Augustiina, nosto sun kirjoitukselle!
Selvästi tunteita kuohuttava aihe...eli kannanpa minäkin korteni kekoon.
Minulla on kaksi lasta. 5 kk ja 5 vuotta, vanhin aloitti koulun viime viikolla. Ennen toista raskautta olimme mieheni kanssa molemmat kokopäivätyössä eli poikamme oli luonnollisesti päivähoidossa. Raskauden toisella kolmanneksella minulla oli kuitenkin niin paljon komplikaatiota, että lääkärini määräsi minut sairaslomalle, lepoon, äityislomaani saakka. Poikani jatkoi hoidossa käyntiä. Loppuraskautta kohti sain taas luvan olla aktiivisempi, mutta päätimme pitää poikamme hoidossa 2 kertaa viikossa. Eli minä istuin kotona ja poika kävi hoidossa
.vauvan synnyttyä poika myös jatkoi hoidossa käyntiä kolmena päivänä viikossa ensin ja myöhemmin kahtena päivänä. Omalta kohdaltani perustelut ovat seuraavanlaiset- 1)koska poikani aloitti koulun nyt, en katsonut mielekkääksi katkaista hänelle jo tuttua rutiinia kokonaan paria kuukautta ennen koulunalkua. Kerhossa poikani sai myös kielenopetusta koulua varten, koulun käyttökieltä ei meillä puhuta kotona. 2) Hoidossa pojallani oli paljon kavereita joiden kanssa hän nautti leikkiä. Jos poikani olisi ollut koko ajan kotona kanssani, olisi hänen oman ikäisensä seura jäänyt kovin vähäiseksi. 3)Hoidossa tarjottiin ohjattua toimintaa, väritystä, kirjoittamisen opettelua, laulua, liikuntaa....sellainen kirjo, johon juuri keisarinleikkauksen läpikäyneenä imettäjänä tuskin olisin itse yltänyt kotona. Leikki-ikäiselle vilkkaalle lapselle on tuskin mielekästä istua kotona päivästä toiseen ja katsoa äitiä sohvalla imettämässä tunnista toiseen. 4) Kerhossa oli joka keskipäivä lämminruoka alku ja jälkiruokineen. Jälleen jotain, johon pari viikkoa synnytyksen jälkeen en olisi yltänyt tai edes haaveillut yltäväni 4) Itseni vuoksi. Vauva söi alussa kahden tunnin välein, yötä päivää ja tarvitsin itsekin aikaa levätä välillä vauvan rytmin mukaan. Mielestäni olin parempi äiti hieman levänneenä myös pojalleni, kuin kiukkuisena ja lopenuupuneena. Mieluummin leikin poikani kanssa tunnin pari päivässa hyvän tuulisena ja virkeänä kuin vietän hänen kanssaan koko päivän puolikuolleena valvotun yön takia, pyjama päällä puoleen päivään asti.
Mielestäni jokainen päättää itse, mikä malli heille toimii parhaiten. Meille tämä toimi erinomaisesti ja uskon poikanikin olleen tyytyväinen siihen, että uuden vauvan myötä kaikki hänelle tuttu ei heittänyt häränpyllyä. Vauvan myötä muuttuu jo tarpeeksi paljon ilman, että menettää samalla tutut kerhokaverit ja totutut rutiinit niiltä osin. En myöskään poe huonoa oamatuntoa siitä, että olisin vienyt jonkun enemmän hoitopaikkaa tarvitsevan paikan poikani vuoksi, sillä hoitopaikka oli yksityinen päiväkerho johon emme saaneet mitään avustuksia (ei ollut haettukaan), jossa oli paikkoja myös vapaana .
Mielestäni ajatus, että äidin kanssa vietetty aika on aina sitä parasta aikaa on liian mustavalkoinen ja vanhentunut kaikinpuolin. Totta, että äiti on lapselle tärkeä ja lapsi kyllä aistii jos vanhemalla ei ole minkäänsortin kiinnostusta viettää aikaa lapsen kanssa. Mutta eikö tämä ajatus ole myös aika itseään täynnä? Itse en ainakaan koe olevani niin maailman napa viisivuotiaalle pojalleni, ettö luulen hänen mieluummion viettävän kainen aikansa helmoissani vain siksi, että olen hanen äitinsä, kuin oman ikäisten kavereiden kanssa leikkien.
Mutta hyvää sunnuntaita kaikille, hoitoratkaisuista riippumatta!