Lapsettomuushoidoissa olevat

Hei, ajattelin jos perustaisi ketjun lapsettomuushoidoissa oleville, oli se sitten minkä tahansa tason hoitoja. Toiset eriytyneet ketjut tuntuu aika hiljaisilta niin olisiko meistä tukea toisillemme yhdessä? Tuntuu pahalta siirtyä kolmanteen vuosiketjuun jossa suurimmalla osalla tärppää muutamissa kuukausissa ja itselle tärppikin on enemmän pelon kuin ilon aihe.

Meillä yritystä 6/21 alkaen, takana kolme keskeytyneeseen keskenmenoon päättynyttä raskautta joissa kehitys loppunut 8-9 viikoilla. Kemiallisia raskauksia ainakin neljä lisäksi. Kaikki km tutkimukset tehty eikä missään löydy mitään vikaa. Silti ei onnistu.

Nyt ollaan hoidoissa, menopurilla yritetään kasvattaa kohdun limakalvoa joka ohueksi todettu ja kaavinnoista kärsinyt vielä lisää. Tässä kierrossa ei auttanut, 4,6mm oli ovispäivänä. Tänään dpo 14 ja Ovitrellen viivat r-testissä haalistuneet pois joten ei sieltä vahvempaa viivaa ole tulossa enää.

Saataisiinko kannustava ja toisiamme tukeva ketju kasaan tähän? ❤
 
Onko löytynyt syytä miksi kohdun limakalvo liian ohut?
Mulla ilmeisesti vain ikä vaikuttaa, ovulaatio ainakin testin mukaan tapahtuu. Lähes vuosi mentiin pistoshoidoilla tuloksetta, yks kiinnittymisyritys viime vuonna eikä sitten mitään. Sitä ennen oli jo tbl hoito.
Kaksi kolmesta lapsesta saanut lääkkeillä alkunsa joten jotain ongelmaa mulla yleisesti ollut.

Jännityksellä odotan ovumiaan ensikäyntiä, luovutus hoitoihin ei olla menossa.

Tsemppiä kovasti yritykseen ❤
 
Tsemppiä kovasti yritykseen
Oletettavasti ekan km jälkeinen kohtutulehdus voisi olla syynä ja kaavinnat sitä vielä pahentaneet. Koska eka tärppi tuli 2kk:ssa kierukan poistamisesta ja siinä välissä olleet menkat oli normaalit vs. Km jälkeen olleet lähes olemattomat. Lisäksi kaavinnat, etenkin nyt viimeisin kun kyretillä kaavittiin, vaikuttaa negatiivisesti. Olen siis tullut raskaaksi ohuellakin, viimeisin syksyllä alkoi limiksellä joka 4,6mm kp 13, ovis kp 18. Mutta ainoa hoidettava syy mikä ehkä selittäisi keskenmenoja, sikiö ei saa kunnon yhteyttä kasvattaa istukkaa.

Meillä nyt menopur +ovitrelle ja jos ei toimi niin mahdollisesti ivf jotta voisi isommilla hormoni määrillä kasvattaa limistä. Mutta sitä ei olla harkittu vielä. Todennäköisesti sen pidemmälle ei ainakaan mennä, luultavasti maksimissaan se mitä julkinen puoli tarjoaa.
 
@Mimerkki No voihan harmi että limiksen kasvattelu ei vieläkään onnistunut. IVF:n hyvä puoli olisi että yhdessä kierrossa voisi kerätä alkiot pakkaseen ja toisessa sitten keskittyä limakalvon kasvattamiseen sillä estrogeeni valmisteella. Luin jostain että progesteronituki edellisessä kierrossakin voi vaikuttaa seuraavan kierron limikseen positiivisesti.

Tämä on kyllä hyvä ketjun aloitus kun nuo muut ketjut oli vähän turhan erikoistuneita ja siksi hiljaisia.

Onnea hoitoihin. ❤
 
Tää on kiva että perustit @Mimerkki tämän ☺

Me mennään tosiaan miehen kanssa huomenna Ovumialle ekalle käynnille. Ollaan ainoastaan käyty antamassa näytteitä siellä ja nyt siirrytään miestä hoitaneella urologilta tänne klinikalle.

Ollaan molemmat 39 vuotiaita ja saatu lapset ekaa lukuunottamatta nopeasti. Edellisestä raskaudesta tosin 9 vuotta aikaa ja sillä välin mies on käyttänyt vuoteen 22 helmikuu asti testosteroni korvaushoitoa hoitona todella alhaisiin testosteroniarvoihin. Sivuvaikutukana oma vähäinen tuotanto loppuu ja näin ollen siittiötuotanto joko vähenee tai lakkaa kokonaan. Meillä on siis kolme analyysia tehty Vuoden aikana ja kaikista puhdas nolla. Viimeisin tehty 2022 marraskuussa ja nyt toivotaan että huomenna tsekataan tilanne. Ainakin ollaan varauduttu siihen, pidättäytymisaika. Lääkkeenä miehellä ollut oman tuotannon käynnistämiseen pregnyl, letrotsoli(vei seksihalut ), klomigreenin kaltainen lääke( arvot tippui vieläkin alemmas) ja nyt viimeisenä käytössä ovitrelle. Rinnalle olis meillä halukkuutta sellaiseen pistettävään joka antaa fsh signaalia ja tämä on juuri siittiöiden muodostumiselle täsmä. Mutta hinta on älytön, tarvitaan b lausunto, jonka urologi on laittanut eteenpäin, milloin se käsitellään ni ei tiedetä.
minua ei ole tutkittu, aIrakin lh huippu joka kuukausi ja suht säännöllinen kierto. Varmuutta ei ole palautuuko siittiöt koskaan.

vähän jännittää jo. Tuun huomenna sit kertomaan miten käynti meni ☺

yks juttu mikä osui silmiin jossain että vaikka naiselta ei löydy syytä, etteikö raskautuminen onnistu, niin silti laitetaan letrot esim päälle. En enää muista oliko mikä syy? Onko tietoa?
 
Tää on kiva että perustit @Mimerkki tämän

vähän jännittää jo. Tuun huomenna sit kertomaan miten käynti meni

Hei! Mulla tosiaan ei mitään hoidettavaa syytä, kun hoidot on aikanaan aloitettu ihan vain siksi et ollaan naispari ja olisinko toisesta inssistä asti syönyt letroja vaikkei sinänsä oo tarve ollut. Varmaan vaihtelee klinikasta ja lääkäristä. Me ollaan dextrassa.

Nyt tosin on toista yrittäessä tullut ongelmaa, kun 3/4 inseminaatiota plussaa ja ei yhtään pidemmälle edennyttä raskautta. Kaksi kemiallista, yksi ku+km. Lääkäri olisi halunnut jo tehdä sellai endometrium testin (et onko mun kohdussa paljon pahalaatuisia bakteereja) et voisi sen tarvittaessa hoitaa, mut minä jätin sen viel hinnan takia tekemättä ja ajattelin et tehdään ainakin yksi inssi viel ennen.

Omassa kierrossa kans ollut hieman häikkää. Luteaali luonnon kierrossa jää vähän lyhkäiseksi n. 10päivää ja nyt tuon ku+km jälkeen tuntuu oviksessa olleen kans vähän jotain ongelmaa. Ovisoireet tulee ihan 100-0 päälle ja kivut ja kaikki, mut sit lämmöt ei nouse tän jälkee ja ne limat vaa jää monta päivää päälle. Menkat kuitenkin alkaa noista kivuista laskettuna tutun luteaalin jälkeen. Mitähän lie hormooniepätasapainoa. Näitä ongelmia tosin ei oo ku käytössä on tutut letrozol ja terolut (ja nyt viel uutena lisänä cycklogest). Ja tähän mennessä joka kierto myös ovitrelle ajankohdan mukaan (ja ehkä pyydän sen ens kierrossa ihan varmuuden vuoksi vaikkei ajankohta sinänsä vaatisi.)
 
Niin ja syyksi letroille on sanottu et tuetaan sitä omaa luonnollista kiertoa ja munasolujen laatua. Et ei siitä haittaakaan ole 😅

Mulla siis luonnostaankin aina kaks follikkelia ja kokeiltiin letroja alkuun 1+1/päivä ja sit niitä folleja olikin jo kolme nii nyt mennään 1/päivä /5päivää ajan, niin on samat 2 kun ilman letrojakin
 
Hei, mä hyppään tänne mukaan!
Meillä yritys aloitettu 3/21 ehkäisy jätettiin pois jo loppuvuodesta -20. Ei ainuttakaan haamua tai mitään muutakaan koko aikana.
Nyt menossa hoitoina ovulaatioinduktio+inseminaatio. Toinen inseminaatio tehtiin nyt tähän kiertoon. Kierron kanssa ollut "huonoa tuuria" kun ovis osunut usein viikonlopulle, jolloin inseminaatiota ei tehdä. Ovulaatioinduktio kiertoja takana yhteensä neljä.
Nyt menossa dpo 9 ja ei mitään oireita. Uskoa ei ole tähänkään kiertoon. Eniten harmittaa, kun mies niin kovasti toivoo plussaa enkä hänelle haluaisi tuottaa pettymystä aina uudelleen.

Tsemppiä!
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Millis86 ja Tiukuna
Hei! Mulla tosiaan ei mitään hoidettavaa syytä, kun hoidot on aikanaan aloitettu ihan vain siksi et ollaan naispari ja olisinko toisesta inssistä asti syönyt letroja vaikkei sinänsä oo tarve ollut. Varmaan vaihtelee klinikasta ja lääkäristä. Me ollaan dextrassa.

Nyt tosin on toista yrittäessä tullut ongelmaa, kun 3/4 inseminaatiota plussaa ja ei yhtään pidemmälle edennyttä raskautta. Kaksi kemiallista, yksi ku+km. Lääkäri olisi halunnut jo tehdä sellai endometrium testin (et onko mun kohdussa paljon pahalaatuisia bakteereja) et voisi sen tarvittaessa hoitaa, mut minä jätin sen viel hinnan takia tekemättä ja ajattelin et tehdään ainakin yksi inssi viel ennen.

Omassa kierrossa kans ollut hieman häikkää. Luteaali luonnon kierrossa jää vähän lyhkäiseksi n. 10päivää ja nyt tuon ku+km jälkeen tuntuu oviksessa olleen kans vähän jotain ongelmaa. Ovisoireet tulee ihan 100-0 päälle ja kivut ja kaikki, mut sit lämmöt ei nouse tän jälkee ja ne limat vaa jää monta päivää päälle. Menkat kuitenkin alkaa noista kivuista laskettuna tutun luteaalin jälkeen. Mitähän lie hormooniepätasapainoa. Näitä ongelmia tosin ei oo ku käytössä on tutut letrozol ja terolut (ja nyt viel uutena lisänä cycklogest). Ja tähän mennessä joka kierto myös ovitrelle ajankohdan mukaan (ja ehkä pyydän sen ens kierrossa ihan varmuuden vuoksi vaikkei ajankohta sinänsä vaatisi.)
Mulla on loppukierrossa kanssa cyclogest 40mg x2, aiemmin oli lugesteron 200mg x2. Nyt sain myös ovitrellen luteaaliin lisätueksi, eli sitä 6 naksua 8.päivänä irrotuspiikistä ja sitten 3pv välein, yhteensä kolmesti. Sen pitäisi auttaa omaa keltarauhasta ja siten pitämään keltarauhashormonin tason tasaisempana. Jos tulee plussaa joskus niin cyclogest jatkuu ainakin viikolle 8 2x päivässä ja 1x päivässä viikolle 16 jos sinne sitten päästään. Ja mulla siis ei luteaalissa ongelmia, ei tiputtelua ja luteaali tasainen 14pv. Mutta varmuuden varaksi nämä, koska ei siitä haittaakaan ole sitten.
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Ovumia käynti takana!

Nyt ei tehty siemennesteanalyysia koska ovitrelle ollu käytössä vasta helmikuun alusta ja testot kerkes putoo sen edellisen lääkkeen kanssa niin sovittiin että toukokuussa käydään ottamassa uusi analyysi.

Mut ultrattiin sekä miehen nyytit.
Mulla oli siellä oikea munasarja piilossa joka löytyi vatsan päältä mutta sitten ei pystynyt laskee kunnolla . Vasemmassa taas löytyi yli kymmenen rakkulaa ja yksi 12mm munasolu ja limakalvo oli 6-7mm. Eli tänään kp12 ja ovulaatio ehkä siinä 14-15. Joten oikein hyvältä kuulemma näytti. Ei löytynyt kystia tai polyyppeja. Eli nyt voi hyvillä mielin odotella että miehellä ne siittiöt palautuu.

Miehen nyyteistä ei löytynyt mitään mistä pitäisi olla huolissaan ❤

Nyt odotellaan b lausunnon saapumista kelaan ja toivotaan että se menee läpi. Sitten lääkäri kirjoittaa meille sen gonal f:än.

Aikaa meni pari tuntia kun käytiin asiat läpi. Käynti maksoi 214€. Mä olin varautunut yli 500€ 😅 joskus tämmönen yllätys .

Tulis nyt se b lausunto pian.

Lääkäri oli ihan mahtava muuten!
 
Ovumia käynti takana!

Nyt ei tehty siemennesteanalyysia koska ovitrelle ollu käytössä vasta helmikuun alusta ja testot kerkes putoo sen edellisen lääkkeen kanssa niin sovittiin että toukokuussa käydään ottamassa uusi analyysi.

Mut ultrattiin sekä miehen nyytit.
Mulla oli siellä oikea munasarja piilossa joka löytyi vatsan päältä mutta sitten ei pystynyt laskee kunnolla . Vasemmassa taas löytyi yli kymmenen rakkulaa ja yksi 12mm munasolu ja limakalvo oli 6-7mm. Eli tänään kp12 ja ovulaatio ehkä siinä 14-15. Joten oikein hyvältä kuulemma näytti. Ei löytynyt kystia tai polyyppeja. Eli nyt voi hyvillä mielin odotella että miehellä ne siittiöt palautuu.

Miehen nyyteistä ei löytynyt mitään mistä pitäisi olla huolissaan

Nyt odotellaan b lausunnon saapumista kelaan ja toivotaan että se menee läpi. Sitten lääkäri kirjoittaa meille sen gonal f:än.

Aikaa meni pari tuntia kun käytiin asiat läpi. Käynti maksoi 214€. Mä olin varautunut yli 500€ joskus tämmönen yllätys .

Tulis nyt se b lausunto pian.

Lääkäri oli ihan mahtava muuten!
Toivottavasti tulee pian !
 
  • Tykkää
Reactions: Mamiks
Mietin kun ensikäynti tulossa ja siinä pyydetään ottamaan mukaan kaikki tiedot edellisistä hoidoista niin mistä ihmeestä ne saa? Kannastako pitäisi sivutolkulla tulostaa vai mitä sillä tarkoitetaan 🤔
 
Luinkin mielenkiinnosta kaikki vanhat tekstit ja jäin ihmettelemään kun letro kierroissa oli kehittynyt useampia munarakkuloita kuin pistoshoidoissa, otan senkin mukaan ja kysyn, ei kai sillä voi merkitystä olla kun ei pistoksetkaan tuottaneet tulosta
 
  • Tykkää
Reactions: Mamiks
Onko kukaan käyttänyt tai kuullut käytettävän klexanea (inhixa) hoidoissa? Sitähän käytetään toki raskaana jos on hyytymishäiriö mutta entä ennen sitä? Olen vanhoja keskusteluja bongannut jossa mainittu se mutta niistä lienee turha kysellä perään milloin ja miksi.

Mulla olisi 8 kpl jäljellä kun edellisessä raskaudessa kokeiltiin auttaisiko ne. Mietin, kun epäilen itse että osa ongelmaa on kohdun verenkierrossa ja mulla on siksi asa ja arginiini käytössä, josko käyttäisi nuokin pois. Turvallinen lääkkeenä se on enkä usko että haittaakaan olisi, ja pois ne täytyy sitten heittää jos ei käytä. Kysyn lääkäriltä perjantaina mutta onko kellään mitään tietoa tästä?
 
Moikka!
Mulla on Fragmin käytössä siirtokierrossa, mutta juurikin sitä varten, että on niin tuu estrogeenilääkitys, ettei tulis tukoksia.
Mulla on ollut haasteita kohdun limakalvon kanssa, mutta siihen sitten eri lääkityksensä.
 
Hei! Minäkin tulen tänne lueskelemaan ja kirjoittelemaan. Selittämätön lapsettomuus. Meillä ollut ovulaation induktio ja inseminaatioita 2020, ei raskauksia. Ivf-hoidot 2021 ja siitä lapsi. Tosiaan, letrozol ja lugesteron oli käytössä, vaikka mitään syytä minun puolelta ei löytynyt. Kiinnostaa erilaiset hoidot ja niihin liittyvä keskustelu. Tsemppiä kaikille.
 
Mitä lääkitystä sulla on limakalvoon?
Moikka,
Mä pistän 2 kpl sellaisia Nivestim pistoksia tiettyinä päivinä. Olen ulkomailla hoidossa, mutta näihin sain reseptin Dextran kautta ja tiedän, että käyttävät näitä myös itse.

Mulla tehdään alkionsiirto myös kokonaan lääkkeelliseen kiertoon ja oma kierto on stopattu kokonaan Lucrin depot -nimisellä pistoksella (vaikutusaika 4 viikkoa).

Nyt helmikuun siirtokierrossa (ei onnistunutta lopputulosta) kohdun limakalvo oli 7 mm kp 7. Olin pistänyt kaksi pistosta. Siirron hetkellä limakalvo oli 9 mm. Kolmikerroksisesta rakenteesta ei osattu kyllä sanoa.

Ja tässä mun limakalvohistoria:

Lääkkeellinen kierto (mutta oma kierto ei täysin stopattu eli sitä ei varmistettu erillisellä pistoksella): Progynova & Estradot-laastari paksuunnuttivat limakalvon maksimissaan 5,5 millin. Lisäksi mulle kertyi nestettä kohtuonteloon.
Näitä yrityksiä 3, kunnes päätettiin tehdä luonnolliseen kiertoon ja limakalvo oli 7 mm ennen siirtoa. Siirto ei onnistunut, mutta siihen päästiin.

Nyt:
Lääkkeellinen kierto - oma kierto stopattu (Lucrin depot - niminen pistos). Ensin ei taaskaan saatu limakalvoa paksuuntumaan, mutta sitten otettiin nää Nivestim-pistokset käyttöön ja limakalvo on saatu paksuuntumaan.

Mä en tiennyt, että munkin limakalvo saadaan paksuuntumaan, mutta kyllä saadaan.
 
Kyselisin täältä vaikka ei ainakaan vielä hoidoissa ollakaan; onko kenelläkään kokemusta Turun Auraklinikasta tai Felicitaksesta? Omalla paikkakunnalla ei lapsettomuusklinikkaa ole joten nuo olisi lähimmät vaihtoehdot. Tosin Tampereen Ovumiaan lähes sama matka, siitä olenkin jo kuullut hyvää.
 
Auraklinikalla käyn itse. On ollut hyvä tähän asti. Felicitaksella kävin tutkimuksissa, joissa kaikki sinänsä ok, mutta ikää paljon, molemmat +45. Siksi siellä suosittelivat suoraan lahjamunasoluhoitoa, joka ei meille ensimmäiseksi ja ainoaksi kuulostanut hyvältä, joten palattiin hetken pohdinnan jälkeen asiaan Auraklinikalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Peanutbuttercup

Kiitos, tämä oli hyvä tieto! Itsellä ikää 45 niin mietityttää juuri tuo onko enää edes mahdollisuutta yrittää omilla munasoluilla.
 
Moikka,
Mä pistän 2 kpl sellaisia Nivestim pistoksia tiettyinä päivinä. Olen ulkomailla hoidossa, mutta näihin sain reseptin Dextran kautta ja tiedän, että käyttävät näitä myös itse.

Mulla tehdään alkionsiirto myös kokonaan lääkkeelliseen kiertoon ja oma kierto on stopattu kokonaan Lucrin depot -nimisellä pistoksella (vaikutusaika 4 viikkoa).

Nyt helmikuun siirtokierrossa (ei onnistunutta lopputulosta) kohdun limakalvo oli 7 mm kp 7. Olin pistänyt kaksi pistosta. Siirron hetkellä limakalvo oli 9 mm. Kolmikerroksisesta rakenteesta ei osattu kyllä sanoa.

Ja tässä mun limakalvohistoria:

Lääkkeellinen kierto (mutta oma kierto ei täysin stopattu eli sitä ei varmistettu erillisellä pistoksella): Progynova & Estradot-laastari paksuunnuttivat limakalvon maksimissaan 5,5 millin. Lisäksi mulle kertyi nestettä kohtuonteloon.
Näitä yrityksiä 3, kunnes päätettiin tehdä luonnolliseen kiertoon ja limakalvo oli 7 mm ennen siirtoa. Siirto ei onnistunut, mutta siihen päästiin.

Nyt:
Lääkkeellinen kierto - oma kierto stopattu (Lucrin depot - niminen pistos). Ensin ei taaskaan saatu limakalvoa paksuuntumaan, mutta sitten otettiin nää Nivestim-pistokset käyttöön ja limakalvo on saatu paksuuntumaan.

Mä en tiennyt, että munkin limakalvo saadaan paksuuntumaan, mutta kyllä saadaan.
Täytyy pitää mielessä toi nivestim.
Mulla nyt siis käytössä "omalla reseptillä" melkoinen arsenaali: e-vitamiini 268mx x3/pv, arginiini 10g (3 osassa/pv), foolihappo 800mg, d-vitamiini 100ug sekä rauta 100mg, molemmat vain joka toinen pv, lisäksi tähän kiertoon aloitin omegat 1000mg 1-2/pv, ja ubikinoni 100mg x2/pv. Tää on nyt vähän sellainen "all in" tyyppinen ratkaisu aloittaa nuokin vielä tähän. Suurin luotto on arginiiniin, vaihdoin valmisteen samaan jota mulla oli aiemmin ja kahden edellisen plussan aikaan, josko se sittenkin on paremmin imeytyvää.

Lääkärin reseptillä sitten käytössä asa 100mg, kp 5 alkaen menopur, luultavasti 75iu, ovitrelle irroituspiikiksi sekä luteaalitukena dpo 5 alkaen 6naksua 3pv välein ja cyclogest 200mg x2.
Että onhan tässäkin jo melkoisesti kaikkea 🙄

Täällä menossa kp 3, huomenna polikäynti tän kierron lääkityksiä varten. Tuota uusvanhaa arginiinia kohtaan nyt jopa tyhmän kova luotto, ainakin pintverenkierto on vilkastunut taas niin että olen kaksi yötä hikoillut paidan märäksi. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, josko näillä saataisiin meille aikaan joulun ihme.
 
  • Tykkää
Reactions: Peanutbuttercup

Yhteistyössä