Lapsettomuudesta näin lapsettomien lauantaina... En tiedä kenelle puhua :'(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olosuhteidenpakosta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Olosuhteidenpakosta

Vieras
Oon 32-vuotias nainen. Avioliitosta eronnut kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen oli yksi parisuhde, joka päättyi myös. Tapasin tänään tämän exän, haluan hänet vieläkin takaisin. En halua menettää häntä, mutta en myöskään kestä ajatusta päivästä, jolloin hän kertoo löytäneensä jonkun uuden. En siis tiedä, pitäisikö kertoa hänelle tunteistani ja kertoa, etten taida pystyä kaveruuteen enää sitten kun hänellä on joku uusi.

Sitten se lapsettomuusasia. Ikä alkaa tulla itsellä vastaan. Haluaisin sydämeni pohjasta perheen. Tänään sitten yksi itseäni kaksi vuotta nuorempi kaveri, joka saanut lapsen 28-vuotiaana, postasi FB:hen, kuinka oli jo menettänyt toivon lapsen saannista, kunnes sitten lopulta tuli raskaaksi. Taidan olla kamalan itsekeskeinen, kun ajattelin, että hänhän oli kuitenkin niin nuori ja hänellä oli koko ajan pitkä vakaa parisuhde miehensä kanssa. Itse sinkkuna, olosuhteiden pakosta lapsettomana ja mua vaan sattuu ja itkettää nyt niin paljon.
 
Olin vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta vielä hieman vanhempana: 35- vuotiaana. Olin todella murheissani etten kenties koskaan saisi lapsia, tai edes hyvää parisuhdetta. Löysin kuitenkin hyvän miehen, jonka kanssa yritmme lasta n. 5 vuotta, kunnes lopulta menimme lapsettomuushoitoihin. Nyt meillä on 2 ihanaa lasta, jotka sain 40, ja 42 vuotiaana.

Viestini sinulle on, että vielä kaikki on mahdollista. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja toiveittesi täyttymyksiä!
 
Olin vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta vielä hieman vanhempana: 35- vuotiaana. Olin todella murheissani etten kenties koskaan saisi lapsia, tai edes hyvää parisuhdetta. Löysin kuitenkin hyvän miehen, jonka kanssa yritmme lasta n. 5 vuotta, kunnes lopulta menimme lapsettomuushoitoihin. Nyt meillä on 2 ihanaa lasta, jotka sain 40, ja 42 vuotiaana.

Viestini sinulle on, että vielä kaikki on mahdollista. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja toiveittesi täyttymyksiä!

Kiitos! :'( <3

En tosiaan tiedä, kenelle puhua, kun monet kaverit ovat joko vakiintuneita tai perheellisiä. Ja monet sitten taas ovat myös ex-mieheni kavereita tai itseäni selvästi nuorempia, enkä kehtaa heille tunnustaa, miten kipeää tämä asia tekee ja miten paljon kaipaisin perhettä.
 
Vakiintuneille kavereille en siis viitsi kertoa siksi etten halua, että siinä vaiheessa jos/kun he tulevat raskaaksi, niin tietävät, etten voikaan aidosti olla iloinen heidän puolestaan...
 
Ei lapsen saadakseen tarvitse "vakiintua" (tarkoittanee nykyään suurin piirtein omakotitaloa ja vakituista työtä?) jos ei välttämättä halua.

Ja ihan mahdollista se on, että raskautuminen tapahtuu ensimmäisellä yhdynnällä ilman ehkäisyä. Eikä edes kovin harvinaista.
 
Tutut on tehneet vielä iltatähtensä siinä 38-42-vuotiaina eli sulla on aikaa.

Älä lapsen tai biologisen kellon tikittämisen takia ota huonoa miestä. Sekään ei ole mukavaa perhe-elämää kun pitää jämistä joka päivä miehen kans. Mieluummin oisin yksin kuin huonon miehen kans.
 
Tänään sitten FB täynnä sydämiä, lasten hymyjä, #perhe, #rakastan, #ihanaaäitienpäivää... Täytyisi löytää itsekuri olla menemättä sinne nyt.

Joku kommentoi, että voi raskautuminen tapahtua nopeastikin. Voi toki, en nyt vaan sitä edes viitsi sen enempää miettiä, kuinka nopeasti tulisin raskaaksi JOS olisi hyvä mies ja JOS alettaisiin lasta yrittää.

Yritän pistää itselleni jäitä hattuun ja rauhoitella koko ajan, että vielä ehtii ja älä tyydy huonoon.

Lisään vielä, että haluan ennenkaikkea ns. kokonaisen perheen (siis miehineen kaikkineen). Tämä on mulle tosi tärkeää, koska omat vanhempani (ja moni muu suvussamme) erosivat, kun olin lapsi, ja haluan katkaista tämän rikkinäisten perheiden kierteen.

Mietin, etten haluaisi nettideittailua tai tinderöintiä aloittaa, mutta toisaalta en missään livenä tapaa sellaisia määriä miehiä, että sopivan löytyminen olisi todennäköistä.
 
Sulla on kuitenkin viellä aikaa löytää oikea mies ja saada lapsia jos kerran kyseessä on olosuhteiden takia oleva lapsettomuus eikä tahaton lapsettomuus.:)
Mie jouduin sopeutumaan siihen etten saa koskaan lapsia.
 
Jos tuntuu, että on ajankohtaista, niin meille tahattomasti lapsettomille löytyy kyllä vertaistukea. Esim. Suljettu Simpukka facebookissa, jonne kaikki ne, joilla on lapsettomuuden kokemus saavat kirjoitella ja purkaa tuntojaan, oli syy sitten mikä tahansa. Myös fyysisiä vertaistukiryhmiä löytyy isoimmista kaupungeista, joiden toiminnasta saa tietoa Simpukan sivuilta.

Itselle kumpikin on henkireikä jo 5 vuotta jatkuneen lapsettomuuden kanssa. Tsemppiä tähän päivään!
 
Sun täytyy ihan ensiksi vaan käsitellä loppuun asti erosi, surra se oikein hyvin ja huolella. Vasta sitten voit mennä eteenpäin.

Nyt tuntuu jotenkin myös siltä, että toisaalta viihdytkin tuossa riutumisessasi. Näet varmaan ulkona liikkuessasikin vain onnellisia lapsiperheitä ja odotusvatsoja. Eli ruoskit itseäsi. Surkuttelet eloasi ja elämäntilannettasi.

Kaikki nämä vaativat "vain" läpikäsittelyä ja tilanteen hyväksymistä. Faktat esiin. Olet siis 32- vuotias. Eronnut. Lapseton. Nämä asiat kun hyväksyt etkä enää näe niitä elämisen esteinä kuten nyt näet voit mennä eteenpäin. Katkeruutesi ja pettymyksesi näkyvät varmasti nyt myös ulospäin mutta kun ymmärrät että - sinulla on aikaa vielä vaikka mihin ja hyväksyt itsesi tällaisenaan, niin se heijastuu sitten myös ulospäin ja saa ihmeitä aikaiseksi.

Älä katkeroidu ja jumiutu siihen sillä se vaikuttaa kaverisuhteisiisi ja syö omia voimavarojasi sinun elämältäsi. Itke itkusi ja nosta sitten pääsi ylös.
 
Sulla on kuitenkin viellä aikaa löytää oikea mies ja saada lapsia jos kerran kyseessä on olosuhteiden takia oleva lapsettomuus eikä tahaton lapsettomuus.:)
Mie jouduin sopeutumaan siihen etten saa koskaan lapsia.

Olen pahoillani, jos viestini loukkaa niitä, jotka eivät voi saada lapsia, vaikka ovat yrittäneet. Itse en ole koskaan päässyt yrittämään, eli oma hedelmällisyys ei niin sanotusti ole tiedossa.
 
Jos tuntuu, että on ajankohtaista, niin meille tahattomasti lapsettomille löytyy kyllä vertaistukea. Esim. Suljettu Simpukka facebookissa, jonne kaikki ne, joilla on lapsettomuuden kokemus saavat kirjoitella ja purkaa tuntojaan, oli syy sitten mikä tahansa. Myös fyysisiä vertaistukiryhmiä löytyy isoimmista kaupungeista, joiden toiminnasta saa tietoa Simpukan sivuilta.

Itselle kumpikin on henkireikä jo 5 vuotta jatkuneen lapsettomuuden kanssa. Tsemppiä tähän päivään!

Kiitoksia! Tiedän Simpukan. Aihe on niin herkkä, että tuleeko tuollaisissa ryhmissä sitten helposti katkeria tunteita, jos kokee, ettei toisen lapsettomuus ole yhtä "iso" kuin oma? Kuulun varmaan näihin, jotka itse kokevat itsenä lapsettomaksi, mutta enhän ole edes vielä päässyt yrittämään. Jos olisin vaihdevuodet ohittanut ja aikanaan yrittänyt lasta vaikkapa 20 vuotta, en katsoisi kaltaistani itkeskelijää (jolla vielä on mahdollisuus) kovin hyvällä :(:oops:. Vaikka tietystihän meille kaikille on kyse siitä oman tilanteen hyväksymisestä ja aina on joku, jolla on asiat vielä huonommin.
 
Olen pahoillani, jos viestini loukkaa niitä, jotka eivät voi saada lapsia, vaikka ovat yrittäneet. Itse en ole koskaan päässyt yrittämään, eli oma hedelmällisyys ei niin sanotusti ole tiedossa.

En mie loukkaantunut :) Yritin vain kannustaa,että siulla on viellä aikaa ja mahdollista saada lapsia.
 
Sun täytyy ihan ensiksi vaan käsitellä loppuun asti erosi, surra se oikein hyvin ja huolella. Vasta sitten voit mennä eteenpäin.

Nyt tuntuu jotenkin myös siltä, että toisaalta viihdytkin tuossa riutumisessasi. Näet varmaan ulkona liikkuessasikin vain onnellisia lapsiperheitä ja odotusvatsoja. Eli ruoskit itseäsi. Surkuttelet eloasi ja elämäntilannettasi.

Kaikki nämä vaativat "vain" läpikäsittelyä ja tilanteen hyväksymistä. Faktat esiin. Olet siis 32- vuotias. Eronnut. Lapseton. Nämä asiat kun hyväksyt etkä enää näe niitä elämisen esteinä kuten nyt näet voit mennä eteenpäin. Katkeruutesi ja pettymyksesi näkyvät varmasti nyt myös ulospäin mutta kun ymmärrät että - sinulla on aikaa vielä vaikka mihin ja hyväksyt itsesi tällaisenaan, niin se heijastuu sitten myös ulospäin ja saa ihmeitä aikaiseksi.

Älä katkeroidu ja jumiutu siihen sillä se vaikuttaa kaverisuhteisiisi ja syö omia voimavarojasi sinun elämältäsi. Itke itkusi ja nosta sitten pääsi ylös.

Ylitse pääsemistä vaikeuttaa se, että näemme exän kanssa viikon parin välein, kun liikumme samoissa kaveripiireissä. Joka kerta sydän vähän särkyy, kun vitsaillaan keskenämme tai halataan erotessamme tai kun mies mainitsee muita naisia.

En jotenkaan oikein edes tiedä, mitä käytännössä tarkoittaa eron tai surun käsittely?

Ja tosiaan olen kovaa vauhtia katkeroitumassa. Tunnen itseni vialliseksi. Monilla ikäisilläni jo lapsiluku täynnä. Nuoremmat kaverit muistuttavat omasta vanhenemisestani. En enää ole se, joka jaksaa pitkään bileissä valvoa ja jolla on kaikki edessä. Sydän on särkynyt niin monta kertaa. Elämä ajaa ohi. Yritän teeskennellä huolettomampaa kuin olen. Todellisuudessa iskee pakokauhu, kun mietin realistisesti, ettei enää ole aikaa aloittaa useampaa suhdetta. Seuraavan on onnistuttava, ajattelen. Ja sitten iskevät täydelliset merkityksettömyyden ja tyhjyyden tunteet: en kestä ajatusta siitä, että olisin 10 vuoden päästä perheetön.
 
Ylitse pääsemistä vaikeuttaa se, että näemme exän kanssa viikon parin välein, kun liikumme samoissa kaveripiireissä. Joka kerta sydän vähän särkyy, kun vitsaillaan keskenämme tai halataan erotessamme tai kun mies mainitsee muita naisia.

En jotenkaan oikein edes tiedä, mitä käytännössä tarkoittaa eron tai surun käsittely?

Ja tosiaan olen kovaa vauhtia katkeroitumassa. Tunnen itseni vialliseksi. Monilla ikäisilläni jo lapsiluku täynnä. Nuoremmat kaverit muistuttavat omasta vanhenemisestani. En enää ole se, joka jaksaa pitkään bileissä valvoa ja jolla on kaikki edessä. Sydän on särkynyt niin monta kertaa. Elämä ajaa ohi. Yritän teeskennellä huolettomampaa kuin olen. Todellisuudessa iskee pakokauhu, kun mietin realistisesti, ettei enää ole aikaa aloittaa useampaa suhdetta. Seuraavan on onnistuttava, ajattelen. Ja sitten iskevät täydelliset merkityksettömyyden ja tyhjyyden tunteet: en kestä ajatusta siitä, että olisin 10 vuoden päästä perheetön.
Sä tarviit oikeesti hajurakoa eksääsi. Onko sitä ollutkaan eronne jälkeen? Sun täytyy ottaa etäisyyttä mieheen, jotta voit nähdä hänet ilman tunteita. Muutenhan jos tuota et tee, roikut siinä entisessä... Sun pitää herätellä semmonen terve itsekkyys eli näe kavereita jos mahdollista mutta jos tapaamisissa on ex mukana niin silloin parempi on vain äänestää jaloilla koska - sen tajuat itsekin - et pysty kohtaamaan häntä vain kaverina.

Fisherin eroseminaarioita käsittääkseni järjestetään ainakin isoimmissa kaupungeissa, suosittelen osallistumista, ja jos et koe olevasi valmis julkisesti puhumaan tunteitasi voit lainata Fisherin Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy- kirjan. Häneltä on muitakin erokirjoja jotka ovat herätteleviä... Ennen kaikkea sun on saatava piste entiselle. Jotta voit tarkastella sitä tunnekuohuitta ja jotta ymmärrät että se ei ole taakkana vaan tuo aika on kuulunut elämääsi ja nyt on uuden aika.

Oletettavasti sulla on käsissäsi myös kolmenkympin kriisi missä peilaat itseäsi liiankin herkkänä suhteessa muihin, vertailet kovalla kädellä. Että mitä oletkaan saanut aikaiseksi. Ja koska tunne- elämä puskee päällimmäisenä tulkitsemaan asioita niin et näe hyviä faktoja mitä on elämässäsi ja sinussa itsessäsi. Ja niitä hyviä asioita on, tiedät sen itsekin :)

Elämää ei kannata liiaksi suunnitella koska se yleensä heittää häränpyllyä. Yritä keskittyä päivään ja siihen että saat hyvänmielen kokemuksia ja iloa itsellesi. Mutta sitä ennen - piirrä entiseen pistettä, jotta voit katsoa tulevaan tuntematta katkeruutta vaan olemalla tyytyväinen kokemuksiisi.Katkeruus estää elämästä, siitä yritä päästä eroon. Älä näe esteitä vaan mahdollisuuksia.

Tsemppiä!
 
Oon 32-vuotias nainen. Avioliitosta eronnut kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen oli yksi parisuhde, joka päättyi myös. Tapasin tänään tämän exän, haluan hänet vieläkin takaisin. En halua menettää häntä, mutta en myöskään kestä ajatusta päivästä, jolloin hän kertoo löytäneensä jonkun uuden. En siis tiedä, pitäisikö kertoa hänelle tunteistani ja kertoa, etten taida pystyä kaveruuteen enää sitten kun hänellä on joku uusi.

Sitten se lapsettomuusasia. Ikä alkaa tulla itsellä vastaan. Haluaisin sydämeni pohjasta perheen. Tänään sitten yksi itseäni kaksi vuotta nuorempi kaveri, joka saanut lapsen 28-vuotiaana, postasi FB:hen, kuinka oli jo menettänyt toivon lapsen saannista, kunnes sitten lopulta tuli raskaaksi. Taidan olla kamalan itsekeskeinen, kun ajattelin, että hänhän oli kuitenkin niin nuori ja hänellä oli koko ajan pitkä vakaa parisuhde miehensä kanssa. Itse sinkkuna, olosuhteiden pakosta lapsettomana ja mua vaan sattuu ja itkettää nyt niin paljon.
Luin taman keskustelun loppuun, ja olen samaa mielta kuin pari muutakin jo kirjoitti, etta (1) menossa on ikakriisi, ja etta (2) sinun olisi hyva pysytella ihan fyysisesti erossa exastasi kunnes paaset itsesi kanssa selville vesille. Tarkeinta olisi mielestani nyt keskittya omaan itseesi, saamaan itsesi taas kokoon, eika antaa ajatusten kierrella exasi tai lapsensaannin ymparilla. Itselleni ei ole koskaan ollut vaikeaa etsiytya psykoterapeutin apuun kun elamantilanne on ollut hankala, mutta sina olet ilmeisesti karsinyt tilanteestasi jo pidemman aikaa. Eiko ammattiapua loydy, vai etko sita halua/uskalla hakea? Suosittelen!
P.s. Mina olin sinkkuna yli kolmikymppiseksi, poikani syntyessa 35-vuotias, ja vanhempanakin voi viela lapsia saada! Elama ja mahdollisuudet eivat lopu 30-vuotispaivana!
 
Kiitoksia! Tiedän Simpukan. Aihe on niin herkkä, että tuleeko tuollaisissa ryhmissä sitten helposti katkeria tunteita, jos kokee, ettei toisen lapsettomuus ole yhtä "iso" kuin oma? Kuulun varmaan näihin, jotka itse kokevat itsenä lapsettomaksi, mutta enhän ole edes vielä päässyt yrittämään. Jos olisin vaihdevuodet ohittanut ja aikanaan yrittänyt lasta vaikkapa 20 vuotta, en katsoisi kaltaistani itkeskelijää (jolla vielä on mahdollisuus) kovin hyvällä :(:oops:. Vaikka tietystihän meille kaikille on kyse siitä oman tilanteen hyväksymisestä ja aina on joku, jolla on asiat vielä huonommin.

Lapsettomuus on niin valtava ja musertava asia, että mistä tahansa voi tuntea katkeruutta. Kaikki tunteet kuuluvat asiaan, ikävä kyllä. Mutta Suljettu Simpukka on kuitenkin tarkoitettu kaikille lapsettomuuden kokemuksen omaaville, siellä on sinkkunaisia, pareja, sekundäärisesti lapsettomia (eli niitä, joilla on jo 1 lapsi) lopullisesti lapsettomia. Muita ryhmiä on erikseen esim. hoidoissa oleville, lopullisesti lapsettomille, lahjasoluhoidoissa oleville jne... Yhteistä on se, että lapsitoive on kestänyt yli vuoden tai että tietää, ettei se ole edes mahdollista (esim. kohduttomat).

Anna ajatuksen hautua, voithan tulla vaikka seurailemaan. Pieni esittely kuitenkin tarvitaan, että tietää sinun olevan oikealla asialla. Ja oikeissa vertaistukiryhmissä sama juttu, ei tarvitse puhua mitään, jos ei halua.
 
Vastaan nyt yhteisesti näihin muutamaan edelliseen viestiin, koska olen aika malttamaton ja huono keskittymään kirjoittamiseen.

Edellisen miesystävän kanssa, jota siis vieläkin kaipaan, erosimme 3 kk sitten ja siitä lähtien on ollut max. 2 viikkoa taukoa, ettei olla nähty. Tuntuu, että jos nyt lakkaan menemästä tapaamisiin, joissa hänet näkisin, menetän hänet lopullisesti. On olemassa pieni mahdollisuus yhteenpaluusta. Varmasti olette kuitenkin oikeassa, että tämä riski pitäisi ottaa ja ottaa aikaa itselle. Mietin, kannattaisiko kertoa miehelle, että minun on vaikea olla hänen seurassaan vain kaverina vai otanko etäisyyttä kaikessa hiljaisuudessa. Onko mielipiteitä?

Ikäkriisiä pahentaa se, etten ole saavuttanut ammatillisestikaan oikein mitään. Junnaan edelleen määräaikaisissa hommissa ja väliin sitten aina työttömänä.

Olen käynyt nyt pari kertaa psykologilla ja toivottavasti saamassa lähetteen Kelan tukemaan terapiaan.

Jokin hyvä eroa käsittelevä kirja onkin varteenotettava ajatus.

Lapsettomien FB-ryhmää varten voisin luoda uuden profiilin, jotta kaverit eivät näe mun liittyneen sellaiseen.
 
Tänään sitten yksi itseäni kaksi vuotta nuorempi kaveri, joka saanut lapsen 28-vuotiaana, postasi FB:hen, kuinka oli jo menettänyt toivon lapsen saannista, kunnes sitten lopulta tuli raskaaksi. Taidan olla kamalan itsekeskeinen, kun ajattelin, että hänhän oli kuitenkin niin nuori ja hänellä oli koko ajan pitkä vakaa parisuhde miehensä kanssa. Itse sinkkuna, olosuhteiden pakosta lapsettomana ja mua vaan sattuu ja itkettää nyt niin paljon.
Mistä sä tiedät onko taustalla ollut pitkä yritys? Ei se ikä sitä kerro etteikö voisi olla vaikeaa saada raskautta alulle. Ei myöskään pitkä parisuhde takaa sitä, että raskaus saa helposti alkunsa. Kuulostat kyllä oikeasti ilkeältä ja kuvittelet ilmeisesti olevasi yksin asiasi kanssa. Aivan kuin kukaan muu ei voisi kärsiä lapsettomuudesta. Kaverisi kirjoitti, että oli jo menettänyt toivonsa saada lapsi ja silti sä vähättelet tuota asiaa. Koita katsoa vähän peiliin äläkä ole noin itsekeskeinen.
 

Yhteistyössä