Lapsettomuudesta näin lapsettomien lauantaina... En tiedä kenelle puhua :'(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olosuhteidenpakosta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihan oikeasti - sun pitää repäistä itses irti eksästäsi. Lopullisesti. Nyt roikutat itseäsi menneessä ja kasaat itsellesi turhaan mielipahaa. Se mikä oli, oli. Piste.

Pohdit ja mietit myös liiaksi menneitä. Anna olla. Mieshän on jo mennyt eteenpäin, tee sinä samoin! Keskity kerrankin o m a a n elämääsi ja hyvinvointiisi. Älä ole vähään aikaan eksääsi missään tekemisissä. Et vastaa viesteihin/puheluihin, et lähettele viestejä/ soita hänelle. Sun on irrotettava otteesi miehestä. Niin kauan kun haikailet ja vatvot menneitä, niin kauan kun elät jossittelu- elämää - vahingoitat itseäsi.

Keskity o m a a n elämääsi. Laita asiasi kuntoon. Käy psykologilla. Syö hyvin. Pidä päivärytmistäsi kiinni tai jos sinulla ei sellaista ole, niin tee sellainen. Liiku. Nuku hyvin. Hanki vaikka uusi harrastus. Panosta töiden etsimiseen. Elä, nainen, elämääsi!!

Tämä viesti pitäisi melkein tulostaa ja laittaa seinälle näkyvälle paikalle. Minun on herättävä omaan elämääni. Taisit aavistella oikein, minulla ei ole edes kunnollista päivärytmiä ja liikunta on jäänyt lähes kokonaan jo suunnilleen kaksi vuotta sitten.

Olen negatiivinen ja korkotan ihmiset ympäriltäni. Olen vanhentunut kahdessa vuodessa varmaan kymmenen vuotta.

Minun täytyy pakottaa itseni olemaan ajattelematta kaikkea, mitä kadun. Kadun siis jo puheluakin, koska se sai minut näyttämään hullulta ja heikolta miehen silmissä. Ja tämäkin on väärin ajateltu, koska minun ei pitäisi enää välittää, mitä mies ajattelee.
 
Ihan alkuun: lapsettomuus on eri asia kuin parisuhteettomuus. Lapsen voi hyvin tehdä itsekseen, ja etsiä miestä sitten kun lapsi on isompi. Kolmekymppiset lapsia haluavat naiset eivät kelpaa suomalaisille miehille, koska heikon itsetuntonsa vuoksi he eivät pysty edes kuvittelemaan naisen haluavan heitä heidän itsensä takia.

Toki joudut ensin hylkäämään ajatuksen siitä, että elämä menisi niin kuin saduissa ja että ensin olisi omakotitalo, koira, vakituiset työpaikat ja avioliitto ja sitten vasta tulisi lapsi. Toisaalta puolet avioliitoista päättyy eroon, joten jos lapsen tekee yksin, välttyy huoltajuustappeluilta ja monelta muultakin ongelmalta. Eli kannattaa miettiä tätäkin vaihtoehtoa, se ei ole lainkaan niin huono kuin ensin luulisi.
 
Kauhea olo ja masennus edelleen :'( Tuntuu, että mun elämä oli tässä. Ei koskaan enää tule ketään. Ei ole enää aikaa. Tunnen itseni vanhaksi ja epäviehättäväksi.

Kahdesti viikossa voisin käydä ulkona tapahtumissa, joissa olen aiemminkin käynyt, mutta mies käy vakituisesti samoissa paikoissa. Ja tällä viikolla hän sitten flirttaili ja katsoi aivan ihastuneena yhtä naista (mua 7 vuotta nuorempaa), jonka tunsi jo meidän yhdessä ollessamme. Olen aivan rikki ja lopussa asian kanssa.

Minun pitäisi lakata siis käymästä samoissa paikoissa ja pistää kaveripiiri uusiksi ja etsiä töitä ja samalla elää sen ahdistuksen ja surun kanssa, etten ehdi saada perhettä. En vaan kestä enää.
 
Samalla koen hirveää häpeää siitä, miten olen sössinyt elämäni huonoilla valinnoilla ja nyt olen niin suossa, etten pääse täältä enää ylös, eikä enää ole aikaa vuosikausia olla hajalla ja rikkinäinen ihminen, kun pitäisi löytää äkkiä mies, johon rakastua ja joka rakastuisi minuun ja perustaa perhe ja ja... totaalinen kiire ja paniikki iskee.
 

Yhteistyössä