Lapsettomuustutkimusten aloitus jännittää ja nyt mietin pitäisikö perua.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja marmoriina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

marmoriina

Vieras
Lapsi on ollut haaveissa todella pitkään ja 1,5 vuotta sitten mies sanoi vihdoin olevansa valmis isäksi. Lasta ei vain ole kuulunut ja viikonpäästä olisi ensimmäinen aika lapsettomuustutkimuksiin. Käytiin kova riita kun mies ei tutkimuksiin haluaisi koska ne ovat "noloja" ja "kaikki pittävät häntä tämän takia huonona miehenä koska ei voi saada lapsia". Olemme siis julkisellepuolelle menossa ja sinne soitin voivatko tutkia vain minut, mutta hoitavat vain pareja. Keskustelujen, riitojen ja pitkän pohtimisen jälkeen mies suostui lähtemään mukaan ja nyt minä olen se joka miettii pitäisikö vain perua aika ja antaa asian olla. Olen miettinyt olisiko sijaisvanhemmuus tai adoptointi parempi vaihtoehto, lapsettomaksi en halua jäädä. Luultavasti "vika" löytyy minusta koska kiertoni on todella lyhyt ja menkkani melkein olemattomat pillereiden lopettamisen jälkeen. Mutta olen myös pohtinut mitä jos mieheni spermasta löytyykin vikaa, en kestäisi sitä, koska tiedän sen olevan miehelleni todella raskasasia. Olen myös miettinyt pitäisikö minun mennä yksityisklinikalle yksin tutkimuksiin, mutta jotenkin koen sen rahan tuhlaukseksi koska aika julkiselle on ihankohta ja julkisella voisin käydä verikokeissa (jos tarve vaatii) kotikaupungissa kun yksityiselle täytyisi jokakerta matkustaa 60 km päähän ja olla melkein kokopäivä pois töistä koska ovat auki samaan aikaan mitä on työaikani.

Tsemppausta, kokemuksia tutkimuksista ja mielipiteitä mitä kannattaisitehdä kait kaipaan tällä aloituksella.
 
Ei missään nimessä kannata perua! Meilläkin mies oli alkuun vastahakoinen, mutta tajusi sitten miten tärkeä asia on ja mitä voi menettää. Siinä kasvaa ihmisenäkin ja tajuaa monta asiaa.

Sulla on todennäköisesti vain pientä vikaa hormooneissa e-pillereiden syömisen seurauksena eli hormoonikuuri auttanee. Adoptio on aika rankka vaihtoehto, koska se vaatii useiden vuosien odotuksen ja adoptioneuvonnan jne. eli tuskin mies siihenkään sitten lähtee jos ei jonnekin tutkimuksiin mitä puoli-ilmaiseksi saa! Raskauskin on kiva kokea ja valmistautua lapsen tuloon ja oma lapsi on todennäköisemmin luonteeltaankin teidän kaltainen jne.
 
No yhtään "noloa" on sit varmaan jos hoitoihin päädytte niin mies joutuu hoiteleen itsensä niitäki varten. Ei ole eka eikä vika mies jota tutkitaan. Voit sanoa, et yhtä lailla sun alapäätäs tutkitaan ja saattaapi olla useampi silmäpari siinä ..mies saa sentään omissa oloissaan olla. Oli meilläki miehellä ekaks hiukka hankala lähteä tutkimuksiin, mut tottui kyllä noihin hommiin kun hoidoissa useita vuosia tahkottiin ja vikaa molemmisa
 
Haluaako se miehesi ihan oikeasti lasta -jos kerran ei halua tutkimuksiinkaan?
Eihän teidän tarvitse edes kellekään kertoa että olette tutkimuksissa käyneet!
 
Kannattaahan sitä miettiä, että onko valmis ottmaan kaiken sen tiedon vastaan.
Meillä tieto miehen hedelmättömyydestä johti miehen masennukseen. Tieto lisää tuskaa.
 
[QUOTE="Niin";24509308]Kannattaahan sitä miettiä, että onko valmis ottmaan kaiken sen tiedon vastaan.
Meillä tieto miehen hedelmättömyydestä johti miehen masennukseen. Tieto lisää tuskaa.[/QUOTE]

Mutta tieto voi myös vapauttaa! 80% hoitoihin hakeutuneista pareista saa lapsen! Meilläkin vika oli niin pieni, että pari pillerikuuria sai aikaiseksi raskauden. Jos olisin vaan pistänyt pääni pensaaseen ja joskus selvinnyt miten pieni vika oli, olisin todellakin katunut! Sitäpaitsi moni vika naisessa on hyvä tietää jo oman terveydenkin kannalta. Monilla on esim. kilpirauhasvika tai keliakia joka aiheuttaa lapsettomuuden. Ja yhdellä tutulla oli aivolisäkekasvain ja siitä johtunut hormooniepätasapaino (ovulaatio estyi).
 
Meillä on vikaa sekä minussa että miehessä. Olihan se miehelle ikävää viedä sitä spermaa klinikalle aina ennen hoitoja ja eihän nyt ihan hedelmätön sitten ollutkaan -enkä minäkään, kun nyt odotamme kaksosia. =)
Enemmän noissa hoidoissa tulee kyllä olemaan sun mielenterveys kovilla -kaikki hormonipiikitykset, poissaolot töistä hoitojen vuoksi, pettymiset kun raskaus ei alakaan, tai munasoluja ei ole tarpeeksi yms. mitä matkan varrella voi tulla eteen.
 
Kiitos kokemuksista! Tiedän, että usein pelkkä lääkekuuri tai kaksi voi auttaa asiaa mutta jotenkin aina pelkään pahintamahdollista vaihtoehtoa. Tämä asia on jotenkin niin arka itsellekin, olen niin surullinen kun lasta ei ole kuulunut. Epätoivo meinaa iskeä vaikka tiedän, ettei 1,5 vuotta ole kovin pitkä aika yrittää lasta. Tuttavapiirissä on vain paljon näitä jotka ovat tulleet 1-3 ensimmäisestä kierrosta raskaaksi ja ovat synnyttäneet juuri tai laskettuaika on lähiaikoina. On jotenkin raskasta onnitella ja iloita toisten puolesta sekä samalla salata omaa pettymystä. Jotenkin vain koen, että toisaalta olisi helpompi luovuttaa ja miettiä muita vaihtoehtoja. Vaikka eihän se edes ole varma saisimmeko pitkästä odottelusta huolimattakaan adoptiolasta.
 
Menkää ihmeessä julkiselle kun pääsette, yksityiseen saa kuluttaa pitkän pennin! Ja todellakin, voit kysyä mieheltäkin että harmittaisiko, jos jollain lääkekuurilla asiaa voisi auttaa, ja jätitte sen mahdollisuuden käyttämättä? Ja jos "vika" olisikin miehessä(kin), niin harvoin se on sellainen ettei mitään apua siihen löytyisi. Eikä hoidoista tarvitse kenellekään kertoa, jos se tuntuu nololta! Nyt vaan molemmat sinne lääkärille, sekin helpottaa oloasi kun asia jotenkin edistyy! Onnea teille!
 
Minun mielestä mikään ei voi olla pahempaa kuin epätietoisuus. Mitä jos raskautuisitkin helposti yhden hormonikuurin avulla? Adoptio ei taatusti ole yhtään sen kevyempi prosessi henkisesti kuin lapsettomuushoidot,monella on mielikuva adoptiosta helppona vaihtoehtona mitä se ei todella ole.
Kannattaa varmaan keskustella miehen kanssa kunnolla asiasta,mitä olette valmiit tekemään/kokemaan saadaksenne lapsen.

Meillä aikoinaan perustutkimuksessa selvisi että ilman raskaita hoitoja emme tule lapsia mitä luultavimmin saamaan.Ongelma löytyi miehen puolelta,itsellä kaikki kunnossa. Olihan se kova paikka kaikenkaikkiaan,varmasti mies kyseenalaisti miehisyyttään ym. mutta tällaistahan elämä on ,emme ole täydellisiä,meidän kohdalla löytyi tällaista fyysistä "vikaa",ja se oli vain hyväksyttävä. Minua kuitenkin helpotti tämä tieto,jokakuukautinen turha yrittäminen voitiin lopettaa,ja siirtyä hoitoihin joilla oikeasti mahdollisuuksia tulla raskaaksi.
 
Mun mielestä kannattaa nyt ainakin tuo eka kerta käydä siellä. Sen jälkeen sitten saamiensa tietojen perusteella koko asiaan on ehkä helpompi suhtautua ja miettiä miten tästä eteenpäin.

Lapsettomuusasiat on niin monisyisiä;meilläkin aikanaan paljastui, että molemmissa, miehessä ja minussa, on "vikaa"... Oli kuitenkin helpotus kuulla, että on jokin syy sille, että emme saa lasta ilman hoitoja. Lopulta saimme pojan, joka on nyt 1,5v. Hän sai alkunsa rankkojen hoitojen ja pettymysten jälkeen, mutta kaikki ikävä unohtui sillä hetkellä, kun poika syntyi!
Joten älkää laittako "hanskoja tiskiin" ennen kuin olette saaneet ainakin lisää tietoa teidän tilanteestanne. :)

Oikein paljon tsemppiä jatkoon!
 

Yhteistyössä