Lapsettomuudesta plussaan (kesä/syksy -09)! Paljon vauvoja syntynyt! <3

Tsemppiä kaikille odotukseen!

Täällä aletaan myös lähestyä loppusuoraa... neuvola oli tänään ja kaikki ok, paitsi hb edelleen vain 100. Vähän meinaa hengästyttää =) Mulla myös sf-mitta sama kuin Krokolla, 35 eli yläkäyrällä mennään vaikka th arvioikin ettei vauva välttämättä ole mikään suuren suuri. No ensi keskiviikkona on sypelääkäri ja silloin arvioidaan vauvan koko ja mietitään jatkotoimenpiteitä. Ihan vielä pää ei hajoile, mutta epäilemättä jos pitää vielä sinnitellä 4 viikkoa niin kuilun partaalla ollaan. Si-liitoskivut on öisin aikamoiset, etuliitos on jo antanut niin periksi, ettei sitä juuri enää satu tai sitten vaan sekin vielä odotuttaa uutta tulemistaan.

Täytyy kyllä nostaa hattua Rouva B:lle, musta ei olis ollut ekassakaan raskaudessa enää noin pitkälle matkalle lähtijäksi rv 30 jälkeen, tästä toisesta nyt puhumattakaan!

Terveisin, Annie rv36+1
 
Kroko sepä se kun mulla on ollut joka kerta sama täti mittaamassa.. kaverilla samoilla viikoilla on sama mitta, mutta oottaa toista. Saa nähdä millanen pallo musta tulee sit loppua kohden.
Noi sun unet kuulostaa kyllä IHAN hurjan pieniltä määriltä. Olisko se sitten huono idea käydä osastolla nukkumassa yks yö? Jospa se parantais oloa jo paljon?

Anniekin alkaa lähenee jo tosiaan täsyaikaisuutta ja raskauden loppua. wau =). Aika menee niin nopeesti.. Ja ei tosiaan mustakaan olis matkustaan enää mihinkään, ei varmaan ees 100km päähän. Eli Rouva B:lle nostan hattua minäkin.
 
Krokodiili
napsuneiti. En ole viitsinyt sinne osastolle sitten kuitenkaan lähteä vielä... Mutta jos yhtään on sellaisia öitä kuin la-su oli (selkäkipu), niin sitten menen. Kuitenkaan ei se auta mitään, jos tainnuttavat mut lääkkeillä - kun edelleenkin mun on päästävä vessaan hetken välein ja siksikin herättävä!! Ja jos olen sairaalassa ja lähden siitä vessaan vähän väliä, niin herään paljon enemmän sillä reissulla kuin kotona, kun osaan reitin unissanikin ja pussipimeässä -> ei ehdi virkistyä liikaa, on toivoa saada uudestaan unen päästä. Ja koen niinkin, että 1-2 yötä sairaalassa ei vielä kohenna tätä oloa mitenkään - olen niin pitkään jo tässä kitunut ilman järkeviä yöunia, että kestää "hetken" saada velat takaisin. Rrrrrräyh, tää on oikeesti nyt jo tosi hankalaa tää elämä...

Annie77:kin alkaa olla pitkällä odotuksessa!! Tsemppiä viimeisiin viikkoihin. Mulla alkoi ratkaisevasti olo pahentua juuri noihin aikoihin, 37. viikolta alkaen... Toivottavasti pääset vähän vähemmällä tai pääset ainakin aiemmin eroon "matkustajasta".

Meen saunaan... pitää toivoa, että alkaa supistaa siellä :whistle:

terv. Kroko
 
kroko voi sun kanssa... :( kun vaan pystyis jotenkin täältä etäältä käsin helpottamaan oloasi!Toivotaan ettei menisi enää pitkään. :hug:

ripe neuvolassa paineet edelleen korkeat mutta paremmat kuin aiemmin (147/101 ja 145/91) ja pissa oli onneks puhdas joten terkka sano että johtuu varmaan mun kovasta flunssasta.No otan mittaamani arvot huomenna naistenklinikalle mukaan ja kysyn vielä sieltä. Ja siitä tutustumiskäynnistä,mulle ei ole siitä mainittu vielä sanallakaan.Ovatko unohtaneet vai sanovatko sitten myöhemmin,en tiedä...Jonkun lapun sain neuvolasta jossa lukee että tutustumiskäynnit naistenklinikalla rv 34-36 mutta varauksesta siinä ei puhuta mitään.
 
Kontrolli painoarviossa käyty ja kaikki oli hyvin! :D Kaveri oli 960g oli kasvanut pois sieltä alakäyriltä ja oli just ja just keskikäyrällä.Hieno homma!Kerrankin hyviä uutisia!Niin ja hyvät uutiset senku jatku,siellä se lääkäri arvuutteli että meitin Tahvo näyttäisi tytöltä :heart: !! Eihän nuo ultra arvaukset koskaan ole 100% varmoja mutta suuntaa antavia :D

Ultrassa sattui "hassu" juttu. Siinä selälläni maatessa alkoi pikkuhiljaa oksettamaan en siihen kiinnittänyt huomiota.Vointi meni huonommaksi ja kylmänhiki nousi otsalle ja meinasin pyörtyä!Minä joka en ole eläessäni pyörtynyt! Käänsivät mut kyljelleen ja meni hetki ja nousin ylös ni sama juttu uudestaan.Jouduin sitten makoilemaan vuoteeseen hetkeksi,jossa vointi helpotti.Kätilö sano että se on ihan normaalia,kuulemma vauva painaa selinmakuulla isoja verisuonia ja monet on pyörtyneetkin siihen.Tosi kiva.Toivotaan ettei tule enää toiste oli meinaan tosi kaamea olo!Onko teille muille sattunut näin?Tai vaikka kotona selinmakuulla?Mulla ei kotona ole selinmakuulla ollu mitään ongelmia.

Alex ja tyttötahvo 26+3 :heart:
 
Heippa kaikki! :)

Ihanaa, kun alkaa kevät tulemaan. Tosi valoista rupeaa jo olemaan, pakkasetkin tuntuu ainakin täksi viikoksi hellittäneen.

Krokolle voimia viimeisiin päiviin. Toivotaan, että lähtee kohta itsekseen syntymään.
napsuneiti: Yritä nauttia kotona olosta, vaikka aika voi kyllä välillä käydä vähän pitkäksi. Nyt parantelet rauhassa ittees, että on sitten käsi hyvässä kunnossa, kun vauva tulee. :)
Alexandria: Kyllä sinuakin nyt koetellaan jatkuvasti! Lepäilet ja otat ihan rauhassa, että paineet helpottaa. :hug:
Ripe: Hyvä, että sulla meni mahan myllerrys ohi. Meillä oli miehen kanssa molemmilla ilmeisesti noro virus. Ei ollut mukavaa se!

Täällä siis tosiaan viikonloppuna oltiin miehen kanssa vuorotellen taudissa. Ilmeisesti oli norovirusta, tai sitä ainakin on ollut tosi paljon liikkeellä. Kyllä onkin hankalaa oksentaminen näin ison mahan kanssa. Kuivuminenkin tuntuu iskevän hirmu nopeasti, kun kaikki tuli kaaressa pihalle (ja vähän molemmista päistä ). Onneksi oli nopeasti tauti ohi.

Mulla on mahan kasvu ilmeisesti vähän rauhottunut, kun tipahti sf mitta keskikäyrän alle. 31+5 oli mitta 27.5cm. Hirmu korkealle kohdunpohja kuitenkin tulee (ihan tissien alle), joten jatkuva närästys on täällä seurana. Välillä myös huolestuttaa (varmasti ihan turhaan), kun vauva liikkuu toisina päivinä niin paljon vähemmän. Välillä liikkuu taas melkein koko päivän jatkuvasti.

Taikis ja pikkukamu 32+1

Lisätään vielä Alexandrialle: Onnea ihanista ultrakuulumisista. Kerrankin tosiaan hyviä uutisia! :heart: Toi huono olo selällään maatessa on tosiaan normaalia. Kohtu kun kasvaa koko ajan isommaksi ja painavammaksi, niin todennäköisyys kasvaa, että tulee huono olo. Heti jos rupee yhtään tuntumaan kurjalta, niin vaihtaa kylkiasentoon.
 
Heips täältä kotoa töiden lomasta!

Alex Hieno juttu että kasvu otettu kiinni! Hienoa! Ja onnea tyttöveikkauksesta! :)
Mulle ei selällään makuu tee huonoa, mut kyljellään nukun melkein koko ajan.

Vilhelmiina72 Ok. Sä meet kuitenkin aikaisemmin kun minä kun olet jo pidemmällä.
Pitänee soitella vaikka siinä 30 viikon tietämillä ja sopia aikaa, melko myöhäänhän nuo tuntuu olevan! Mä voisin mennä jo vaikka nyt! Mutta eipä sitten kaikkea muista, mut eipä sitä muista vaikka olis käynyt vaan viikko aikasemmin kun on meno. Kerro muuten sitten minkälaista siellä oli ja mistä juttelivat yms!! Mua kiinnostaa, kun perhevalmmuksessa ei ole varsinaista synnytysvalmennusta ja just niistä asioista haluisin tietää eniten!

Alexin kans voitaisiinkin olla samoihin aikoihin klinikalla tutustumassa.

Mitenkähän Krokon voinnit tänään, millonkas sulla oli se neuvola/lääkäri. Tsemppiä sinne!

T.Ripe

ps. ai niin hyvä Suomi, matsi tuli aamusella katottua!! :)
 
Krokodiili
Alexandria. Joo toihan on ihan tyypillistä kyllä raskaanaolevalle, että selinmakuu ei sovellu. Usein multa ainakin kysytty, että pystynkö miten hyvin olemaan tutkimuspöydällä yms. - mulle ei ole tuottanut vielä ainakaan ongelmia.

Taikapapu. Onneksi vatsatauti on hellittänyt! Alkuraskauteni kuukausien vuoksi ympatiseeraan syvästi niitä, jotka joutuvat yrjöämään... Mutta mahataudit kyllä sentään tosiaan menevät nopeasti ohi.

Ripe72. Minäkin olen kovasti iloinnut aamuisesta Suomen jääkiekkopelistä. =)

( . ) Mulla oli aamulla se neuvolalääkärin sisätutkimus, jossa kovakouraisesti piti saada jotain aikaan... Kuinka ollakaan, homma ei onnistunut. Kohdunsuu on kiinni, joten lääkäri ei saanut sormea siitä sisään edes väkisin. Asiaa vaikeuttaa sekin, että lapsen pää on tehokkaasti toimenpiteen tiellä. Gyne sanoi, ettei ole juurikaan nähnyt ensisynnyttäjää, jolla olisi lapsi näin alhaalla tässä vaiheessa.

Olen sen verran hajalla, että pyysin terveydenhoitajaani kirjoittamaan lähetteen äitipolille. Elättelen toiveita, että saisin sinne huomiseksi ajan, niin voisin rukoilla lääkäriltä käynnistystä. Saan vasta myöhemmin tänään tietää, onko äitipolilla tarjota aikaa. Jos ei, niin sitten menee polille pääsy ensi viikkoon. Mutta jännityksellä odotan, saanko huomiselle ajan.

Toinen lemmikkilintumme kuoli viime yönä :'( . Jäljelle jäänyt "leski" on nyt tosi surkeana... Ei ole edes syönyt mitään koko päivänä. Ja minua ja miestäni surettaa tietysti myös.

terv. Krokodiili 39+0
 
Onpas taas aikaa vierähtänyt! Kaikenlaista täälläkin sattunut, onneksi jo voiton puolella Napsuneidin ja Alexandrian koettelemukset :hug: Ja pian syntyy ensimmäinen vauvakin, onnea Krokodiilille tulevaan, toivottavasti ei tarvitse kauaa enää odotella!

Minulla alkoi ennenaikaiset supistukset (niinkuin monella muullakin täällä näkyi alkaneen) tuossa puolenvälin jälkeen. Sairaslomalla olen nyt ollut ja lääkäri meinasi, että seuraavalla kerralla kirjoittaisi äitiysloman alkuun saakka. Muuten on kaikki mennyt hyvin, masu näyttää jo omaan silmään valtavalta :D Paino on noussut nihkeästi, vieläkään ei liha/rasvainen ruoka maistu, mutta eipä siitä ole huomauteltu. Vaunut ja turvakaukalo on tilattuna Lastentarvikkeesta ja pikkuvaatteita shoppailtu kiitettävästi :saint: Hoitopöytälipasto vielä kun saadaan hankittua, niin sitten haen äitispakkauksen. Ammeen, rintarepun ja rintapumpun ostin myös. Viime aikoina on vasta alkanut todella tuntua, että meille vihdoinkin tulee se vauva! Varmaan vasta tuo liikkeiden tunteminen sai sen aikaan. Aloin tuntemaan, ne vasta aika myöhään, taisi olla jo rv20+.
Ihania aurinkoisia kevätpäiviä ja hyviä vointeja kaikille mammoille ja masuille B)

terveisin Anna ja Olivia 26+0
 
Päiviä!

Anna1979 Kiva kuulla sun kuulumisia! Eilen juuri mietin, että mitähän sulle kuuluu!!
Ai säkin olet sairaslomaillut. Ehkäpä nää taitaa olla aika yleisiä että jotain tulee ja joutuu jäämään aikasemmin pois. Ei siitä pidä ottaa stressiä (todistelen tässä samalla itselleni asiaa) Toivotaan sulle rauhallista aika supisteluista ja hyvää oloa odotukseen!

Taikapapu Hyvä jos vatsatauti on jo hellittänyt teillä! Mulla meinas olla vähän sekaisin tosiaan ja on ehkä edelleenkin, mutta eipä mitään virusta kuitenkaan.

Krokolle toivotaan että asiat etenee ja ottavat sut piakkoin jo polille. Ja ikävää teidän lemmikin kanssa. Voi harmi :( Itselle tulee aina joskus mieleen, kun näitä sattuu että toiset kuolee ja toiset syntyy, elämän kiertokulkua...

(.) Omaa napaa taasen vähän pakko purkaa. Niin tässä on töitä etänä tehty ja meneehän nämä päivät nyt jotenkin ti-ke tuntui vielä suht ok:lta olo. Mutta eilen torstaina illalla oli sitten niin kipeenä alapää, että suurinpiirtein pyörin lattialla tuskissani vedet silmissä!!
Sellainenkin on nyt tullut että oikeaan nivuseen ja siitä eteenpäin reiteen juilii! En tiedä johtuuko tuosta liitoskivusta, että säteilee sinne vai johtuuko kohdun kasvamisesta, voiko joku kiinnike vetää tuonne jalkaan? Noh otin illal yhden panadolin ja sain nukuttua onneks ihan ok.
Aamulla on aina parempi, mutta ei tämä olo ole kyllä normaali.
Maanantaina lekuri soittaa mulle päin ja siis olisi kai valmis kirjoittamaan loppuajan sairaslomaa jos niin sanon, että en pysty töihin. Mietiskelen kai tässä viikonlopun että mitä tekis. Toisaalta jonkin verran töitä pystyis tekeen, mutta näemmä tää kokopäiväinen istuminen koneen ääressä tosiaan saa aikaan aikamoiset kivut. Ja sitten tietysti myös supistaa!

Että sellaisia pohdintoja.
Mukavaa perjantaita ja viikonloppua odottajille! Ja tänään lätkää :)

T.Ripe + Elvis 25+4 :heart:
 
Alex: Onnea hyvistä ultrakuulumisista! Ja tyttölupauksesta!
Krokolle: Edelleen jaksuja! Enää ei voi mennä kauan.. :hug:
Annalla: Samaa vaivaa kuin täälläkin.. :hug: Ei oo kivaa mut minkäs teet..
(.) Mulla oli eilen lääkäri äitipolilla. Iltainsuliinit alotettiin, kun aamusokerit on koholla ja niihin ei oikeen voi ruokavaliolla vaikuttaa. Iltalenkillä vois olla hyvä vaikutus, mut suppareiden takia en voi lenkkeillä pahemmin :( Vauva oli jo kasvanut sokereilla, muut mitat vastas viikkoja, mut vatsan ympärys oli reilu viikon edellä :whistle: No, painoarvio oli 1020g ja se on keskikäyrän tuntumassa, joten ei vielä mitään jättiläistä tulossa ;) Lääkäri olis kirjottanu mulle saikkua, vaikka kohdunsuun tilanne oli pysynyt ennallaan viime tarkistuksen jälkeen, mutta itse halusin mennä kokeilemaan ens viikolla työntekoa. Sain luvan, kunhan muistan että "sota ei yhtä miestä kaipaa", helposti jäätävä pois jos supistelee. Mulla on ens viikolla vaan 4 työpäivää ja sit reilu viikon loma, toivoisin pystyväni nuo päivät oleen.. Esikoista odottaessa en näillä viikoilla ollut enää päivääkään töissä ennen äippälomaa. Niin ja vähän sain varmistusta ultrassa että kyllä siellä tyttö potkii :heart: On kyllä paljon aktiivisempi kuin veljensä oli mahassa, lääkärikin naureskeli kun prinsessa näytti kaikki mahdolliset voltit ja temput kun ultrattiin ja raapi välillä nenää.. Esikoinen viihtyi aina raivotarjonnassa, tämä asukki on välillä raivotarjonnassa, sitten taas perätilassa ja välillä poikittain. Toivottavasti vaan ymmärtää synnytyksen lähestyessä parkkeerata pää alaspäin :saint:
Täytyis alkaa pakkailemaan tavaroita, lähdetään huomenaamulla risteilylle. Ihanaa kun saa vaihtelua kotielämään, poikakin odottaa innoissaan että näkee muumit ja pääsee pallomereen :heart:

-minttu ja rimprenssa :heart: 26+3
 
Krokodiili
minttu1. Kivaa risteilyä :)

( . ) Kävin polilla tänään. Eivät halunneet käynnistää vielä, kun voisi kuulemma viisikin päivää vielä mennä ennen kuin kunnolla alkaisi jotain tapahtua. Huomennakin käyrille ja kätilön sisätutkimus -> koetetaan stimuloida kohdunsuuta. (Jos nyt ylettyisivät kohdunsuulle ylipäätään... Tämän päivän lääkäri ei nimittäin ylettynyt ja kätilökin vain niin huonosti, että eivät pystyneet sanomaan onko yhtään auennut vai edelleen kiinni.) Maanantaina taas äitipolille ja aikaisintaan silloin käynnistetään. Otin kyllä tosi raskaasti, kun olen niin finito... Mutta ei voi mitään.

Nyt painoarvio 3,6 kg. (Piti olla tämän verran laskettuna aikana.) Päätä ei pysty mittaamaan kunnolla, kun se on niin alhaalla ettei ultra näytä.

Viime yönä valvoin taas selkäsupistusten parissa. Lämpöpussi selässä, kylmäpussi kärsällä...(-nenäverenvuotoa taas... ollut mulla riesana koko raskauden ajan)

Voi kun tää nyt lähtis tästä etenemään jo ilman käynnistystäkin :headwall:

terv. Krokodiili 39+1

ps. Jos pitäisi hyviä puolia hakea siitä, että edelleenkään ei ole lähtö sairaalaan tullut, niin sen voisi mainita että nyt pystyy onneksi katsomaan jääkiekkoa... :D
 
Wau kohta se krokokin lähtee jo synnyttämään täältä ekana vissiin =)
Mä muuten synnytin esikon kun viikkoja oli tasan 39 ja tokan 39+1.
Noi sun supistuksen kuulostaa lupaavilta, toivotaan että pääset pian tosi puuhiin :D

omaa: Mä en oo yhtään pystynyt pitämään terveellistä ruokavaliota......ehkä pari päivää ja sit taaas ratkean. Sokerit pitäs mitata ens tai seuraavalla viikolla.....pitäs vissii ryhdistäytyä jotenkin. JOspa kevät alkais ni vois päästä jo ulkoileekkin =)
Lääkäri ei löytänyt mitään vikaa supistuksiin ja kohdunsuukin oli vielä kiinni......
Vilkas vauva edelleen ja joskus ärsyttää kun se potkii virtsarakkoon päin..... kiva mennä shoppaileekkin kun koko ajan saa etsiä vessaa......

T:äitiliini83 & pyöremyrsky 28+5 :heart:
 
Huomenta!!

Olihan peli eilen. Noh... ei auta kun unohtaa se ja toivoa että tänään tulee pronssia.

Jannaliini neuvolakortin takana on sellanen käyrä siitä sf mitasta johon oon omaa käyräni piirrellyt. Mulla on toi 30 ihan yläkäyrällä. Mut osittain uskon että johtuu siitä kun mulla ei o kovin pitkä toi selkä ni pakkohan se on on pullahtaa ihan eteen. Ja neukkutäti ei kyl kertaakaan o sanonut vielä mitään. Jänskä kuulla minkälaisen arvion saan sitten keskiviikkona sieltä polilta.

aitiliini mulla kans välillä joku pieni käsi, jalka tai sitten pää juilii tuolla pisurakossa ja tuntuu että tulee pisu justiinsa housuun. Ei oo kyllä kiva tunne. Mulla oli eilen vuorokausimittaus sokereista ja pysyi kurissa. tiedän miten pitäis syödä mut välillä herkkumieliteko kyl on liian iso ja jotain luvatonta tulee syötyä. Harvemmin kyllä karkkia.

mikäs on Krokon olo tänään? Ei se käynnistys välttämättä tiedä pitkää synnytystä.. kaverilla käynnistettiin ja kesti 5h.. Ja kyseessä vielä esikoinen.

Mintulle tsemppiä pistelyyn. Ja onnittelut tytöstä :heart: !!!

(.) täällä suppailee jos en lepää tarpeeksi. Eli ei pysty istumaan tai oleen jalkeilla koko päivää. Pakko välillä vetää pitkäkseen tai muuten kostautuu illalla. Nukuttua sain ihmeen hyvin, heräsin vasta nyt 9 aikaan. Tänään tiedossa kaverin kyläily vauvansa kanssa ja illalla ulos syömään =). Jännittää se keskiviikon polikäynti, ja vielä reilu vko pitäis jaksaa odotella niitä imusolmukkeiden tuloksiakin. arrrrgggghhh... Mut onneks on viikonloppu ja tuo mieskin kotosalla ;)

Napsis ja prinssi 30+4
 
Krokodiili
( . ) Joo-o, kärvistelyä edelleen. Kävin käyrillä tänään sairaalassa ja kätilö yritti "häiriköidä" kohdunsuuta... mutku siihen ei edelleenkään ylety millään!! Yritys sattui kohtalaisen paljon, mutta se ei haitannut minua - olisin kyllä kestänyt vielä enemmänkin. Vaan kun ei ylety, niin ei ylety.

Jannaliini ja napsis. Se, miten nopeasti/hitaasti käynnistys auttaisi, riippuu kovasti siitä miten kypsät "paikat" ovat käynnistettäessä. Niin olen ymmärtänyt. Voi kun tää nyt ihan just lähtis syntymään ilman mitään käynnistyksiä :/ ... Supistukset ovat kyllä lisääntyneet, mutta ei se vielä mitään auta kun eivät enimmäkseen ole mitenkään kipeitä.

terv. Kroko 39+2
 
Sunnuntaipäivää naiset!

Tuli sentään pronssia miestenkin lätkässä, pakko oli herätä kattomaan! B)

Joo omaa napaa sen verran, että eilen tuo nivuskipu ja siitä eteenpäin reiteen siirtyvä juilinta/kipu oli niin pahana, että päivällä itkua väänsin kun nousin ylös että lähdettiin sitten käymään illalla terkkarissa päivystyksessä! Vaikka tiesin, että tuskin sieltä mitään ihmeapua tai selvää diagnoosia saa. Mutta tulipahan käytyä, että ei kai nyt mitään kauhean vakavaa ole.
Siellä meni parisen tuntia, kotiin päästiin joskus puol 11. Oli ulkomaalaistaustainen lääkäri ja paljon jonoa. No tulipahan vietettyä lauantai-ilta siellä.
Eipä se oikein osannut muuta epäillä kuin tyrää vaikka selvää pattia ei nivusesta löytynytkään.
Eikä hoidoksi osannut sanoa muuta kuin parasetamolia. Mutta eipä se paljoa auta.

Outo vaiva tosiaan sillä lailla, että ihan paikallaan ollessa se kipu menee ohi, mutta kun nousee liikkumaan tulee kova kipu ja säteily tuohon jalkaan.

Tänään olen tässä ollut melko paikallani, että ei tiedä onko se jo helpottanut. Pelottaa lähteä liikkeelle.

Ei ole mitään kokemusta tyristä, että voiko ne tuntua tältä ja säteillä tolleen jalkaan?
Tai sitten kohtu painaa jotain hermoa... Mutta niitä taitaa olla aika vaikea tutkia.

No mutta pitää yrittää sinnitellä huominen etäpäivä kotona jotenkin ja sitten onkin onneksi tiistai-aamuna neuvolalääkäri, jos se osaisi sanoa jotain selkeempää.

No mutta sellaista!

Krokolle jaksamista odotteluun!!

Tuolla meidän kesäkuisten odottajien pinossa on muuten syntynyt ensimmäinen vauva!
Pieni oli, mutta ilmeisesti sinnittelee! Syntynyt 4 kk etuajassa! Huh, toivotaan että jaksaa pikkuinen kasvaa ja kehittyä!

Leppoisaa sunnuntaita!

T.Ripe :wave:
 
Ripelle Kommenttia tuosta kivusta, sillä itselläni oli juuri samanlainen kipukohtaus vasemmassa nivusessa josta säteili alamahaan ja reiteen. Jos oli täysin paikallaan se helpotti mutta liikkuminen pahensi sitä ja jalka ei tahtonut ottaa alle ollenkaan. Kipu oli niin kovaa että tähtiä näkyi silmissä ja tosiaan vedet valuivat silmistä väkisinkin. Kävin myöskin ensiavussa sen takia, multa suljettiin tyrä ja veritulppa pois ultran avulla, otettiin verikokeita ja lähteissä gyne vielä ultrasi vauvan jolloin huomattiin että vauva on kääntynyt pää alaspäin ja vauvan pää oli juuri siinä pahimmassa kipupisteessä eli siis jotenkin ihanasti "hieroi" päällä jotain hermoa siinä. Noita kipukohtauksia on tullut sen jälkeenkin ja muistuttavat sähköiskua, vauva hieraisee päällä tai kädellä hermoon ja siitä saan sätkyt. Joskus kipu on pitempiaikaista, mutta helpottaa kun siirrän hellästi kädellä päätä tuosta vasemmalta puolelta keskemmälle. Ja mulla tosiaan vauva ollut perätilassa siihen asti kunnes tuo kipu alkoi ja silloin oli poju eka kertaa raivotarjonnassa.

Krokolle tsemppi :hug: ja toivottavasti pääset tositoimiin pian!

Itsellä eilen poksahti rv 30 ja se on mulle ollu sellainen "maaginen" raja. Nyt jos vauva syntyis niin sillä olis jo tosi hyvät tsänssit jäädä henkiin ilman mitään vaurioita. Minä kun yhden yön kävin sairaalassa suppareita stoppailemassa jo silloin rv 25. Pienkikin touhuaminen/liikkuminen aiheutta säännöllisiä toistaiseksi kivuttomia suppareita joten liikkuminen on jäänyt tosi vähille. Jos rv 37 asti päästään niin sen jälkeen alan taas liikkua kunnolla ja ei haittaa vaikka vauva syntyisi jo kun on silloin jo täysiaikainen. Pikku hiljaa kaikki hankinnat alkaa olla kunnossa vauvaa varten, tosin vaipat sun muut puuttuu, mutta ne nyt ehtii milloin vain. Minkä verran noita ihan pieniä vaatteita pitäisi olla? Kun mulla on vain ihan muutama body ja potkarit kokoa 50-56 ja suurin osa vaatteista kokoa 60.

Haave & Oskari 30+1
 
Hei vaan kaikille, täällähän on alkanut tapahtumaan!
En ookaan käynyt piiitkään aikaan lukemassa, ku kiirettä on pitänyt. Just oli hiihtoloma ja tuli pakkasista huolimatta hiihdettyä kovasti ja illat/yöt onki menny olympialaisia katellessa.
Sitäkö on tavallaan 2 maan kansalainen niin on saanu nauttia mitaleistakin melkein päivittäin, norja ku on saanut jo 8 kultaa, 7 hopeaa 6 pronssia ja tänään vielä 50km, vaikka kyllä sitä aina suomea enemmän kannustaa jos suomella mahiksia.
Mulla on tosiaan raskaus edennyt ongelmitta, töissä 100% ja oon jaksanut vielä tehdä vähän ekstraaki että sais paremman äitiyspäivärahan. Järkytys oli kyllä suuri ku kuulin että täällä alkaa äitiysloma vasta vkolla 37, joten saa nähä tuleeko synnytykseen lähtö suoraan työvuorosta =)
Paino noussut 7 kg ja kaikki tullut tohon eteen. Täällä puuttuu enää vaunut, muut tavarat alkaakin olla jo paikallaan. Aika mennyt nopeasti ja toivottavasti menee nopeasti jatkossakin. Täytyykin käydä täällä nyt useammin ku monella alkaa olla kohta jännät paikat.

Tuulia ja Jalmari 25+3
 
Krokodiili
Ripe72. Ikävää, että on tuollaista nivuskipua... Mutta valittelet sitten huomenna neuvolalääkärille, josko hänellä olisi jotain keinoja auttaa sinua.

Haave. Mulla ei ole kokemusta, mutta olen kuullut muilta että tosi vähän niitä pienimpiä vaatteita useimmiten tarvitaan. Kaikille ei 50-senttiset mahdu päälle edes vastasyntyneinä. Ja kun 60-senttisestä voi kyllä vähän kääntää hihaakin tarvittaessa (...tai pitää liian pitkinä, jos vaikka vauva sattuu raapimaan itseään).

( . ) Olin äitipolilla taas tänään... Tilanne ikävä kyllä ennallaan. Jos ihan välttämättä ja ehdottomasti olisin halunnut käynnistettävän, niin olisivat sen tehneet. Mutta lääkäri selvitti taas sen, että ei välttämättä todellakaan käynnistyisi nopeasti. Odottelemme taas pari päivää, keskiviikkona seuraava poliaika.

Nyt me muuten tiedetään sukupuoli, mutta en taida kertoa edes teille :D ...kun on pyhästi päätetty, ettei kenellekään kerrota etukäteen. :whistle:

terv. Kroko 39+4
 
Heipa hei helteesta! :wave:

Pakko oli tulla taaltakin kasin kurkkimaan jokos eka nyytti olisi tupsahtanut. Mutta ei! Jaksamisia Krokolle, toivottavasti iloisia uutisia on luettavissa kun seuraavan kerran taalla kayn.

Taalla ollaan talla hetkella Malesiassa ja karsitaan jumalattomasta turvotuksesta. Jalkaan mahtuu enaa fliplopit. Siksi siis menossa joksikin toviksi paratiisisaarelle vain lohoamaan rannalle ja snorklailemaan ison (tosi ison) mahan kanssa joka herattaa taalla kylla kummastusta. Paljon tulevat kyselemaan vauva-asioita, varsinkin vanhat miehet!

Muuten vointi erinomainen ja vatsa pysynyt hyvana, ei edes aikaero rasittanut, eika pitka matkustelu tuntunut pahalta. Kovasti kysyvat laakarin todistusta lennettaessa, multakin tullessa jo useamman kerran. Taytyy siis lahtiessa pistaytya paikallisella lekurilla etta paasee lentamaan kotia viela...
Ensimmaistakaan supistusta tai loystymiskipuja ja -sarkyja ei ole vielakaan tullut. AInoa vaiva siis vain tuo turvotus, jonka vuoksi ei enaa mahdu kengat jalkaan eika kavely suju kun tosi hitaasti. Kohta ei tarttee kenkia enaa kun paasee rantaeloa viettamaan!

Voikaa hyvin!

Toivoopi Susanna ja iso pikku-Ee rv 33+2
 
Rouva B: Ihanaa että oot uskaltautunut vielä noinki pitkälle matkalle. kyllä minäkin sitten taidan uskaltautua vielä huhtikuussa lentään suomeen, ku ois vain yhteensä parin tunnin lennot. Musta kun tuli just n tunti sitten täti ekaa kertaa ku velipoika sai pojan, niin haluttais käydä vaavia kattomassa enneku ite saa.
 
Hei! Tuttu nimimerkki osui silmään. Onpas ihania uutisia, että teille on vihdoinkin tulossa vauva! Kirjoittelimme joskus samaan aikaan tuolla kolmekymppisten esikoista yrittävien palstalla. Onneksi olkoon plussasta, vaikka siitä onkin jo aikaa. =) Meidän IVF tyttö on nyt 4kk.
 
Kävin täällä jokua aika sitten kertomassa, että syksyn keskeytynen km:n jälkeen tehdystä 1. PAS -hoidosta alkoi raskaus. No, ei käynyt hyvin tässäkään raskaudessa. Se nimittäin todettiin rv 7+2 tuulimunaksi....Nyt täytyisi jaksaa rämpiä eteenpäin ja kohti uutta hoitoa :headwall: Vielä on 2 alkiota pakkasessa, mutta vähän epäilyttää, selviääkö ne edes sulatuksesta. Viimeksikin piti sulattaa 5 alkiota, että saattiin mitään siirrettyä. Nyt on eilen tehty lääkkeellinen tyhjennys.

t. Vadelmaunelma
 

Yhteistyössä