Lapsi ja kuolleet sukulaiset, onko ihan pakko?

Ap, sinun kannattaisi käsitellä nuo omat kuolemaan liittyvät traumasi.

Isäni kuoltua, kysyin 9 v. lapselta haluaako hän vielä käydä katsomassa paappaa. Lapsi ei halunnut, enkä häntä pakottanut.

Kävin veljeni kanssa hyvästelemässä isämme, hetki oli kaunis ja surullinen, ei pelottava.

 

Missä vaiheessa nää asiat voi sitten esitellä sille lapselle? Sitten kun se on parikymppinen, siihen asti pidetään tynnyrissä?

 

Mä olen ihan aikuinen jo, mutta siltikin aloin juuri viikonloppuna miettimään, haluanko nähdä anoppini kuolleena vai muistaa hänet sellaisena, kuin viimisen kerran tavatessamme? Hän kuoli perjantaina, ja torstaina jutusteltiin vielä puhelimessa, ja tiistaina kävin häntä moikkaamassa ja tietämättäni viimeisen kerran myös halasin.. Ensin aattelin, että juu, haluan nähdä hänet vielä, mutta jotenkin mun pääni tuntien, pelkään, että se kuva kuolleesta läheisestä jäisi mun silmiini, ja mieluummin haluan muistaa hänet iloisena ja nauravana, vaikka olikin vakavasti sairas. Lapsilta en ole edes kysynyt, haluavatko nähdä mummoa. Ei se kuolema sen helpommaksi tuu ymmärtää, vaikka vainajan näkisikin, uskon näin.