Lapsettomuushoidoissa olevat

Onko teillä tietoa HUSsin tai TAYSsin ivf jonoista? Meille tuli pommina tieto tänään että yhteistyö Felicitaksen kanssa loppuukin (alkoikin vasta tammikuussa!l) ja se ilo siitä että ainakin sitten elokuussa olisi suunnitteluaika sitä varten kariutui siihen Myös tuolla polilla on kesätauko pidennetty niin että kesäkuun puolivälistä elokuuhun asti. Ehditään siis vain seuraava kierto ja sitten tauolle.

Tällekään kiertoa ei kovin hyviä uutisia, nyt kp 11, menopuria oon pistellyt 7pv annoksella 112,5iu ja limakalvo 5mm, follikkeli 15mm. Eli limis on samaa tasoa kuin aiempien raskauksien välillä ihan ilman hoitojakin. Ja tuo annos on jo iso ovulaation induktioon mutta koska ei ole kaksosriskiä yhdellä follilla niin vielä 3pv pistän 150iu ja perjantaina katsotaan onko sillä mitään tehoa.

@Chiarina46 sulla oli se nivestim? Auttaa limakalvoon? Voitko kertoa siitä lisää, ihan mitä vaan tiedät niin otan vastaan.
Moikka,
Joo, mulla on Nivestim (muita nimiä mm. Filgastrim, Neupomax). Se kasvattaa valkosolujen määrää ja sitä kautta parantaa myös kohdun limakalvoa. Kävin verikokeessa yhden pistoksen jälkeen ja oli niin huimat lukemat (laskivat sitten kyllä nopeasti) joissakin arvoissa, että soittivat asiasta oikein Synlabilta. Valkosolujen kasvu ei kuitenkaan huonontanut mitenkään mun omaa olotilaa.

Oon pistänyt kaksi pistosta 2-3 päivän välein ennen ekaa ultraa, joka on ollut suunnilleen kp 10. Mun kohdun limakalvo oli aikaisemmin n. 4,5mm-5 mm tuossa kohtaa ja nyt se on ollut 6-6,5 mm. Limakalvo jatkaa siitä paksuuntumistaan ja viime siirrossa se oli 9 mm (n. kp 19) ja nyt se oli 7,8 mm maanantaina ja tänään siirto eli ihan hyvin lukemiin on päästy. Lääkäri sanoi, että mun keho reagoi hyvin tähän. Kysyin, että miksei koskaan näy sitä kolmikerroksista rakennetta, niin lääkäri sanoi, että on vaikea saada hyviä kuvia myoomien takia. Jos oon oikein ymmärtänyt, niin tuo kolmikerroksisuus näkyisi vain ennen keltarauhashormonin aloitusta / tuottoa.

Kertoivat Dextrassa, että käyttävät joskus näitä pistoksia ennen siirtoa. Dextra kirjoitti reseptin ja 5 kpl näitä pistoskyniä taisi olla n. 100 euroa, kun sai kelakorvauksen).

Muuta en sitten osaakaan sanoa. Yritin googlettaa tosi paljon tästä lääkkeestä, mutta löysin tyyliin vain tietoa, että käytetään syöpähoidoissa. Lisäksi oli pakko järkeillä, että vaikuttaa verikokeen tuloksiin, kun jostain syystä oma hoitava klinikka ei tätä tiedostanut ja luuli, että olen kipeenä.

Toivottavasti sä saat vastaavaa apua limakalvon kanssa ja toimisi sulla myös. Helpottaa kovasti, kun ei tartte just limakalvoa enää stressata.
 
Tsemppii ja onnee hirveästi siirtoon 💕 toivotaan että tämä olisi nyt 'SE' siirto ja saisitte lapsukaisen 🥰
 
Kiitos @K3rttuli ja @Chiarina46 vastauksista. On tuo jono HUSissa kyllä järkyttävä 😵💫 mä olin ajatellut että jos elokuussa pääsisi niin suunnilleen tämä vuosi yritettäisiin. Että sen jaksaisi ehkä vielä mutta että ensi vuodellehan se menisi siellä. Vissiin TAYSiin olisi myös mahdollista saada lähete, siellä kai lyhyemmät jonot. Mitenhän Etelä-Karjalan suunnalla, missä on hoidot ja mikä jono? Sekin olis matka puolesta meille mahdollinen 🤔 @cordola89 oletko sieltä vai pohjoisempaa?
 
Onko täällä joku aloittanut Letrozolin jo kp 2? Yleensähän se taidetaan määrätä kp 3-7, mutta muistelen jostain keskustelusta lukeneeni että jollekin olisi määrätty kp 2-6, ja mietin että mikähän siinä syynä...

Itselläni on nyt viime kierroissa tullut ovulaatio tosi aikaisin Letroista huolimatta (mm. kp 8), ja mietin että siirtäisikö tuo aikaisempi aloitus ovulaatiota myöhemmäksi, vai aikaistaako lisää. Edellisessä kierrossa en edes syönyt Letroja, kun uusi kierto tuntui lähtevän käyntiin jo ennen menkkoja (nännikipu kertoo mulla siitä, ja pysyvä hymynaama tulikin kp 6 jo). Silloin toki vasta dpo 22 muuttui kp 1, vaikka viimeiset cyclogestit otin dpo 15, ja epäilen että olisiko keltarauhaskysta pitänyt lämpöjä koholla ja viivästyttänyt menkkoja silloin, kun raskaustestitkin olivat negoja.

Olisihan tämä paljon helpompaa kun voisi vain odottaa tuleeko menkat, ja testata sitten jos ne ovat myöhässä. Mutta kun on pakko käyttää luteaalitukea tiputtelun vuoksi, niin sitten kytätään loppukierto lämpöjä ja pyöritellään sitä pissatikkua ja tihrustetaan niitä saakelin viivanpaikkoja 🙄.

Anteeksi avautumisesta, alkaa olla kuppi ääriään myöten täynnä näköjään 😅
 
  • Tykkää
Reactions: TuurillaEdes
Vielä viikko odotettava äitiyspolin soittoaikaa, en edelleenkään usko että sanoo yhtään mitään diabeteksen suhteen toivottavasti ei ainakaan kieltäisi hoitoja. Uusi kierto taas alkoi mietin olisiko mitään järkeä tehdä ensimmäinen inssi luomukiertoon 🤔 sen vielä ehtisi toukokuulle, letrot tms eivät kuitenkaan vaikuta munasolun laatuun vai onkohan turhaa rahanmenoa ja pitäisi odottaa kesäkuulle varsinaista hoitoa?
 
Onko täällä joku aloittanut Letrozolin jo kp 2? Yleensähän se taidetaan määrätä kp 3-7, mutta muistelen jostain keskustelusta lukeneeni että jollekin olisi määrätty kp 2-6, ja mietin että mikähän siinä syynä...

Itselläni on nyt viime kierroissa tullut ovulaatio tosi aikaisin Letroista huolimatta (mm. kp 8), ja mietin että siirtäisikö tuo aikaisempi aloitus ovulaatiota myöhemmäksi, vai aikaistaako lisää. Edellisessä kierrossa en edes syönyt Letroja, kun uusi kierto tuntui lähtevän käyntiin jo ennen menkkoja (nännikipu kertoo mulla siitä, ja pysyvä hymynaama tulikin kp 6 jo). Silloin toki vasta dpo 22 muuttui kp 1, vaikka viimeiset cyclogestit otin dpo 15, ja epäilen että olisiko keltarauhaskysta pitänyt lämpöjä koholla ja viivästyttänyt menkkoja silloin, kun raskaustestitkin olivat negoja.

Olisihan tämä paljon helpompaa kun voisi vain odottaa tuleeko menkat, ja testata sitten jos ne ovat myöhässä. Mutta kun on pakko käyttää luteaalitukea tiputtelun vuoksi, niin sitten kytätään loppukierto lämpöjä ja pyöritellään sitä pissatikkua ja tihrustetaan niitä saakelin viivanpaikkoja .

Anteeksi avautumisesta, alkaa olla kuppi ääriään myöten täynnä näköjään
.
Mulla määrätään aina kp2-6 nytkin söin niitä niin 😊 en tiedä miksi 🤷 viime kierrossa söin 3-7 kun vahingossa unohdin aloittaa kp2 🙈 ja ovis tuli kyl ehkä päivän tai jopa kaks myöhempään. Mulle tuo 2-6 on sopinut. Söin nytkin sitä testiä varten näin.
 
  • Tykkää
Reactions: IhmettäOdottava79
vierailija
Onko teillä tietoa HUSsin tai TAYSsin ivf jonoista? Meille tuli pommina tieto tänään että yhteistyö Felicitaksen kanssa loppuukin (alkoikin vasta tammikuussa!l) ja se ilo siitä että ainakin sitten elokuussa olisi suunnitteluaika sitä varten kariutui siihen Myös tuolla polilla on kesätauko pidennetty niin että kesäkuun puolivälistä elokuuhun asti. Ehditään siis vain seuraava kierto ja sitten tauolle.

Tällekään kiertoa ei kovin hyviä uutisia, nyt kp 11, menopuria oon pistellyt 7pv annoksella 112,5iu ja limakalvo 5mm, follikkeli 15mm. Eli limis on samaa tasoa kuin aiempien raskauksien välillä ihan ilman hoitojakin. Ja tuo annos on jo iso ovulaation induktioon mutta koska ei ole kaksosriskiä yhdellä follilla niin vielä 3pv pistän 150iu ja perjantaina katsotaan onko sillä mitään tehoa.

@Chiarina46 sulla oli se nivestim? Auttaa limakalvoon? Voitko kertoa siitä lisää, ihan mitä vaan tiedät niin otan vastaan.
me ollaan HUS:illa hoidossa ja me jonotettiin IVF:n suunnittelukäynnille 7kk.. ja pari kuukautta siitä ni saatiin lupa ilmoittautua hoitoon.. tästä on siis nyt reilu vuosi siitä suunnittelukäynnistä.
t. kesäheinä
 
Moikkaaa

Kuinka siirto meni? Milloin pääset testailee?
Moikka,
Ja tosi kiva, kun kysyit :).
Nyt on alkio matkassa ja toivovat hcg-testiä ma 15.5., mutta kyllä sen pitäisi sit jo kaiketi näkyä testissä pe 12.5(viime kerralla oli testipäivä 10 päivän päästä siirrosta, mutta nyt viikonloppu sotkee)

Siirto meni hyvin. Viimeksikin meni hyvin, mutta koska reitin varrella on myoomia, niin lääkäri oli viimeksi todella helpottunut, kun sai alkion perille. Nyt tunsi jo reitin. Hyvin sujumista mun tapauksessa tarkoittanee se, ettei tuu veripisaroita, tms ja toki sitä on huojentunut, kun alkio on selvinnyt sulatuksesta.

Siirtoon mennään virtsarakko täynnä, niin se helpottaa toimenpidettä. Mutta tässäkin riittää se, että juo puol litraa vettä puolen tunnin aikana ennen siirtoa.

Siirto ei satu. Vähän tuntuu sellaista menkkamaista painetta, kun katetri on kohdun sisällä. En siis oo ihan varma, että mitä vempeleitä laitellaan. Mutta ensin laitetaan katetri(tms) ja siinä hoitaja ultraa vatsan päältä (reitti näkyy lääkärille ruudussa) ja samalla vähän joutuu painamaan. Kun kaikki on kohdillaan, niin sitten alkio tuotiin labrasta, sanottiin mun nimi ja täsmennettiin, että yksi alkio siirretään.

Kohdun limakalvo oli nyt 7 mm eli vähän kaventunut - progesteroni sen kai voi tehdä. 7mm on siis riittävän hyvä, mutta maanantaina se oli mulla 7,7 mm. Suomessa ei enää siirtohetkellä mitattu, mutta ehkä juurikin tästä syystä. Progesteroni oli mulla viimeksi 2 päivää ennen siirtoa 18,9, mikä on hyvä sekin, mutta nyt oli 200, kun progesteronin määrää oli lisätty.

Uusi yritys - Uusi toivo. Kyllä se vähän tuntuu, että on jotain elävää sisällä

Koska te mahdollisesti pääsette siirtoon Samppa40?
 
me ollaan HUS:illa hoidossa ja me jonotettiin IVF:n suunnittelukäynnille 7kk.. ja pari kuukautta siitä ni saatiin lupa ilmoittautua hoitoon.. tästä on siis nyt reilu vuosi siitä suunnittelukäynnistä.
t. kesäheinä
Huh 😵💫 hirveet jonot. Toivottavasti huomenna tietävät että vieläkö sinne felicitakseen ehtivät ketään lähettää. Ymmärsin että tänään olisi joku kokous aiheesta. Tai sitten mikä jono siellä Tampereella olisi. Mutta on tää hirveetä pallottelua ja hirveää miten näin tärkeän asian kanssa parit junnaa jonoissa 😭 Tiedän että mihinkään terveydenhuoltoon ei ole riittävästi resursseja ja vaikapa sydänleikkaukseen verrattuna lapsettomuushoidot on "ylimääräistä ja turhaa". Mutta lapsettomuus on elämän kokoinen suru kohdalle osuessaan jota ei pitäisi vähätellä 🥺
 
  • Surullinen
Reactions: Samppa40
Moikka,
Ja tosi kiva, kun kysyit .
Nyt on alkio matkassa ja toivovat hcg-testiä ma 15.5., mutta kyllä sen pitäisi sit jo kaiketi näkyä testissä pe 12.5(viime kerralla oli testipäivä 10 päivän päästä siirrosta, mutta nyt viikonloppu sotkee)

Siirto meni hyvin. Viimeksikin meni hyvin, mutta koska reitin varrella on myoomia, niin lääkäri oli viimeksi todella helpottunut, kun sai alkion perille. Nyt tunsi jo reitin. Hyvin sujumista mun tapauksessa tarkoittanee se, ettei tuu veripisaroita, tms ja toki sitä on huojentunut, kun alkio on selvinnyt sulatuksesta.

Siirtoon mennään virtsarakko täynnä, niin se helpottaa toimenpidettä. Mutta tässäkin riittää se, että juo puol litraa vettä puolen tunnin aikana ennen siirtoa.

Siirto ei satu. Vähän tuntuu sellaista menkkamaista painetta, kun katetri on kohdun sisällä. En siis oo ihan varma, että mitä vempeleitä laitellaan. Mutta ensin laitetaan katetri(tms) ja siinä hoitaja ultraa vatsan päältä (reitti näkyy lääkärille ruudussa) ja samalla vähän joutuu painamaan. Kun kaikki on kohdillaan, niin sitten alkio tuotiin labrasta, sanottiin mun nimi ja täsmennettiin, että yksi alkio siirretään.

Kohdun limakalvo oli nyt 7 mm eli vähän kaventunut - progesteroni sen kai voi tehdä. 7mm on siis riittävän hyvä, mutta maanantaina se oli mulla 7,7 mm. Suomessa ei enää siirtohetkellä mitattu, mutta ehkä juurikin tästä syystä. Progesteroni oli mulla viimeksi 2 päivää ennen siirtoa 18,9, mikä on hyvä sekin, mutta nyt oli 200, kun progesteronin määrää oli lisätty.

Uusi yritys - Uusi toivo. Kyllä se vähän tuntuu, että on jotain elävää sisällä

Koska te mahdollisesti pääsette siirtoon Samppa40?
Kiitos tarkasta selvityksestä siirron suhteen 💕 osaa vähän itsekin varautua mitä luvassa ❤🤗

Meillä luovuttajalla alkaa hoito nyt puolen kuun vaihteessa.. ja jos saadaan alkoita pakkaseen niin siirto olisi kesäkuussa, ennen juhannusta, jos vaan mun kierto ei ala temppuilemaan (venymään liian pitkäksi)..muuten siirtyy heinäkuulle 🤔 uskoakseni meillä siirto tehdään luonnolliseen kiertoon.. mut siitä keskustellaan viikon päästä lääkärin kanssa, kun on hoidonsuunnittelu käynti.
 
Moikka,
Ja tosi kiva, kun kysyit .
Nyt on alkio matkassa ja toivovat hcg-testiä ma 15.5., mutta kyllä sen pitäisi sit jo kaiketi näkyä testissä pe 12.5(viime kerralla oli testipäivä 10 päivän päästä siirrosta, mutta nyt viikonloppu sotkee)

Siirto meni hyvin. Viimeksikin meni hyvin, mutta koska reitin varrella on myoomia, niin lääkäri oli viimeksi todella helpottunut, kun sai alkion perille. Nyt tunsi jo reitin. Hyvin sujumista mun tapauksessa tarkoittanee se, ettei tuu veripisaroita, tms ja toki sitä on huojentunut, kun alkio on selvinnyt sulatuksesta.

Siirtoon mennään virtsarakko täynnä, niin se helpottaa toimenpidettä. Mutta tässäkin riittää se, että juo puol litraa vettä puolen tunnin aikana ennen siirtoa.

Siirto ei satu. Vähän tuntuu sellaista menkkamaista painetta, kun katetri on kohdun sisällä. En siis oo ihan varma, että mitä vempeleitä laitellaan. Mutta ensin laitetaan katetri(tms) ja siinä hoitaja ultraa vatsan päältä (reitti näkyy lääkärille ruudussa) ja samalla vähän joutuu painamaan. Kun kaikki on kohdillaan, niin sitten alkio tuotiin labrasta, sanottiin mun nimi ja täsmennettiin, että yksi alkio siirretään.

Kohdun limakalvo oli nyt 7 mm eli vähän kaventunut - progesteroni sen kai voi tehdä. 7mm on siis riittävän hyvä, mutta maanantaina se oli mulla 7,7 mm. Suomessa ei enää siirtohetkellä mitattu, mutta ehkä juurikin tästä syystä. Progesteroni oli mulla viimeksi 2 päivää ennen siirtoa 18,9, mikä on hyvä sekin, mutta nyt oli 200, kun progesteronin määrää oli lisätty.

Uusi yritys - Uusi toivo. Kyllä se vähän tuntuu, että on jotain elävää sisällä

Koska te mahdollisesti pääsette siirtoon Samppa40?
Ja vielä kerran toivotaan kovasti että pikkuinen tarraa nyt kovasti kiinni kohtuun 🤗💕❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Chiarina46
Kiitos tarkasta selvityksestä siirron suhteen osaa vähän itsekin varautua mitä luvassa

Meillä luovuttajalla alkaa hoito nyt puolen kuun vaihteessa.. ja jos saadaan alkoita pakkaseen niin siirto olisi kesäkuussa, ennen juhannusta, jos vaan mun kierto ei ala temppuilemaan (venymään liian pitkäksi)..muuten siirtyy heinäkuulle uskoakseni meillä siirto tehdään luonnolliseen kiertoon.. mut siitä keskustellaan viikon päästä lääkärin kanssa, kun on hoidonsuunnittelu käynti.
Moikka,
Toivotaan, että pääset luonnolliseen kiertoon :). Sit ku ikää on taas jo vähän enempi (45+), ni sit ei enää luoteta samalla tavalla siihen, että hormonitasot on riittävät, niin siksi paljon lääkkeitä.. Mulla kyllä tosin tehtiin eka siirto luonnolliseen. Mutta paljon parempi olo ilman lääkkeitä.

Siirtokäynti kesti muuten sellaiset 15-20 min.

Kohta alatte sit saada jännää tietoa munasolujen määrästä, hedelmöittyneistä, jne :).
 
Moikka,
Toivotaan, että pääset luonnolliseen kiertoon . Sit ku ikää on taas jo vähän enempi (45+), ni sit ei enää luoteta samalla tavalla siihen, että hormonitasot on riittävät, niin siksi paljon lääkkeitä.. Mulla kyllä tosin tehtiin eka siirto luonnolliseen. Mutta paljon parempi olo ilman lääkkeitä.

Siirtokäynti kesti muuten sellaiset 15-20 min.

Kohta alatte sit saada jännää tietoa munasolujen määrästä, hedelmöittyneistä, jne .
Juuu 🤗

Niin se klinikan hoitaja sanoi että parempi tehdä luonnolliseen kiertoon kun se lääkitys kumminkin on aika rajua kropalle.

Pystynkö muuten käymään yksin siirrossa ja ajelee autolla? Tuleeko mitään rauhottavaa lääkitystä tmv..? Kun mies ei välttämättä millään pääse mukaan.

Ja tosiaan täällä aletaan kohta jännätä lahjottajan puolesta 🤗💕
 
Juuu

Niin se klinikan hoitaja sanoi että parempi tehdä luonnolliseen kiertoon kun se lääkitys kumminkin on aika rajua kropalle.

Pystynkö muuten käymään yksin siirrossa ja ajelee autolla? Tuleeko mitään rauhottavaa lääkitystä tmv..? Kun mies ei välttämättä millään pääse mukaan.

Ja tosiaan täällä aletaan kohta jännätä lahjottajan puolesta
Moikka,
Siirrossa ei anneta mitään lääkkeitä, niin pystyy ajamaan autoa, eikä aiheuta huonoa oloa, tms. Itselläkin lääkkeet on välillä nostanut maksa-arvoja ja erilainen vaikutus eri ihmisiin.

Jokaisella klinikalla on vähän omanlaisensa ohjeistus siirron jälkeiseen elämään. Viestin sisältö on kai, että eletään normaalia elämää, mutta kuin olisi raskaana (pregnant until otherwise approved).

Jenkeissä on kai saatettu määrätä vuodelepoa siirron jälkeen. Itse sain mm.seuraavia ohjeistuksia: ei seksiä(on sellainen lääkekin alapäässä, joka ei hyväksi kumppanille), ei saunaa, ei kuumia kylpyjä ja suihkuja, ei muuta urheilua paitsi kävelyä 45 min/päivä, ei raskaiden asioiden nostelua, ei portaita, ei yrttiteetä (paitsi camomilla ja minttu ok), hiilihappoisia juomia max.1 lasi/päivä. Viimeksi sain koronan just ennen testipäivää, niin kehottivat välttämään ihmismassaa.. nämä ohjeet tosiaan testipäivään asti.
 
Kiitos tiedosta 💕😊
 
Heippähei,

Meillä oli tänään ensimmäinen lääkärinkäynti kunnan puolella. Käytiin molempien labrat läpi, miehen siemenneste tutkimustulokset ja ultrattiin. Kaikki oli kunnossa ja 23mm follikkeli siellä (tiesinkin, että ovulaatio ihan näinä päivinä). Koska olen 30v ja yritystä vähän päälle vuoden (2/22) haluaisivat yrittää vielä luomuraskautta vuoden, jonka jälkeen vasta tehtäisiin hoitosuunnitelma erikoislääkärin kanssa.

Tunteet vähän sekavat.
Iloinen, että kaikki on hyvin mutta harmissaan, että pitää vuoden vielä yrittää luomusti ennenkuin saisi siihen mitään apuja.

Eipä tässä nyt muu auta kun vaan jäädä yrittämään ja toivoa parasta.

Kaikille muille täällä ihan hirveästi tsemppiä ja pidän täällä kaikille peukkuja pystyssä, että vihdoin onnistuisi raskautuminen ja pysyisi matkassa loppuun asti. ❤

Jään tänne vielä seurailemaan muiden matkaa ja jännityksellä odotan miten kaikkien hoidot sujuvat. Paljon aurinkoa ja isoja voimahaleja kaikille☀❤
 
Heippähei,

Meillä oli tänään ensimmäinen lääkärinkäynti kunnan puolella. Käytiin molempien labrat läpi, miehen siemenneste tutkimustulokset ja ultrattiin. Kaikki oli kunnossa ja 23mm follikkeli siellä (tiesinkin, että ovulaatio ihan näinä päivinä). Koska olen 30v ja yritystä vähän päälle vuoden (2/22) haluaisivat yrittää vielä luomuraskautta vuoden, jonka jälkeen vasta tehtäisiin hoitosuunnitelma erikoislääkärin kanssa.

Tunteet vähän sekavat.
Iloinen, että kaikki on hyvin mutta harmissaan, että pitää vuoden vielä yrittää luomusti ennenkuin saisi siihen mitään apuja.

Eipä tässä nyt muu auta kun vaan jäädä yrittämään ja toivoa parasta.

Kaikille muille täällä ihan hirveästi tsemppiä ja pidän täällä kaikille peukkuja pystyssä, että vihdoin onnistuisi raskautuminen ja pysyisi matkassa loppuun asti.

Jään tänne vielä seurailemaan muiden matkaa ja jännityksellä odotan miten kaikkien hoidot sujuvat. Paljon aurinkoa ja isoja voimahaleja kaikille
Vuosi on kyllä aika pitkä aika odottaa kun vuosi on jo yritystä takanakin 😕 Luulin että julkisella pääsee hoitojonoon vuoden jälkeen mutta ei näköjään.

Jatkan tähän perään omat kuulumiset. Me saatiin miehen näytteen tulokset ja oikein hyvältä näytti 😊 Tässä kierrossa on ovulaation induktio ja juuri sain letrot syötyä, ultra tiistaina. Viimeksi taisin kertoa että mies vielä miettii ivf:ään lähtemistä. Nyt ollaan yhdessä päätetty että koitetaan nyt sekin. Pakko varautua että tässä iässä ei tulosta tule, mutta eipä tarvi sitten myöhemmin jossitella että mitä jos olisikin onnistunut. Nyt jännittää, tarkoitus olisi seuraavassa kierrossa sitten mennä punktioon ja toivottavasti myös tuoresiirtoon 😊
 
@Dinaas todella inhottava että joudutte vielä vuoden luomusti yrittämään, en ymmärrä miksi julkisella kerrotaan että vuoden yrittämisellä saisi lääkäriltä apuja, jos kaksikin vuotta pitäs yrittää. Tsemppiä ja toivottavasti onnistutte pian näinkin, vaikka varmasti turhauttavaa.
@Peanutbuttercup ihana että päätitte lopulta kokeilla myös ivf hoitoa, itsekin ajattelisin että parempi maksaa kuin jossitella. Toivotaan parasta♥
Meillä oli tosiaan myös eilen se ensimmäinen lääkärikäynti, tänään ilmeisesti selviää päästäänkö aloittamaan hoitoja vai pitääkö odottaa vuosi keskenmenosta. Kyllähän tässä on kohta jo vuosi siitä plussasta kulunutkin...Kiva olisi kun mieheltäkin voisi edes sen näytteen ottaa.
Lääkäri vähän mietti ottaisko meidät herkemmin jonoihin kun mulla kuitenkin hoitohistoriaa. Saa nähdä, mielelläni alottasin jo hoidot, uus kierto tuntuu aina maailmanlopulta.
 
Yhteistyössä