Lapsi eka kerran isällä viikonlopun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aaaap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aaaap

Vieras
Ero on siis tuore asia. Minulle tuli heti ikävä. Lapsi kyllä pärjää, on jo koulussa. Ymmärrän kyllä isän ikävää tämun jälkeen paremmin :(

Huomiseksi on ohjelmaa mutta nyt ei. Luulin että nautin rauhasta ja lueskelen mutta ei...
 
Mulla tulee lapset nyt korvistakin ulos, joten en nyt ihan pysty eläytyä sun tunnelmaasi :D

Mutta varmasti helpottaa, kun tuosta tulee rutiini. Varmasti tuore erokin vaikuttaa asiaan, on ihan erilaista, kun on talo aivan tyhjänä (omalta kohdaltani on pakko sanoa, että voi kun se joskus oliskin…)
 
Lapsi on ollut aiemminkin poissa (yökylässä) ja isän kanssa sukulaisissa kahdestaan (ennen eroa) eikä silloin tuntunut tältä :(. Oon ollut vaan iloinen pienestä breikistä.

No varmaan tähän tottuu. Isällä mahtaa olla koko ajan ikävä, ainakin puhuu niin. Ovat nähneet lähes päivittäin, mutta nyt eka kerran koko viikonlopun putkeen tai edes yötä yhdessä. Erosta on 3 viikkoa.
 
Ei siihen totu kai koskaan. Mutta ei se tunnu enää niin pahalta kun se on "normaali"elämää ja osaa keksiä itselleen muuta tekemistä siksi aikaa. Tee jotain! Älä vain mieti ja murehdi.
 

Yhteistyössä