Lapsettomuushoidoissa olevat

[sara3]

Hei,
yritän kerätä rohkeuteni ja liittyä joukkoon. Olen lukenut viestejänne taustalla ja pitkään, yli vuoden päivät. Jostain syystä olen kuitenkin arastellut kirjoittamista, vaikka todella moni tunteenne, ajatuksenne ja kokemuksenne on resonoinut minulla.

Itselläni on seuraava tausta:
-Vuonna 2018 aloitimme yrittää ensimmäistä lasta. Letrozolien avulla saatiin kipeä kemiallinen raskaus (nimitys, jota vihaan).
Vuonna 2020 saatiin alkuun letroilla ja inssillä raskaus, josta syntyi esikoinen.

-Toista lasta yritettiin yli 1,5 vuotta. Hän sai alkunsa kerro+inssi-yhdistelmällä. Ennen onnistunutta inssiä tehtiin yksi inssi, josta ei tulosta.

-Olemme yrittäneet kolmatta lasta yli 1,5 vuotta. Vuosi sitten sain keskenmenon raskauden ollessa 11+4. Keskenmenon lopullinen pituus oli 3kk, sillä kohtuuni jäi repale, joka ei meinannut tulla ulos. Viime syksy on täynnä työpaikkani varastossa tehtyjä soittoja sairaalaan, jossa minua säälivät hoitajat yrittivät saada toimenpiteitäni aikaistettua. Ilman tuota sääliä, olisin päässyt "hoidattamaan" kohtuni tyhjennyksen vasta joulukuussa (kun keskenmeno tapahtui heinäkuun -24 lopussa).

Tänä vuonna kaikki vaan seisoo. Minulle saatiin tehtyä inseminaatio nyt tammikuussa, mutta sen jälkeen kroppani on sekoilut urakalla ja letrojen kanssa kiertoni on lähemmäs 50 päivää.
Sain kesäkuussa käyttöön metformiinin, koska (viimein) sain ihan PCOS-diagnoosin.


Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa alan olla takki tyhjänä. Olen odottanut tammikuusta lähtien, että pääsisimme edes yrittämään (inssit), mutta aina tulee jotain. Nyt kun viimein saimme ovulaation tulemaan ajoissa (letroannos suurennettiin 3kpl/päivä), niin klinikan henkilökunnassa oli sairastapaus ja inseminaation yritys viivästyi jälleen.

Olen alkanut tehdä luopumistyötä kolmannen lapsen toivomisen suhteen. Taidan jaksaa yrittää vain tämän loppuvuoden, sen verran pessimistisissä fiiliksissä olen. En ole pystynyt puhumaan tästä teemasta oikein kenenkään kanssa edes esikoista yrittäessä. Toki yritin aluksi, mutta koin puhumisen vaikeaksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole asiaa kokeneet.

Nyt kun elän ns. vikoja kuukausia ennen kun minun on pakko viheltää peli poikki, huomaan tarvitsevani tähän vaiheeseen yhteisöä, jossa tunteitani ymmärretään. En ole saanut selitystä sille, miksi en onnistu raskautumaan, mutta inseminaatioilla se on onnistunut kolme kertaa (joista yksi se keskenmeno). Toivo ja pessimismiys vuorottelevat. Jos oikein tunteitani kaivan, niin en enää usko raskatuvani, mutta toki toivoisin niin.


Anteeksi tästä romaanista. Jatkossa pyrin tiiviimpään ulosantiin. Minun oli vaan nyt pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja liittyä joukkoonne.

 

[Karhurouvanen]

No voihan kökkö kun kierto sekaisin, en olisi ajatellut että "vain" PASista voi mennä noin @Mariamimi. Toivottavasti saat vastauksia kuukauden päästä. Odottamissympatiat!!

@Karhurouvanen en tiedä keissistä sen enempää, laittoi vain kiitosta vertaistuesta ja kertoi että hänen on aika poistua sillä sylissä on vihdoin vauva, että älkää ikinä luovuttako tämä oli 11. siirto.

Kiva että sulla on aika jo ensi viikolla, toivottavasti lääkärillä on hyvä input.

Tuo tapaaminen innostaa ja kauhistuttaa sen verran avoimesti täällä kirjoitan kauas en ole halukas lähtemään koska arki, jos pk-seudulla voisin ehkä jopa osallistua. Pitää vähän sulatella.

"Ai jaa niin kun minulla ei ole käyttöä näille niin tässä teille hedelmällisille olkaa hyvä" Tämä!!! + Että se on niin konkreettinen muisto oman lapsen vauva-ajasta ja väkisin tulee mieleen että onko mulla ikinä enää noin pientä.
Tiedän kyllä ettei tod tarkoittanut pahalla.

Okei joo no mutta siis joka tapauksessa ilahduin niin tosta mitä kerroit kun nimenomaan ajattelin tossa keväällä että jatkan vaan ”niin kauan että onnistun” että vaikka ”joutuisin” töihin palaamaan (niinku nyt tapahtuu kun meni kesken) niin jatkan sitten vaan niin kauan kuin tarve vaatii ja että sitten ainakin töissä ollessa on rahaa vähän enemmän ja saa esim lainaa, mutta sitten nyt kun yhtäkkiä epätoivo iski niin rupesin ajattelee että olenko aivan hullu ja tyhmä että mitä sitä järkeä yrittää JS yrittää ja yrittää jos ei toivoa ole mutta nyt sun kommentti antoi mulle ajatuksen että ehkä sitä toivoa kuitenkin ON!!!

Ymmärrän hyvin tuon tapaamisasian Mutta pidä mielessä tai muutkin jos vaikka myöhemmin tulee fiilis että haluais livenä jakaa näitä juttuja niin tiedät(te) että ainakin minä olen innokas Mullakaan ei aiemmin ollu tällasta fiilistä mutta nyt kun menny niin päin honkia kaikki niin vertaistuen tarve taas nousee esiin kun korostuu taas tietynlainen ulkopuolisuuden tunne kun en vaan oikeen samaistuu yh:isiin, itsellisiin, tavis-perheellisiin vaan edelleen lapsettomien/lapsettomuuskokemuksen omaaviin. Ja mä en oikein ole sellanen internet-tyyppi vaan oikeastaan inhoan koko nettiä niin livenä kivempi jutella

 

[Keltainenkukka92]

Tervetuloa @sara3 ! Hienoa saada uusia keskustelukavereita tähän surulliseen (sori, puhun lähinnä itsestäni ) jengiin. Ei tarvitse tiivistää, ainakin minä luen mielelläni. Aivan järkyttävä tuo kohdun tyhjennyksen pitkä odotusaika!! Missä olet hoidossa ja onko ivf vaihtoehto?

"Toivo ja pessimismiys vuorottelevat. Jos oikein tunteitani kaivan, niin en enää usko raskatuvani, mutta toki toivoisin niin"
Tämä kuulosti niiiin tutulta vaikka omalla kohdalla lisäisin en usko radkautuvani _omilla soluilla_. Ärsyttää ihan hirveästi kun toivo pilkahtaa jostain. Kukkuluuruu vain. Esim nyt dpo7 ja kävi mielessä että pitäisikö testata vkl. Vaikka olen päättänyt etten ikinä enää halua nähdä negaa ja ihan turhaa testailla kun vuoto alkaa viimeistään maanantaina.

 

[Karhurouvanen]

Hei,
yritän kerätä rohkeuteni ja liittyä joukkoon. Olen lukenut viestejänne taustalla ja pitkään, yli vuoden päivät. Jostain syystä olen kuitenkin arastellut kirjoittamista, vaikka todella moni tunteenne, ajatuksenne ja kokemuksenne on resonoinut minulla.

Itselläni on seuraava tausta:
-Vuonna 2018 aloitimme yrittää ensimmäistä lasta. Letrozolien avulla saatiin kipeä kemiallinen raskaus (nimitys, jota vihaan).
Vuonna 2020 saatiin alkuun letroilla ja inssillä raskaus, josta syntyi esikoinen.

-Toista lasta yritettiin yli 1,5 vuotta. Hän sai alkunsa kerro+inssi-yhdistelmällä. Ennen onnistunutta inssiä tehtiin yksi inssi, josta ei tulosta.

-Olemme yrittäneet kolmatta lasta yli 1,5 vuotta. Vuosi sitten sain keskenmenon raskauden ollessa 11+4. Keskenmenon lopullinen pituus oli 3kk, sillä kohtuuni jäi repale, joka ei meinannut tulla ulos. Viime syksy on täynnä työpaikkani varastossa tehtyjä soittoja sairaalaan, jossa minua säälivät hoitajat yrittivät saada toimenpiteitäni aikaistettua. Ilman tuota sääliä, olisin päässyt "hoidattamaan" kohtuni tyhjennyksen vasta joulukuussa (kun keskenmeno tapahtui heinäkuun -24 lopussa).

Tänä vuonna kaikki vaan seisoo. Minulle saatiin tehtyä inseminaatio nyt tammikuussa, mutta sen jälkeen kroppani on sekoilut urakalla ja letrojen kanssa kiertoni on lähemmäs 50 päivää.
Sain kesäkuussa käyttöön metformiinin, koska (viimein) sain ihan PCOS-diagnoosin.


Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa alan olla takki tyhjänä. Olen odottanut tammikuusta lähtien, että pääsisimme edes yrittämään (inssit), mutta aina tulee jotain. Nyt kun viimein saimme ovulaation tulemaan ajoissa (letroannos suurennettiin 3kpl/päivä), niin klinikan henkilökunnassa oli sairastapaus ja inseminaation yritys viivästyi jälleen.

Olen alkanut tehdä luopumistyötä kolmannen lapsen toivomisen suhteen. Taidan jaksaa yrittää vain tämän loppuvuoden, sen verran pessimistisissä fiiliksissä olen. En ole pystynyt puhumaan tästä teemasta oikein kenenkään kanssa edes esikoista yrittäessä. Toki yritin aluksi, mutta koin puhumisen vaikeaksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole asiaa kokeneet.

Nyt kun elän ns. vikoja kuukausia ennen kun minun on pakko viheltää peli poikki, huomaan tarvitsevani tähän vaiheeseen yhteisöä, jossa tunteitani ymmärretään. En ole saanut selitystä sille, miksi en onnistu raskautumaan, mutta inseminaatioilla se on onnistunut kolme kertaa (joista yksi se keskenmeno). Toivo ja pessimismiys vuorottelevat. Jos oikein tunteitani kaivan, niin en enää usko raskatuvani, mutta toki toivoisin niin.


Anteeksi tästä romaanista. Jatkossa pyrin tiiviimpään ulosantiin. Minun oli vaan nyt pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja liittyä joukkoonne.

Moi @sara3! Ei minusta ollut yhtään romaani vaan kivahan se on että tietää ja voi lukea ihmisten taustoista ja toisaalta sitähän varten tämä myös on että saa omia ajatuksia ja tunteita purkaa Niin surullista j kuvaavaa just toi ”työpaikan varastosta soitetut puhelut”, samaistun niin ja luulen tietäväni mitä niin suurta ja monivaiheista kärsimystä tuo pieni lause pitää sisällään. Oletteko te siis julkisella vai yksityisellä hoidossa ja onko sperma siis kunnossa? Onhan tuo tavattoman rankkaa varmastikin mitä olet joutunut käymään läpi ja siinä sivussa sitten vielä yrittää elää sitä arkea ja iloita elämästä lasten kanssa Mullakin siis kaksi lasta ja kolmas yrityksessä ja yhtä epäonnea tämä vuosi mitä hoidoissa nyt ollut. Toi kanssa on äärimmäisen raskasta että aina tulee jotain miksi kaikki menee pieleen ja aina pitäis jaksaa vaan jatkaa vaikkei yhtään jaksaisikaan. Ja tuo noin pitkään jatkuneen raskauden keskeytyminen varmasti sanoinkuvaamattoman kauhea kokemus ja siihen vielä päälle tuo monen kuukauden tyhjennyshomma Ymmärrän hyvin että jaksamisella on rajansa mutta (minkä varmasti olet kuullut tuhat kertaa mutta pakko sanoa) kyllähän tuo teidän tilanne että raskaus on tullut ja onnistunut useamman kerran inssillä, antaa kuitenkin aika suuren lupauksen tulevasta, kun vain nyt sinne inssin tietysti pääsisit. Onko teillä siis monta inssiä nyt tässä kolmannen yrityksessä ollut? Vai tuliko siis se keskenmenoon johtanut raskaus luomuna? Ja nyt tänä vuonna yksi tulokseton inssi? En tiedä mitään PCOS:stä tai Metformiinista mutta olisiko mahdollista että se säännöllistäisi kiertoa? Vissiin parantaisi luomuplussan mahdollisuuksia?

Jaksamista ja voimansäde sinulle ja teiän perheelle

 

[näännä]

Tervetuloa @sara3 <3 Onpa teillä ollut epäonnea matkassa!

Muakin kyllä kiinnostaa sulatella tapaamista pk-seudulla. Täällä on niin ihanan täyspäistä ja fiksua porukkaa että luulen että meillä vois synkata! Mutta siis mä en ihan silleen sitoudu kuitenkaan vielä tulemaan.

 

[sara3]

Tervetuloa @sara3 ! Hienoa saada uusia keskustelukavereita tähän surulliseen (sori, puhun lähinnä itsestäni ) jengiin. Ei tarvitse tiivistää, ainakin minä luen mielelläni. Aivan järkyttävä tuo kohdun tyhjennyksen pitkä odotusaika!! Missä olet hoidossa ja onko ivf vaihtoehto?

"Toivo ja pessimismiys vuorottelevat. Jos oikein tunteitani kaivan, niin en enää usko raskatuvani, mutta toki toivoisin niin"
Tämä kuulosti niiiin tutulta vaikka omalla kohdalla lisäisin en usko radkautuvani _omilla soluilla_. Ärsyttää ihan hirveästi kun toivo pilkahtaa jostain. Kukkuluuruu vain. Esim nyt dpo7 ja kävi mielessä että pitäisikö testata vkl. Vaikka olen päättänyt etten ikinä enää halua nähdä negaa ja ihan turhaa testailla kun vuoto alkaa viimeistään maanantaina.

Keskenmenon "hoitoaika" pääsi yllättämään itsenikin. Onneksi en tiennyt sitä silloin kun keskenmeno alkoi ja olin aivan rikki. Jos olisin tajunnut joutuvani vielä kuukausien ajan itkemään puhelimessa eri ihmisten kanssa päästäkseni asian hoidossa eteenpäin, se olisi murtanut minut.
Keskenmenon hoito oli Kysissä ja siellä ei tosiaan tunnu olevan mitään nopeampaa kaistaa keskenmenon saaneille. Tuntui kohtuuttomalta joutua odottaa kuukausia, että pääsee edes tarkistukseen kun yksityisellä puolella oltiin huomattu kohdussa ollut riekale. Itse en ollut asiaa tajunnut, sillä sain keskenmenon jälkeen kuukautiset ja olevinaan tein negatiivisen raskaustestin. Olisi pitänyt tehdä sen ekstraherkkä testi, jotta riekaleen erittämä hcg olisi tullut esille.

Olen todella kiitollinen niille kätilöille, jotka ottivat asiani hoitaakseen ja pyrkivät etsimään minulle peruutusaikoja. Samalla on surullista, että keskenmenoni "nopea 3kk" hoito tuntui olevan yksittäisten ihmisten hyvyyden varassa. Kohdalle olisi voinut sattua myös sellaisia ihmisiä, jotka olisivat vain käskeneet minun odottaa kiltisti vuoroani.

Meillä ivf ei ole ollut tällä kertaa vaihtoehtona (ennen 2. lasta olimme jo ivf-jonossa, mutta sen aikana tehty inssi toi plussan). Jollain ihmeellä olen onnistunut tulemaan raskaaksi insseillä ja koska olemme nyt yksityisellä hoidossa niin ivf:n hinta ja sen kuormittavuus mietityttää. Toki inssitkin maksaa ja hitto miten ärsyttäviä niiden järjestäminen on kun joko ovulaatio ei tule, se tulee viikonloppuna/lomalla tai sitten tulee joku tilanne X, jota ei edes ole osannut etukäteen pelätä.

Kaipa olen jo sen verran turhautunut ja haluan jo päästä nuolemaan haavojani, että olen valmis enää insseihin. Viime vuonna kun tulin raskaaksi, koin onnen lisäksi suurta helpottumisen tunnetta. Tunsin suurta helpottumista siitä, että saisin laittaa oven kiinni tälle "lapsettomuushoitopaskalle" ja jatkuville pettymyksille. Että pääsisi hengähtämään ja jopa rakentamaan parempaa kehosuhdetta (omani on meinaan ottanut osumaa edellisten vuosien aikana). Tein jopa täysin tapojeni vastaisesti ja kerroin ystävilleni raskaudesta ja hyvin alussa (aikaisemmissa raskauksissa en ole kertonut niistä kun vasta loppupuolella ja silloinkin en ole halunnut puhua niistä). Yritin olla "normaali" ja antaa ystävilleni mahdollisuuden elää raskautta kanssani. Sitten kun sain keskenmenon, niin tuntuu, että päädyin taas sääliosastoon ja hitto kun se korpeaa. Ihan kun universumi olisi halunnut näpäyttää minua ja laittaa minut ruotuun.

Hupsuja ajatuksiahan nuo toki on, mutta minulle aitoja ja voimakkaita.

 

[Karhurouvanen]

Tervetuloa @sara3 <3 Onpa teillä ollut epäonnea matkassa!

Muakin kyllä kiinnostaa sulatella tapaamista pk-seudulla. Täällä on niin ihanan täyspäistä ja fiksua porukkaa että luulen että meillä vois synkata! Mutta siis mä en ihan silleen sitoudu kuitenkaan vielä tulemaan.

No mut kiva jos periaatteessa kiinnostais! Kattellaan jos tapaaminen joskus järjestyis jos joitakuita/joku muu innokas minun lisäkseni löytyis niin sittenhän sitä voi kukin kattella tuleeko mukaan vai ei

 

[Karhurouvanen]

Keskenmenon "hoitoaika" pääsi yllättämään itsenikin. Onneksi en tiennyt sitä silloin kun keskenmeno alkoi ja olin aivan rikki. Jos olisin tajunnut joutuvani vielä kuukausien ajan itkemään puhelimessa eri ihmisten kanssa päästäkseni asian hoidossa eteenpäin, se olisi murtanut minut.
Keskenmenon hoito oli Kysissä ja siellä ei tosiaan tunnu olevan mitään nopeampaa kaistaa keskenmenon saaneille. Tuntui kohtuuttomalta joutua odottaa kuukausia, että pääsee edes tarkistukseen kun yksityisellä puolella oltiin huomattu kohdussa ollut riekale. Itse en ollut asiaa tajunnut, sillä sain keskenmenon jälkeen kuukautiset ja olevinaan tein negatiivisen raskaustestin. Olisi pitänyt tehdä sen ekstraherkkä testi, jotta riekaleen erittämä hcg olisi tullut esille.

Olen todella kiitollinen niille kätilöille, jotka ottivat asiani hoitaakseen ja pyrkivät etsimään minulle peruutusaikoja. Samalla on surullista, että keskenmenoni "nopea 3kk" hoito tuntui olevan yksittäisten ihmisten hyvyyden varassa. Kohdalle olisi voinut sattua myös sellaisia ihmisiä, jotka olisivat vain käskeneet minun odottaa kiltisti vuoroani.

Meillä ivf ei ole ollut tällä kertaa vaihtoehtona (ennen 2. lasta olimme jo ivf-jonossa, mutta sen aikana tehty inssi toi plussan). Jollain ihmeellä olen onnistunut tulemaan raskaaksi insseillä ja koska olemme nyt yksityisellä hoidossa niin ivf:n hinta ja sen kuormittavuus mietityttää. Toki inssitkin maksaa ja hitto miten ärsyttäviä niiden järjestäminen on kun joko ovulaatio ei tule, se tulee viikonloppuna/lomalla tai sitten tulee joku tilanne X, jota ei edes ole osannut etukäteen pelätä.

Kaipa olen jo sen verran turhautunut ja haluan jo päästä nuolemaan haavojani, että olen valmis enää insseihin. Viime vuonna kun tulin raskaaksi, koin onnen lisäksi suurta helpottumisen tunnetta. Tunsin suurta helpottumista siitä, että saisin laittaa oven kiinni tälle "lapsettomuushoitopaskalle" ja jatkuville pettymyksille. Että pääsisi hengähtämään ja jopa rakentamaan parempaa kehosuhdetta (omani on meinaan ottanut osumaa edellisten vuosien aikana). Tein jopa täysin tapojeni vastaisesti ja kerroin ystävilleni raskaudesta ja hyvin alussa (aikaisemmissa raskauksissa en ole kertonut niistä kun vasta loppupuolella ja silloinkin en ole halunnut puhua niistä). Yritin olla "normaali" ja antaa ystävilleni mahdollisuuden elää raskautta kanssani. Sitten kun sain keskenmenon, niin tuntuu, että päädyin taas sääliosastoon ja hitto kun se korpeaa. Ihan kun universumi olisi halunnut näpäyttää minua ja laittaa minut ruotuun.

Hupsuja ajatuksiahan nuo toki on, mutta minulle aitoja ja voimakkaita.

Voi ei, onpa järkkyä kyllä toi, miten voi olla tollai siellä Kysissä Mulla oli siis tämä vuonna sellanen tuulimunakeissi joka myös kesti monta kuukautta, todettiin 15.1. rv 6+0 ja 70 päivän vuodon, kolmen lääkkeelliseen tyhjennysyrityksen ja imukaavinnan jälkeen homma oli lopulta selvä huhtikuun alussa. Täällä kyllä sinänsä homma toimi aika hyvin HUSilla että sain kyllä ajat aina nopeasti ihan parin päivän päähän ja päivystyksessäkin hoidettiin hyvin ja esim imukaavinta tehtiin ihan lennosta paikallispuudutuksessa tavallisella kontrolli-poliklinikkakäynnillä. Mutta siis olihan se aivan kauheaa, mä jo ihan ”totuin siihen tilanteeseen” en enää edes osannut ajatella että olisi jotain muuta, tuli vaan sellanen fiilis että käyn aina vaan siellä Naistenklinikalla, joka päivä mennään bussilla sinne ikään kuin päiväretkelle lasten kanssa Mun ajatuksetkin siitä ajasta on jotenkin utuisia ja epätodellisia. Sit tuli vielä anemia ja olin koko ajan flunssassa ja aina vaan oltiin siellä Naistenklinikalla tai soittelin jonnekin. 8 käyntiä tais tulla ja mulla onkin nyt jo ekaa kertaa elämässä asiakasmaksukatto täynnä kun nyt näitä käyntejä on nyt pari lisääkin.

Nyt sitten seuraavasta alkionsiirrosta tulleen keskenmenon kanssa ottivat Naistenklinikalle jopa ilman lähetettä kun soitin ja kerroin että ultrassa (Virossa) on todettu alkiolla erittäin hidas syke (ja että mulla lääkkelliseen kiertoon tehty siirto joka varmastikin tekee sen ettei vuoto ala itsekseen vaikka menisi kesken). Että sinänsä aika hyvää hoitoa olen saanut mutta kokemus oli kauhea, nimenomaan olen ajatellut juuri noin mitä sanoit että onneksi en silloin tiennyt mitä on tulossa koska en tiedä miten olisi siitä selvinnyt, silloin selvisin koska luulin aina vaan että ”no nyt tällä lääkkeellisellä tyhjennyksellä varmaan tyhjenee (kun vertakin tuli aina kuin hanasta)”.

Noh nyt suurin pelko tän nykyisen km:n kanssa on ollut just se ettei tyhjene mutta tämä kyllä ainakin osin tyhjenikin ja olin hiukan optimistinenkin että jospa se tästä mutta nyt on 3 viikkoa taas mennyt ja vuoto on alun vähentymisen jälkeen taas runsastunut.

Mutta siis joo. Just tuo myös ”helpotuksen tunne lapsettomuushoitopaskan loppumisesta”, niinpä niin, mulla sama juttu että esikoisen ja toisen lapsen raskaudessa kerroin äidillekin vasta rv 22 ja töissä (yhtä työkaveria lukuunottamatta) vasta sinä päivänä kun oli pakko ilmoittaa työnantajalle äitiyslomalle jäämisestä (ollu pieni raskausmaha) eli onko se 2 kk ennen laskettua aikaa tai jotain sellasta. Noooh nyt olen sitten ”yrittänyt ottaa rennosti” ja ”luottaa raskauteen” ja kertonut parille kaverille jo heti niin - tadaa - näinhän tässä käy.

 

[Zelina]

Kurjaa kuulla @sara3 että sullakin kokemus pitkästä keskenmenon jälkivuodosta. Mutta tervetuloa joka tapauksessa tänne rupattelemaan asioista ja purkamaan tuntoja! Itsekin olen verrattain uusi tässä ryhmässä, koska päästiin hoitoihin käsiksi kunnolla vasta toukokuussa. Itsellä myös keskenmeno alkuvuodesta (spontaani raskaus, juuri oli suunnittelukäynti takana polilla), jossa meni se 3 kk myös vuotaessa, vaikka meni kesken hyvin varhaisilla viikoilla (5+). Kokemus siitä, ettei oikein otettu vuodon kanssa tosissaan, oli vahvasti läsnä täälläkin. En päässyt kontrolliin, piti vaan odotella ja vuotaa. Loppuen lopuksi sitten yksi kätilö oli sitä mieltä, että olisi jo pitänyt ottaa näytille, mutta tuolloin vuoto oli jo asettumassa ja pari päivää tästä tuli pellolle pieni riekale. Jotakin siis oli jäänyt itselläkin kohtuun pyörimään, vaikka herkkä rtesti näyttikin negatiivista jo viikkoja takaperin. Hyvin ärsyttävää, mutta minkäs teet enää. Tuon jälkeen onneksi sitten hommat lähti rullaamaan. Itsellä noista insseistä ei ole kokemusta, koska iän takia heitettiin suoraan syvään päätyyn ja valittiin IVF. Kokemuksena stimulaatio ja punktio olivat kyllä mielenkiintoiset ja tietysti omalla tavallaan myös rankkoja. Itsellä tuli kesätauko väliin, niin sai kroppa rauhassa palautua tuosta. Omat ajatukset kuitenkin olivat sellaisia ennakkoon, että ajattelin kaiken olevan pahempaa ja rankempaa. Tähän asti on mennyt aika iisisti, mutta toki jos tässä oravanpyörässä pitäisi vuositolkulla olla, niin varmasti hermot olisivat riekaleina. Voin kuitenkin IVF lämpimästi suositella, jos siihen vaan rahkeet ja lompakko taipuu. Olisi varmasti se tehokkain keino kuitenkin.

 

[haaveillen]

En tiedä teistä muista mutta itselle tulee aina tosi ristiriitainen olo kun tänne tulee uusia kirjoittelijoita, ei oikein tiedä mitä kirjoittaisi tervetuliaisiksi Tarkoitan siis sitä että tekis mieli olla tosi innoissaan että jee saadaan uusia ihmisiä, mutta siinäpä tuo paradoksi onkin että täähän on tosi kurja juttu ja parempi kun tänne ei kukaan koskaan päätyisi. Kyllä te tiedätte.

Mutta joka tapauksessa, tervetuloa @sara3 mukaan tähän joukkoon mukaan, ja kiitos kun avasit teidän tilannetta Tänne mahtuu kaikki tunteet ja tarinat. Vaikka ei aina osattaisi sanoa oikeita sanoja ja meillä on kaikilla omat tarinat, niin jokainen pystyy silti jollakin tasolla samaistumaan näihin kokemuksiin mitä on käyty läpi

 

[haaveillen]

Ja pieni edit täältä: Ei vieläkään suunnittelukutsua. Jos täällä olis semmoinen sekoamassa oleva voltteja heittelevä emoji niin se tulis nyt tähän.

 

[haaveillen]

No mut kiva jos periaatteessa kiinnostais! Kattellaan jos tapaaminen joskus järjestyis jos joitakuita/joku muu innokas minun lisäkseni löytyis niin sittenhän sitä voi kukin kattella tuleeko mukaan vai ei

Ja periaatteessa joo voisi kiinnostaa livetapaaminen, mutta hyi olkoon kun ajatus jännittää ja vähän oksettaa ja kutkuttaa samaan aikaan Mutta on vahva tunne että se tekisi silti hyvää. Ainoa vaan että olen aika kaukana (vaikka taysissa ollaan hoidoissa niin asutaan paaaaljon pohjoisempana) joten oma osallistuminen vaatisi ainakin ajoissa tietämistä ja järjestelyjä. Laitetaan asia hautumaan

 

[näännä]

Tää Zumenon-viikkokin tuntuu menevän aika hitaasti. Tositoimet jo jännittää ja stressaa, mutta ärsyttävästi eivät kuitenkaan tunnu lähestyvän ollenkaan.

Alan yön yli nukuttuani lämmetä sille tapaamiselle nyt enemmän ja voisin kyllä sitoutua tulemaan ja auttamaan myös järjestelyissä tarvittaessa.

 

[Keltainenkukka92]

En halua sitoutua tällä hetkellä mutta harkitsen vakavasti jos järjestätte tapaamisen. Ihan myös sen takia että muksu, työ, koirat, harrastaminen-rumba vie valtaosan viikon tunneista.

@Zelinan kanssa samaa mieltä että IVF ei ollut ollenkaan paha (tai toki henkisesti kun kaikki solut loppujen lopuksi roskakamaa). Toki jokainen miettii mitä jaksaa ja haluaa käydä läpi.

Oma napa: Voi johtua univajeesta (koira ripuloi yöllä ja esikoinen heräsi aikaisin) mutta pelkään pahoin että tämä jäätävä päänsärky johtuu progynovasta. Oon nyt syönyt 8x2mg. Lisäksi vatsa ollut vähän sekaisin, voikohan estrogeeni vaikuttaa myös siihen. Tai ehkä todennäköisemmin rautatabletit, olen syönyt n. 5x viikossa siitä kun sain ferriarvon (38). Harmittaa jos syön estrogeeniä turhaan tai siis jos emme mahdu mukaan.

 

[MyMa]

Hitsi täällä on paljon tullut viestejä! Ja haha hyvä pointti @haaveillen , vähä niinku vankisellissä olevat toivottaa uuden sellikaverin tervetulleeksi: "Moro! Minkäs pituinen kakku sulla on? Mulla elinkautinen, kyllä tähänkin tottuu ehhehhee..."

Näillä saatesanoilla tervetuloa @sara3 ja ihanaa, että sait sydäntäsi kevennettyä ja kerrottua ainakin meille tänne Täällä on niin ihana tsemppi aina. Mua kans jäi nyt ensimmäisenä jotenkin mietityttämään, että onko sulle todella mietitty, että mikähän hoitomuoto parhaiten sopisi sun tilanteeseen. Inssissähän (kuten varmasti tiedät) on todennäköisyydet hoitokierrosta kohden merkittäväsi pienemmät kuin ivf:ssä, toki protokollakin sitten huomattavasti kevyempi ja halvempi ja helpompi tehdä peräkkäin jne. Mitä metformiinin kanssa aiotaan, tarkistetaanko sen mahdollista myönteistä vaikutusta jollain tapaa, ja kauanko oot niitä nyt käyttänyt? Mulla on siis myös PCOS mutta ei sokeri-aineenvaihdunnan häiriötä, joten ei ole koskaan metuja ehdotettukaan.

@Keltainenkukka92 siis todellakin voi johtua suolisto-oireet Progynovasta. Toihan on siis aika todella suuri annos mitä otat progynovaa, että en yhtään ihmettele että on maha sekaisin, varsinkin alkuvaiheessa... Mulla oli ihan jäätävät suolisto-oireet kans kun zumenon alkoi (ei ihan samaa mutta melkein, kuin Progynova), toki se rautakin vaikuttaa ja jos nyt oot sen juuri aloittanut, onko tuttu rautavalmiste vai uusi?

Vielä piti jo aiemmin @Karhurouvanen sulle sanoa, että siis tilastollisestihan sä koko ajan lähestyt onnistumista, eikä suinkaan nyt tilastollisesti olisi negan vuoro kumulatiivinen onnistumisprosentti kasvaa koko ajan, ja oman kokemuksenkin perusteella se voi vaan olla että just sitten se viides siirto, vaikkakin samalla tavalla, voi vaan olla se sulle tähtiin kirjoitettu. Muistan vanhasta vuosien takaisesta hoitoketjusta, että nimimerkillä Domi epäonnistui aina vaan, joka helkkarin kerta, kokeiltiin kaikki maailman kikat ja temput, alkioliimat, endo scraching ja suurinpiirtein suitsukkeetkin, sitten 8. siirto toi vauvan. Never give up

 

[MyMa]

Ja treffeistä: mä kyllä periaatteessa voisin lähteä mukaan, jos vielä mukaan huolitaan, mutta ihan vaan realismia on sekin että en usko että lähtisin pk-seudulle asti. Ei vaan arki taivu eikä oikein ole mitään asiaa sinne ikinä täältä Pirkanmaalta. Mutta hienoa, jos saatte miitin järkättyä, kiva idea!

 

[MyMa]

*Nimi/ikä/monesko/missä hoito/mikä hoito/jotain vielä?*

(satunnaisessa järjestyksessä)
Keltainenkukka92/ 33v/ esikoinen luomuna, toista yritetään, ongelmana erittäin matala AMH, mahdollisesti viimeinen yritys omilla soluilla (HUS), lahjasolujonossa yksityisellä
Mariamimi/ 40/ toinen (1. yhteinen)/ Ovumia/ lahjasolut
Haaveillen/ 33/ ensimmäinen/ tays/ ivf
pienitoiveemme / 35/ ensimmäinen toiveissa / selittämätön lapsettomuus/ OI Letrozol + Inseminaatio, tehty 2/3.
Karhurouvanen / 38 v/ esikoinen parisuhteesta ivf:llä, toinen itsellisenä ivf:llä, kolmas yrityksessä itsellisenä lahjamuniksilla/ Viro/ ongelmana alhainen AMH
näännä / 38 / ensimmäinen toiveissa /Felicitas/itsellisenä lahjasiittiöillä inssit
Zelina / 38 v. / ensimmäinen toiveissa / K-S KS / 1. IVF, male factor
Lilja93/31/1./KYS/IVF/hoidot lahjasiittiöillä miehen geenivirheen vuoksi
Toivoton vierailija/ 38v./ toinen/ felicitas/ eka ivf ja passit menossa
Sara3/34v/3.lapsi/Ovumia/letrozol +inseminaatio (+metformiini)/"naisesta johtuva hedelmättömyys" (yritystä vain vuoden 2025 loppuun)*


*Haikara matkalla*

Ovum93...ensimmäinen..LA xx
MyMa/ 37 /kolmas/ Ovumia/ IVF x2 tehty, kolmannen lapsen yrityskerran 1.pas toi plussan, LA 4.3.
Tasaraha / 36v. / esikoinen luomuna, toista yritetty 2v. / selittämätön lapsettomuus / HUS / 3x OI Letrozol, 1x inseminaatio/ IVF alkamassa 8/25, luomuplussa

Kerätään listalle keskustelijoita, niin on helpompi pysyä kärryillä mitä kullakin taustalla. Jos haluat listalle, lisää boldilla viestiisi yllä olevat tiedot. MyMa poimii tiedot keskustelusta ja päivittelee tällä erää listaa aina tarvittaessa

Listalle päivitetty kaikki tietonsa antaneet

Lisäsin sun tiedot @sara3

 

[Keltainenkukka92]

Syön siis 2mg kerrallaan, 3x päivässä (mutta siitä huolimatta iso annos). Ehkä se oli itsestään selvää mutta ajattelin tarkentaa ettei kukaan usko tuon olevan päiväannos. Nyt salilla iski aivan järkky närästys vielä kaveriksi, mulle hyvin epätyypillinen oire.

Ja jotenkin aivan käsittämättömän ihanaa että muistat nimimerkkejä vuosien takaa kyllä nämä ketjut ovat kultaa.

 

[näännä]

Mäkin oon nyt huomannut estrogeenin (mulla Zumenon 2mg x2) sivuvaikutuksia: Hampaitten pesu vaikeaa kun yökötyttää. Mutta toisaalta olen jotenkin iloisempi, tämänpäiväinen ulkokuntosalikäyntikin oli paras ikinä. XD
Kurjat sivuoireet sulla @Keltainenkukka92 , toivottavasti helpottaisi jo ennen viikon loppua. :/

 

[sara3]

Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista. Nyt ihan pännii, miksi en ole aiemmin kehdannut tänne liittyä.

Voin liittyä listalle. Yritän saada oikein tietoni:

*Sara3/34v/3.lapsi/Ovumia/letrozol +inseminaatio (+metformiini)/"naisesta johtuva hedelmättömyys" (yritystä vain vuoden 2025 loppuun)*

 

[sara3]

Hitsi täällä on paljon tullut viestejä! Ja haha hyvä pointti @haaveillen , vähä niinku vankisellissä olevat toivottaa uuden sellikaverin tervetulleeksi: "Moro! Minkäs pituinen kakku sulla on? Mulla elinkautinen, kyllä tähänkin tottuu ehhehhee..."

Näillä saatesanoilla tervetuloa @sara3 ja ihanaa, että sait sydäntäsi kevennettyä ja kerrottua ainakin meille tänne Täällä on niin ihana tsemppi aina. Mua kans jäi nyt ensimmäisenä jotenkin mietityttämään, että onko sulle todella mietitty, että mikähän hoitomuoto parhaiten sopisi sun tilanteeseen. Inssissähän (kuten varmasti tiedät) on todennäköisyydet hoitokierrosta kohden merkittäväsi pienemmät kuin ivf:ssä, toki protokollakin sitten huomattavasti kevyempi ja halvempi ja helpompi tehdä peräkkäin jne. Mitä metformiinin kanssa aiotaan, tarkistetaanko sen mahdollista myönteistä vaikutusta jollain tapaa, ja kauanko oot niitä nyt käyttänyt? Mulla on siis myös PCOS mutta ei sokeri-aineenvaihdunnan häiriötä, joten ei ole koskaan metuja ehdotettukaan.

@Keltainenkukka92 siis todellakin voi johtua suolisto-oireet Progynovasta. Toihan on siis aika todella suuri annos mitä otat progynovaa, että en yhtään ihmettele että on maha sekaisin, varsinkin alkuvaiheessa... Mulla oli ihan jäätävät suolisto-oireet kans kun zumenon alkoi (ei ihan samaa mutta melkein, kuin Progynova), toki se rautakin vaikuttaa ja jos nyt oot sen juuri aloittanut, onko tuttu rautavalmiste vai uusi?

Vielä piti jo aiemmin @Karhurouvanen sulle sanoa, että siis tilastollisestihan sä koko ajan lähestyt onnistumista, eikä suinkaan nyt tilastollisesti olisi negan vuoro kumulatiivinen onnistumisprosentti kasvaa koko ajan, ja oman kokemuksenkin perusteella se voi vaan olla että just sitten se viides siirto, vaikkakin samalla tavalla, voi vaan olla se sulle tähtiin kirjoitettu. Muistan vanhasta vuosien takaisesta hoitoketjusta, että nimimerkillä Domi epäonnistui aina vaan, joka helkkarin kerta, kokeiltiin kaikki maailman kikat ja temput, alkioliimat, endo scraching ja suurinpiirtein suitsukkeetkin, sitten 8. siirto toi vauvan. Never give up ♥

Omalla kohdallani minusta tuntuu, että lääkärit tuntuvat pitävän minua helposti raskautuvana, vaikka luomuna sitä ei tosiaan tapahdu ja tuo OI+IUI on ainut tapa minulle tulla (ainakin aiemmin) raskaaksi.

Esikoista yrittäessä julkisella puolella lääkäri vaihtui lähes joka käyntikerralla. Muistan, kuinka joka toisella käynnillä sain jonkun ilmoille heitetyn diagnoosin (endo ja adenomyoosi, pco) ja joka toisella kerralla uusi lääkäri aina sanoi, ettei usko minulla sitä olevan. Ainut, mikä on pysynyt johdonmukaisena, on PCO-tyyppiset munasarjat. Mieheni sperma on aina ollut hyvää, jopa ärsyttävyyteen asti. Alusta asti olen saanut kuvan, että minulla on ongelma, jota ei kuitenkaan vaan tiedetä. Muistan, kun lopulta tulin lähes kahden vuoden yrittämisen jälkeen raskaaksi inssillä ja lääkäri sanoi ultrassa, että pystyn tulemaan seuraavan lapsen kohdalla raskaaksi luomuna. Toista lopulta yritettiin yksityisellä se 1,5 vuotta, josta käytin letroja 8kk ja tokasta inssistä tärppäsi.

Olen miettinyt olisiko kohdunkaulani todella vihamielinen ympäristö siittiöille ja ne poloiset kuolla kupsahtavat ennen kuin edes pääsevät kohtuun. Voiko niin edes olla? Parempaa selitystä en keksi.

Nyt siis viime vuotisen keskenmenon jälkeen on tehty kaksi inssiä ja letroilla ei ole tämän vuoden puolella ollut enää vastetta (2kpl/päivä-annostuksella).

Onko teillä muilla tullut eteen tilannetta, jossa vaste letroihin tai muuhun stimuloivaan lääkkeeseen loppuu yhtäkkiä? Itse en ymmärrä miksi kiertoni ovat yhtäkkiä 47-50-päiväisiä, vaikka elämä ja elintavat ovat pysyneet samoina. On minulla aiemminkin ollut satunnaisesti näin pitkiä kiertoja (normaalisti kiertoni ovat n 33-43 päivää), mutta ei näin monta kiertoa peräkkäin.

 

[näännä]

@sara3 Mulle käytettiin 3 kiertoa letroa viime keväänä+inssit, meni paperilla ihan hyvin, siis ovuloin toivotulla tavalla, mutta en tullut raskaaksi. Silloin kun lueskelin noista ovulaatioinduktioista niin tuli käsitys, että juuri PCOS-naiset hyötyisi niistä tosi paljon, siis tulisi runsaasti lisähyötyä vs luomuyrittäminen. Sikäli sun raskautuminen ovulaatioinduktioiden myötävaikuttamana vaikuttaa loogiselta. Harmillista tuo letrojen vaikutuksen lopahtaminen ja sekaisin olevat kierrot. Ja ärsyttävää että lääkäri oli tietävinään että jatkossa luomuraskaus onnistuu. Täytyy olla ollut hänen kristallipallossaan jotain vikaa.
Joo mun mielestä kyllä voi olla kohdunkaulan limaongelma joka estää siittiöitä pääsemästä kohtuun. Se limahan muuttuu kaikilla kierron vaiheen mukaan ystävällisemmäksi tai vihamielisemmäksi, ja joku olikohan minipilleriehkäisy jopa perustuu pitkältä kohdunkaulan limaolosuhteiden muuttamiseen. En kyllä tiedä voiko tuota tutkia mitenkään tai onko siihen muuta hoitoa kuin inssit tai siis tokihan ivf:ssäkin ohitetaan kohdunkaula.

 

[vierailija]

Hei ihanat! Voisiko joku ystävällinen kertoa mulle että mitä vaihtoehtoja mulla on. Oon siis raskautunut 2018 ja 2019 naurettavan helposti. Keskenmenoja ja tuulimunaraskauskin on koettu, eli raskauksia kertynyt kuusi joista viimeisin 2020.
Nyt kuitenkaan sen jälkeen ei mitään! Kolme ja puoli vuotta menty ilman ehkäisyä ja ei yhtäkään haamuviivaa ole saatu. Tämä olisi mieheni ensimmäinen ja siksi erittäin toivottu.

 

[näännä]

Hei ihanat! Voisiko joku ystävällinen kertoa mulle että mitä vaihtoehtoja mulla on. Oon siis raskautunut 2018 ja 2019 naurettavan helposti. Keskenmenoja ja tuulimunaraskauskin on koettu, eli raskauksia kertynyt kuusi joista viimeisin 2020.
Nyt kuitenkaan sen jälkeen ei mitään! Kolme ja puoli vuotta menty ilman ehkäisyä ja ei yhtäkään haamuviivaa ole saatu. Tämä olisi mieheni ensimmäinen ja siksi erittäin toivottu.

Teidän kannattaisi varmasti hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Jos hakeudutte terveysaseman kautta julkiselle puolelle mutta janoatte jotain tietoa jo nyt heti ilman jonotuksia, niin voisitte ehkä harkita että teettäisitte miehen spermatutkimuksen kuitenkin yksityisellä, niin saisitte ainakin tietää onko siinä jokin koko ongelman selittävä vika? Tai sitten voitte tietenkin teettää kaikki selvittelyt yksityisellä, mikä maksaa jotain karkeasti hmm 1000-2000e? Vai onko joku muu palstalainen laskenut tarkemmin paljonko parin selvittelyvaihe maksoi? Voimia tilanteeseen mutta asioihin on kyllä mahdollista saada selvyyttä! <3

 

[vierailija]

Teidän kannattaisi varmasti hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Jos hakeudutte terveysaseman kautta julkiselle puolelle mutta janoatte jotain tietoa jo nyt heti ilman jonotuksia, niin voisitte ehkä harkita että teettäisitte miehen spermatutkimuksen kuitenkin yksityisellä, niin saisitte ainakin tietää onko siinä jokin koko ongelman selittävä vika? Tai sitten voitte tietenkin teettää kaikki selvittelyt yksityisellä, mikä maksaa jotain karkeasti hmm 1000-2000e? Vai onko joku muu palstalainen laskenut tarkemmin paljonko parin selvittelyvaihe maksoi? Voimia tilanteeseen mutta asioihin on kyllä mahdollista saada selvyyttä! <3

Kiitos viestistä <3.
Meillä ei nyt ole tuollaisia summia laittaa, joten ilmoittauduttava varmaan siihen julkisen ikuisuusjonoon... Tosi raskasta... Varsinkin kun aiempien takia oletin jo silloin 2022 plussaa