi kantanut huonekaluja, auttanut talodellisesti, tms. Jos tili ei riittänyt ja vuokra piti kuitenkin maksaa, kävelin sossuun. Onneksi omieni ei sinne tarvitse mennä, NYT pystyn auttamaan jos tarvetta on. Aika vähän on, koskapa ensin haluan tietää, MIKSI on tarve taloudell. avustukselle - nyt ovat siis täysi-ikäisiä.


Onhan 16 v kakara. Mutta eihän häntä sinne maailman keskelle yksinään hylätäkään. Onhan vanhemmat yleensä kuitenkin tukena, taustalla, pitävät yhteyttä, puhelin ja sähköposti toimii yms. Ja koulun paperit pitää vielä alaikäisen kohdalla allekirjotuttaa vahemmilla =)

Ei se aikuistuminen tai kyspyminen tapahtu kaikkien kohdalla vielä 4-kymppisenäkään, eikä kaikki osaa raha-asioitaan hoitaa vaikka kuinka kotona olisi asuttu pitkään ja turvallisesti, itsenäistytty "oikeassa" iässä. VAnhemmat voivat "hylätä" ja olo olla turvaton vaikka siellä kotona miten asuisi mukamas isin ja äidin huomassa, kaikki riippuu niin paljon ihmisistä, perheestä.

Niin, ja edelleen täällä pääkaupunkiseudulla asutaan, nuoret viettävät ravintolailtojaan yleensä Helsingissä, mutta kaveripiiri on normaali ja tavallinen, ei mitään huumeporukka tai muutakana luuseria, opiskelijoita.

 

[äiti 40plusplus]

\

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Tämän tyyppisiä syyllistäviä ja paheksuvia ja kauhistelevia kommentteja olen saanut, jos olen erehtynyt kertomaan, miten kamalan aikaisin lapseni muuttivat kotoa pois, itsenäistyivät. Tulee olo, että toisen mielestä olen kamalan huono äiti, hylännyt lapseni, lähettänyt hänet heitteille, nakannut ulos kotoa lapsen joka vielä äidin hoivaa tarvitsisi ja että ne muut, toiset, jotka pitävät lapsiaan kotona mahd. pitkään ovat parempia ja vastuuntuntoisempia jne :headwall:

En tarkoita että edellinen syyllistäisi, vaan ne, jotka ovat ihan nokatusten asiasta kuulleet, ovat olleet lähes järkyttyneitä.

Lasteni itsenäisymisen vimmasta kertoo kait seuraava:

Alaikäisen lapsen raha-asioiden vastuu on vielä lain mukaan vanhemmilla, ja esikoisen rahankäyttö on AINA ollut kohtuullisen holtitonta. Minun mielestä. Esim. en antanut hänelle "luottokorttia" opiskelija-asuntolan pesutupaan, ja koska hänellä ei omaa pyykkikonetta ollut, minä pesin hänen pyykkinsä. Siis hain likaiset ja toin tilalle puhtaat, silitetyt. Asuin kävelymatkan päässä. Nuori kapinoi, kiukutteli, olisi halunnut tämänkin itse hoitaa.

Nyt, kun hän on täysi-ikäinen ja saa ihan itse tehdä mitä haluaa rahoillaan, eikä ne enää kulje minun käsien kautta, on .. no, kaikenlaiseen turhaan ovat kadonneet. Eikä tunnu edes ottavan opikseen virheistään ja tyhmäilyistään.

Opiskelujen ohessa hän kävi töissä, olisi joutunut käymään töissä vaikka olisi kotonakin asunut, tuohon aikaan taloudell. tilanteeni oli mielettömän tiukka enkä saanut asumistukea, työssä kun kävin. Jo 16-vuotiaana siis.

Sama oli tilanne nuoremman kohdalla; en tällä palkalla pysty maksamaan edes kummosta kuukausirahaa, saati opiskeluista tulevia kuluja.

Nuoremman kohdalla onneksi raha-asioiden hoito on AINA ollut fiksumpaa, ja niin, töissä hänkin on ollut, yläasteikäisestä lähtien; aloitti ilmaisjakelulehtien jakamisella 8.luokalla. Opiskeluja aloittaessaan minä olin hoitovapaalla eikä minulla ollut mahdollisuutta rahallisesti avustaa, eihän se riittänyt edes ruokaan, 3-400 e/kk netto. :\| Joten töissä hän oli jo ennen kuin kotoa pois muutti, opintojensa ohessa siis.

En itse osaa pitää noin nuorena, 16-17 v , itsenäistymistä varhaisena, etenkin jos ja kun nuori itse sitä haluaa ja on itse siihen valmis. !!! :attn:

Ainakin minun lapsillani on ollut minun tuki ja apu mukana, eli ei heitä ole oman onnensa nojaan jätetty.
Olen lähtöisin alueelta, jossa työn ja opiskelujen takia on ollut yleistä että muutetaan heti peruskoulun jälkeen kotoa pois.

Olen itse joutunut itsenäistymään hieman alle 16-vuotiaana, kun äiti kuoli, eikä sitä kukaan pitänyt kamalana: asuinhan kotona (????!!!) enkä ulospäin näyttänyt enkä kellekään kertonut sen enempää surua kuin sitäkään miten iso tyhjä aukko on elämässä. Eikä ollut tukea, ei ketään keltä kysyä neuvoa. Siinä sitä sitten ihmetteli miten veroilmoitus täytetään , miten lihastike tai marjakiisseli tehdään ja niin edelleen....


Aamukamman kanssa laskin vuosia, että milloin olen 18 v että pääsen omilleni, kotoa pois. Houduin odottamaan 18,5 vuotiaaksi ennenkuin onnistui! Ja huom: en saanut tukea kotoa, itse oli pärjättävä. Ei isi kantanut huonekaluja, auttanut talodellisesti, tms. Jos tili ei riittänyt ja vuokra piti kuitenkin maksaa, kävelin sossuun. Onneksi omieni ei sinne tarvitse mennä, NYT pystyn auttamaan jos tarvetta on. Aika vähän on, koskapa ensin haluan tietää, MIKSI on tarve taloudell. avustukselle - nyt ovat siis täysi-ikäisiä.


Onhan 16 v kakara. Mutta eihän häntä sinne maailman keskelle yksinään hylätäkään. Onhan vanhemmat yleensä kuitenkin tukena, taustalla, pitävät yhteyttä, puhelin ja sähköposti toimii yms. Ja koulun paperit pitää vielä alaikäisen kohdalla allekirjotuttaa vahemmilla =)

Ei se aikuistuminen tai kyspyminen tapahtu kaikkien kohdalla vielä 4-kymppisenäkään, eikä kaikki osaa raha-asioitaan hoitaa vaikka kuinka kotona olisi asuttu pitkään ja turvallisesti, itsenäistytty "oikeassa" iässä. VAnhemmat voivat "hylätä" ja olo olla turvaton vaikka siellä kotona miten asuisi mukamas isin ja äidin huomassa, kaikki riippuu niin paljon ihmisistä, perheestä.

Niin, ja edelleen täällä pääkaupunkiseudulla asutaan, nuoret viettävät ravintolailtojaan yleensä Helsingissä, mutta kaveripiiri on normaali ja tavallinen, ei mitään huumeporukka tai muutakana luuseria, opiskelijoita.

anteeksi jos koit paheksumiseksi kun sanoin että oma lapseni asuu lukion loppuun asti kotona.
ja tuosta rahankäytöstä ja sen hankkimisesta voin kertoa sen että on ollut n 15 vuotiaasta muutaman tunnin viikossa meidän omassa yrityksessä töissä ja tienannut sitä omaa rahaa huvituksiin ja vaatteisiin yms.
Onko se paha jos lapsella on sen verran luottamukselliset välit että voi kotonaan asua jos samalla paikkakunnalla kuitenkin asuisi?
Jos rahaa joutuu antamaan niin äitinä toki järkevöitän sen antamisen siinä että asuu kotona kuin lähtisin muuta kämppää maksamaan, kun ei meidän perheen tuloilla varmaan mitään asumistukia yms saisi.
Minä kun olen itse aikanaan oppinut että siinä vaiheessa kun lähdetään kotoa (itse muutin omilleni ja opiskelemaan 18 v toiselle paikkakunnalle eikä vanhemmat enää elättäneet, toki antoivat vanhoja astioita ja jonkun vanhan huonekalun mukaan) niin sitten eletään myös omillaan eikä niin että leikitään omilla elämistä ja käydään äidin jääkaapista ruokakassi täyttämässä ja äidille viedään pyykkipussit. aikanaan itse ilman pyykkikonetta pesin ison osan pyykkejä ihan vaan käsin ja meni se niinkin.
eli sen olen halunnut lapselleni opettaa ja myös noille nuoremmille että omillaan pitää maailmassa pärjätä ja jos äidin kukkarolla eletään niin sitten myös sen äidille halvemman mallin mukaan eli kotona asuttaan se kouluaika.
Toki jos tyttöni olisi lukion jo lopettanut eikä "tuhlannut" vuotta vaihto-oppilaana varmaan asuisi omillaan ja itse huolehtisi elämästään.
En ole sanonut että olisin yhtään sen parempi äiti ja lapseni sen parempi kuin joku muu, mutta meillä tämä toteuttamistapa on toiminut ja toimii varmaan aikaaan vielä kahden nuoremmankin kanssa

 

[on muuttanut]

äiti40plusplussalle

Sinultahan äkeää tekstiä tulee.

Ei, ei ole mitään pahaa siinä, että on hyvät ja luottamukselliset välit teini-ikäisiin opiskeleviin lapsiin. Mutta se, että lapsi muuttaa alaikäisenä kotoa pois, EI tarkoita sitä, että ne välit aikuisen ja lapsen välillä olisi huonot!!

On hyvä että koti on hyvä ja turvallinen kasvualusta, ja että lapsi viihtyy kotona opsikeluaikana, eikä muuta vaikkapa naapurikortteliin - niin pitääkin olla, hyvä koti. Mutta se, että alaikäinen muuttaa siihen naapurikortteriin, EI tarkoita sitä, että koti olisi huono EIKÄ tarkoita sitä, että vanhemmat eivät kykenisi huolehtimaan tai takaamaan tasapainoista perhe-elämää.

Minä en jaksa täällä ruotia sitä, miksi esikko muutti niinkin aikaisin kotoa, menisi ihan yksityiskohtien ruotimiseen, siihen oli syynsä ja meidän välit muuttui hyviksi kun hän muutti kotoa. Sen verran kuitenkin: Olen kuitenkin sitä mieltä yhä edelleen, että kodin sääntöjä pitää kaikkien noudattaa ja kaikki toiset tulee myös ottaa huomioon. Koti ei ole vain yhden temmellyskenttä eikä ole oikein että kohtuullisen pienessä asunnossa yksi elää miten itse parhaaksi näkee piittaamatta esim. siitä, että toisilla saman katon alla asuvilla on aamulla töihin lähtö ja myöskin elämää elettävänä just siinä samassa huushollissa. En viitsisi mennä yksityiskohtiin näin yleisellä tasolla, tässä jo tarpeeksi.

Kyllä esikko olisi ollut kykenevä pyykkinsä itse pesemään. Minä halusin hoitaa sen pyykkipuolen hänelle :attn:
Hänellä ei ollut varaa ostaa pyykkikonetta, pesutupa toimi jollain kortilla, jonka saaminen edellytti täysi-ikäisen allekirjoitusta tai alaikäisellä vanhemman suostumusta, minä en suostunut siihen.
En halunnut että mitään nyrkkipyykkiä olisi tehnyt, ja missä kummassa hän olisi siinä solukämpässä pyykit kuivannut? No, nyt hän pyykkää ihan itse.

Minulla ei ole mallia siitä, miten aikuinen ja omillaan asuva lapsi toimii vanhempiensa kanssa. Minulla ei ole ollut vanhempia aikuisiällä. Mielelläni kuitenkin autan, ei se minusta mitään epäitsenäisyyttä ole, jos apua pyytää / apua tarjotaan / sitä otetaan vastaan. Käytetäänhän isovanhempia lastenhoitoapunakin, samalla tavalla senkin voisi luokitella epäitsenäisyydeksi.

Nuorempi muutti kotoa pois "pykälää vaille täysi-ikäisenä", eli 18 v rajapyykki oli ihan lyhyen ajan päässä. Omilleen muutto ja itsenäistyminen kuitenkin poltteli niin, ajattelin sitten kokeilla kepillä jäätä ja laitoin asuntokyselyn. Yllätys oli melkoinen kun löytyi samantien. Olen iloinen että se on meidän läheltä: lyhyt matka kouluun ja töihin, voi tulla pikavaroituksella meille hännänhuipulle lapsenlikaksi - maksu ei tästä halua ottaa. Samoin pystyi ottamaan meidän postit lomamme aikana. Olemmeko jotenkin epäitsenäisiä kun tarvitsemme täysi-ikäisen lapsemme "apua"? Joskus olemme pyytäneet syömään, kun ollaan isommalla kattilalla tehty. Mitä ihmeen pahaa siinä on? Esikko asuu sen verran kaukana, ettei hänelle nämä extempore-jutut onnistu, matkaankin tuhraantuisi.

Hyvät välit voi olla vaikka lapsi asuisi kotoa pois, vaikka asuisi jo alaikäisenä, vaikka asuisi viereisessä huoneistossa. Yhteys pelaa, apua annetaan jos on tarve ja vaikka ei olisikaan =) - minä olen edelleen heidän äiti, olen sitä vielä sittenkin kun heillä on omat perheet. Suhde muuttuu, mutta niin itsenäinen tai irtautunut ja erillään vanhemmistaan ja suvustaan ei ihmisen pitäisi ikinä olla, että neuvoja kysytään palvelevasta puhelimesta tai nettipalstalta, vaan ensin omalta lähisuvulta.

Esim. jos auto sippaa tien varteen, soitetaanko hinuri ja taksi, vai soitetaanko kavereille, tai vanhemmille, vai vaikka sille täysi-ikäiselle auton omistavalle lapselleen? Kyllä me ainakin ensin ollaan läpikäyty nämä läheiset, jos heistä kukaan ei pysty tulemaan, sitten vasta "maksulliseen apuun" turvaudutaan.

 

[sama täällä taas]

eli edellinen..

Vielä pitipluspulussalle, joka kuitenkin kauhistelee - ei ap:n tapausta? vaan minun ?

Olisin laittanut esikoisen asumaan sukulaisten luo: mummolaan, isälleen tai tädilleen, mutta KUKAAN heistä ei asu täällä meidän pakkakunnalla, vaan kaukana toisaalla. Olisi edellyttänyt siis paikkakunnan vaihtoa eikä hän - eikä tuo nuorempikaan muuten - ole halukas muuttamaan pois täältä pk-seudulta; täällä on heidän kaverinsa, harrastuksensa, luottamustoimet mm. koulun kautta yms.

:heart: :flower:

Viikonloppuna menen nuoremman tykö, autan häntä aika tavalla erään asian puitteissa, koska pidän siitä hommasta, osaan sen, olen hyvä siinä, teen sen mielelläni - hän taas ei osaa, eikä tykkää eikä halua edes oppia. Kumpikin saa hyvän mielen siis. :heart:

 

[taustalla]

\

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Tämän tyyppisiä syyllistäviä ja paheksuvia ja kauhistelevia kommentteja olen saanut, jos olen erehtynyt kertomaan, miten kamalan aikaisin lapseni muuttivat kotoa pois, itsenäistyivät. Tulee olo, että toisen mielestä olen kamalan huono äiti, hylännyt lapseni, lähettänyt hänet heitteille, nakannut ulos kotoa lapsen joka vielä äidin hoivaa tarvitsisi ja että ne muut, toiset, jotka pitävät lapsiaan kotona mahd. pitkään ovat parempia ja vastuuntuntoisempia jne :headwall:

En tarkoita että edellinen syyllistäisi, vaan ne, jotka ovat ihan nokatusten asiasta kuulleet, ovat olleet lähes järkyttyneitä.

Lasteni itsenäisymisen vimmasta kertoo kait seuraava:

Alaikäisen lapsen raha-asioiden vastuu on vielä lain mukaan vanhemmilla, ja esikoisen rahankäyttö on AINA ollut kohtuullisen holtitonta. Minun mielestä. Esim. en antanut hänelle "luottokorttia" opiskelija-asuntolan pesutupaan, ja koska hänellä ei omaa pyykkikonetta ollut, minä pesin hänen pyykkinsä. Siis hain likaiset ja toin tilalle puhtaat, silitetyt. Asuin kävelymatkan päässä. Nuori kapinoi, kiukutteli, olisi halunnut tämänkin itse hoitaa.

Nyt, kun hän on täysi-ikäinen ja saa ihan itse tehdä mitä haluaa rahoillaan, eikä ne enää kulje minun käsien kautta, on .. no, kaikenlaiseen turhaan ovat kadonneet. Eikä tunnu edes ottavan opikseen virheistään ja tyhmäilyistään.

Opiskelujen ohessa hän kävi töissä, olisi joutunut käymään töissä vaikka olisi kotonakin asunut, tuohon aikaan taloudell. tilanteeni oli mielettömän tiukka enkä saanut asumistukea, työssä kun kävin. Jo 16-vuotiaana siis.

Sama oli tilanne nuoremman kohdalla; en tällä palkalla pysty maksamaan edes kummosta kuukausirahaa, saati opiskeluista tulevia kuluja.

Nuoremman kohdalla onneksi raha-asioiden hoito on AINA ollut fiksumpaa, ja niin, töissä hänkin on ollut, yläasteikäisestä lähtien; aloitti ilmaisjakelulehtien jakamisella 8.luokalla. Opiskeluja aloittaessaan minä olin hoitovapaalla eikä minulla ollut mahdollisuutta rahallisesti avustaa, eihän se riittänyt edes ruokaan, 3-400 e/kk netto. :\| Joten töissä hän oli jo ennen kuin kotoa pois muutti, opintojensa ohessa siis.

En itse osaa pitää noin nuorena, 16-17 v , itsenäistymistä varhaisena, etenkin jos ja kun nuori itse sitä haluaa ja on itse siihen valmis. !!! :attn:

Ainakin minun lapsillani on ollut minun tuki ja apu mukana, eli ei heitä ole oman onnensa nojaan jätetty.
Olen lähtöisin alueelta, jossa työn ja opiskelujen takia on ollut yleistä että muutetaan heti peruskoulun jälkeen kotoa pois.

Olen itse joutunut itsenäistymään hieman alle 16-vuotiaana, kun äiti kuoli, eikä sitä kukaan pitänyt kamalana: asuinhan kotona (????!!!) enkä ulospäin näyttänyt enkä kellekään kertonut sen enempää surua kuin sitäkään miten iso tyhjä aukko on elämässä. Eikä ollut tukea, ei ketään keltä kysyä neuvoa. Siinä sitä sitten ihmetteli miten veroilmoitus täytetään , miten lihastike tai marjakiisseli tehdään ja niin edelleen....


Aamukamman kanssa laskin vuosia, että milloin olen 18 v että pääsen omilleni, kotoa pois. Houduin odottamaan 18,5 vuotiaaksi ennenkuin onnistui! Ja huom: en saanut tukea kotoa, itse oli pärjättävä. Ei isi kantanut huonekaluja, auttanut talodellisesti, tms. Jos tili ei riittänyt ja vuokra piti kuitenkin maksaa, kävelin sossuun. Onneksi omieni ei sinne tarvitse mennä, NYT pystyn auttamaan jos tarvetta on. Aika vähän on, koskapa ensin haluan tietää, MIKSI on tarve taloudell. avustukselle - nyt ovat siis täysi-ikäisiä.


Onhan 16 v kakara. Mutta eihän häntä sinne maailman keskelle yksinään hylätäkään. Onhan vanhemmat yleensä kuitenkin tukena, taustalla, pitävät yhteyttä, puhelin ja sähköposti toimii yms. Ja koulun paperit pitää vielä alaikäisen kohdalla allekirjotuttaa vahemmilla =)

Ei se aikuistuminen tai kyspyminen tapahtu kaikkien kohdalla vielä 4-kymppisenäkään, eikä kaikki osaa raha-asioitaan hoitaa vaikka kuinka kotona olisi asuttu pitkään ja turvallisesti, itsenäistytty "oikeassa" iässä. VAnhemmat voivat "hylätä" ja olo olla turvaton vaikka siellä kotona miten asuisi mukamas isin ja äidin huomassa, kaikki riippuu niin paljon ihmisistä, perheestä.

Niin, ja edelleen täällä pääkaupunkiseudulla asutaan, nuoret viettävät ravintolailtojaan yleensä Helsingissä, mutta kaveripiiri on normaali ja tavallinen, ei mitään huumeporukka tai muutakana luuseria, opiskelijoita.

Enpä ymmärrä miksi tehdä lisää lapsia (3. lapsi), jos ei pysty tai halua elättää edes alaikäisiä lapsiaan näiden opiskellessa. Ja eikö olisi sun pitänyt mennä töihin eikä olla hoitovapaalla, jos isommat lapset piti kotoa heittää, että sai itse hoidella yhtä kotona.

Ja etpä taida auttaa nytkään taloudellisesti lapsiasi.

 

[Tuttu]

Eikö täällä ole muita, jonka lapsi lähtenyt pois kotoa? Minua niin kiinnostaisi minkälaisia tunteita muissa herättänyt.

 

[Parin vuoden päästä]

Meillä esikoinen on 17-vuotias. Odotan, että hän muuttaa omilleen parin vuoden päästä. Lukion hän käy kotoa ja menee sen jälkeen asumaan joko opiskelija-asuntoon tai vapaille markkinoille.

Minusta nuorten hyysääminen ja valvominen ei todellakaan kuulu isovanhemmille eikä muillekaan sukulaisille. Kuinkahan moni mummo ja vaari jaksaisi valvoa kiukuttelevaa 15-17-vuotiasta nuorta viikkoa kauempaa? Uskon, että sukulaisten luona asumisesta koituu vain pahaa mieltä ja perheriitoja.

Joillakin itsenäistyminen tapahtuu helposti ja joillakin se kestää monta vuotta. Asiat opitaan viimeistään kantapään kautta. Kyllä Siperia opettaa! Jos kotityöt ja rahankäyttö eivät kiinnosta, kun nuori asuu kotona, eiköhän molemmat ala kiinnostaa, kun äiti ei ole hyysäämässä. Ja vanhemmat eivät ole vastuussa 18-vuotiaan rahankäytöstä, vaan täysi-ikäinen vastaa itse laskuistaan ja veloistaan.

 

[Wanha-Rouva]

Mulla 20v tyttö muuttanut helmikuussa pois kotoa, oli jo aika irtaantua kun ei oikein tullut äitinsä kanssa toimeen :/

 

[Fabulous Patsy Stone]

Minä olen muuttanut kotoa pois 16v töihin koska en tullut toimeen äitini kanssa, routa porsaan kotiin ajoi muutaman kuukauden jälkeen...Mutta sitten taas vietiin tyttöä. Olen aina pitänyt itsestäni huolen enkä ikinä ole luottanut omaa hyvinvointia kenenkään käsiin. Kotiin palasin ajoittain kun apua tarvitsin, myös mummoni luona asuin.

Typerää arvostella joitain siitä että lapset kotoa muuttaa kun ei voi tietää toisten tilannetta. Ja meilläkin välit parani äidin kanssa kun emme enää asuneet yhdessä.

 

[Leija]

\

Eikö täällä ole muita, jonka lapsi lähtenyt pois kotoa? Minua niin kiinnostaisi minkälaisia tunteita muissa herättänyt.

B)

*etsii ilosta hyppelyhymiötä*

 

[huhhuh]

\

\

\

meillä 19 v asuu vielä kotona ja asuu vielä vuoden eli lukion loppuun. Jossakin vaiheessa haaveili lähteä toiselle paikkakunnalle lukioon mutta onneksi meidän oman kelpasi, kun ei tarvinnut mitään erityislukiota ja viimein uskoi (kun tilastoja näytin) että voi se pikkukunnankin lukio olla ihan yhtä hyvä kuin kaupungin.
Olen luvannut vapaan asumisen, ruuan ja koulutarvikkeet lukion loppuun, sitten menköön ja eläköön omillaan.
Ihan tyytyväinen olen ettei lähtenyt omilleen vielä 16 v koska 16 v on "lapsi" vielä kuitenkin monessa suhteessa vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaakin jo ja omia tienaamiaan rahoja hallitsee, mutta moniko oikeasti hallitsee vielä oman elämän ja talouden täysin tuossa iässä?

Tämän tyyppisiä syyllistäviä ja paheksuvia ja kauhistelevia kommentteja olen saanut, jos olen erehtynyt kertomaan, miten kamalan aikaisin lapseni muuttivat kotoa pois, itsenäistyivät. Tulee olo, että toisen mielestä olen kamalan huono äiti, hylännyt lapseni, lähettänyt hänet heitteille, nakannut ulos kotoa lapsen joka vielä äidin hoivaa tarvitsisi ja että ne muut, toiset, jotka pitävät lapsiaan kotona mahd. pitkään ovat parempia ja vastuuntuntoisempia jne :headwall:

En tarkoita että edellinen syyllistäisi, vaan ne, jotka ovat ihan nokatusten asiasta kuulleet, ovat olleet lähes järkyttyneitä.

Lasteni itsenäisymisen vimmasta kertoo kait seuraava:

Alaikäisen lapsen raha-asioiden vastuu on vielä lain mukaan vanhemmilla, ja esikoisen rahankäyttö on AINA ollut kohtuullisen holtitonta. Minun mielestä. Esim. en antanut hänelle "luottokorttia" opiskelija-asuntolan pesutupaan, ja koska hänellä ei omaa pyykkikonetta ollut, minä pesin hänen pyykkinsä. Siis hain likaiset ja toin tilalle puhtaat, silitetyt. Asuin kävelymatkan päässä. Nuori kapinoi, kiukutteli, olisi halunnut tämänkin itse hoitaa.

Nyt, kun hän on täysi-ikäinen ja saa ihan itse tehdä mitä haluaa rahoillaan, eikä ne enää kulje minun käsien kautta, on .. no, kaikenlaiseen turhaan ovat kadonneet. Eikä tunnu edes ottavan opikseen virheistään ja tyhmäilyistään.

Opiskelujen ohessa hän kävi töissä, olisi joutunut käymään töissä vaikka olisi kotonakin asunut, tuohon aikaan taloudell. tilanteeni oli mielettömän tiukka enkä saanut asumistukea, työssä kun kävin. Jo 16-vuotiaana siis.

Sama oli tilanne nuoremman kohdalla; en tällä palkalla pysty maksamaan edes kummosta kuukausirahaa, saati opiskeluista tulevia kuluja.

Nuoremman kohdalla onneksi raha-asioiden hoito on AINA ollut fiksumpaa, ja niin, töissä hänkin on ollut, yläasteikäisestä lähtien; aloitti ilmaisjakelulehtien jakamisella 8.luokalla. Opiskeluja aloittaessaan minä olin hoitovapaalla eikä minulla ollut mahdollisuutta rahallisesti avustaa, eihän se riittänyt edes ruokaan, 3-400 e/kk netto. :\| Joten töissä hän oli jo ennen kuin kotoa pois muutti, opintojensa ohessa siis.

En itse osaa pitää noin nuorena, 16-17 v , itsenäistymistä varhaisena, etenkin jos ja kun nuori itse sitä haluaa ja on itse siihen valmis. !!! :attn:

Ainakin minun lapsillani on ollut minun tuki ja apu mukana, eli ei heitä ole oman onnensa nojaan jätetty.
Olen lähtöisin alueelta, jossa työn ja opiskelujen takia on ollut yleistä että muutetaan heti peruskoulun jälkeen kotoa pois.

Olen itse joutunut itsenäistymään hieman alle 16-vuotiaana, kun äiti kuoli, eikä sitä kukaan pitänyt kamalana: asuinhan kotona (????!!!) enkä ulospäin näyttänyt enkä kellekään kertonut sen enempää surua kuin sitäkään miten iso tyhjä aukko on elämässä. Eikä ollut tukea, ei ketään keltä kysyä neuvoa. Siinä sitä sitten ihmetteli miten veroilmoitus täytetään , miten lihastike tai marjakiisseli tehdään ja niin edelleen....


Aamukamman kanssa laskin vuosia, että milloin olen 18 v että pääsen omilleni, kotoa pois. Houduin odottamaan 18,5 vuotiaaksi ennenkuin onnistui! Ja huom: en saanut tukea kotoa, itse oli pärjättävä. Ei isi kantanut huonekaluja, auttanut talodellisesti, tms. Jos tili ei riittänyt ja vuokra piti kuitenkin maksaa, kävelin sossuun. Onneksi omieni ei sinne tarvitse mennä, NYT pystyn auttamaan jos tarvetta on. Aika vähän on, koskapa ensin haluan tietää, MIKSI on tarve taloudell. avustukselle - nyt ovat siis täysi-ikäisiä.


Onhan 16 v kakara. Mutta eihän häntä sinne maailman keskelle yksinään hylätäkään. Onhan vanhemmat yleensä kuitenkin tukena, taustalla, pitävät yhteyttä, puhelin ja sähköposti toimii yms. Ja koulun paperit pitää vielä alaikäisen kohdalla allekirjotuttaa vahemmilla =)

Ei se aikuistuminen tai kyspyminen tapahtu kaikkien kohdalla vielä 4-kymppisenäkään, eikä kaikki osaa raha-asioitaan hoitaa vaikka kuinka kotona olisi asuttu pitkään ja turvallisesti, itsenäistytty "oikeassa" iässä. VAnhemmat voivat "hylätä" ja olo olla turvaton vaikka siellä kotona miten asuisi mukamas isin ja äidin huomassa, kaikki riippuu niin paljon ihmisistä, perheestä.

Niin, ja edelleen täällä pääkaupunkiseudulla asutaan, nuoret viettävät ravintolailtojaan yleensä Helsingissä, mutta kaveripiiri on normaali ja tavallinen, ei mitään huumeporukka tai muutakana luuseria, opiskelijoita.

Enpä ymmärrä miksi tehdä lisää lapsia (3. lapsi), jos ei pysty tai halua elättää edes alaikäisiä lapsiaan näiden opiskellessa. Ja eikö olisi sun pitänyt mennä töihin eikä olla hoitovapaalla, jos isommat lapset piti kotoa heittää, että sai itse hoidella yhtä kotona.

Ja etpä taida auttaa nytkään taloudellisesti lapsiasi.

Kodinhoidontuella ei paljoa autella, kokeile itse: 3-400 euroa kuussa, pelkkään ruokaa jo meni vaippoineen.

Nyt olen taas töissä ja sillä rahalla pystyy jo auttamaan täysi-ikään ehtineitä lapsia.

Tälle aina niin ilkeälle vieraalle: autan kyllä, sen mitä pystyn ja sen mitä tarvitsevat tai huolivat.
Eivät he rahallista apua pyydä vaan apua fillarin korjaamisessa, vetoketjun ompelussa hajonneen tilalle, auton huoltoon apua. Kyytiä sinne tai tänne, kun julkiset ei pelaa tms. Oppikirja, juhlavaatteet.. Näitä he saavat kun pyytävät.

Eipä ole pitkä aika näiden apujen antamisessa, tällä viikolla, viime viikolla, ja niin edelleen.

Kummallista, että omat lapseni eivät ole ymmärtäneet loukkaantua minulla siitä, että he itse halusivat ja saivat muuttaa kotoa pois? Siitä, että olen auttanut heitä itsenäistymään.
Kummallista, ettei minua kukaan lähiympäristön ihminen pidä huonona tai epäkelpona äitinä tai ihmisenä, vaikka kaksi vanhinta lasta muuttikin alaikäisenä kotoa pois. Suorasanaisista sukulaisistani kukaan ei ole tullut moittimaan, etten olisi kyennyt huolehtimaan lapsistani, Eikä kukaan ole tullut ihmettelemään, miten kummassa olen vielä kolmannen lapsen tehnyt, vaikka vanhemmat lapset eivät asu enää kotona? !

Olisiko minun päitänyt itkeä täällä että oivoi, tai ruoskia julkisesti itseäni? Miksi? Kun me kaikki olemme tyytyväisiä ratkaisuun!

Ei heitä kukaan kotoa ajanut kadulle tai sillan alle, vaan he itse halusivat muuttaa kotoa pois, ja minä sallin sen heille. Heillä oli ja on hyvät asunnot, halu itsenäisytä, kyky ja mahdollisuus maksaa vuokraa. He halusivat elää omaa elämäänsä oman kellonajan mukaan, siivota silloin kun huvittaa ja tehdä sitä ruokaa mitä milloinkin mieli tekee. He halusivat itsenäistyä, olivat siihen valmiita ja kykeneviä ja sen heille sallin, eikä meidän välit edes menneet rikki, päinvastoin! He elättävät itse itsensä, eivätkä ole sen enempää minun kuin yhteiskunnankaan pussilla.
MITÄ VÄÄRÄÄ TÄSSÄ ON? VOIKO JOKU KERTOA SEN? kun se ei kertakaikkisesti aukea minulle!

Meillä on parit juhlat tiedossa tässä edessäpäin, ja täysi-ikäiseksi ennättäneet mutta alaikäisenä "kotoa hylätyt" tulevat juhliin. Vapaaehtoisesti, innoissaan.

Olen siis edelleen tekemisissä lasteni kanssa. Mutta täällä olevien äitien , ulkopuolisten silmissä, olen epäkelpo.
Omasta ja muidenkin mielestä olen "saattanut maailmaan" kaksi hienoa, upeasti käyttäytyvää ja kaunista lasta. Omasta, mieheni ja muidenkin mielestä meidän nuorimmainen on tavallisen tasapainoinen, iloinen ja paljon rakkautta ja hyväksyntää saanut ihmisenalku, joka muuten ei töni eikä kiusaa eikä revi leluja toisten lasten käsistä, kuten näiden "parempien vieraiden" lapset tekee.. ja joka muuttaa kotoa omilleen sitten, kun on siihen valmis. Aikaisintaan peruskoulun jälkeen, viimeistään ... niin, milloin! Mikä on "oika " ikä itsenäistyä ja muuttaa kotoa pois? Tasan 18 v? 22 v? Jos kuukautta vajaa 18 v eli 17 v 11 kk ikäinen on liian nuori, onko 18 v 3 pv hyvä ikä? Vai 30 v? :/

 

[Ikävä]

\

\

Eikö täällä ole muita, jonka lapsi lähtenyt pois kotoa? Minua niin kiinnostaisi minkälaisia tunteita muissa herättänyt.

B)

*etsii ilosta hyppelyhymiötä*

Siis puhutko nyt omasta muutostasi vai oman lapsesi muutosta?
Voiko lapsen kotoa lähdöstä iloita?

 

[Leija]

\

Siis puhutko nyt omasta muutostasi vai oman lapsesi muutosta?
Voiko lapsen kotoa lähdöstä iloita?

Molemmista voi iloita. Tietenkin yhteydenpito ja molemminpuolinen auttaminen jatkuvat läpi elämän.